Kaisa näpsyttelee gradun

Kaisan graduntekoon liittyy tahatonta komiikkaa. Ensiksikään graduohjaaja Antero Juvola ei saa häntä koskaan puhelimitse pyydystettyä eikä Kaisa voi soittaa Anterolle. Kaisallahan on sen samaisen ohjaajan lahjoittama kisu, joka syö puhelinjohdot.

Kaisan elämä on työlästä. Kissa syö hänen johtonsa, koira reagoi kissan läsnäoloon vatsallaan.

Koomista on sekin, että Kaisan gradun tarkastaja Sulo Seppänen (64 vuotta) ihastuu Kaisaan. Hän ihastuu ja alkaa vanhanaikaisesti ahdistella Kaisaa. Kaikki tietävät kuvion: hiiviskelyä naisopiskelijan perässä, ilmestymisiä iltamyöhällä pianokoppeihin, joissa naisopiskelija kolistelee läpi pianoläksyjään. Pientä isällistä lähentelyä, kutsuja työhuoneeseen, jossa voitaisiin käydä läpi punapappien teologisia ydinajatuksia. Pitkiä katseita, vihjailevia lauseita.

On väärin, että Kaisa yrittää kuumeisesti tehdä vaikutusta jokikiseen OKL:n miesopiskelijaan tuloksetta ja ainoa mies, joka hänet noteeraa, on 64-vuotias professori. Kaisan on pakko kertoa astmaattiselle graduohjaajalleen, että yhteistyö gradun päätarkastajan kanssa on mahdotonta, koska tarkastaja häiritsee Kaisaa seksuaalisesti. Kaisa vannottaa Juvolaa pitämään turpansa kiinni tästä asiasta. Kai Juvola pitääkin. Mutta kyllä hän virnuilee kovasti. Sensaatiomainen uutinen pelastaa ilmeisesti hänen ankean elämänsä pariksi minuutiksi.

Kaikesta huolimatta Kaisan gradu valmistuu. Sulo Seppänen tarkistaa sen ja antaa keskinkertaiset arvosanat. Kaisa tekee kaikki rästissä olevat tenttinsä ja käy juosta hilpauttamassa muutaman kerran liikunnan lehtorin mieliksi, jotta se pystyy antamaan Kaisalle sen armoykkösen siitä liikunnastaan.

Eräänä syksyisenä iltapäivänä Kaisalla on kädessään kasvatustieteiden maisterin paperit. Paperit kädessään hän seisoskelee tuulisen Surmajoen varrella katsellen harmaita kuohuja. Lyhtypylväässä lepattaa juliste, jossa on äreä hahmo. Hahmon alla lukee: ”Jeesus tulee. Oletko valmis?”

Kaisa on valmis opettaja ja hän alkaa pikkuhiljaa aavistaa, että opettajantyö tulee tappamaan hänet alle kymmenessä vuodessa. Kaisa toivoo, että Jeesus tulisi hyvin pian tuhoamaan maapallon tai ainakin peruskoulujärjestelmän. Kaisasta tuntuu, että hänen ammatillinen elämänsä on hyvin huteralla pohjalla. Ja niinhän se onkin.

Kasvatustieteen syventävä harjoittelu

Hillevi Hulpiolle vertoja vetää vain yksi henkilö. Erittäin raisu tapaus. Kaisan päättöharjoittelun ohjaaja Aija-Liina Kranaatti.

Kenenkään sukunimi ei tietenkään voi olla Kranaatti. Nämä ovat näitä urbaanilegendoja, kuten Heli Kopteri ja Kauko Säädinkin ovat. Tai ainakin tämän Aija-Liina Kranaatin on oltava pieni, lempeä ja hyväsydäminen kristitty, joka kokee elämäntehtäväkseen lohduttaa epäonnistuneita opettajakokelaita.

-Nomen ei piru vie voi olla omen, Kaisa ajattelee ennen päättöharjoitteluaan.

