Loppusanat

Kaikkein eniten Kaisaa jäi ikävöimään Gregor Saavalaisen äiti, Ritva Saavalainen. Muisteltuaan nelikentän hän uskaltaa muistella muunkin. Hautajaisetkin, joissa papin oli vaikea keksiä sanottavaa. Ei ollut suorituksia, joita olisi voinut arkun äärellä muistella. Onneksi oli kirkkokäsikirja ja hautaustoimituksen kaava.

Elämän oli pitänyt alkaa uudestaan. Kaisa Jokinen oli opetellut elämään avovankilassa. Hän oli oppinut pitämään huolta olemisestaan. Hän oli saanut vierailla usein Ritva Saavalaisen luona. Kaisan sukulaiset olivat huokaisseet helpotuksesta, kun Ritva Saavalainen oli ottamassa heidän mustaakin mustemman lampaansa huostaansa. Heidän ei ollut tarvinnut enää pitää väkinäistä yhteyttä Kaisaan eikä pelätä, että Kaisa olisi tulossa lomillaan näyttäytymään heidän kotikulmilleen.

Avovankilassa Kaisan epilepsia oli jonkin verran pahentunut. Oli etsitty oikeaa lääkitystä pahentuneisiin kohtauksiin. Kukaan ei ollut ajatellut, että nelikymppinen nainen voisi kuolla epilepsiaan.

Ritva Saavalainen oli pyytänyt Kaisaa muuttamaan luokseen asumaan, kunhan hänen pestinsä avovankeudessa olisi ohi. Tämä kaikki ei ollut ollut yksinkertaista. Monia iltoja Ritva ja Kaisa olivat täyttäneet kaavakkeita ja kirjoittaneet vapaamuotoisia anomuksia sinne, tänne ja tuonne. Lausuntoja ja todistuksia Kaisan yhteiskuntakelpoisuudesta oli pyydetty psykiatreilta ja vankeinhoitolaitokselta. Paperinmakuisen vuoden jälkeen oli alkanut näyttää siltä, että kaikki onnistuisi.

Se syksy oli ollut poikkeuksellisen kaunis. Aurinkoisia päiviä riitti. Ritva oli päsmäröinyt kumoon Kaisan aikeen alkoholisoitua. Ritvan kodissa elettäisiin tsehovilaisittain. Ritva oli lukenut venäläisestä novellista Kaisalle, miten elämästä nauttiva ihminen juhlistaa päiviänsä yhdellä napanderilla tällöin, toisella tuolloin. Viinalla ei tässä kodissa kumpikaan meistä itseään tapa, oli muori nauraen määrännyt. Kaisasta kaikki tämä oli kuulostanut mukavalta. Heistä tulisi perhe, eriskummallinen perhe. Mutta joka tapauksessa ensimmäinen turvallinen perhe, jonka Kaisa saisi kokea.

Syyskuun 26. päivänä Kaisa oli yksin avovankilan asunnossaan. Hän heräsi pahoinvoivana. Jokin haisi pahalta, mutta Kaisa ei tiennyt, mikä tuo haju oli. Sängystään hän lähti kohti keittiötä. Näkökenttä sumeni tutulla tavalla. Kohtaus oli tulossa, oli päästävä makuuasentoon. Sitten mentiin rytinällä. Silmät pyörähtivät ympäri, pää kiertyi ja raajat vääntyivät. Kaisa ei tiedä, kuinka kauan kohtaus kesti, mutta kun hän heräsi, hän oli uupunut. Hän soitti lääkärille, kertoi hajuauroista ja kohtauksen yksityiskohdista. Niistä, jotka muisti. Lääkäri ohjeisti lepäämään, syömään ja juomaan hyvin.

Tämän jälkeen kohtauksia oli tullut useita ja liian tiuhaan tahtiin. Kuinka monta, sitä ei kukaan tiedä. Mutta jokin niistä oli ollut se viimeisin. Hengitys oli salpautunut eikä ollut jostain syystä lähtenyt uudestaan käyntiin. Kaisa oli kuollut. Kaisa löydettiin 27.9. kuolleena sängystään. Televisio oli auki. Sieltä tuli Derrick. Lattialla oli suolakeksejä, hedelmiä ja Jaffaa.

Ruumishuoneella Kaisan ruumista kävivät katsomassa Kaisan vanhemmat ja sisarukset. Heidän reaktionsa oli tyrmistynyt tuijotus ja pelko. Nahkeapintainen ruumis ei ole enää Kaisa, se oli pelottavaa. Gregor Saavalainen toi paikalle äitinsä Ritva Saavalaisen, jota ruumishuoneen hoitaja luuli Kaisan rakkaimmaksi sukulaiseksi, joka tämä oikeastaan tietenkin olikin.Kaikki kättelivät toisiaan tietämättä, keitä nämä toiset olivat ja mikä heidät Kaisaan yhdisti.

******************************************************

Miespuoliselle hoitajalle tämä kaikki on arkipäivää. Kun kaikki ovat lähteneet, hänen työpäivänsä alkaa olla aikatavalla pulkassa. Hän huikkaa työkaverilleen tutun herjan: ”Luukut kiinni, omaiset on ruumiin nähny!” Sitten hän menee sosiaalitilojen suihkuun, vaihtaa vaatteensa, jättää parran harkitusti ajamatta, suihkauttaa partavettä. Peilistä katsoo hyvännäköinen mies. Hyvännäköinen, eronnut mies. Mies aikoo koukata baarin kautta lapsensa vanhempainiltaan. Lapsi on yhteishuoltajuudessa, välit ex-vaimoon ovat hyvät. Pelikaveri on valistanut miestä, että tämä heidän lastensa ekaluokanope olisi aika namu. Nuori, nätti blondi, ilman sormusta. Vasta valmistunut, kuulemma ollut mallinakin joskus, joku tietää kertoa. ”Iske kiinni, sähän oot sinkku”, on pelikaveri naurahtanut puolivakavissaan.

