Loppusanat

Kaikkein eniten Kaisaa jäi ikävöimään Gregor Saavalaisen äiti, Ritva Saavalainen. Muisteltuaan nelikentän hän uskaltaa muistella muunkin. Hautajaisetkin, joissa papin oli vaikea keksiä sanottavaa. Ei ollut suorituksia, joita olisi voinut arkun äärellä muistella. Onneksi oli kirkkokäsikirja ja hautaustoimituksen kaava.

Elämän oli pitänyt alkaa uudestaan. Kaisa Jokinen oli opetellut elämään avovankilassa. Hän oli oppinut pitämään huolta olemisestaan. Hän oli saanut vierailla usein Ritva Saavalaisen luona. Kaisan sukulaiset olivat huokaisseet helpotuksesta, kun Ritva Saavalainen oli ottamassa heidän mustaakin mustemman lampaansa huostaansa. Heidän ei ollut tarvinnut enää pitää väkinäistä yhteyttä Kaisaan eikä pelätä, että Kaisa olisi tulossa lomillaan näyttäytymään heidän kotikulmilleen.

Avovankilassa Kaisan epilepsia oli jonkin verran pahentunut. Oli etsitty oikeaa lääkitystä pahentuneisiin kohtauksiin. Kukaan ei ollut ajatellut, että nelikymppinen nainen voisi kuolla epilepsiaan.

Ritva Saavalainen oli pyytänyt Kaisaa muuttamaan luokseen asumaan, kunhan hänen pestinsä avovankeudessa olisi ohi. Tämä kaikki ei ollut ollut yksinkertaista. Monia iltoja Ritva ja Kaisa olivat täyttäneet kaavakkeita ja kirjoittaneet vapaamuotoisia anomuksia sinne, tänne ja tuonne. Lausuntoja ja todistuksia Kaisan yhteiskuntakelpoisuudesta oli pyydetty psykiatreilta ja vankeinhoitolaitokselta. Paperinmakuisen vuoden jälkeen oli alkanut näyttää siltä, että kaikki onnistuisi.

Se syksy oli ollut poikkeuksellisen kaunis. Aurinkoisia päiviä riitti. Ritva oli päsmäröinyt kumoon Kaisan aikeen alkoholisoitua. Ritvan kodissa elettäisiin tsehovilaisittain. Ritva oli lukenut venäläisestä novellista Kaisalle, miten elämästä nauttiva ihminen juhlistaa päiviänsä yhdellä napanderilla tällöin, toisella tuolloin. Viinalla ei tässä kodissa kumpikaan meistä itseään tapa, oli muori nauraen määrännyt. Kaisasta kaikki tämä oli kuulostanut mukavalta. Heistä tulisi perhe, eriskummallinen perhe. Mutta joka tapauksessa ensimmäinen turvallinen perhe, jonka Kaisa saisi kokea.

Syyskuun 26. päivänä Kaisa oli yksin avovankilan asunnossaan. Hän heräsi pahoinvoivana. Jokin haisi pahalta, mutta Kaisa ei tiennyt, mikä tuo haju oli. Sängystään hän lähti kohti keittiötä. Näkökenttä sumeni tutulla tavalla. Kohtaus oli tulossa, oli päästävä makuuasentoon. Sitten mentiin rytinällä. Silmät pyörähtivät ympäri, pää kiertyi ja raajat vääntyivät. Kaisa ei tiedä, kuinka kauan kohtaus kesti, mutta kun hän heräsi, hän oli uupunut. Hän soitti lääkärille, kertoi hajuauroista ja kohtauksen yksityiskohdista. Niistä, jotka muisti. Lääkäri ohjeisti lepäämään, syömään ja juomaan hyvin.

Tämän jälkeen kohtauksia oli tullut useita ja liian tiuhaan tahtiin. Kuinka monta, sitä ei kukaan tiedä. Mutta jokin niistä oli ollut se viimeisin. Hengitys oli salpautunut eikä ollut jostain syystä lähtenyt uudestaan käyntiin. Kaisa oli kuollut. Kaisa löydettiin 27.9. kuolleena sängystään. Televisio oli auki. Sieltä tuli Derrick. Lattialla oli suolakeksejä, hedelmiä ja Jaffaa.

Ruumishuoneella Kaisan ruumista kävivät katsomassa Kaisan vanhemmat ja sisarukset. Heidän reaktionsa oli tyrmistynyt tuijotus ja pelko. Nahkeapintainen ruumis ei ole enää Kaisa, se oli pelottavaa. Gregor Saavalainen toi paikalle äitinsä Ritva Saavalaisen, jota ruumishuoneen hoitaja luuli Kaisan rakkaimmaksi sukulaiseksi, joka tämä oikeastaan tietenkin olikin.Kaikki kättelivät toisiaan tietämättä, keitä nämä toiset olivat ja mikä heidät Kaisaan yhdisti.

******************************************************

Miespuoliselle hoitajalle tämä kaikki on arkipäivää. Kun kaikki ovat lähteneet, hänen työpäivänsä alkaa olla aikatavalla pulkassa. Hän huikkaa työkaverilleen tutun herjan: ”Luukut kiinni, omaiset on ruumiin nähny!” Sitten hän menee sosiaalitilojen suihkuun, vaihtaa vaatteensa, jättää parran harkitusti ajamatta, suihkauttaa partavettä. Peilistä katsoo hyvännäköinen mies. Hyvännäköinen, eronnut mies. Mies aikoo koukata baarin kautta lapsensa vanhempainiltaan. Lapsi on yhteishuoltajuudessa, välit ex-vaimoon ovat hyvät. Pelikaveri on valistanut miestä, että tämä heidän lastensa ekaluokanope olisi aika namu. Nuori, nätti blondi, ilman sormusta. Vasta valmistunut, kuulemma ollut mallinakin joskus, joku tietää kertoa. ”Iske kiinni, sähän oot sinkku”, on pelikaveri naurahtanut puolivakavissaan.

Mies istuu baarissa ja juo hiukan. Niin, ettei se näy. Lapsen opettajanamu kiehtoo ajatuksena. Tykkääköhän tämä opettaja urheilusta? Mies aikoo ottaa selvää, jäädä kahden kesken juttelemaan vanhempainillan jälkeen. Heitä miehiä vanhempainilloissa on vielä aika vähän. Hän on vahvoilla. Pieni olut vahvistaa latausta. Opettajissa on jotain kiehtovaa. Ammattiryhmänä jotenkin seksikäs ja omituinen. Mies kävelee koulua kohti, aurinko on laskemassa. Tämä on ollut hyvä päivä töissä, herja on lentänyt, töitä ei ole ollut liikaa. Iltakin on mukavan letkeä. Aurinko, lehdet, hiekkatie, keltainen, vanha mutta remontoitu koulurakennus. Mies astuu koululuokkaan sisään ja näkee hemaisevan blondiopettajan. Mies ajattelee, että päivä on ollut täydellinen ja paranee aina vain.

Alhaalla, vasemmalla

On perjantai-iltapäivä. Gregor Saavalainen hyräilee Simo Salmisen pornolaulua autossaan. Ennen viikonlopun virallista alkamista hän käy vilkaisemassa äitinsä. Rutiini särkyy, kun äiti ei olekaan vastassa omana itsenään. Hän avaa oven tokkuraisena ja sanoo, että Gregor ei tänään saa kahvia. Gregor saa avata yhden taulun kehyksen ja lähteä sen jälkeen kotiinsa. Äiti ei jaksa tänään edes omaa poikaansa.

-Mikä sun on? Oleksä sairas? Gregor ihmettelee harmistuneena siitä vaihtoehdosta, että viikonloppu meneekin mamman sairaalakuskina.

Äiti vastaa, ettei hän ole sairas, hän on surullinen.

-Avaa tämä kehys ja ota tämä paperi pois kehyksen sisältä. Minä leikkasin eilen kynteni lyhyiksi enkä saa auki noita rautanypyköitä.

Gregor tottelee. Ensimmäistä kertaa äiti tarvitsee apua ruuvaamisessa ja rassaamisessa. Äiti on emansipoitunut äkäpussi porailun, sahailun ja naulailun suhteen. Siihen ei miestä tarvita, se aina sanoo, kun Gregor yrittää auttaa porakoneen kanssa. Gregor tuntee itsensä orvoksi, kun hän joutuu nyt auttamaan äitiä näin hölmössä asiassa. Kuitenkin hän naurahtaa äidille reippaasti, avaa ”rautanypykät” ja ottaa paperin ulos taulunkehyksestä. Ohimennen hän kysyy:

-Miksi sä haluut ottaa tän Kaisan paperin pois?

-Minä laitan kahvipöydän yläpuolelle yhden vanhan postikortin, sopii siihen paremmin, vastaa äiti.

Molemmat tietävät, ettei mitään postikorttia ikinä tule ilmestymään kahvipöydän ylle. Kaisan suherointi on nyt pöydällä ja kehys viedään siivouskomeron ylähyllylle. Äiti sanoo, että Gregorilla on varmaan kiire kotiin. Niin onkin. Hän menee vaimonsa kanssa parisuhdekurssille, joka alkaa jo tänä iltana kello 19. Kaisaan tutustuminen ja kaikki se muu on saanut Gregorin luopumaan naisjutuistaan. Hän ja vaimo: he haluavat elää onnettomina yhdessä elämänsä loppuun saakka. Se on parasta niin. Helpointa, vaivatonta. Sitä paitsi ihastuminen nuoriin naiskollegoihin ei ole tuonut onnea Gregorin elämään milloinkaan. Parempi elää onnettomana yhden akan kanssa, kuin riekkua onnettomana pitkin kyliä nuoria keikkapyllyjä höyläillen.