Vaan kun on. Nomen est omen. Ja kaikki muukin alkaa mennä taas kohti persettä.

Aija-Liina Kranaatilla on ollut liikaa opetusharjoittelijoita luokassaan. Hän aloittaisi kevätlukukauden mielellään ilman rasittavan typeriä opiskelijoita. Kaisa kuitenkin tulee Kranaatin luokkaan tammikuun toisena päivänä kello kahdeksan ja sanoo:

-Hyvää huomenta. Nimeni on Kaisa Miettinen. Tulin tänne tekemään päättöharjoitteluni luokkaosiota.

Iso, lihava ja vihainen Aija-Liina Kranaatti sähähtää tähän:

-Minähän en olisi kaivannut tänne enää yhtään harjoittelijaa. Mutta minkäs minä sille voin, että sinut piti tänne vielä ottaa, kun et osannut asioitasi paremmin hoitaa.

Kaisan päättöharjoittelu alkaa huonosti. Se jatkuu huonosti. Yllättäen se päättyy jotakuinkin kelvollisesti. Lopuksi hänen pitää nimittäin tehdä itsearviointiraportti. Kaisan pitää siis ihan itse arvioida, kuinka hänen pitämänsä oppitunnit ovat sujuneet. (Nehän ovat tietenkin menneet päin vittua, koska Kranaatti vihaa Kaisaa ja Kaisa pelkää Kranaattia. Eikä Kaisa uskalla ottaa Diapamia, ettei hän nukahtaisi lapsosten ja videokameran edessä. Tottahan Kranaatti nimittäin videoi jokaisen Kaisan pitämän oppitunnin. Videot katsottuaan Kaisa on täysin samaa mieltä Kranaatin kanssa. Pitäisi joutuisasti hakea apua tyylikonsultilta, puhe- ja ammatinvalintaterapeutilta sekä raskaan sarjan mielenterveysammattilaisilta.)

Mutta siitä itsearvioinnista, evaluaatiosta, painottaa Kranaatti. Siihen Kaisa tuhertaa kymmenen liuskaa, joissa hän vakuuttaa olevansa täysi nolla tässä pedagogitouhussa. Mutta koska Kaisalla on ollut harjoittelun aikana ammattitaitoinen ja inspiroiva ohjaaja, hän on kuitenkin kehittynyt oman erittäin vajavaisen kapasiteettinsa raameissa suunnattomasti.

Itsearvioinnin loppuun Kaisa valehtelee, että hän toivoo saavansa ensimmäisessä työpaikassaan Aija-Liina Kranaatin kaltaisen työparin, joka voisi johdattaa Kaisaa vielä syvemmälle näihin kasvatusopillisiin detaljeihin. Noin niin kuin ekspertti-noviisi-tyylisesti, kognitiivista oppipoikamenetelmää hyödyntäen. Kaisan kirjoittama teksti on aika paksua.

Aija-Liina Kranaatti panee lukulasit silmilleen ja lukee hiljaa itsearviointiraportin. Sitten hän nojautuu hyväntuulisena työtuolinsa selkänojaan ja ottaa lasit pois silmiltään. Hän katsoo Kaisaa ja sanoo antavansa kognitiiviselle oppipojalleen päättöharjoittelun arvosanaksi kakkosen. Kaisa lähtee pois Kranaatin luota ja vannoo, ettei enää koskaan palaa.

Aivan sattumalta Kaisa törmää Aija-Liina Kranaattiin vuosien päästä Surmajoen pääkadulla. Kranaatti tulee häntä vastaan polterabend-porukassa. Nämä 45-vuotiaat normaalikoulun lehtorit ovat juhlistamassa esinaisensa naimapuuhia. Kranaatti huomaa pusikkoon piiloutuneen Kaisan ja hymyilee hänelle kauniisti kaikilla hampaillaan. Hän on pukeutunut pepitaruudulliseen mekkoon, kuten koko muukin naislauma. Hän ojentaa Kaisalle pientä pärekoria ja käskee Kaisaa ottamaan korista vaaleanpunaisen lapun.