Mies istuu baarissa ja juo hiukan. Niin, ettei se näy. Lapsen opettajanamu kiehtoo ajatuksena. Tykkääköhän tämä opettaja urheilusta? Mies aikoo ottaa selvää, jäädä kahden kesken juttelemaan vanhempainillan jälkeen. Heitä miehiä vanhempainilloissa on vielä aika vähän. Hän on vahvoilla. Pieni olut vahvistaa latausta. Opettajissa on jotain kiehtovaa. Ammattiryhmänä jotenkin seksikäs ja omituinen. Mies kävelee koulua kohti, aurinko on laskemassa. Tämä on ollut hyvä päivä töissä, herja on lentänyt, töitä ei ole ollut liikaa. Iltakin on mukavan letkeä. Aurinko, lehdet, hiekkatie, keltainen, vanha mutta remontoitu koulurakennus. Mies astuu koululuokkaan sisään ja näkee hemaisevan blondiopettajan. Mies ajattelee, että päivä on ollut täydellinen ja paranee aina vain.

Kolmen kerroksen väkeä

Omahoitaja on hävittänyt lompakkonsa. Se tonkii hermostuneena Pentikin muovikassia ja muita nyssäköitänsä. Sen pää pyörii kuin maakotkalla, kun se haravoi katseellaan terapiahuonetta lompakon löytymisen toivossa. Se supisee, että olisiko kukkaro jäänyt aamulla kuitenkin kotiin. Vai onkohan nuoriso anastanut sen aamubussitohinassa? Kaisa vakuuttaa, että omahoiturilla on varmastikin ollut rahapussi mukana tämänpäiväisellä ostosretkellä, jonka hoitaja on tehnyt ruokatuntia liu’uttaen.

-Ellet sit oo varastanu Sokkarilta ja Pentikistä nuita juttuja, jotka sulla on nuissa muovipusseissa, Kaisa piikittelee.

Hoitaja ei pidä siitä, että mielisairaat ihmiset vittuilevat sille varastelemisista. Se muistaa tosin maksavansa luomutomaattinsa halpojen espanjalaistomaattien hinnalla. Ja remonttiäijillekin hoituri on maksellut pimeänä keittiön ruoanlaittosaarekkeen rakentamisen. Terveet, fiksut ihmiset osaavat käyttää harkintaa eettisissä valinnoissaan, älähtää hoitaja mielessään kalikan kalahtaessa. Ja joka tapauksessa hullut pysykööt ruodussaan älköötkä hyppikö ammatti-ihmisten nenille, tuskin on tälläkään vankimielisairaalan asiakkaalla vara aukoa päätään normaaleille veronmaksajille.

Kaisa on onnellinen, kun hoiturista ei ole pitämään tänään hänelle positiivisen ajattelun kurssia. Hän päättää kertoa oman syvyyspsykologisen unensa. Nyt on hyvä hetki jutella syvällisiä, koska hoitajalla ei ole aikaa kuunnella; kaikki sen aika menee lompakkohöyryämiseen.

Kaisa on nähnyt unen, jossa Sigmund Freud on leikkinyt nukkekotia Pilpatsuon koulun henkilökunnalla. Freudin nukkekodissa on ollut kaksi kerrosta ja lisäksi valolta suojattu kellari rottia, vanhoja rojuja ja pannuhuonetta varten. Keskimmäisen kerroksen optimisti-Freud on rakentanut ja sisustanut opettajia varten. Alunperin Freud on halunnut opettajien olevan tässä talossa niitä, joiden minuus on kehittynyt hallitsemaan yläkerran vaativaa yliminää ja toisaalta pitämään kurissa kellarissa rietastelevaa viettielämää. Katsellessaan Pilpatsuon opetushenkilöstöä Freud joutuu kuitenkin luopumaan haaveistaan. Tasapainoisia opettajia nukkekodissa on kovin vähän.

Freud on vittuuntunut, koska hän on maalannut tervehenkisen keskikerroksen seinät moneen kertaan siniseen taittuvalla valkoisella. Ja valoverhojen ompeleminenkin on ollut aivan mielisairasta puuhaa. Suurin urakka on ollut nimenomaan tässä terveiden ihmisten egokerroksen sisustelussa, ja nyt kuitenkin vain pari hassua opettajaa pääsee tähän kerrokseen näkemään Freudin huolellisten pikkukätösten jälkiä.

Huoaten Freud asettaa egokerrokseen Älykkömiehen ja Rouva Hyvähermoisen. Älykkömies moikkaa Freudia, he ovat vanhoja tuttuja. Lukevat samoja kirjoja ja katsovat televisiosta vain Teemaa. Freud kysyy Älykkömieheltä, mitä mieltä se on uudesta opetussuunnitelmasta. Älykkö vastaa, että opetussuunnitelma on ihan hyvä. Tarpeeksi hyvä. Älykkö ymmärtää oman paikkansa tässä nukkekodissa ja laajemminkin maailmassa. Se on tyytyväinen työelämässä vallitsevaan tilanteeseen, ja joskus se jopa nautiskelee työstään. Viime vuonna sen laatima historian oppikirja voitti kultaa kansainvälisessä oppikirjakilpailussa. Älykkömies on iloisen ylpeä saavutuksistaan, koska se tietää omat rajansa ja senkin, että aina ei elämässä näin hyvin mene.