Gregorin lähdettyä muori ottaa Kaisan nelikenttäpaperin, menee takaisin sängylle makaamaan. Hän kuvittelee itselleen juuret. Ne pitävät hänet turvallisesti tässä sängyssä, vaikka sydän kieppuisi miten. Juurien kasvettua muori pyyhkii kaksitehonsa ja tuijottaa alhaalle, vasemmalle. Juuret ovat tässä sängyssä, sydän siirtyy muualle, kahden kuukauden taakse. Kaisa istuu tässä. He ovat käyneet saunassa. Muori makaa sängyllä saunan uuvuttamana. Kaisa haroo märkiä hiuksia ja yrittää selvittää takkuja.

——————–

-No, puhu nyt se nelikenttä loppuun. Sitten otetaan vielä tilkkaset konjakkia ja asetutaan nukkumaan. Minä petasin sinulle tuohon ukkovainaan sänkyyn ne turkoosit lakanat, joissa on ne mun virkkaamat pitsit. Sinä olet kumma ihminen, kun näytät tuommoiselta punkkarilta ja silti rakastat turkoosit ja pitsit. Sinä olet kumma ihminen, sitä minä usein mietin, sanoo muori.

Molemmat tietävät, että muori on ottanut Kaisan omaksi tytökseen. Vain omille tyttärille sanotaan hellästi, että ne ovat kummia otuksia. Vain omille tyttärille pistetään lempiväriset lakanat ja itsevirkatut pitsit ukkovainaan sänkyyn.

Kaisa puhuu nelikentän loppuun, ottaa samalla saunajuomaksi yhden huoneenlämpöisen Sakun.

-Yksi laari on vielä läpikäymättä. Vittumaisten kakaroiden vittumaiset vanhemmat. Sä varmaan luulet, että juristi on tähänkin lootaan pantu ihan vahingossa. Vaan ei ole vahinkoa tapahtunut. Nimittäin myös hirviöpennuilla on joskus juristi-isiä. Silloin on helvetti valloillaan. Kello 8-14 hirviöpentu huutaa, sylkee, repii, hyppii seinillä, lyö kaikkea elollista ja käyttäytyy kuin saatana, joka on huomannut joutuneensa vahingossa Jeesus-marssille. Kello 17-20 soittelee pennun juristi-isä opettajalle. Kääntää kaiken ylösalaisin. Kenenkään muun opettajan kanssa hänen lapsellaan ei ole ollut ongelmia. Esikoulussa hänen lapsensa määriteltiin kielellisesti erityislahjakkaaksi. Eikö opettaja ymmärrä, kenen kanssa hän asioi ja millaisia seurauksia on luvassa tällaisesta asiakkuuden hoitamisesta? Opettaja ei ymmärrä. Ainakaan Kaisa-opettaja eli minä.

-Myöhemmin juristi-isän hirviöpentu siirtyy miesopettajan luokkaan. Miesopettaja voittaa pojan ja juristi-isin luottamuksen. Mies on aina mies. 13 vuoden kuluttua minä luen Kodin Kuvalehteä. Siellä on hirviöpennun haastattelu. Se on nyt 25-vuotias. Se on käynyt teatterikoulun ja saanut pääosan Markus Selinin elokuvassa. Hirviöpentu muistaa naispuolisen ala-asteenopettajansa, joka miltei sai tukahdutettua sen luovuuden. ”Mutta kaiken tämän pahuuden yli minun oli noustava. Ja onneksi minulla oli tukena isäni, joka ymmärsi minun tarvitsevan rajoja asettavan miesopettajan. Ja loppuviimein. Ehkäpä ilman noita traumatisoivia alakoulukokemuksia tuon sadistisen naisopen alistamana minulla ei olisi mitään annettavaa tässä uudessa Markus Selinin elokuvassa”, lopettaa hirviöpentu haastattelun.

Muoria naurattaa, koska hän saa joka toinen päivä kuulla Kaisan mielipiteitä Kodin Kuvalehden artikkeleista. Muori aina kyselemään, että miksi Kaisan on hänen luonaan luettava vanhoja Kodin Kuvalehtiä. Kaisa vastaamaan siihen, että siksi, että muorilla olisi jotain kysyttävää. Vanhoille ihmisille tekee hyvää joutua käyttämään aivojaan. Etteivät dementoidu.

-Yksi merkillinen alalaji tässä paskalaarissa ovat luokanopettajat, jatkaa Kaisa.

-Jos vittumaisella luokanopettajalla on vittumainen lapsi, sitä yhdistelmää ei kestä kukaan. Tämä paskamainen luokanopettajahuoltaja on varma, että hänen lapsensa oppii ja keskittyy, mikäli lapsen opettaja vain ottaa itseään niskasta kiinni, luo henkilökohtaiset oppimissuunnitelmat ja paneutuu yksilön -hänen lapsensa- kohtaamiseen. Luokanopettajan pentu käy potkimassa mun autoon lommoja ja varastaa hansikaslokerosta mun tupakat. (Kaisa ei koskaan lukitse autoaan.)

-Minä joudun laatimaan itselleni henkilökohtaisen suunnitelmani, jonka toteutan zeniläisittäin: Mielistelen vittumaista luokanopettajahuoltajaa, annan pennun potkia autoa ja viedä tupakatkin pesästä. Annan pennulle vitoset kaikista aineista ja siirrän sen eteenpäin jonkun toisen opettajan riesaksi.

Muori huokaa sängystä. Hän piristyy Kaisan jutuista, palaa nuoruuteensa. Nuoruudessa pilvet ovat sellaisia, hän kyllä muistaa. Vasta näin vanhempana alkaa taivaalle liukua niitä hopeareunaisia pilviä. Ei kultia, ei hopioita nuorille anneta, sanoo muori Kaisalle. Sitten muori alkaa muistella omia työssäkäyntejään.

-Kuule, oli niitä raivohulluja alkoholisteja silloinkin. Eikös ne ole tässä sun listallas nyt seuraavana tulossa nääs? Voi, minä muistan sen, kun vuonna 56 paikallislehden päätoimittaja tuolla Koillismaalla tuli illalla koululle, jossa minä olin virkaa tekemässä. Minä olin vielä tyttöpäänä siihen aikaan, ja illat pitkät luokassani korjasin oppikoululaisten aineita. Sinne se hullu tuli kännipäässään haulikon kanssa ja kysyi, että kyrpääkö minä olen vailla, kun hänen poikansa arvosanaa en saa nostettua ylemmäs. Minä sanoin, että en ole vailla mitään, vähiten toimittajaherran kyrpää, joka lie turhan arvollinen tällaisen kelvottoman auskultantin rööreihin. Sanoin, että kaikki hyvin on nyt ihan tällaisenaan. Ja sitten minä sen arvosanan lupasin kiitettäväksi nostaa. Ja nostinkin.

-Maailma ei muutu, Eskoseni, sanoo Kaisa turvautuen kliseeseen, jonkalaisille muori aina irvistää kärsivännäköisenä.

-Samanlaista raivohullua on ollut ja tulee aina olemaankin. Minä olen ajatellut, että parempi se on antaa niiden määrätä eikä edes yrittää estellä niiden asioimisia. Usein tietenkin joutuu varmaan nämä nykyopetkin miettimään, että milloin se tappouhkaus pistetään käytäntöön. Mutta eipä ole vielä tähän mennessä yksikään huoltaja tullut kouluun räsäyttelemään. Mikähän niitä pidättelee? Ehkä se viina kuitenkin pitää ne järjissään ja sen verran velttoina, etteivät ne jaksa lähteä oikeasti ammuskelemaan meitä, filosofoi Kaisa lämpimän Sakun hyväilyssä.

-Ja oikeastaanhan se pahin alkoholistihuoltaja on se, joka on sen penskansa ensimmäiset kymmenen elinvuotta ryypännyt ja sitten raitistunut. Ne semmoiset ovat nimittäin melkeinpä pahimpia. Sama juopon öykkäröinti jatkuu, eikä ole sitä viinaakaan enää asioita pehmittelemässä. Eräskin tämmöinen parannuksen tehnyt yksinhuoltaja-aa-kerholaisäiti… Joka toinen päivä soitti minulle huutaen, kun en hänen häiriintyneelle lapselleen ollut Cuplatonia antanut. Ja tämä lapsiraukka sitten oli joutunut välitunnilla lyömään ekaluokkalaista turpaan, kun ilman Cuplatonia oli se orporukka kärsinyt niin kovista ilmavaivoista, ettei voinut mitenkään tilanteita nyrkittä käsitellä. Ja sitten joka toinen päivä tämä raitis aa-kerholainen soitti kertoen, kuinka olen heidän perheensä pelastanut toimimalla vastuullisena kasvattajatukena perheen hankalassa elämäntilanteessa. Siinä oli rehtorikin ärtyisänä, kun tämä äiti parillisina päivinä soitti vaatien, että tämä Kaisa-opettaja on erotettava ja sitten parittomina päivinä soitteli kysellen rakkaan Kaisa-open kengännumeroa, jotta hän voi rakkaalle vapahtajalleen neuloa villasukat välituntivalvontoja varten. Reksi kyseli, enkö saa tuota äitiä kuriin, kun ei hänellä ole aikaa etsiä minun kengännumeroitani, hän kun tekee ”Pilpatsuon koulu oppimisen siltana” -nimistä kaavakuvaa koulun nettisivustoille. Minä reksille, että ei. En saa tuota äitiä kuriin, ja vastaisuuden varalta kengännumeroni on 39.

-Minä taisin olla hirveä ärsyttävä nuitten reksien kannalta, lopettaa Kaisa alkoholilinjauksellisen puheensa.

-Taisit olla, niin, myötäilee mummo Saavalainen, -Mutta mikä ihme on tämä viimeinen. Traumaisä? Mikä on semmoinen?

-Siinä on minulla suomenkielenmaikka. Päivänselvää asiaa et ymmärrä, tunnusta ja tunnista. Vanhaksi olet, Ritu, käymässä, virnuilee Kaisa.