Vapisten Kaisa nostaa taitellun lapun ja avaa sen. Lappuun on pienillä kireillä kirjaimilla sommiteltu meksikolainen sananlasku. ”Avioliitossa vasta käy ilmi, onko nainen orkidea vai kaktus.”

Silloin vasta hidasälyinen Kaisa ymmärtää kaiken tarkoituksen. Avioliitossa sen näkee. Ei päättöharjoittelussa. Kukapa tietää: ehkä Aija-Liina Kranaatti hoitelee avioliitossaan ne orkidean kauniit tehtävät. Kaktuksen osan hän on näytellyt normaalikoulussa Kaisalle.

Parempihan se onkin niinpäin tehdä. Kai.

Mustelmia Surmajoen opettajankoulutuslaitoksesta – osa 4

Kohtaus numero kaksi. Lavalla Kaisa Miettinen ja Hillevi Hulpio.

Kaisan graduohjaaja Antero Juvola:

-Sinä, Kaisa, saisit muuten hyvää matskua graduntynkääsi tämän päivän Karjalaisesta. Tuleeko sinulle sanomalehti Karjalainen?

Kaisa:

-Ei tule meikäläiselle sanomalehtiä.

Hillevi Hulpio (jostain paikalle inkarnoituneena):

-Ihmettelen suuresti, millainen opettaja tulee ihmisestä, joka ei vaivaudu tilaamaan itselleen edes sanomalehteä.

Kaisa:

-Niin…en tiedä…kai minun pitäisi tilata Karjalainen. Olet oikeassa.

Mutta säkkituolissa Kaisa keksii paremman vastauksen.

-Rakkaani. Pääskyseni. Hillerini. Minulla on veli. Hän on tilannut death metal -levyjä kolmella tuhannella markalla. Minulla on myös koira. Iso koira. Sain hänet vastoin tahtoani. Hän syö mustinmurkinaa 800 grammaa päivässä ja Forssan maksalaatikkoa 400 grammaa yöllä. Rahani eivät täten riitä sanomalehti Karjalaisen tilaamiseen. Lisäksi, armas Hillerini. Sinun kollegasi, minun graduohjaajani, tämä vieressämme seisova astmaattinen lisensiaatti Antero Juvola, aseella minua uhaten lahjoitti minulle kissansa, jossa asuu saatana. Tämä kissa (omaa sukuaa Dooris, nykyisin uudelleen kastettuna Omituinen Höpöttäjä). Niin, tämä hullu katti, se vihaa mediaa. Se on syönyt minulta seitsemän puhelimen johtoa ja kaksi modeemin piuhaa. Omituinen Höpöttäjä on myös rikkonut kaukosäätimeni. Se siis todella vihaa mediaa. Jos minä nyt, SAAKELI, tilaisin sen sinun Karjalaisesi, niin se kissaksi naamioitunut perkele aivan takuuvarmasti repisi sen lehden tuhannen pillun päreiksi ennen, kuin minä ehtisin sen lehden kulttuurisivut lukea. Että, rakas Hilleri, näiden yksinkertaisten syiden vuoksi minä olen uutis- ja kulttuuripimennossa. Ja aion, PIRSKALES, pysyäkin siellä.

Kaisa kehrää kokoon vaikka minkälaisia vastahyökkäyksiä omassa turvallisessa säkkituolissaan. Mutta mitäpä ne enää auttavat? Semminkin, kun edes fiktiivisissä puolustuspuheenvuoroissaan hän ei uskalla kirota kunnolla. Vapaakirkkoon kuuluvat ystävät ovat vannottaneet Jeesuksen nimessä Kaisaa olemaan kiroamatta.

-Joka sielunvihollisen nimen lausuu, hän samalla kutsuu sielunvihollisen luokseen.

Se äijä tästä vielä puuttuukin, tuumaa Kaisa. Hillevi vie Kaisaa kuin kuoriämpäriä.