Rouva Hyvähermoiseen Freud on myös varsin tyytyväinen. Hyvähermoisen kohdalla ei tarvitse pelätä hysteriaa tai helmikuisia hermoromahduksia. Hyvähermoinen tulee aamulla töihin, tekee työnsä omien voimavarojensa mukaan, pitää penskat kurissa ja lähtee illaksi Lilla Teaterniin ja sen jälkeen syömään itse leipomaansa pullaa.

Vähän aikaa mietittyään Freud päättää alentaa psykoanalyyttista rimaansa. Näin egokerrokseen voidaan päästää myös Tuurijuoppo ja Muusikonretale. Nekin hoitavat opetushommansa realismipohjalta, miettii Freud. Tokihan Tuurijuopon kanssa on välillä paikallepääsemisongelmaa ja Muusikonretalekin loikkii aina siitä, missä aidankorkeus on häntä varten erikseen räätälöity. Oppilaiden kannalta nuo kaksi -Tuurijuoppo ja Muusikonretale- kuitenkin ovat melko luotettavaa porukkaa, toteaa Freud. Hän päättää katsella muutamia seksiin, päihteisiin ja rokkenrolliin liittyviä asioita sormiensa lävitse.

Kellarin alhaiseen viettikerrokseen Freud sijoittaa Pilpatsuon opettajista Selkäänpuukottajan, Poliitikon, Vonkaajan, Blondin ja Kaisan. Kaisa on kidnappaaja eikä sille tarvitse selittää sen loppusijoituspaikkaa. Selkäänpuukottaja-Tarja sen sijaan vaatii kovaan ääneen hyvää selitystä. Freud kertoo sille kauniisti, että hän tämän talon luojana on kuullut sekä nähnyt kaiken senkin, minkä Selkäänpuukottaja on puhellut ja puuhastellut salassa.

-Ihan hyvä reksi sinusta tulee kuitenkin, älä peljästy, Freud toteaa Selkäänpuukottajalle. -Pimeässä sinun on oikein hyvä taktikoida ja laatia urasuunnitelmaa.

Kaisa on aidosti vahingoniloinen Selkäänpuukottajan kellarikohtalosta. Selkäänpuukottaja on se, joka on aina muistanut lohduttaa Kaisaa kertomalla suureen ääneen, kuinka hänellä ei ole mitään vaikeuksia oppilaiden kanssa. Lisäksi se on usein kahdenkeskisissä keskusteluissa analysoinut Kaisan olemusta: olemus on liian tyttömäinen ja epävarma kasvatusalan töihin. Omia tekemisiään se ärsyttävä akka on kaikki nämä vuodet liioitellut ja soittotaitojaan roimasti yliarvioinut.

-Todellisuudessa sä et ole missään Jyväskylän Kaupunginorkesterissa ikinä selloa soittanut, kai mä nyt sen tajusin valheeksi heti kättelyssä, Kaisa marmattaa Selkäänpuukottajalle kellariloukon turvallisessa pimeydessä. Kellarissa ei tarvitse käyttäytyä korrektisti, ja se on Kaisan mieleen.

Selkäänpuukottaja sihahtaa Kaisalle hiljaa, että se varmasti kostaa tällaiset päänaukomiset, kunhan siitä tulee rehtori. Yhdessä Poliitikon kanssa ne varmasti järjestävät asiat niin, että parin vuoden kuluttua sekä Pilpatsuon rehtorinkopissa että Kokoomuksen eduskuntaryhmässä Kaisa näkee tuttuja kasvoja. Toisin kuin Kaisalla, näillä kahdella keski-ikäisellä naisella on tukijoukkoja politiikassa, liike-elämässä ja koulutoimessa.

-Lasten etuja me molemmat ajamme, aloittaa Poliitikko automaattisen linjapuheensa kellarissa jaaritellen tasa-arvosta, korkeatasoisesta koulutuksesta ja hyvästä lapsuudesta.  (Poliitikon omat penskat ovat väkivaltaisia sosiopaatteja, koska Poliitikon aika menee vaalityöhön.)

Poliitikon kokkariääntä kuunnellessaan Kaisa ymmärtää tärkeimmän. Ensimmäinen lasten etu niin Poliitikon kuin Selkäänpuukottajankin mielestä on se, että punaiseen puseroon pukeutunutta Kaisaa vedetään kellarin pimeydessä turpaan nainen-naiselle-tyyppisesti.

Vonkaaja ja Blondi ovat vain tyytyväisiä kellarin pimeään atmosfääriin. Niitä eivät kiinnosta rehtori- tai eduskuntavaalit. Blondi heiluttelee ja koketeeraa hiustenpidennyksiensä kanssa Vonkaajan kertoessa pari erinomaisen rasvaista juttua. Blondi on jo 38-vuotias, ja silti se tunkee aina selluliittinsa hiukan liian pieniin ja nuorekkaisiin mekkoihin. Tässä pimeydessä selluliitti ei erotu, riehaantuu blondi. Se ja Vonkaaja järjestävät itselleen soittoruokalaolosuhteet. Ne pyytävät Freudia kääntämään selkänsä, kun ne vetäytyvät vanhojen Neuvostoliitto-karttojen taakse suunnittelemaan maantietotunteja.

-Vähän ehkä mennään terveystiedonkin puolelle, vinkkaa Vonkaaja muille kellarin opettajille. Blondi taputtaa komeaa Vonkaajaa päälaelle ja nauraa uskollisesti Vonkaajan vitseille, sananmuunnoksille ja punaviinipänikälle.

