Kaisa näpsyttelee gradun

Kaisan graduntekoon liittyy tahatonta komiikkaa. Ensiksikään graduohjaaja Antero Juvola ei saa häntä koskaan puhelimitse pyydystettyä eikä Kaisa voi soittaa Anterolle. Kaisallahan on sen samaisen ohjaajan lahjoittama kisu, joka syö puhelinjohdot.

Kaisan elämä on työlästä. Kissa syö hänen johtonsa, koira reagoi kissan läsnäoloon vatsallaan.

Koomista on sekin, että Kaisan gradun tarkastaja Sulo Seppänen (64 vuotta) ihastuu Kaisaan. Hän ihastuu ja alkaa vanhanaikaisesti ahdistella Kaisaa. Kaikki tietävät kuvion: hiiviskelyä naisopiskelijan perässä, ilmestymisiä iltamyöhällä pianokoppeihin, joissa naisopiskelija kolistelee läpi pianoläksyjään. Pientä isällistä lähentelyä, kutsuja työhuoneeseen, jossa voitaisiin käydä läpi punapappien teologisia ydinajatuksia. Pitkiä katseita, vihjailevia lauseita.

On väärin, että Kaisa yrittää kuumeisesti tehdä vaikutusta jokikiseen OKL:n miesopiskelijaan tuloksetta ja ainoa mies, joka hänet noteeraa, on 64-vuotias professori. Kaisan on pakko kertoa astmaattiselle graduohjaajalleen, että yhteistyö gradun päätarkastajan kanssa on mahdotonta, koska tarkastaja häiritsee Kaisaa seksuaalisesti. Kaisa vannottaa Juvolaa pitämään turpansa kiinni tästä asiasta. Kai Juvola pitääkin. Mutta kyllä hän virnuilee kovasti. Sensaatiomainen uutinen pelastaa ilmeisesti hänen ankean elämänsä pariksi minuutiksi.

Kaikesta huolimatta Kaisan gradu valmistuu. Sulo Seppänen tarkistaa sen ja antaa keskinkertaiset arvosanat. Kaisa tekee kaikki rästissä olevat tenttinsä ja käy juosta hilpauttamassa muutaman kerran liikunnan lehtorin mieliksi, jotta se pystyy antamaan Kaisalle sen armoykkösen siitä liikunnastaan.

Eräänä syksyisenä iltapäivänä Kaisalla on kädessään kasvatustieteiden maisterin paperit. Paperit kädessään hän seisoskelee tuulisen Surmajoen varrella katsellen harmaita kuohuja. Lyhtypylväässä lepattaa juliste, jossa on äreä hahmo. Hahmon alla lukee: ”Jeesus tulee. Oletko valmis?”

Kaisa on valmis opettaja ja hän alkaa pikkuhiljaa aavistaa, että opettajantyö tulee tappamaan hänet alle kymmenessä vuodessa. Kaisa toivoo, että Jeesus tulisi hyvin pian tuhoamaan maapallon tai ainakin peruskoulujärjestelmän. Kaisasta tuntuu, että hänen ammatillinen elämänsä on hyvin huteralla pohjalla. Ja niinhän se onkin.

Mustelmia Surmajoen opettajankoulutuslaitoksesta – osa 4

Kohtaus numero kaksi. Lavalla Kaisa Miettinen ja Hillevi Hulpio.

Kaisan graduohjaaja Antero Juvola:

-Sinä, Kaisa, saisit muuten hyvää matskua graduntynkääsi tämän päivän Karjalaisesta. Tuleeko sinulle sanomalehti Karjalainen?

Kaisa:

-Ei tule meikäläiselle sanomalehtiä.

Hillevi Hulpio (jostain paikalle inkarnoituneena):

-Ihmettelen suuresti, millainen opettaja tulee ihmisestä, joka ei vaivaudu tilaamaan itselleen edes sanomalehteä.

Kaisa:

-Niin…en tiedä…kai minun pitäisi tilata Karjalainen. Olet oikeassa.

Mutta säkkituolissa Kaisa keksii paremman vastauksen.

-Rakkaani. Pääskyseni. Hillerini. Minulla on veli. Hän on tilannut death metal -levyjä kolmella tuhannella markalla. Minulla on myös koira. Iso koira. Sain hänet vastoin tahtoani. Hän syö mustinmurkinaa 800 grammaa päivässä ja Forssan maksalaatikkoa 400 grammaa yöllä. Rahani eivät täten riitä sanomalehti Karjalaisen tilaamiseen. Lisäksi, armas Hillerini. Sinun kollegasi, minun graduohjaajani, tämä vieressämme seisova astmaattinen lisensiaatti Antero Juvola, aseella minua uhaten lahjoitti minulle kissansa, jossa asuu saatana. Tämä kissa (omaa sukuaa Dooris, nykyisin uudelleen kastettuna Omituinen Höpöttäjä). Niin, tämä hullu katti, se vihaa mediaa. Se on syönyt minulta seitsemän puhelimen johtoa ja kaksi modeemin piuhaa. Omituinen Höpöttäjä on myös rikkonut kaukosäätimeni. Se siis todella vihaa mediaa. Jos minä nyt, SAAKELI, tilaisin sen sinun Karjalaisesi, niin se kissaksi naamioitunut perkele aivan takuuvarmasti repisi sen lehden tuhannen pillun päreiksi ennen, kuin minä ehtisin sen lehden kulttuurisivut lukea. Että, rakas Hilleri, näiden yksinkertaisten syiden vuoksi minä olen uutis- ja kulttuuripimennossa. Ja aion, PIRSKALES, pysyäkin siellä.