Mustelmia Surmajoen opettajankoulutuslaitoksesta – osa 3

Kaisan opettajaksi valmistuminen viivästyy hänen laiskuutensa ja onnettomien kotiolojensa takia. Lisäksi hänellä on paljon konflikteja linjanjohtaja Hillevi Hulpion kanssa.

Linjanjohtaja Hillevi Hulpio on miljoonan alan asiantuntija. Suurin hänen intohimoistaan on musiikki. Hän soittaa, laulaa klassista sekä johtaa kaikkia Surmajoen ja ympäristökuntien poika- ja mieskuoroja. Hillevi Hulpion pokeri ei petä koskaan. Hänen ulkoinen olemuksensa on aina hyväntuoksuinen ja sisäpuolelta hän on erittäin lahjakas.

Koska Kaisa soittaa viulua ja pianoa, hän pääsee Hillevi Hulpion sisäpiiriin jo opintojen alussa. Kaisa on Hulpion varaventtiili, koska onhan Hulpion purettava paineitaan johonkin. Senhän nyt tohelokin ymmärtää. Hillevi Hulpio puhuttelee Kaisaa usein kahden kesken:

-Kuule, mikä sinä luulet oikein olevasi? Luuletko kenties olevasi niin hyvä musiikissa, ettet tarvitse minulta mitään?

Kaisa on aina yhtä typertynyt, että minäkö. Minä, rakas ihanainen linjapäällikkö, en luule olevani yhtään mitään.

-Minä en ole mitään. Minusta ei tule mitään. Ole aivan huoleti, rakas Hillevi. Minä olen ja tule aina olemaankin täysi nolla, ihan totta, Hillevi! Kaisa haluaisi sanoa.

Kaisa ei ymmärrä, miksi Hillevi luulee, että Kaisa luulee olevansa jotain. Tai ehkä Kaisa todellakin luulee olevansa jotain. Kaisa on ehkä ylpistynyt. (Mistä? Gradun viivästymisestä? Tai kenties siitä kerrasta, jolloin hän soittaa yliopiston kevätkonsertissa. Kaisa menee lavalle viuluineen luullen olevansa Linda Lampenius. Kaisa soittaa yhtä hyvin kuin Muhammed Ali. Parkinsonin tautiin sairastumisen jälkeen.)

Kerran Hillevi Hulpio haukkuu Kaisan koko yliopiston mieskuoron edessä. Siellä ovat ne kaikki ihanat opettajaksi opiskelevat pojat, jotka Kaisa on huomannut mutta jotka eivät ole huomanneet Kaisaa. Kaisan tulisi olla kuoroharjoituksissa säestämässä kuorojoiuntaa kello 18. Hän on kuitenkin nukahtanut lihapullarasian ja Kauniiden ja Rohkeiden ääreen. Hillevi Hulpio tietää, että Kaisa on täysin vastuuton ihminen ja siksi hän manaa kovaäänisesti Kaisan syvimpään suohon mieskuoron edessä.

Siihen kuoron eteen Kaisa sitten puolisen tuntia myöhässä kävellä tepsuttaa viuluineen täysin tietämättömänä siitä, että hänet on minuutti aikaisemmin kirottu helvetin alimpaan kuiluun.

Asiat Hillevi Hulpion kanssa eivät mene aina kohdilleen. Ne eivät suostu menemään.

Koskaan Kaisa ei keksi kostoiskuja Hillevi Hulpiolle, vaikka hän haluaisi oikeastaan murhata hänet. Kaisa ei käännä Hilleville toista poskeaan kristillisen rakkauden nimissä vaan siksi, että hän on täysin aseeton Hillevin korkokenkien edessä.

Iltaisin, kun Kaisa toipuu television ääressä Hulpion hyökkäyksistä, hän ymmärtää, mitä Hulpiolle olisi pitänyt sanoa. Säkkituolissaan Kaisa käy dialogit läpi uudelleen. Säkkituolisessioissa Kaisa on sankari.