Freud kipuaa ylös kellarin portaat ja päättää jättää alakerran väen omaan rauhaansa. Hän on hyvin väsynyt, vaikka hän on viipynyt vain kymmenen minuuttia id-kellarissa. Kuinka helvetissä nuo tampiot pystyvät kaiken tuon sirssiloimisensa ohessa hoitamaan opetustyöt, Freud huokailee kiitollisena siitä, ettei ole opetustoimenjohtaja vaan aikaa sitten kuollut psykiatri.

Vintillä yliminäkerrokseen sijoitettujen opettajien tunnelma on harras, huomaa Freud kivuttuaan kaikki 123 rappusta. Uskovaiset ja Mammat puhuvat sopuisasti keskenään. Ne ovat kovin huolestuneita maailmantilanteesta. Mammat ovat lisäksi erittäin väsyneitä, koska ne kantavat öin ja päivin äidillistä huolta koulun lasten olemisesta. Mammojen vuorokausissa on 54 tuntia. Onneksi on, koska niiden pitää ehtiä suunnitella yhteistoiminnalliset oppitunnit, kirjoittaa viikoittaiset raportit oppijoiden koteihin, ylläpitää päivittäin sähköistä reissuvihkoa ja luokan blogia, lukea ammattikirjallisuutta, tehdä ravintoympyrähyväksyttyä ruokaa omalle kuusilapsiselle perheelleen, viedä vanhimpia lapsia soittotunneille, nuorinta puheterapiaan ja keskimmäistä kuvataidekouluun. Lisäksi aikaa kuluu yleiseen huolestumiseen, vihanhallintaharjoitteisiin, viikoittaisiin urheiluharrasteisiin ja parisuhteen hoitamiseen. Mammojen syyllisyydentunne on hirvittävä, mutta syyllisyys kuuluu vanhemmuuteen, opettajuuteen ja naiseuteen. Näin luki Kodin Kuvalehdessä, kertoo yksi Mammoista.

Uskovaiset yhtyvät Mammojen otsanrypistelyyn. Niiden mielestä Mammojen asiat ovat hyvin, vaikkakin yksi Mammoilta puuttuu ja sen mukana kaikki. Uskovaisten mukaan elämään pitää mahtua yhteistoiminnallisten oppituntien, viikkoraporttien, sähköisen reissuvihkon, ammattikirjallisuuden lukemisen, terveellisen ruoanlaiton, lasten soittoharjoitteiden, puheterapioiden ja kuvataidekerhojen, yleisen huolestuneisuuden, vihanhallinnan, urheilun ja parisuhteen lisäksi myös aikaa kaikkein tärkeimmille: elävälle Jumala-suhteelle, rukouselämälle ja seurakunnassa työskentelylle.

-Tämä maailma on pahan vallassa, ja mikäli emme pidä itseämme kurissa, olemme myös me hyvin nopeasti pahan vallassa, jutustelevat Mammat ja Uskovaiset yläkerrassa hillitysti.

-Minne sinä menet kuolemasi jälkeen, kysyy yksi sieluista huolestunut Uskovainen huomatessaan Freudin.

Freud sanoo, ettei hän tiedä, mutta nyt ainakin hän aikoo jättää tämän nukkekodin vähäksi aikaa. Hänen on nimittäin vietävä Kellokoskelle Marjatta-opettaja. Sen vainoharhaisuus on taas mennyt niin pitkälle, ettei sitä tässä nukkekodissa voida enää hoitaa. 59-vuotias Marjatta kiljuu pihalla tietävänsä, kuka hänen opettajanoppaitaan varastelee ja lukujärjestyksiään muuttelee.

-Syyllinen tulkoon esille, tai teen asiasta poliisijutun! Lisäksi popliinitakkini on liattu, se oli aamulla vielä puhdas! Minua vainotaan ja tiedän, kuka vainoajani on, hurjastelee englantia opettava Marjatta.

Stressaantunut Freud ihmettelee, miten Marjatan karjunta voi kuulua nukkekodin superegovintille saakka, vaikka se naakka on pistetty lepositeisiin ja Freudin Citroenin takakonttiin. Freud kiroilee ja vannoo vetävänsä tänä iltana kokaiinia nokkaansa hyvin rajusti.

__________________________________

-Nii-in, siihen se uni sit loppuikin, lopettaa Kaisa kertomuksensa. Kaisa on ylpeä tyylipuhtaasta unestaan, jonka juoni on ollut selkeä ja tunnelma jopa bunuelmainen.

Omahoitaja penkoo kaappejaan. Se on levitellyt kirjoituspöydänlaatikoiden sisällön lattialle. Lompakkoa ei löydy, deodorantti on pettänyt. Hoituri ei ole kuullut sanaakaan Kaisan puheista. Kaisan mielestä asioiden näin ollessa he ovat saavuttaneet raikkaan win-win-tilanteen.

Avohaava sydämessä

Kaisa hyreksii tutkintavankeudessa rikoksensa yksityiskohtia. Rehtorin ja apulaisrehtorin kaappaus sujuivat hyvin arkipäiväisesti. Uskovaisen Susanna-opettajan kidnappaaminen jopa kaduttaa Kaisaa jälkikäteen hieman. Kaisa punastuu häpeästä muistaessaan, kuinka paniikkiin Susanna vankeutensa aikana oli mennyt. Se oli jopa lyönyt Kaisaa oikealle poskelle. Kun Kaisa oli kääntänyt päätään, hän oli vastaanottanut Susannalta kunnon tujauksen myös vasempaan poskeensa.

Eniten sisäistä lämpöä Kaisassa saa aikaan Kati Paunon ja Aaro Paunon kaappaustragediaan paneutuminen.