-Traumamies on käynyt koulunsa Riihimäellä 50-luvulla. Punikkiperheen poikia. Köyhästä kodista, isä tapettu, äidillä viisi poikaa ja kaksi kanaa. Traumamiehen opettaja on ollut vanhan kunnon IKL:n miehiä. Juhlasalissa on katseltu Mannerheim-rainaa, ja kovapäisiä punikkipentuja on kuriteltu vyönsoljella. Niin tätä traumamiestäkin. Uskonnonopetuksessa on maalailtu punikkilapsien tulevaisuudenkuvia flanellotaululle. Ikuista helvettiä ja piinaa on rovasti uskontotunnilla traumamiehellekin luvannut. Jyrissyt, ettei ole taivaskaan punainen eivätkä täten punaisen perheen lapselle päärlyportit aukene ja että sitä vastoin helvetin punainen lieska siellä punikkiperhettä iäti polttaa, mato kalvaa punaista lihaa, punaista ientä ja hammasta siellä kiristävät kaikki punaisten perheiden luopuneet saatanansikiöt – rukoilkaamme niin kuin Herramme Kristus meitä opetti.

-Sitten ottaa tämä 50-vuotias traumamies ja menee 90-luvun alussa Sakon kesäpaikalla pökkimään työkaveriaan, joka pamahtaa tämä nelikymppinen neitonen paksuksi. Traumamiehestä tulee traumaisukki. Kuluu seitsemän vuotta, väkivaltainen rakkaudenhedelmä tulee kouluun. Traumaisä vannoo kostavansa lahtariopettajille kaiken kokemansa vääryyden. Kosto elää väkevänä hänen puheissaan. 33-vuotias naisopettaja piipittää traumaisän mylvintään, ettei hän ole lainkaan näitä porvareita. Tämmöinen pätkätyöläinen, duunari vain hän; metalliliittoon kuuluisi ja vaalissa punaisen viivan metallimiehelle vetäisi, jos vain voisi. Vasureita aina äänestänyt suloinen pieni raukkako muka lahtariopettaja? Mutta eipä traumaisä näe eikä kuule. Ja niin saa Vasemmistoliiton jäsenkirjaa kantava opettaja päälleen kaiken sen vihan, joka on muhevoitunut vuosikymmenten aikana traumaisän sisällä helvetilliseksi kostonhimoksi kokoomuslaista opettajakuntaa vastaan. Kokoomukseen kuuluva työpaikkakiusaaja haukkuu opettajainhuoneen naistenhuoneessa 33-vuotiasta operukkaa rupsahtaneeksi kommunistiksi. Vanhempainillassa traumaisä leimaa saman ressukkamaikan lahtareiden perinnön jatkajaksi. Keväällä, kun kommunistilahtariopettajan pesti on miltei päättymässä, tulee Riihimäen kirkkoherra keskusradioon puhumaan keväistä puhetta. Mannerheimistä ja Adolf Ehnrothin henkisestä perinnöstä, joka on itsensä Jeesuksen Kristuksen mielenlaadun mukainen – rukoilkaamme niin kuin Herramme Jeesus Kristus meitä opetti.

-Semmoinen oli asia nelikentällä. Alhaalla, vasemmalla, lopettaa Kaisa.

Kaisa ja muori ottavat yömyssyt, toimittelevat itsensä nukkumaan ja nauttivat toistensa yötuhinoista. Hiljaisuudesta, jonka voi jakaa odottaessaan vapauttavaa unta.

________________

Muori Saavalainen tulee takaisin tähän hetkeen. Kaisaa ei huoneessa ole. Muori ottaa konjakin, pesee proteesinsa ja asettuu odottamaan unta. Yksin. Hän tietää, että kouluasiat on puitu nyt kokonaan. Koulua ei muistella enää ikinä. Tulee uusia muistoja ja suruja. On jo tullut. Muori ei mahda kyynelilleen mitään, ja radiossa soi yöklassinen niin hiljaa, että ilman kuulolaitetta se kaikki kuulostaa vain hyväntahtoisten, puuhakkaiden enkelien hyräilyltä.

Nelikenttä

Jälkeenpäin, kun kaikki on jo ohi, Saavalaisen muori kehystyttää Kaisan tekemän nelikenttäkaavion ja ripustaa sen kahvipöytänsä yläpuolelle, vaikka se Kaisan töheröinti ei millään muotoa istu muorin tsehovilaiseen sisustukseen.

Muorilla on tahdistin ja kuulokoje, mutta omat taulunsa ja huonekalunsa hän asentaa paikalleen itse. Hän on tehnyt niin aina. Myös ennen miehensä kuolemaa. Mies on ollut yliopistoprofessori eli juoppo. Ei siitä ole ollut rymsteeraamaan tai naulaamaan sen jälkeen, kun se on alkanut viettää eloansa kokoaikainen naula päässä. Viimeiset vuodet se juoppohullu mörkö on viettänyt sisätautiosastolla dialyysilaitteissa. Sitten 80-luvun puolivälissä se on ottanut ja kuollut, eikä ruumiinavauksessa ole saatu selville lopullista kuolinsyytä, sitä viimeisintä arkunnaulaa. Koko elimistö on ollut paskana monta kymmentä vuotta, ei siitä tunkiosta mitään selkeää kuolosyytä voi patologi löytää.

”Pääasia, että kuoli”, on muori Saavalainen ajatellut silloin hautajaisten jälkeen eikä koskaan jaksanut lukea ruumiinavausraporttia loppuun. Raporttipaperin hän on pannut sanomalehtien joukkoon ja kai sekin paperi meni sitten siinä paperinkeräystalkoiden yhteydessä uusiopaperitehtaalle. Ne olivat ne paperinkeruutalkoot, joilla kerättiin rahaa ysiluokkien luokkaretkelle. Juopporetkun kuolinsyypaperilla saatiin penni luokkaretkirahastoon, ja kuolinsyypaperia kunnioittaen luokkaretki keskeytettiin jo Turussa, koska koko luokka oli umpikännissä jo ennen laivaterminaaliin siirtymistä.

Muori muistelee, miten hän on kyseenalaistanut Kaisan mustavalkoisen huoltaja-analyysin. Sitä kyseenalaistamistaan hän katuu nyt, koska Kaisassa on kuitenkin ollut viehättävintä se savolainen, kiero mustavalkoisuus, josta pirukaan ei ole ottanut selvää. Nyt muori istuu valkoisessa korituolissaan, ottaa teetä samovaarista (hänellä todella on sellainen) ja palaa hetkeen, jossa Kaisa on nelikenttänsä hänelle avannut.

————————

-Katopa nyt, Ritu, aloittaa Kaisa yksinpuhelunsa muorin kahvipöydässä. -Tässä on x-akseli ja y-akseli. X-akselin miinuspäässä on vittumainen kakara ja pluspäässä asiallinen penska. Y-akselilla liikutaan miinusmerkkisestä vittumaisesta huoltajasta positiivishenkiseen järkevään huoltajaan.

Muori yrittää kertoa Kaisalle, että kun liikutaan akseleilla, voitaisiin olettaa, että kaikki ei ole pelkkää äärilaitaa. Tähän Kaisa vastaa lirauttamalla lasiinsa lisää punaviiniä. Sanoo:

-Kun olet tuollainen sota-ajan kasvatti, niin minä aloitan sinun mieliksesi tästä oikeasta yläkulmasta. Siinäpä näemme asiallisen penskan järkevän huoltajan. Se muibe ei hössötä. Tulee niihin typeriin vanhempainiltoihin ja -vartteihin haukotellen ja ymmärtää, että hänen kersansa on keskiverto-oppilas. Se ymmärtää, jos tokaluokka pitää käydä toiseen kertaan. Käydään vain, ei kaadu siihen maailma. Vanhempainilloissa asiallinen muibe käyttää yhden puheenvuoron: sanoo, että näkemiin ja kiitos opettajalle jaksamisesta. Ei tuota työtä kyllä normaali ihminen pystyisi tekemään, koetahan kestää. Niin että sellainen on tämä oikean yläkulman ihminen. Niitä tuommoisia on oikeastaan aika paljon. Ovat niin kuin nimikristityt. Nostavat silinterihattuansa rovastin nähdessään ja käyvät rippijuhlissa ehtoollisella, kun kerran ovat luterilaisiksi kastetut.

Muori panee viinipullon vitriinikaappiin, koska tietää Kaisan humaltuvan pelkästä oman äänensä kuuntelemisesta. Hän tahtoo kuulla seuraavaksi, millainen on vittumaisen kakaran järkevä huoltaja. Tuo ihminen Kaisan nelikentän vasemmassa yläkulmassa. Kaisan otsa kurtistuu hiukan, kun nektari viedään häneltä. Kuitenkin hän kertoo mielellään.

-Kaikkihan nyt intuitiivisesti tietävät, millainen on vittumainen kakara. Nekin tietävät, jotka tuolla suu vaahdossa huruavat, että ei ole olemassa tuhmia lapsia. Paskaa. Tuhmia lapsia on. Kaikenlaisissa perheissä. Minunkin entisistä kaksospojista se toinen oli veljeensä verrattuna yksi piru. Mutta se on nyttemmin amanuenssin ongelma, kai se antaa siellä kartanossaan sille jotain heppaterapiaa ja uskoo saavansa siitä kunnollisen. Taiteilija siitä tulee, sano mun sanoneen, löpöttää Kaisa entistä elämäänsä muistellen. Menee sitten asiaan ja alkaa kertoa:

-Vittumaisen kakaran järkevä huoltaja on kiitollinen yhteistyökumppani. Minä soitan sille heti toisena koulupäivänä ja kerron, että sen paskapäälapsi on lyönyt minua nyrkillä palleaan sen jälkeen, kun on kivittänyt koulun vaakunan alas ruokalan seinältä. Tämä järkevä huoltaja tietää ja myöntää ja huokaa. Ehkä vähän itkee, että mikä meni pieleen. Ja minä siihen, että samanlainen on tämä minun toinen poikani, minkä sille mahtaa, ei mitään. Yhdessä sitten järkevän huoltajan kanssa kuljetaan se Vantaan kaupungin virallinen tukipolku pilkkua nussien läpi, kunnes päästään virallisesti toteamaan, että tukitoimet eivät auta. Huoltaja sanoo oppilashuoltoryhmän palaverissa minulle, erityisopelle, reksille ja vt. psykologille: ”Siirretään se kakara jo vihdoinkin sinne erityisluokkaan. Ei tästä tule lasta, ei paskaa.” Minä kaadan sen kuppiin lisää kahvia, tarjoan sille Marie-keksin ja sanon, että harmittaa kyllä, että me ei sitten enää nähdä näissä ympyröissä toisiamme. Järkevä huoltaja hörppää sumpista ja sanoo, että nähdään me, jos ope rupeaa käymään tuolla Tikkurilan kuntosalilla. Minä siihen, että ei me nähdä sielläkään, koska minä olen enemmän näitä keksinaisia enkä jaksa mitään perselihaksenvenytysvehkeitä.