Tilanteet soljuvat oikeasti tähän tapaan.

Hillevi Hulpio:

-Kuulepas, Kaisa Miettinen. Tulepa tänne sivummalle. Mikäs ihme sinä luulet olevasi? Minä järjestin suuressa laupeudessani sinulle paikan Surmajoen konservatorion sinfoniaorkesterista. Nyt annoin itselleni kertoa, että olet hävinnyt orkesterista. Tuo on sellaista röyhkeyttä, ylimielisyyttä ja laiskuutta, jota minä en voi hyväksyä. Minä näin todella vaivaa, että sain sinut -tuollaisen amatööriviulistin- sinne orkesteriin. Millainen opettaja tulee ihmisestä, joka jättää kaiken kesken? Vastaa minulle.

Kaisa Miettinen:

-Kyllä minä sen nyt alan tajuta, että tyhmää oli se semmoinen. Minun olisi pitänyt jatkaa siinä orkesterissa. Minussa on paljon parannettavaa, olen täysi idiootti. Hillevi, sinä olet oikeassa. Annatko anteeksi?

Illalla tämä samainen keskustelu käydään Kaisan makuuhuoneessa seuraavasti.

Hulpio:

-Kuulepas, Kaisa Miettinen. Tulepas tähän sivummalle. Mikä luulet olevasi, kun lähdit pois siitä sinfoniaorkesterista?

Hillevi saa asialliseen kysymykseensä asiallisen vastauksen:

-Kuulepa sinä minua, Hilleri. Asia on nyt niin, että minä menin sinne sinun orkesteriisi, sinne kakkosviulun takapulttiin ihan kiltisti soittamaan epävireisesti sitä toista viulua. Mutta siellä pahuksen orkesterissa oli venäläinen gigolo nimeltään Jura Kormetov, joka esittäytyi minulle ja minä hänelle. Ja kun kerran täällä opintojen villissä maailmassa kaikki hyppivät kukasta kukkaan, niin ajattelin minäkin pitää peliä tämän venäläisen viuluvirtuoosin kanssa. Hilleri, minä flirttailin tuon huippuviulistin kanssa. Ja tämä poitsu kysyi minulta huonolla suomella, että pidänkö minä sitruunasta. Minä kerroin pitäväni. Mutta tuo hullu Jura Kormetov hankki minun osoitetietoni osoitepalvelusta. Ja eräänä myrskyisenä iltana hän ilmestyi luokseni, tunkeutui huoneeseeni, veti sitruunan makuiset kondomit esille ja alkoi repiä minulta kolttua pois.

Kaisa vetää henkeä kuvitteellisessa keskustelussaan ja jatkaa:

-Tarina jatkuu, Hilleri-pulmuseni. Se sinun luonasi majaileva amerikkalainen vaihto-opiskelija, vetopasuunansoittaja, jonka myös järkkäsit tuohon orkesteriin. Tämä amerikkalainen Gus. Hän kutsui itsensä minun luokseni, jotta minä voisin verrytellä englannin suullisia taitojani. Mutta niinpä vain hänkin halusi vetää pasuunansa esille minun kodissani. Niinpä, rakas Hilleri, minun oli aivan pakko lähteä sieltä sinun orkesteristasi, koska en halunnut tulla raiskatuksi.

-Ja siitä ammatinvalinnasta, Hilleri. Ehkei minusta todellakaan tule hyvää opettajaa. Minusta tulee hyvä huora. Minulla on suositukset omalta äidiltäni. Olen juuri lähettämässä kokovartalokuviani paikalliselle sutenöörille. Näin ollen pääset minusta hyvin pian eroon.

Mustelmia Surmajoen opettajankoulutuslaitokselta – osa 2

Opintojen lisäksi Kaisalla on kaikenlaista oheistoimintaa. Koska hän on köyhä mutta äärimmäisen kiintynyt mukavuuteen, hän joutuu antamaan iltaisin piano- ja viulutunteja. Ja aamuisin Kaisaa väsyttää. Aamu-unisuuden takia hän on vähällä saada potkut graduryhmästään. Tässä vaiheessa kuvaan astuu Dooris.