Aaro Pauno on rasittava viidesluokkalainen pullaposki, jonka t-paidassa on suuri keskisormen kuva. Aaron äiti Kati antaa pojalleen kouluun välipalaksi Arnoldsin donitseja, koska kouluruoka on perseestä. Aaron käsitykset universumista ja sen liikehdinnästä ovat sangen egosentrisiä. Kati Pauno on sitä mieltä, että Aaro saa ilmaista itseään suusanallisesti musiikkitunneilla, mikäli opettajan järjestämät opetustuokiot ovat tylsiä. Kaisa-opettajan tuokiot ovat kategorisesti tylsiä. Torstaina 16.11. Kaisa hermostuu selluloituneen donitsiposken privaattishowhun, joka käynnistyy heti musiikkitunnin alussa. Kaisa läväyttää arviointivihkonsa auki ja antaa donitsi-Aarolle käytösmerkinnän.

Käytösmerkintä on ensimmäinen laatuaan. Aaron äiti ei hyväksy käytösmerkintöjä, mikä on johtanut siihen, ettei Aaro niitä myöskään ole tähänastisessa opinnoinnissaan itselleen kuitannut. Kun Kati Pauno hakee 16.11. poikansa Aaro Paunon Hummer-autollaan koulusta kotiin, Aaro valittaa itkien käytösmerkinnästä. Kati Paunon sydän särkyy, kun hento ja kalpea Aaro-poika huutaa sisäisen tuskansa ulos. Kati Pauno on opiskellut aromaterapiaa. Terapeuttikoulutuksensa ansiosta Kati Pauno ymmärtää, että poika-Pauno on nyt joutunut väkivaltaisen opettajan kasvottoman vihan uhriksi. Täysin syyttä. Kati Pauno päättää, ettei Aaro-pojan tarvitse mennä kouluun ennen kuin Kaisa Jokinen on nöyrtynyt pyytämään anteeksi. Kati Pauno soittaa Kaisalle neljä kertaa päivässä kolmen päivän ajan. Aiheena on 11-vuotiaan Aaro Paunon sydämen avohaava, joka sykkii tulehdusta ympärilleen ellei Kaisa käsitä anoa anteeksiantoa. Kati Paunon soittaessa kahdennentoista kerran opettajainhuoneeseen Kaisa pyytää donitsiperheen koululle.

-Samalla Aaro voi hakea läksykirjansa. Aaro on jäänyt jälkeen opinnoista, koska hän on ollut kolme päivää pois koulusta, Kaisa mainitsee.

-Käsittääkseni nyt on tärkeämpää antaa Aaron käydä läpi henkistä tuskaansa kuin nipottaa koulutehtävistä, vastaa Kati Pauno ja lupaa tulla poikineen koululle illalla Aaron tennistunnin ja reikihoidon jälkeen.

Kaisa lainaa naapuriltaan Datsun 100A-merkkisen auton ja vesurin. Kun Aaro-poju ja äiti saapuvat Kaisan tykö, Kaisa toivottaa heidät tervetulleeksi vesuria heilutellen. Kaisa pakottaa pariskunnan Datsuniin. Kati Pauno joutuu kuskin paikalle ja Aaro takapenkille. Aaro herkeää kerrankin puhumattomaksi.

-Penikkasi äänettömyys johtuu seuraavasta tosiasiasta, selventää Kaisa Kati Paunolle, -Aaro-pikkuisen aivot ovat kasvaneet kiinni Aaro-pikkuisen merkkilippalakkiin, jota Aaro-pikkuinen ei suostu ottamaan koskaan pois päästään, aloittaa Kaisa herkistellen ja kyllästyy omaan lätöstelyynsä heti kättelyssä.

-Kun minä nyt nykäisin lippiksen pois tuon sinun rasittavan pentusi päästä tätä terävähköksi hiottua vesuriani hyväksikäyttäen, aivot jäivät lippalakin sisälle. Voit myöhemmin hakea lippalakin ja jälkikasvusi aivot koulun lattialta. Ensin me menemme kuitenkin minun kotiini opettelemaan kuuden kertotaulua.

Aarolle Kaisa opettaa Datsun-matkan aikana kaksi elämän tosiasiaa. Ensimmäinen tosiasia on Wunderbaum, toinen tosiasia karvanopat.

-Näistä sinä Aaro-piskuinen et ole mitään tiennyt, koska äitisi -tämä suuri terapeutti- on kuskannut sinua kaikki nämä vuodet joko Audilla tai Hummerilla, mikä onkin ymmärrettävää, kun ottaa huomioon koulumatkasi, joka on miltei kolmensadan metrin pituinen suuntaansa. Äitisi uudessa Audissa ja Hummerissa ei roiku karvanoppia tai Wunderbaumeja. Karvanopat eivät sovi äitisi porvarillis-hienostuneeseen elämäntyyliin. Wunderbaumin käytön estänee äitisi aromaterapeuttiasiantuntijuus.

Kati Pauno osaa ajaa Datsun 100A:lla merkillisen hyvin, vaikka hän on tottunut automaattivaihteisiin. Vesurin läsnäolo on suuri ajo-opetuksellinen motivaatiotekijä.

Kotona Kaisa ohjaa uusimmat vieraansa lastenhuoneeseen, jonka ikkunoiden eteen hän on naulannut lautoja. Kati ja Aaro Pauno saavat evääksi henkiselle matkalleen retkikeittimen, pussillisen kuivattuja herneitä ja vettä sekä kuuden kertotaulun. Kertotaulu on laminoitu. Kaisa on varastanut opettajainhuoneesta laminointikoneen ja kahdensadan euron edestä laminointitaskuja. Kaisa rakastaa laminointia ja aikoo kerrankin harjoittaa lempipuuhaansa vapaasti. Laminointiharrastustaan Kaisa toteuttelee polveen ammutun apulaisrehtori Mikon silmien alla. Tällä kertaa apulaisrehtori ei natkuta mitään resurssipulasta.