Lähestytään Kaisan lempiaiheita. Kaisan nelikentästä näkee, että x-akselin alapuolella on harrasta pohdintaa harjoitettu.

-Tässä oikealla, alhaalla on näitä asiallisten penskojen vittumaisia vanhempia. Kuule, Ritu, sä et tiedä, miten hyvältä tuntuu, kun niitä ei enää tarvitse nähdä.

Ritu tietää, miten hyvältä se tuntuu. Kaisa on itsekeskeisessä hurmiossaan unhoittanut, että Ritu Saavalainen on eläkkeellä oleva äidinkielenopettaja, joka kyllä muistaa kaikenlaisia asioita uransa varrelta. Sitä paitsi Ritun tekisi mieli huomauttaa, ettei häntä koskaan sanota Rituksi. Eikä hän antaisi kenenkään muun tuolla nimellä itseään kutsua. Mutta koska hän on kiintynyt Kaisaan ja näkee Kaisassa sen tyttölapsen, jota hänelle ei koskaan suotu, hän antaa Kaisan ritutella rauhassa. Yksi Ritu menee kaiken muun paskan keskellä, lopettaa muori oman ajattelunsa ja alkaa taas kuunnella tuota kummallista Kaisaa.

-Espoolaisen juristin kaikki tietävät, kun se esiteltiin Hesarin sunnuntailiitteessä viime viikolla. Se on se, joka haastaa opettajan oikeuteen. Opetussuunnitelmassa nimittäin lukee, että matematiikan tunneilla opitaan nelosluokalla pylväs- ja viivadiagrammit. Ja hän on koko lukuvuoden seurannut, kuinka johdonmukaisesti opettaja on hypiskellyt diagrammisivujen yli niin, että juristin matemaattisesti erityislahjakas Mirkus-poika ei ymmärrä diagrammeista hevonpaskaa. Opettaja kiroilee, koska matematiikan tunnit ovat menneet hyvinkin usein erityislahjakkaan Mirkuksen välituntitappeluiden käsittelyyn. Rehtori kieltää opettajaa kertomasta mitään Mirkuksen välituntitappeluista, koska muuten asia repeää sellaisiin sfääreihin, että juristi haastaa rehtorinkin oikeuteen, kun se ei ole estänyt koulukiusaamista.

Saavalaisen muori muistaa yhden espoolaisen juristin. Se oli sitä aikaa, kun hänelle jo ojenneltiin eläkekukkapuskaa. Sen kukkapöheikön lomasta hän oli nähnyt sen nuoren opettajan, joka itki espoolaisjuristin tekemää hallintokantelua. Sääliksi kävi sitäkin nuorta filosofian maisteria, muistaa muori.

-Tunneksä papupadan? kysyy Kaisa seuraavaksi.

Muori ei tunne.

-Kohta minä varmaan senkin tunnen, muori sanoo.

-No, niin, mölisee Kaisa. Papupata on se äiti, jonka lapsi on ihannetapaus. Rauhallinen ja hiljainen lapsi. Hiljainen siksi, kun ei koskaan ole elämänsä aikana saanut puheenvuoroa ja on tottunut vallitseviin olosuhteisiin. Papupata on vittumainen vain yhdestä syystä: sen puhe ei lopu koskaan. Kun papupata on influenssassa, selvitään vanhempainillasta puolessa tunnissa. Papupadan ollessa terve kaikki on toisin. Papupata tulee vanhempainiltaan puoli tuntia etuajassa jututtamaan opettajaa, joka yrittää ranskalaisin viivoin merkitä ylös jotain järjellistä runkoa omille höpötyksilleen. Papupadan ansiosta vanhempainillan osanottajilta jäävän kympin uutiset näkemättä. Aina. Ja vanhempainvartti on sanana pelkkä saatanan huono vitsi, kun sitä varttiaikaa papupadalle varaillaan. PP tahtoo nimittäin puhella ”vartin” aikana kaikenlaista. Alkaen esi-isiensä hautakivistä, jotka ovat siinä Tuusulan kauniin kirkon edessä, onko opettaja koskaan niitä nähnyt. Hautakivistä siirrytään bensanhintaan ja laskeskellaan, kannattaisiko opettajan hankkia dieselauto. Lapsen kouluasiatkin tulevat selvitettyä. Papupata intoutuu harrastelijataiteilijana kommentoimaan lapsensa kuvistöitä. Niistä löytyy paljon tulkittavaa, puhuttavaa, sanottavaa, kerrottavaa. On perjantai-ilta ja kello on 18, kun päästään lopulta viettämään vanhempainvartin viimeistä tuntia, jonka aikana papupata muistelee kaunokirjoitusta 70-luvulla. Kyllä on kaunokirjoitus muuttunut, on se kummallista. Tämäkin muutos varmasti heijastaa jotain paljon syvempää, se puhuu omaa kaunokieltään yhteiskuntamme moniarvoistumisesta ja globalisaatiosta.

-Papupadat pitäisi kastroida äänihuuliosastotasolla, lopettaa Kaisa ja siirtyy besserwisser-sairaanhoitajaan.

Besserwisser-sairaanhoitaja on se, jonka kaksi tyttölasta ovat ylikilttejä, -tunnollisia ja -kunnollisia. Opettaja häpeää itseään, kun bw-sairaanhoitajan lapset kysyvät, miksi opettaja juoksee joka aamu kouluun ilman lakkia ja napittaa juostessaan takkia. Eikö opettajan kannata herätä niin aikaisin, että ehtii kävellä raikkaassa syysilmassa, joka tekee elimistölle ja mielelle hyvää. Tyttölasten äidillä on selkeä kasvatustyyli ja se osaa opettaakin paremmin kuin opettaja. Tämä on myönnettävä ilman ironianhäivääkään. Se vain osaa kaiken paremmin. Se todella tietää ja osaa kaiken paremmin. Koulun yhteisissä vanhempainilloissa se nousee seisomaan ja pitää puheenvuoron siitä, kuinka lapset tulee kasvattaa kunnollisiksi ja pyöräilykypärääkäyttäviksi. Kaikki muut vanhemmat -myös opettajat, joilla on lapsia- tuntevat kovaa pistosta omassatunnossaan.

-Vittumaista se on, kun se on kaikessa niin täydellinen. Kuule, oon minä yrittäny tommosista akoista virheitä löytää, vaan kun ei niistä löydy. Jokin valuvika siinä hommassa on Luojalla käynyt. Mut mä vielä kerron tosta huolestuneesta mutsista, ilmoittaa Kaisa.

-Huolestuneen muden lapsi voi mainiosti, puhuu kirjakieltä ja osaa kaiken. Mutta äiti. Äiti tutisee huolesta. Tuleeko oksennustauti tai namusetä? Kenties lapsen kännykkä häviää leirikoulussa, voi voi mitäminäsitten, vääntelee tämä huolekas mude käsiään ja alkaa itkeä.

-Mitä sinä sellaisen huolestuneen kohdalla sitten olet tehnyt, kysyy muori Saavalainen ja saa vastauksen:

-Muistelen yhen näyttelijäkaverin neuvoja. Pokkana pysyn buddhana ja sanon, että lapseni, mitään hätää ei ole. Minä, kaikkivaltias opettaja huolehdin lapsestasi kuin lintuemo poikasestaan. Jätän vain sanomatta, että kaikenlaisia lintujakin on, käkiä esimerkiksi. Mutta Nessua minä semmoiselle olen tarjonnut ja kerran jouduin halaamaankin. Koko ajan muistelin, mitä se työtön näyttelijäkaveri minulle näyttelemisestä kertoi.

——————

Muori katselee taulua ja palaa takaisin tähän hetkeen. Tänään hän ei jaksa ajatella Kaisan nelikentän negatiivisinta osiota. Siitä tulee liian paljon hienoja muistoja mieleen. Tulee ikävä Kaisaa. Muoria alkaa itkettää, räkää tippuu teen joukkoon. Muori repäisee talouspaperirullasta palan ja ärähtää itselleen, että RITU RAUHOTU! Kukaan ei enää kutsu häntä Rituksi. Räkää ja kyyneltä tulee vain enemmän. Ja hyviä muistoja. Huomenna hän ottaa tuon pahuksen ruman taulun alas seinältä ja katselee tuota Kaisan nelikentän herkullisinta osaa, jossa vittumaisen kakaran vittumainen huoltaja riehuu Kaisaa hengiltä.

Tänään ei enää jaksa ajatella. Kohta tulee Gregor käymään, siihen mennessä on siivouduttava normaaliksi ihmiseksi, vitsoo muori itseään.

-Minä otan nyt puolikkaan Opamoxin ja lepään vähän. Minä luen Tsehovin Hepsakkaa ja ehkä nukun vähän, juttelee muori saniaiselle.

Niin muori tekee. Puolikas Opamox, puoli sivua Hepsakkaa ja unen lohtu.

Kolmen kerroksen väkeä

Omahoitaja on hävittänyt lompakkonsa. Se tonkii hermostuneena Pentikin muovikassia ja muita nyssäköitänsä. Sen pää pyörii kuin maakotkalla, kun se haravoi katseellaan terapiahuonetta lompakon löytymisen toivossa. Se supisee, että olisiko kukkaro jäänyt aamulla kuitenkin kotiin. Vai onkohan nuoriso anastanut sen aamubussitohinassa? Kaisa vakuuttaa, että omahoiturilla on varmastikin ollut rahapussi mukana tämänpäiväisellä ostosretkellä, jonka hoitaja on tehnyt ruokatuntia liu’uttaen.