Kaisa kehrää kokoon vaikka minkälaisia vastahyökkäyksiä omassa turvallisessa säkkituolissaan. Mutta mitäpä ne enää auttavat? Semminkin, kun edes fiktiivisissä puolustuspuheenvuoroissaan hän ei uskalla kirota kunnolla. Vapaakirkkoon kuuluvat ystävät ovat vannottaneet Jeesuksen nimessä Kaisaa olemaan kiroamatta.

-Joka sielunvihollisen nimen lausuu, hän samalla kutsuu sielunvihollisen luokseen.

Se äijä tästä vielä puuttuukin, tuumaa Kaisa. Hillevi vie Kaisaa kuin kuoriämpäriä.

Mustelmia Surmajoen opettajankoulutuslaitokselta – osa 2

Opintojen lisäksi Kaisalla on kaikenlaista oheistoimintaa. Koska hän on köyhä mutta äärimmäisen kiintynyt mukavuuteen, hän joutuu antamaan iltaisin piano- ja viulutunteja. Ja aamuisin Kaisaa väsyttää. Aamu-unisuuden takia hän on vähällä saada potkut graduryhmästään. Tässä vaiheessa kuvaan astuu Dooris.

Dooris on valkoinen laiha kissa, jonka Kaisan graduohjaaja Antero Juvola on ostanut itselleen. Totta kai Juvola vihaa kissoja ja onhan hänellä astmakin. Mutta Dooris on hänen onneton yrityksensä paikkailla avioliittoaan ja suhdetta lapsiin, joita onkin siunaantunut monta kappaletta. Graduohjaaja on kiukkuinen huomatessaan, ettei hänen vaimonsa helly edes valkoisen kisun edessä. Vaimo kerää lapset ja muun omaisuutensa ja jättää graduohjaaja Antero ”the astma” Juvolan ja Dooriksen. Antero aivastelee ja turskii tarinaa kertoessaan, ja silloin iskee Kaisa:

-Anna se kisu minulle. Minä pidän eläimistä ja minulla on aikaa hoitaa sitä.

Kaisa saa kissan, ja on sanomattakin selvää, ettei häntä ihan vielä potkaista ulos graduryhmästä.

Kaisan kotona on melkoinen hössötys. Veli soittaa keittokomerossa rumpuja, Brutus ja Dooris -nykyisin, aikuiskasteen saatuaan Omituinen Höpöttäjä- tappelevat. Viimeksi mainittu tuhoaa suurin piirtein Kaisan kaiken maallisen omaisuuden. Hän syö puhelimen ja modeemin johtoja ja rikkoo kaiken, mitä ei ole valmistettu timantista, teräksestä tai graniitista. Hän tuhoaa myös Kaisan orastavan parisuhteen seurakuntapojan kanssa.

Kaisa on nimittäin saanut asiansa niin hyvään kuntoon, että helluntaiseurakunnan aktiivipoika Antti tulee hänen luokseen iltateelle. (Seurakuntapojat juovat aina teetä eivätkä addiktioita aiheuttavaa kahvia. Kaisa vihaa teen makua ja teen edustamaa viher-Jeesus-maailmaa. Kuitenkin Kaisa keittää teetä ja odottelee pojan ilmaantumista.)

Ovikello soi. Kaisa avaa oven. Juhlan kunniaksi herra hurmuri on vetänyt viininpunaiset vakosamettihousut jalkaansa. Hän jättää isot tumppunsa, korvaläppänsä ja Be Free -tarralenkkarinsa eteiseen ja avaa sulavana seuramiehenä Kaisan huoneen oven.

Välittömästi oven auettua kirjahyllyn päältä singahtaa valkoinen ja sähköinen karvaturrukka 20 kynttä ojossa Kaisan casanovan kimppuun. Kissan Blitzkrieg kestää kaksi minuuttia, minkä ajan jälkeen kisu kyllästyy leikkiin ja päättää lähteä juomaan vessanpöntöstä vettä. Seurakuntapojan vakosamettihousut ovat valkoisen karvan peitossa.

-Nämä on miun parhaat housut, seurakuntapoika kuiskaa tyrmistyneenä.

-Sinun pittää nyt riisua ne, Kaisa yrittää olla yhtä aikaa tosissaan ja samalla lakaista tosiasiat savolaisen mattonsa alle.

Poika riisuu vakosamettiunelmansa, jotka ovat valkoisen kissan karvaamat. Poju istuu pitkät Hyvonit yllään vaitonaisena talousjakkaralla, kun Kaisa vetelee leveällä maalarinteipillä valkoista, sähköistä karvaa ilrti samettifarmarista. Karva kerrallaan.

Toimitus kestää maagiset viisitoista minuuttia, kuten tuleekin. Varttitunnin karvaleikin jälkeen seurakuntapoika vetää housut takaisin jalkaansa, poistaa viimeisen karvan puntistaan ja vetää sekä sepaluksensa että Kaisan ulko-oven mielenosoituksellisesti kiinni.

No, tosi rakkaus odottaa, sanoo seurakunnan nuorisopastorikin.