Aaro Pauno oppii kuuden kertotaulun vankeutensa ensimmäisenä päivänä. Kaisa antaa Aarolle palkinnoksi Star Wars -tarran. Kaisa kehuu Kati Paunoa ja ihmettelee, kuinka nopeasti kuuden kertotaulu loppujen lopuksi kuitenkin meni jakeluun.

-Kun nyt kuitenkin otetaan huomioon se, että kuuden kertotaulun oppiminen on ollut Aarolle mahdoton urakka näiden kouluvuosien aikana. Ja sekin pitää muistaa, että Aaro on saanut koulupsykologin siunauksella vapautuksen kertotaulujen ulkoaopettelusta. Että tällainenkin koulutuspoliittinen ihme piti ennen vankilaan menemistä päästä huomioimaan, huokaa Kaisa vesuri sylissään.

Kaisa terottelee vesuria ja kertoo samalla herneitä napostelevalle Kati Paunolle, että kysymys on varmaankin siitä, että rakkaan äidin lämmin huolenpito on aiheuttanut kertotauluoppimisen. Terapeuttiäiti saattaa olla ehkä paras lahja, jonka poikalapsi voi elämässään saada.

Kun Karhuryhmän johtaja Gregor Saavalainen vapauttaa Kati Paunon, Kati Pauno kiljuu, että hän aikoo vaatia Kaisa Jokiselta vahingonkorvauksia.

-Vähintään kolmesataa tuhatta euroa, huutaa rouva Pauno.

-Eli mummonmarkoissa miljoona kahdeksansataa tuhatta, jatkaa poika Pauno.

Tekemisen meininki

Ikämiessarjaan siirtymistään Kaisa juhlistaa hyvin varomattomasti, ja niinhän siinä käy, että hän pamahtaa paksuksi kolmannen kerran elämässään. Niin ei ole ollenkaan tarkoitus käydä.

Tähän asti Kaisa on istunut jokaisen työpäivän jälkeen omassa pienessä kylpyhuoneessaan nojaten pesukoneeseen ja hokien hiljaa itsekseen: ei lisää lapsia tähän huusholliin. Ei lisää lapsia, koska jo nämä kaksi tekevät Kaisan hulluksi metelöinnillään. Ei lisää lapsia, koska Kaisa ei tahdo muuttua kolmen lapsen leijonaemoksi, joka tasoittelee polkuja kullannuppujensa edessä niin kuin kaikki kolmen lapsen äidit väistämättä tekevät. Siltikin Kaisa rupeaa saamaan lasta, kaikki tapahtuu Kaisalle hyvin salakavalasti.

Kaisa ei ole asiasta lainkaan onnellinen. Hän on niin hirvittävän pakokauhun vallassa, että hän alkaa tomerasti näytellä tehokasta ja onnellista naista. Hän on niin kauhuissaan, että hän takuuvarmasti erittää jonkinlaista pelkäävän ihmisen hajua. Haju kulkee Kaisan mukana ja Kaisan on saatava joka paikassa kaikki uskomaan, ettei haju lähde hänestä.

Rouva rehtori ottaa Kaisan hellään hoivaansa:

-Sinä olet niin ihanan energinen ja hehkeä! Merkitäänpä ylös muutamia projekteja, jotka voisit musiikin vastuuopettajana hoidella ennen äitiyslomalle siirtymistäsi.

Ja niin Kaisan kalenteri täyttyy. Pim, se on täynnä. Totta kai hänellä on myös se oma luokka, jossa ne kaikki 28 dysfaatikkoa tai muuten vain höpsähtänyttä itähelsinkiläistä ekaluokkalaista yrittävät pysyä kiinni elämänsyrjässä. Kaisa ei tiedä yhtään, pysyvätkö ne oikeasti kiinni yhtään missään, koska niille tuottaa vaikeuksia pysyä mukana esimerkiksi kahden vokaalin yhdistämisessä. Nämä ekaluokkalaiset Kaisa kuitenkin rehtorinsa käskystä alkaa hoidella vasemmalla kädellä, koska jonkun on todellakin huolehdittava akvaariokoulun fasadin kiilloittamisesta.

Jonkun on organisoitava iloinen pikkukiva esitys leijonien pikkujouluun. Lisäksi vanhempainyhdistys järjestää joululaulajaiset, joihin tarvitaan sekä joulua että laulua. (Kaisa ammentaa pohjattomasta kaivostaan molempia.) Tietenkin kahvikonserttikin olisi hyvä, koska naapurikoulukin sellaisen järjesti -kutsui toimittajankin paikalle- eikähän Kaisa tahdo, että hänen rehtorinsa on pipanaakaan huonompi kuin naapurikoulun rehtori. Adventtikirkossa tulevat esiintymään Kaisan luotsaamat murrosikäiset pojat, joiden suurin toive on päästä jodlaamaan yleisön eteen jeesuslaulua.

Siinä adventtikirkkovaiheessa Kaisaa vähän itkettää opettajainhuoneessa. Naiset keskeyttävät gynekologivertailunsa ja siirtyvät virtaviivaisesti Kaisan kimppuun lohduttelemaan:

-Kuule, just tommosta mullakin oli, ku mä odotin meidän Arlenea. Siinä raskausaikana nainen on niin herkkänä, kun on hormoniensa ja äidinvaistonsa armoilla. Ei sitä miehet ymmärrä, ei. Eikä sun, Kaisa, tartte yhtään hävetä. Itke pois jos itkettää.