-Ellet sit oo varastanu Sokkarilta ja Pentikistä nuita juttuja, jotka sulla on nuissa muovipusseissa, Kaisa piikittelee.

Hoitaja ei pidä siitä, että mielisairaat ihmiset vittuilevat sille varastelemisista. Se muistaa tosin maksavansa luomutomaattinsa halpojen espanjalaistomaattien hinnalla. Ja remonttiäijillekin hoituri on maksellut pimeänä keittiön ruoanlaittosaarekkeen rakentamisen. Terveet, fiksut ihmiset osaavat käyttää harkintaa eettisissä valinnoissaan, älähtää hoitaja mielessään kalikan kalahtaessa. Ja joka tapauksessa hullut pysykööt ruodussaan älköötkä hyppikö ammatti-ihmisten nenille, tuskin on tälläkään vankimielisairaalan asiakkaalla vara aukoa päätään normaaleille veronmaksajille.

Kaisa on onnellinen, kun hoiturista ei ole pitämään tänään hänelle positiivisen ajattelun kurssia. Hän päättää kertoa oman syvyyspsykologisen unensa. Nyt on hyvä hetki jutella syvällisiä, koska hoitajalla ei ole aikaa kuunnella; kaikki sen aika menee lompakkohöyryämiseen.

Kaisa on nähnyt unen, jossa Sigmund Freud on leikkinyt nukkekotia Pilpatsuon koulun henkilökunnalla. Freudin nukkekodissa on ollut kaksi kerrosta ja lisäksi valolta suojattu kellari rottia, vanhoja rojuja ja pannuhuonetta varten. Keskimmäisen kerroksen optimisti-Freud on rakentanut ja sisustanut opettajia varten. Alunperin Freud on halunnut opettajien olevan tässä talossa niitä, joiden minuus on kehittynyt hallitsemaan yläkerran vaativaa yliminää ja toisaalta pitämään kurissa kellarissa rietastelevaa viettielämää. Katsellessaan Pilpatsuon opetushenkilöstöä Freud joutuu kuitenkin luopumaan haaveistaan. Tasapainoisia opettajia nukkekodissa on kovin vähän.

Freud on vittuuntunut, koska hän on maalannut tervehenkisen keskikerroksen seinät moneen kertaan siniseen taittuvalla valkoisella. Ja valoverhojen ompeleminenkin on ollut aivan mielisairasta puuhaa. Suurin urakka on ollut nimenomaan tässä terveiden ihmisten egokerroksen sisustelussa, ja nyt kuitenkin vain pari hassua opettajaa pääsee tähän kerrokseen näkemään Freudin huolellisten pikkukätösten jälkiä.

Huoaten Freud asettaa egokerrokseen Älykkömiehen ja Rouva Hyvähermoisen. Älykkömies moikkaa Freudia, he ovat vanhoja tuttuja. Lukevat samoja kirjoja ja katsovat televisiosta vain Teemaa. Freud kysyy Älykkömieheltä, mitä mieltä se on uudesta opetussuunnitelmasta. Älykkö vastaa, että opetussuunnitelma on ihan hyvä. Tarpeeksi hyvä. Älykkö ymmärtää oman paikkansa tässä nukkekodissa ja laajemminkin maailmassa. Se on tyytyväinen työelämässä vallitsevaan tilanteeseen, ja joskus se jopa nautiskelee työstään. Viime vuonna sen laatima historian oppikirja voitti kultaa kansainvälisessä oppikirjakilpailussa. Älykkömies on iloisen ylpeä saavutuksistaan, koska se tietää omat rajansa ja senkin, että aina ei elämässä näin hyvin mene.

Rouva Hyvähermoiseen Freud on myös varsin tyytyväinen. Hyvähermoisen kohdalla ei tarvitse pelätä hysteriaa tai helmikuisia hermoromahduksia. Hyvähermoinen tulee aamulla töihin, tekee työnsä omien voimavarojensa mukaan, pitää penskat kurissa ja lähtee illaksi Lilla Teaterniin ja sen jälkeen syömään itse leipomaansa pullaa.

Vähän aikaa mietittyään Freud päättää alentaa psykoanalyyttista rimaansa. Näin egokerrokseen voidaan päästää myös Tuurijuoppo ja Muusikonretale. Nekin hoitavat opetushommansa realismipohjalta, miettii Freud. Tokihan Tuurijuopon kanssa on välillä paikallepääsemisongelmaa ja Muusikonretalekin loikkii aina siitä, missä aidankorkeus on häntä varten erikseen räätälöity. Oppilaiden kannalta nuo kaksi -Tuurijuoppo ja Muusikonretale- kuitenkin ovat melko luotettavaa porukkaa, toteaa Freud. Hän päättää katsella muutamia seksiin, päihteisiin ja rokkenrolliin liittyviä asioita sormiensa lävitse.

Kellarin alhaiseen viettikerrokseen Freud sijoittaa Pilpatsuon opettajista Selkäänpuukottajan, Poliitikon, Vonkaajan, Blondin ja Kaisan. Kaisa on kidnappaaja eikä sille tarvitse selittää sen loppusijoituspaikkaa. Selkäänpuukottaja-Tarja sen sijaan vaatii kovaan ääneen hyvää selitystä. Freud kertoo sille kauniisti, että hän tämän talon luojana on kuullut sekä nähnyt kaiken senkin, minkä Selkäänpuukottaja on puhellut ja puuhastellut salassa.

-Ihan hyvä reksi sinusta tulee kuitenkin, älä peljästy, Freud toteaa Selkäänpuukottajalle. -Pimeässä sinun on oikein hyvä taktikoida ja laatia urasuunnitelmaa.

Kaisa on aidosti vahingoniloinen Selkäänpuukottajan kellarikohtalosta. Selkäänpuukottaja on se, joka on aina muistanut lohduttaa Kaisaa kertomalla suureen ääneen, kuinka hänellä ei ole mitään vaikeuksia oppilaiden kanssa. Lisäksi se on usein kahdenkeskisissä keskusteluissa analysoinut Kaisan olemusta: olemus on liian tyttömäinen ja epävarma kasvatusalan töihin. Omia tekemisiään se ärsyttävä akka on kaikki nämä vuodet liioitellut ja soittotaitojaan roimasti yliarvioinut.

-Todellisuudessa sä et ole missään Jyväskylän Kaupunginorkesterissa ikinä selloa soittanut, kai mä nyt sen tajusin valheeksi heti kättelyssä, Kaisa marmattaa Selkäänpuukottajalle kellariloukon turvallisessa pimeydessä. Kellarissa ei tarvitse käyttäytyä korrektisti, ja se on Kaisan mieleen.

Selkäänpuukottaja sihahtaa Kaisalle hiljaa, että se varmasti kostaa tällaiset päänaukomiset, kunhan siitä tulee rehtori. Yhdessä Poliitikon kanssa ne varmasti järjestävät asiat niin, että parin vuoden kuluttua sekä Pilpatsuon rehtorinkopissa että Kokoomuksen eduskuntaryhmässä Kaisa näkee tuttuja kasvoja. Toisin kuin Kaisalla, näillä kahdella keski-ikäisellä naisella on tukijoukkoja politiikassa, liike-elämässä ja koulutoimessa.

-Lasten etuja me molemmat ajamme, aloittaa Poliitikko automaattisen linjapuheensa kellarissa jaaritellen tasa-arvosta, korkeatasoisesta koulutuksesta ja hyvästä lapsuudesta.  (Poliitikon omat penskat ovat väkivaltaisia sosiopaatteja, koska Poliitikon aika menee vaalityöhön.)

Poliitikon kokkariääntä kuunnellessaan Kaisa ymmärtää tärkeimmän. Ensimmäinen lasten etu niin Poliitikon kuin Selkäänpuukottajankin mielestä on se, että punaiseen puseroon pukeutunutta Kaisaa vedetään kellarin pimeydessä turpaan nainen-naiselle-tyyppisesti.

Vonkaaja ja Blondi ovat vain tyytyväisiä kellarin pimeään atmosfääriin. Niitä eivät kiinnosta rehtori- tai eduskuntavaalit. Blondi heiluttelee ja koketeeraa hiustenpidennyksiensä kanssa Vonkaajan kertoessa pari erinomaisen rasvaista juttua. Blondi on jo 38-vuotias, ja silti se tunkee aina selluliittinsa hiukan liian pieniin ja nuorekkaisiin mekkoihin. Tässä pimeydessä selluliitti ei erotu, riehaantuu blondi. Se ja Vonkaaja järjestävät itselleen soittoruokalaolosuhteet. Ne pyytävät Freudia kääntämään selkänsä, kun ne vetäytyvät vanhojen Neuvostoliitto-karttojen taakse suunnittelemaan maantietotunteja.

-Vähän ehkä mennään terveystiedonkin puolelle, vinkkaa Vonkaaja muille kellarin opettajille. Blondi taputtaa komeaa Vonkaajaa päälaelle ja nauraa uskollisesti Vonkaajan vitseille, sananmuunnoksille ja punaviinipänikälle.

Freud kipuaa ylös kellarin portaat ja päättää jättää alakerran väen omaan rauhaansa. Hän on hyvin väsynyt, vaikka hän on viipynyt vain kymmenen minuuttia id-kellarissa. Kuinka helvetissä nuo tampiot pystyvät kaiken tuon sirssiloimisensa ohessa hoitamaan opetustyöt, Freud huokailee kiitollisena siitä, ettei ole opetustoimenjohtaja vaan aikaa sitten kuollut psykiatri.