Dooris on valkoinen laiha kissa, jonka Kaisan graduohjaaja Antero Juvola on ostanut itselleen. Totta kai Juvola vihaa kissoja ja onhan hänellä astmakin. Mutta Dooris on hänen onneton yrityksensä paikkailla avioliittoaan ja suhdetta lapsiin, joita onkin siunaantunut monta kappaletta. Graduohjaaja on kiukkuinen huomatessaan, ettei hänen vaimonsa helly edes valkoisen kisun edessä. Vaimo kerää lapset ja muun omaisuutensa ja jättää graduohjaaja Antero ”the astma” Juvolan ja Dooriksen. Antero aivastelee ja turskii tarinaa kertoessaan, ja silloin iskee Kaisa:

-Anna se kisu minulle. Minä pidän eläimistä ja minulla on aikaa hoitaa sitä.

Kaisa saa kissan, ja on sanomattakin selvää, ettei häntä ihan vielä potkaista ulos graduryhmästä.

Kaisan kotona on melkoinen hössötys. Veli soittaa keittokomerossa rumpuja, Brutus ja Dooris -nykyisin, aikuiskasteen saatuaan Omituinen Höpöttäjä- tappelevat. Viimeksi mainittu tuhoaa suurin piirtein Kaisan kaiken maallisen omaisuuden. Hän syö puhelimen ja modeemin johtoja ja rikkoo kaiken, mitä ei ole valmistettu timantista, teräksestä tai graniitista. Hän tuhoaa myös Kaisan orastavan parisuhteen seurakuntapojan kanssa.

Kaisa on nimittäin saanut asiansa niin hyvään kuntoon, että helluntaiseurakunnan aktiivipoika Antti tulee hänen luokseen iltateelle. (Seurakuntapojat juovat aina teetä eivätkä addiktioita aiheuttavaa kahvia. Kaisa vihaa teen makua ja teen edustamaa viher-Jeesus-maailmaa. Kuitenkin Kaisa keittää teetä ja odottelee pojan ilmaantumista.)

Ovikello soi. Kaisa avaa oven. Juhlan kunniaksi herra hurmuri on vetänyt viininpunaiset vakosamettihousut jalkaansa. Hän jättää isot tumppunsa, korvaläppänsä ja Be Free -tarralenkkarinsa eteiseen ja avaa sulavana seuramiehenä Kaisan huoneen oven.

Välittömästi oven auettua kirjahyllyn päältä singahtaa valkoinen ja sähköinen karvaturrukka 20 kynttä ojossa Kaisan casanovan kimppuun. Kissan Blitzkrieg kestää kaksi minuuttia, minkä ajan jälkeen kisu kyllästyy leikkiin ja päättää lähteä juomaan vessanpöntöstä vettä. Seurakuntapojan vakosamettihousut ovat valkoisen karvan peitossa.

-Nämä on miun parhaat housut, seurakuntapoika kuiskaa tyrmistyneenä.

-Sinun pittää nyt riisua ne, Kaisa yrittää olla yhtä aikaa tosissaan ja samalla lakaista tosiasiat savolaisen mattonsa alle.

Poika riisuu vakosamettiunelmansa, jotka ovat valkoisen kissan karvaamat. Poju istuu pitkät Hyvonit yllään vaitonaisena talousjakkaralla, kun Kaisa vetelee leveällä maalarinteipillä valkoista, sähköistä karvaa ilrti samettifarmarista. Karva kerrallaan.

Toimitus kestää maagiset viisitoista minuuttia, kuten tuleekin. Varttitunnin karvaleikin jälkeen seurakuntapoika vetää housut takaisin jalkaansa, poistaa viimeisen karvan puntistaan ja vetää sekä sepaluksensa että Kaisan ulko-oven mielenosoituksellisesti kiinni.