Kaisa itkee, että eikö näistä musiikkiesityksistä voisi karsia edes yhden pois. Kaisan on hankalaa järjestää tässä joulun alla näitä kaikkia, kun hänen peräänsä huutaa 28 seitsenvuotiasta sekopalleroa, jotka eivät osaa lukea eivätkä laskea eivätkä elää. Omia tarhaikäisiä sekopalleroitansa Kaisa ei edes jaksa miettiä, kai niistä joku tarhantäti huolen pitää.

Marjukka taputtelee Kaisaa hellästi:

-Kyl sä Kaisa-pieni opit ottamaan kevyemmin nää työasiat, kunhan sulle tulee ikää ja kokemusta lisää. Kun sun perhees kasvaa, ni sä väkisinkin joudut priorisoimaan. Otat töissäkin, katos,  sellaisia sopivia haukkapaloja, jotka sä pystyt käsittelemään. Etkä vaadi iteltäs liikaa!! Tolla menolla sä poltat ittes ihan loppuun.

Rouva rehtori katselee Kaisan itkukohtausta sivusta. Hyvin hienovaraisesti se pakottaa Kaisan kahden päivän hermolomalle, jotta Kaisa jaksaa täidenpoisto-operaation lisäksi järjestää kaikki rouva rehtorin lupaamat musiikkiesitykset. Leijonien pikkujouluissa on esiinnyttävä, koska Lions Ladyt antavat oppilaille keväisin stipendejä, ja ymmärtäähän Kaisa, että nyt on takaisinmaksun aika. Joululaulajaisia ei voi missään nimessä perua, koska vanhempainyhdistyksen äkäinen puheenjohtajaäiti on jo leiponut 265 lehtevää joulutorttua pakastimeensa tilaisuutta varten. Kahvikonsertti on aivan pikkuhomma, siitä Kaisan ei tarvitse lainkaan hermoilla. Ja adventtikirkossakin on pääasiana vain ja ainoastaan joulun sanoma: rauha ja rakkaus. Onhan se sitä paitsi niin sööttiäkin, kun koulun poikakuoroa luotsaa odottava äiti, jonka vatsa pömpöttää söpösti ja vähintäänkin teemaan sopivasti.

Rouva rehtori nauraa hellästi ja halaa Kaisaa. Kyllä HÄN ymmärtää.

-Näytät vain, Kaisa, kyntesi. Sinähän olet vielä koeajalla, ja tämä virkahan olisi tarkoitus vakinaistaa ensi kevään kuluessa. Kyllä sinä tämän jaksat. Lepäät sitten jouluna.

Ja Kaisahan muuten jaksaa. Hän marssii isoine vatsoineen joka arkiaamu koululle tasan seitsemältä ja piirtää taululle kaiken valmiiksi, jotta kaikki sujuisi mahdollisimman sujuvasti. Kaisa tekee kaikille eritasoisille lapsille omat monisteet. Hän tekee illalla ja yöllä sellaiset tuntisuunnitelmat, ettei yksikään lapsi taatusti ehdi lyödä vierustoveriaan oppituntien aikana. Koulupäivien aikana Kaisa pyörii värikkäänä hyrränä joka paikassa yhtä aikaa. Kaisan värit häviävät, hän on pyörivä harmaa väkkärä. Rouva rehtorin mielestä Kaisalla on päällä kunnon draivi ja tekemisen meininki, kuten kunnon kokoomuslaisella tuleekin olla.

Ammattikasvattaja meinaa tarttua haulikkoon

Kaisa käy parhaan ystävänsä Terhin kanssa luterilaisessa opiskelijaseurakunnassa. Kolmantena opintovuonnaan he työlääntyvät lopullisesti luterilaisiin silmälasipoikiin. Näin he ajautuvat muihin kristillisiin seurakuntiin kuten esimerkiksi tuonne helluntaiseurakunta Siioniin. Siellä tytöt kuulevat, että kesällä järjestetään Jeesus-aktio. Aktio on viikon kestävä terrori-isku, jonka aikana nuoret aikuiset menevät häpäisemään itsensä Surmajoen torin lavalle huutamalla tuomionsanoja kadotukseen menevälle karjalaiskansalle. Aktin aikana mennään myös laulamaan hengellisiä lauluja Prismaan. Kaunis lauluääni on saatanasta, koska musiikilliset lahjat helposti nousevat ihmissydämessä epäjumalan asemaan. Kaisalla ei ole hätää. Hän laulaa kovaa ja nuotinvierestä.

Siinä samaisessa talossa, jossa Kaisa veljineen ja koirineen asuu, asuu myös paikallisen helluntaisaarnaajan tytär, joka on aktion johtoryhmässä. Siksipä siinä Kaisan pihapiirissä pyörii jo ennen varsinaisen aktion alkua mukava helluntainuorten porukka.

On sunnuntai ja huomenna alkaisi sitten se Jeesus-aktio. Kaisa Terhille intoilee, että jääpä nyt hyvä uskonsisar, majaani yöksi, kun kerran täällä nämä aktiotoveritkin hengailevat ja Julius-velikin on soittoreissullaan jossakin. Terhi siihen, että mikäpä siinä. Ennen kuin Kaisa avaa kämppänsä oven, hän varoittaa Terhiä:

-Täällä voi haista vähän koiralle, koska en ole jaksanut pestä Brutusta.

Vähätpä on Kaisa hajuista tätä ennen tiennyt. Nimittäin juuri tänä samaisena siunattuna iltana karvainen veli Brutus on reagoinut vatsallaan. Ja onkin reagoinut oikein kunnolla. Koko asunto lainehtii vetelää koiranpaskaa.