Vintillä yliminäkerrokseen sijoitettujen opettajien tunnelma on harras, huomaa Freud kivuttuaan kaikki 123 rappusta. Uskovaiset ja Mammat puhuvat sopuisasti keskenään. Ne ovat kovin huolestuneita maailmantilanteesta. Mammat ovat lisäksi erittäin väsyneitä, koska ne kantavat öin ja päivin äidillistä huolta koulun lasten olemisesta. Mammojen vuorokausissa on 54 tuntia. Onneksi on, koska niiden pitää ehtiä suunnitella yhteistoiminnalliset oppitunnit, kirjoittaa viikoittaiset raportit oppijoiden koteihin, ylläpitää päivittäin sähköistä reissuvihkoa ja luokan blogia, lukea ammattikirjallisuutta, tehdä ravintoympyrähyväksyttyä ruokaa omalle kuusilapsiselle perheelleen, viedä vanhimpia lapsia soittotunneille, nuorinta puheterapiaan ja keskimmäistä kuvataidekouluun. Lisäksi aikaa kuluu yleiseen huolestumiseen, vihanhallintaharjoitteisiin, viikoittaisiin urheiluharrasteisiin ja parisuhteen hoitamiseen. Mammojen syyllisyydentunne on hirvittävä, mutta syyllisyys kuuluu vanhemmuuteen, opettajuuteen ja naiseuteen. Näin luki Kodin Kuvalehdessä, kertoo yksi Mammoista.

Uskovaiset yhtyvät Mammojen otsanrypistelyyn. Niiden mielestä Mammojen asiat ovat hyvin, vaikkakin yksi Mammoilta puuttuu ja sen mukana kaikki. Uskovaisten mukaan elämään pitää mahtua yhteistoiminnallisten oppituntien, viikkoraporttien, sähköisen reissuvihkon, ammattikirjallisuuden lukemisen, terveellisen ruoanlaiton, lasten soittoharjoitteiden, puheterapioiden ja kuvataidekerhojen, yleisen huolestuneisuuden, vihanhallinnan, urheilun ja parisuhteen lisäksi myös aikaa kaikkein tärkeimmille: elävälle Jumala-suhteelle, rukouselämälle ja seurakunnassa työskentelylle.

-Tämä maailma on pahan vallassa, ja mikäli emme pidä itseämme kurissa, olemme myös me hyvin nopeasti pahan vallassa, jutustelevat Mammat ja Uskovaiset yläkerrassa hillitysti.

-Minne sinä menet kuolemasi jälkeen, kysyy yksi sieluista huolestunut Uskovainen huomatessaan Freudin.

Freud sanoo, ettei hän tiedä, mutta nyt ainakin hän aikoo jättää tämän nukkekodin vähäksi aikaa. Hänen on nimittäin vietävä Kellokoskelle Marjatta-opettaja. Sen vainoharhaisuus on taas mennyt niin pitkälle, ettei sitä tässä nukkekodissa voida enää hoitaa. 59-vuotias Marjatta kiljuu pihalla tietävänsä, kuka hänen opettajanoppaitaan varastelee ja lukujärjestyksiään muuttelee.

-Syyllinen tulkoon esille, tai teen asiasta poliisijutun! Lisäksi popliinitakkini on liattu, se oli aamulla vielä puhdas! Minua vainotaan ja tiedän, kuka vainoajani on, hurjastelee englantia opettava Marjatta.

Stressaantunut Freud ihmettelee, miten Marjatan karjunta voi kuulua nukkekodin superegovintille saakka, vaikka se naakka on pistetty lepositeisiin ja Freudin Citroenin takakonttiin. Freud kiroilee ja vannoo vetävänsä tänä iltana kokaiinia nokkaansa hyvin rajusti.

__________________________________

-Nii-in, siihen se uni sit loppuikin, lopettaa Kaisa kertomuksensa. Kaisa on ylpeä tyylipuhtaasta unestaan, jonka juoni on ollut selkeä ja tunnelma jopa bunuelmainen.

Omahoitaja penkoo kaappejaan. Se on levitellyt kirjoituspöydänlaatikoiden sisällön lattialle. Lompakkoa ei löydy, deodorantti on pettänyt. Hoituri ei ole kuullut sanaakaan Kaisan puheista. Kaisan mielestä asioiden näin ollessa he ovat saavuttaneet raikkaan win-win-tilanteen.

Turhaumia

Kaisa ei meinaa jaksaa uutta omahoitajaansa. Se tuo ikävästi hänen mieleensä ne naisopettajat, joiden olisi pitänyt oikeastaan opiskella terveydenhoitajiksi. Ne, jotka sukivat ja pörhentelevät ylimmällä oksalla Tupperware-kulhosarjojensa kanssa. Ja sieltä samalta oksalta käsin taputtelevat, halaavat ja ymmärtävät kaisoja. Sanovat kaisoille, että sä olet kyllä ihana, sä olet tommonen oma ittes ja parempaa jatkoa sulle. Ja kuitenkin aamulla nyökyttelevät Kaisan suuntaan koulun tuulikaapissa ja sanovat siivoojalle, että kaikenlaista kulkijaa sitä tähänkin maailmaan on sisäänheitetty. Ja siivooja niille, että näin on, sääliksi käy tuonkin sussuroitsijan lapsia.

Omahoitaja kaataa vettä Kaisan lasiin, joka on puoliksi tyhjä. Kaisa juo kerralla veden pois ja katselee vähän aikaa omahoitajaa lasinpohjan läpi. Hoitajan pitäisi ostaa uudet silmälasit tai ainakin pyytää optikkoa ruuvaamaan niitä entisiä kireämmälle. Silmälasit valuvat koko ajan hoitajan nenällä. Ja koska hoitaja myllää käsillään ilmaa, kun se puhuu, sen pitää rypistellä nenällään laseja ylemmäs. Tämä tapahtuu keskimäärin kaksi kertaa minuutissa, Kaisa on pitänyt kirjaa asiasta. Jokaisella nyrpistyskerralla hoitajan ylähampaat paljastuvat. Kaisa on kateellinen hoitajalle sen valkoisista, tasaisista hampaista. Kaisan omat hampaat ovat harmaat. Sitä paitsi etuhampaat ovat liian isot, ja ne vinksottavat. Joskus ennen muinoin Kaisa on haaveillut hammasremontista. Hän säästäisi palkoista ja menisi sorvauttamaan itselleen häikäisevän hymyn. Mutta sitten myöhemmin Kaisan elämään on tullut kaikenlaista muuta. On pitänyt synnyttää ja kaapata ihmisiä, ja niinpä vain on hammasremontti jäänyt tekemättä.

Omahoitaja on käskenyt Kaisaa luettelemaan entiset työkaverinsa ilman attribuutteja ja lisänimiä. Kaisa listaa kiltisti kaikki kollegansa viimeisimmästä työpaikastaan. Hoitaja kirjoittaa nimet ylös valkotaululle. Se käyttää vahingossa permanenttitussia, koska ei ole rutinoitunut taulullekirjailija, huomaa Kaisa. Nyt Kaisan kollegoiden nimet jäävät pysyvästi Niuvanniemen terapiahuoneen seinään. Jos tulee ydinsota, jäljelle jäävät vain rotat, torakat ja valkotaululla seisovat viisitoista erisnimeä.

Kaisan eteen pannaan tyhjä tuoli. Kaisan pitää kuvitella, että tuolilla istuu ensimmäinen valkotaulun kollegoista. Pasi. Kaisan pitää keksiä Pasille kivaa sanottavaa.

-Sellaista jotain, mikä toisi Pasille oikein kivan mielen, hoitaja viuhtoo nenäänsä rypistellen ja piirtää hymynaaman Pasin nimen viereen.

Jos nyt syttyy ydinsota, Pasin nimen viereen jää ikuisiksi ajoiksi iloinen hymynaama, tuskailee Kaisa. Pasin nimen viereen ei missään nimessä saa jäädä iloista hymiötä, koska Pasi on iloinen ainoastaan silloin, kun se näkee toisten epäonnistumisia. Toisaalta, Kaisa muistaa, hänen seurassaan Pasi on kyllä saanut olla iloinen hyvin usein. Kaipa hymynaama jää ydinsodan syttyessä lopultakin ihan oikeaan paikkaan, päättää Kaisa pohdintansa ja alkaa miettiä, miten hän voisi asetella sanansa niin, että Pasille tulisi kiva mieli.

Tehtävä on hankala. Kaisa yrittää rimpuilla irti sanomalla hoitajalle, että ennenvanhaan sana ”kiva” on ollut puhekieltä eikä sanaa ole saanut käyttää ainekirjoituksessa. Nykyisin kivaa saa käyttää. Opetusministeri Henna Virkkunenkin käyttää sitä. Hoitaja katsoo Kaisaa silmälasiensa yli ja sanoo, että Kaisan pitää aloittaa kannustava puhe Pasille ja koettaa keskittyä nyt tähän hetkeen, tähän tehtävään.

-Eikä mulla ole aikaa istua joutilaana tässä tuolissa, työssäkäyvillä ihmisillä on velvoitteita, kirnittää pinnatuolilla kyhjöttävä näkymätön Pasi.

-Pasi, sinulla on minun mielestäni kiva auto. Se varmasti kuluttaa hyvin vähän bensaa, mikä on hyvä asia, koska sinä olet säästäväinen mies, aloittaa Kaisa epävarmana ja miinoja väistellen.

-Minusta on mukavaa, kun sinä et koskaan naura minun jutuilleni. Se johtuu varmaan siitä, ettet sinä kuuntele, mitä minä sanon. Minä olen sinun mielestäsi tyhmä ja omituinen. Sanoit sen minulle, kun minä oksensin Educa-messujen jatkoilla Hotelli Vantaan pihalle. Minusta sinä, Pasi, olet sopivan vakavamielinen opettajaksi. Ihailen myös urheilusuoritteitasi. Ja isänmaallisuuttasi.