No, tosi rakkaus odottaa, sanoo seurakunnan nuorisopastorikin.

Mu(i)stelmia Surmajoen opettajankoulutuslaitoksesta

Kaisan mielestä Surmajoen opettajankoulutuslaitos vaikuttaa miellyttävältä paikalta. Hän on pelännyt etukäteen joutuvansa ahdistavaan akateemiseen vapauteen mutta rentoutuu, kun hänen käteensä lyödään normaali lukujärjestys, jonka mukaan tulee olla ja elää. Parissa viikossa Kaisa saa selville, mitkä tunnit tässä laitoksessa ovat pakollisia ja mitkä vapaaehtoisia eli luentoja. Luennot Kaisa aikoo skipata kautta linjan. Mikään mahti maailmassa ei saa Kaisaa heräämään aamukahdeksalta kuuntelemaan kasvatustiedepaskaa, joka tuntuu olevan aina sitä samaa itseään. Toki eri luennoitsijat ovat kääräisseet paskan erivärisiin paketteihin, mutta koreat puketit ja käärinliinat eivät ole Kaisaa koskaan kiinnostaneet.

Tentit sujuvat hyvin aina, kun Kaisa herää niihin osallistumaan. Tenttipäivinä Kaisa ei sekoa konsepteissaan vaan kirjoittaa ne täyteen soopaa.

”Oppiminen perustuu oppijan omaan motivaatioon. Opettajajohtoisuus on hylättävä saastaisena vaatteena. Oppija on aktiivinen ja innokas tutkija, tiedon konstruoija, skeemojen rakentelija. Opettaja pysytelköön taka-alalla omassa koordinaattorin roolissaan. Uusi opittu aines assimiloituu oppijan aiemmin konstruoimiin ajatusrakennelmiin. Äläkä ainoastaan puhu lehmästä, tuo lehmä oppimisympäristöön sisälle, niin lapset pääsevät tutustumaan opiskeltavaan ainekseen myös fyysiskinesteettisesti.”

Kaisa on nokkela tyttö. Hän huomaa jo ensimmäisen vuosikurssin lokakuussa, että Rahmaninovin kanssa valvotut yöt ja kofeiinihorkka innoittavat häntä raapustelemaan tenttipapereihin sen verran merkillistä hörinää, että kasvatustieteen dosentit menevät oikopäätä lankaan.

Toisena opiskeluvuotena kasvatustieteellinen totuus kuitenkin Kaisan mieliharmiksi muuttuu. Kaisan pitää päivittää tietojaan. Hän siirtyy kuulotorvensa ja berliininmunkkinsa kanssa jatko-opiskelijoiden varaaman kahvilapöydän viereen. Jatko-opiskelijoiden tarinoista Kaisa ymmärtää, että enää ei tenteissä sovi puhua konstruktivistisesta oppimisnäkemyksestä. Muodissa on sosiokonstruktivismi. Sosio tarkoittaa sitä, että oppiminen tapahtuu vuorovaikutuksessa, ei opettajan vaan toisten oppijoiden ja oppimisympäristön kanssa. (Penikat hyppivät tapeteilla ja pitävät helevetinmoista mekkalaa, Kaisa suomentaa itselleen.) Konstruktivismi tarkoittaa onneksi samaa kuin aina ennenkin: kersat etsiskelevät koulupäivän aikana tietoja eri lähteistä ja rakentelevat tiedonetsinnän jälkeen päissään ajatusmalleja. Nämä ajatusmallit ovat luonnollisesti yhdensuuntaisia tiedemaailman tutkimustulosten kanssa. Opettajan pitää koulupäivän aikana vain hiukkasen koordinoida, hymyillä kannustavasti ja nautiskella siitä, että lapsoset ketterästi konstruoivat ja vuorovaikuttavat päissään. Tiedonjanoisina.

Kaisa pitää sosiokonstruktivismista, koska hän on piällysmies.