Brutuksella on siis ripuli. Kaisa määrää Terhin kerrostalon pihalle Brutuksen kanssa. Itse hän siivoaa sen, minkä pystyy. Hän käyttää kaikkia kemikaaleja mäntysuovasta koskenkorvaan. Paska lähtee, haju jää. Kaisa aukaisee pienet tuuletusikkunat ja toivoo, että haju ajan myötä häviäisi. Nokkelana eläineksperttinä Kaisa päättelee, että Brutuksen on syytä käppäillä muutama tovi ulkoilmassa, jotta hänen herkkä koiranvatsansa tyhjentyisi kunnolla eikä sitä tarvitsisi enää tyhjentää asunnon lattialle, seinille ja kattoon.  Kaisa, Brutus ja Terhi viettävät viisi alkuyön tuntia koirapuistossa. Brutus paskoo ensin paljon, sitten yhä vähemmän. Lopulta hän ei jaksa enää ruikkia.

Kaisa sanoo uupuneena Terhille, että viedään nyt tämä rakki kotiinsa lepäilemään.

-Voisinkohan minä tuon kamalan lemun takia tulla luoksesi yöksi, hän kuitenkin anoo Terhiltä.

Terhi siihen, että totta mooses, ei tuossa hajussa voi erkkikään nukkua. Ja niin Brutus kotiin nukkumaan, pienet tuuletusräppänät auki ja Kaisa ynnä Terhi yöpymään Terhin hajuttomaan soluasuntoon. Kaisa toivoo niin kovasti, että tämä paskainen tarina loppuisi tähän, jotta hän pääsisi laulamaan Prismaan hengellisiä lauluja ja huutamaan maailmanloppua megafoniin. Mutta tämä paskainen tarina ei lopu vielä.

Aamulla sitten sinne Jeesus-aktioon, joka alkaa kello 12 Siion-temppelin pihalta. Sitä ennen Kaisa karauttaa Terhin kämpiltä kotiinsa katsomaan koiraparkaa, juottamaan sitä ja käyttämään aamukävelyllä. Ihmisjärki ei voi käsittää, mikä Kaisaa on odottamassa rappukäytävässä.

Kaisa avaa autuaana kerrostalonsa alaoven. Koko saakelin käytävä tulvii hirveänhajuista paskaa. Ja oksennusta. Kaisa kävelee lattialistoja pitkin kämppänsä ovelle. Oven edessä istuu hoikka Brutus odottamassa, että hän pääsee sisälle kerrostalokaksioonsa lepäilemään. Kaisa ei ymmärrä. Hän on aivan taatusti lukinnut piskin sinne kämppään yöllä. Kuinka maailmassa se on saattanut levitoida lukitun oven läpi paskomaan ja oksentelemaan koko käytävän täyteen?

Brutus ei tietenkään hallitse poltergeistiä eikä muitakaan Uri Gellerin tempauksia. Mutta jollakin ilveellä hän on yöllä luikauttanut koko 50-kiloisen vartensa siitä 20 senttimetrin levyisestä tuuletusikkunasta ulos. Pakkohan hänen oli, kun paskatti ja ikkunakin oli herkullisesti raollaan. Asiansa toimitettuaan hänen kuninkaallinen berniytensä oli tullut takaisin oman rappunsa alaovelle. Kenties postimies tai joku muu koiranystävä oli päästänyt eksyneen koiraraasun kotirappukäytävään.

Valitettavasti Brutus-paran vatsatauti oli taas rappukäytävässä nostanut päätään. Ja häntää. Ja tämän yksinkertaisen tapahtumaketjun seurauksena Kaisan kerrostalon alakerta lainehtii oksennusta ja paskaa. Kaisa pesee ja suihkuttaa parfyymejä. Hän myöhästyy aktioviikon ensimmäisestä Prisma-iskusta ja itkee. Haju jää rappukäytävään. Brutuksen, Juliuksen, Kaisan ja laajan ystäväpiirin on pakko kulkea koko Jumalan kesä ikkunan kautta ulos ja sisälle – onneksi Kaisa perheineen asuu ensimmäisessä kerroksessa. Koko perhe häpeää naapureiden edessä sanomattoman paljon. Tai mistäpä Kaisa tietää mitään Brutuksen häpeäntunteista. Näyttää siltä, että Brutus ei häpeä lainkaan.

Mutta Kaisan ensimmäinen sana helluntaitemppeli Siionin pihalla (kun hän sinne sitten myöhässä saapuu) on PERKELE. Aktion johtaja kimmastuu Kaisan tervehdyksestä. Perkeleen takia Kaisa jää aktion johtajan nuhdeltavaksi. Perkele estää Kaisaa osallistumasta toiseen Prisma-turneeseen.

Tässä vaiheessa Kaisa soittaa ärtyneen puhelun äidilleen elämää sykkivään Kairoon. Hän uskaltaa ladella äitykälleen asiat sellaisina kuin ne tällä haavaa ovat. Kaisa kuvailee monisanaisesti rappukäytävässä vellovaa hajua ja häpeän tunnetta. Hän ilmoittaa äidilleen ottavansa äidin tililtä jumaliste jokikisen pennin, joka häneltä on kulunut sinipiikoihin, kloriitteihin ja hajuvesiin. Äiti nauraa ja sanoo kepeästi:

-No, eihän tuo nyt niin kamalalta kuulosta.

Ei kuulosta niin. Mutta haisee. Kaisan rappukäytävä haisee paskalta kaksi pitkää kuukautta.