Hoitaja keskeyttää Kaisan puheen ja väittää, että Kaisalla on ongelma isänmaallisuuden ja hiihtämisen kanssa. Kaisa vänkää, että päinvastoin. Hän on hyvin iloinen vapaudesta, joka maassamme vallitsee hiihdossa kunnostautuneiden sotapoikien ansiosta. Hoitaja kysyy, mitä mieltä Kaisa on suomalaisen peruskoulun Pisa-menestyksestä. Kaisa änkyttää. Pisa-menestys kertoo, että oikeasti koulu voi hyvin ja Kaisan iänikuinen ruikutus on aiheetonta. Hoitaja keskeyttää änkytyksen sanomalla, että Kaisalla on suuria ongelmia paitsi sinivalkoisen Suomen ja suksien kanssa myös maailmalla arvostetun peruskoulumme kanssa. Ja tämä kaikki johtuu Kaisan hyvin puuttellisiksi jääneistä elämänhallintataidoista.

-Ei kai, silleenkö on asia, kysyy Kaisa ilman kysymysmerkkiä.

Illalla Kaisa istuu lukitun huoneensa sängyllä ja asettaa tuolin eteensä. Tuolilla istuu Pasi, kireä amatööripingismestari Nurmijärveltä. Kaisa tuijottaa 165-senttistä pingismenestyjää suoraan sen hailakansinisiin silmiin. On kai se väsynyt, kyllä Kaisa ymmärtää. Se on rakentanut itse sen vaaleanvihreän omakotitalonsa nurmijärveläispellolle, ja sen nuorimmalla on liimakorva. Ja koska sen vaimo ei hyväksy lasten unikoulutuksia, kersat juoksentelevat mölisten pitkin kämppää öisin, kun Pasin vaimo imee korvakynttilällä räkää irti nuorimman korvasta. Ja kaiken tämän tapahtuessa Pasin pitäisi oikeastaan latautua työyhteisön haasteisiin. Vähemmästäkin väsyy, sanoo Kaisa. Vähemmästäkin todella väsyy ja alkaa vihata esimerkiksi maahanmuuttajia, jotka elävät työttömyyspäivärahalla ja ovelina neekereinä vievät Pasin veljeltä vaimot ja veljenvaimoilta työpaikat. Kaisan mielestä Pasin pitäisi kuitenkin tarttua hetkeen ja hyväksyä viimeinkin kaksi tosiasiaa: a) itähelsinkiläiset maahanmuuttajat eivät koskaan tule osallistumaan luterilaisiin koulujumalanpalveluksiin ja b) itähelsinkiläiset maahanmuuttajat eivät tule koskaan syömään joulukinkkua. Sitä paitsi Pasihan on saanut pitkällisten vänkäyskierrosten jälkeen vapautuksen maahanmuuttajien opettamisesta, ei Pasin tarvitsisi oikeastaan edes ajatella näitä asioita, Kaisa painottaa.

Tuolilla istuva näkymätön Pasi alkaa luopua harvasanaisuudestaan. Siitä näkee, että se hermostuu ihan pian. Pasilla on paljon purkamatonta vihaa sisällään, tietää  Kaisa ja kallistaa ymmärtäväisenä päätään. Omasta mielestään Pasi on rauhallinen ja johdonmukainen kasvattaja niin kuin muutkin koulun miesopettajat (paitsi se viime lukuvuoden homosijainen). Kaisa kertoo kuulleensa Pasin luokasta joskus hallitsematonta mieskimitystä ja karttakepin paiskomista. Pasi tuhahtaa ja kertoo, mitä mieltä se on vakoilevista akoista.

-Minun luokassani kukaan ei sentään kiroile, heittää Pasi.

Kaisa huomauttaa, ettei hänenkään luokassaan kiroile kukaan muu kuin Kaisa. Ja hänkin hyvin hiljaa niin, etteivät oppilaat läheskään aina kuule. Pasi huomauttaa, että Kaisalla ei enää ole luokkaa, jossa Kaisa voisi kiroilla. Pasin kasvoilla on hyvin ilkeä ilme. Kaisa suuttuu Pasille ja sanoo, että Pasi on kiukkuinen, helposti pimahtava virtsanhajuinen ukko.

-Tai virtsa on huono sana. Kuselta sinä haiset, Kaisa riemastuu.

-Kolme sanaa sinulle, ole saatana kerrankin ystävä minulle! Sinä kireä, pingispalloa mäiskivä tylsimys. Itara mies, jonka keskushermosto on muodostunut yhdestä suuresta, äärimmäisen pinkeästä akillesjänteestä.

Pasi nousee tuolilta ja sanoo, että sanoja oli enemmän kuin kolme ja tämä palaveri oli kaiketi sitten tässä.

Näkymätön Pasi avaa kaikki Niuvanniemen lukitut ovet ja lähtee takaisin työpaikalleen. Kaikki ei mennyt ihan kohdilleen. Kaisa katsoo ulos räntäsateeseen ja näkee paikalta poistuneen Pasin kengänjäljet Niuvanniemen pihalla. Kengänjäljet ovat pienet niin kuin on Pasikin. Mutta mitä väliä on koolla, kysyy Kaisa itseltään. Pasi on kuitenkin heistä kahdesta se, joka saa olla ja mennä oman sekavan päänsä mukaan.

Talvi

Pakkanen narisee nurkissa. Gregor Saavalainen syö aamupuuroa ja mielistelee vaimoa tämän mustikkahilloksellisista ansioista. Kuinka voikaan olla mahdollista, että juuri hänen kohdalleen on sattunut näin taitava hillontekijä, Gregor ylistää. Eikä hillo vielä mitään. Vaimo on myös harvinaisen kärsivällinen ihminen. Nykyajan naisten joukossa Gregorin vaimo on kallisarvoinen helmi. Vain paineen alla hiilestä muodostuu vaimon kaltaisia mattapintaisia ja kuitenkin niin säteileviä jalokiviä. Rakastavia, pitkäpinnaisia, älykkäitä. Ja vaimon tekemä karjalanpaisti! Sitä Gregor tahtoo syödä elämänsä loppuun saakka.

-Kylläpä niin, irvii vaimo mielessään, -Näin vanhan ja rupsahtaneen akan on syytäkin olla hyvä karjalanpaistin uuniin tyrkkäämisessä, mikäli ei halua ukkonsa juoksentelevan lopullisesti toisiin osoitteisiin.

Vaimo ei ole vieläkään antanut anteeksi Gregorin rakastumisia. Gregor ei mahda mitään itselleen. Joka talvi hän rakastuu palavasti nuoriin työkavereihinsa, kuljettaa niitä kahvilla ja lainailee niille korkeakirjallisuutta. Vaimoa ärsyttävät nämä platoniset suhteet ja se, ettei Gregor suoriudu kunnolla edes aviorikoksesta. Joka halvatun talvi se huokailee nuorten naistensa perään, lueskelee Van Goghin elämäkertoja ja Jungia. Ja huokailuun se kaikki sitten jääkin. Näistä onnettoman epäseksuaalisista hössötyksistä vaimon on mahdotonta raportoida kollegoille vesijuoksun aikana. Parhaiden naisystävien miehet sentään ymmärtävät pikkujoulupäissään vaihdella ruumiinnesteitä naisalaistensa kanssa paperisilppureiden äärellä, mitä erhettä voidaan yhdessä päivitellä Hyrylän uimahallin kuntoradalla kevääseen saakka. Naisten solidaarisuusrenkaaseen pääsy on Gregorin vaimolle hankalaa, koska Gregor ei ole kunnollinen edes petturina.

Gregorin vaimo kuuntelee naistovereidensa tarinoita ja sitäkin, kuinka hänen tulisi olla vieläpä onnellinen miehestään, joka ei sorru petokseen muutoin kuin mielikuvituksen tasolla. Usein, vaimo miettii, hän olisi hyvin onnellinen, jos tuo typerehtivä mies ottaisi viimeinkin ja lähtisi. Näemmä ottajia tuonkin lajin miehille on. Joka ainoa talvi äijä saa vänkärinpaikalle uuden kolmekymppisen kuljetettavan, joka kuuntelee suu tiedostetussa suppuasennossa Gregorin syvällisiä ajatuksia musiikista, kirjallisuudesta ja poliisina olemisista. Asian ymmärtäisi, jos Gregor olisi Kari Tolvanen. Mutta kun se ei ole.

-Ja tuo mielisairas höynä on kyllä kaiken huippu. Vain meikäläisen ukko keksiikin juoksennella Niuvanniemessä kaihoamassa jonkun onnettoman kuhilaan perään. Ja anoppi tietenkin mukana esiliinana, vaimo tilittää työnohjaajalleen, joka merkitsee fläppitaululle ylös tarinan avainsanoja. Niiden avulla Gregorin vaimon tulee kirjoittaa elämäntarinansa uusiksi seuraavaan työnohjauskertaan mennessä.

-Yritä keskittyä tarinassasi positiivisiin asioihin, terapeutti tankkaa silitellen silkkihuiviaan, -Kuinka olet onnistunut työelämässäsi, harrastuksissasi, perhe-elämässä. Sinähän kerroit viime kuussa, kuinka hienosti perennasikin olivat tänä kesänä kasvaneet siellä kesämökillänne. Älä unohda perennoja, ja nähdään kahden viikon päästä, kultaseni! Ehkäpä pääsemme tekemään sitä aarrekarttaakin silloin.

Gregorin vaimo ei ole tyytyväinen työnohjaukseen eikä aarrekarttoihin, joiden avulla pitäisi katsoa valoisaan tulevaisuuteen. Pekka-Eric Auvinen ei tiennyt ryhtyessään puuhiinsa, että hänen takiaan koko Jokelan koulun työyhteisö pakotetaan debrieffaamaan asioitansa yliymmärtävän työnohjaajan johdolla kolmen lukuvuoden ajan. Jos se olisi tiennyt, se olisi ymmärtänyt jäädä ammuskelemaan vain niitä omeniaan sinne Jokelan pöpelikköihin, purnaa Gregorin vaimo kollegoilleen. (Yli viisikymmenvuotiaat saavat Jokelankin koulussa rauhassa vaipua tietynasteiseen kyynisyyteen. Viimeisistä menopaussintuoksuisista työvuosistaan nämä vanhat työjuhdat suoriutuvat tunnetusti vain negatiivisuuden voimalla, naureskelevat nuoret rehtorikollit kokoustaessaan.)

Kaisan asiat Niuvanniemessä eivät nekään ole kummoisessa jamassa. Entinen omahoitaja on lähtenyt kihloihin, naimisiin ja isyyslomalle. Uusi omahoitaja on Kaisalle järkytys. Se lässyttelee Kaisan näyttämään sille kuvia lapsistaan ja entisestä kodistaan. Se hössöttää hyväksyvänsä Kaisan täysin sellaisena kuin Kaisa on.

-Mikä valhe! Tuollaiset asiat sanotaan ääneen vain, mikäli ei pystytä hyväksymään toista ihmistä millään tasolla, julistaa Kaisa Gregorin äidille puhelimessa.

Lisäksi, ihmettelee Kaisa, kuinka joku voi hyväksyä ihmisen, joka on kidnapannut viisi ihmistä, käyttänyt teräaseita ja haulikkoa kaappaushankkeensa aikana ja kauniiksi lopuksi antanut omat lapsensa adoptoitaviksi. Senkin, joka ei ole edes vielä syntynyt? Kaisan mielestä ihminen, joka sanoo hyväksyvänsä Kaisan kaltaisen naisen, ei ole kovinkaan luotettava, viisas eikä mieleltään eheä.

-Sinä et siis halua kuulua sellaiseen kerhoon, joka hyväksyy sinut jäsenekseen? kysyy muori Saavalainen.

-Mitä sä sanoit? kyselee Kaisa irroittaen salmiakkiaakkosia hampaistaan.

-Ei mitään, sanoo muori.

Negatiivisuudestaan huolimatta Kaisa pyrkii kiltteyteen, näyttää uudelle hoiturille kuvia lapsistaan ja itkee sen mieliksi jokaisella tapaamiskerralla. Uusi omahoitaja ja psykiatri Pitkänen laskevat itkukerrat Kaisalle ansioksi. Jos kyyneleet ja katuvainen asenne jatkuvat, Kaisa saattaa päästä avovankilan kautta ehdonalaiseen. Sitä paitsi Kaisan vangit ovat lehtihaastatteluissa kaikki antaneet anteeksi Kaisalle. Birgitta-rehtori on saanut uuden elämän, mistä merkkinä ovat uusi avioliitto, kansanedustajaehdokkuus ja vaalitappion jälkeen tapahtuva muutto Roomaan, jossa uusi aviopuoliso toimii opetusministeriövirassaan. Apulaisrehtori Mikkokin on toipunut, kertoo Opettaja-lehti. Se on julkaissut kihlauksen ja herkän äänitteen, jota ei olisi missään tapauksessa syntynyt ilman vaikeita kokemuksia tai polveen ampumista. Nuori uskovainen Susanna tekee lähetystyötä ja kolumneja Hyvä Sanoma -lehteen Meksikossa miehensä kanssa. Ja Aaro Pauno äiteineen on killitellyt Hymyssä sekä neljässätoista eri tv-ohjelmassa: Mirja Pyykön ohjelmassa Kati Pauno on esitellyt Aaron vauva-albumikuvia. Aaro on soittanut play backinä heviä Maria!ssa ja Maikkarin aamuteeveessä. Ja tämä kaikki on vasta alkua.

Kaisa ei saa enää lukea omahoituritapaamisissa negatiivisia kertomuksiaan. Omahoitaja käskee Kaisan hokea aamuisin peilin edessä lauseita, kuten ”Älä ajattele, mitä olet menettänyt, vaan ole kiitollinen siitä, mitä olet saanut.” Tai: ”Elämä ei mene oikein, jos sitä ei eletä oikein.” Ja: ”Unohda suunnitelmat jotka eivät toimineet, mutta älä koskaan unohda kantaa mielessäsi unelmaa.” Lapsen kymmenen käskyä vanhemmilleen Kaisan tulee jopa opetella ulkoa. Kaisa ei kyseenalaista ulkoläksyä, vaikka hänestä onkin hassua polottaa ääneen lapsen kymmentä käskyä, jos on antanut omat kolme poikaansa ottolapsiksi amanuenssille. Yhtäkaikki Kaisa osaa kertoa omahoitajalle sen kuulustellessa ulkoläksyä, että lapsen seitsemäs käsky vanhemmilleen kuuluu:

Älä varasta elämääni asettamalla kannettavaksi sinun
täyttymättömiä toiveitasi, kaunojasi tai pettymyksiäsi,
sillä minun on tehtävä omat erehdykseni.

Joululahjaksi Kaisa antaa omahoitajalle huoneentaulun, johon hän on kirjoittanut hyvällä opettajakäsialallaan Keski-ikäisen rukouksen, jossa rukoilija pyytää Jumalaa vapauttamaan hänet liiasta puheliaisuudesta ja halusta järjestellä toisten asioita. Omahoitaja taputtelee Kaisaa hartioille, halaakin jopa eikä suostu ymmärtämään, että pelkkää pirullisuuttaan on Kaisa sille moiset lurinat paskarrellut. Makusteltaviksi. (Hoitajan saa iloiseksi käyttämällä termejä ”makustella” ja ”voimauttava”.) Kaisan mielestä uuden omahoitajan olisi pitänyt pysytellä Mehiläisessä työterveyshoitajana eikä tulla levittelemään positiivisuutta Niuvanniemeen. Mutta Kaisalta ei kysytä, koska hän tunnetusti velloo ongelmissa ja ratkaisee niitä kidnappaamalla viattomia kanssakulkijoitaan. Kaisa on kateellinen entisille ei-kidnappaaville työkavereilleen:

1. Jannille, joka pystyi kuuntelemaan tyynesti mielisairaan Tiina Laineisen alkoholisoitunutta huutoa: ”Minä totisesti toivon, että et tulevassa työpaikassasi turmele viattomien lasten minuuksia, niin kuin olet minun tyttäreni psyyken tuhonnut!”

Kaisa muistaa udelleensa Jannilta, mitä se oli miettinyt, kun Tiina Laineinen oli sitä solvannut. Janni oli kertonut ajatelleensa, että Tiina Laineisen rakennekynnet olivat hienot mutta ihotilanne oli pahempi. ”Mä ajattelin, että Laineisen rouvan pitäis mennä mikrohiontaan”, Janni oli todennut hyväntuulisena. Kun myöhemmin Janni oli jo muualla ja Tiina Laineinen kävi lapsensa asioissa haukkumassa Kaisan, asiat olivat aivan eri jamassa. Kukaan ei tuossa palaverissa ajatellut mikrohiontaan passittamisia. Eikä myöskään silloin, kun Tiina Laineisen esikoispoika, armeijakapiainen, keskeytti Kaisan pitämän musiikkitunnin ja kertoi ”ottavansa tilanteen hallintaansa”, minkä olikin sitten tehnyt. Kaisasta ei ole ajattelemaan mikrohiontaa silloin, kun olisi aika ajatella vain ja ainoastaan mikrohiontaa. Kaisa kuuntelee liiaksi, mitä hänelle huudetaan. Siksi -ja myös muista syistä- hän sortuu rakentelemaan melko epäammatillisia kaappausdraamoja.

2. Kaisa muistelee kadehtien myöskin Malisen Esaa. Esa liimailee luokkaansa kreikkalaisten filosofien sanontoja, pakottaa huoltajien vastustuksesta huolimatta pahankuriset loppilaislapset käyttäytymään, vie oppilaat museoihin ja jopa oopperaan ja pääsee lopuksi eläkkeelle ilman, että sortuu näkyviin rikoksiin. Esan kanssa Kaisa on välitunneilla puhunut Rahmaninovista ja Moskovan solisteista ja siitä, että entisessä Neuvostoliitossa naistenpäivä on ollut virallinen vapaapäivä. Esan päästyä eläkkeelle Kaisa on myös yrittänyt liimata luokan seiniin Sokrateen sanoja ja viedä oppilaita museoihin, mutta hänestä ei silti ole tullut rauhallista Esa Malista. Hän ei pääse puhtailla papereilla sairaseläkkeelle niin kuin Esa. Hän onnistuu kylläkin töhrimään rikosrekisterinsä ja pääsemään Niuvanniemeen.

3. Kolmanneksi eniten Kaisa ikävöi ja kadehtii Anhavan Veskua, jonka kanssa on työskennellyt yhtenäiskoulussa. Vesku on historianopettaja ja monen lapsen isä, mikä selittää sen väsyneisyyden ja väsyneisyydestä versovat typerät jutut. Veskun kanssa on puntaroitu erilaisia itsemurhaamistyylejä ja todettu, että riihimäkeläisen koulun ylimmästäkään ikkunasta hyppääminen ei vapauttaisi heitä opetustyöstä. Ainakaan pysyvästi. ”Mitäs sekään sitten olisi, että me kinkattais sairasloman jälkeen tänne töihin kainalosauvoilla? Ei taitais auttaa asiaa, vai mitä luulet?” Vesku supattaa opettajainkokouksessa. Kaisa vastaa sille, että ei. Ei se taida auttaa asiaa sekään.

Kaisalla on ikävä montakin entistä kollegaa. Kollegoista ja ikävästä hän ei saa kuitenkaan puhua omahoitajalleen, koska sen mielestä Kaisan tarinoissa esiintyy liiaksi sarkasmia ja negatiivista ajattelua, jotka vain lamaannuttavat Kaisan. Kaisan tulee omahoitajan mielestä suunnata katse tulevaisuuteen, johon kuuluvat Helsingin avovankila, sitoutuminen päihteettömyyteen ja kenties kuntouttava työ esimerkiksi Sokevalla. Sokevalle otetaan välillä töihin entisiä kriminaaleja. Ja mikäli Kaisan hyvältä vaikuttava kehitys kehittyy edelleen, Kaisalla on hyvät mahdollisuudet päästä Niuvanniemestä avovankilaan ja ehkä jopa suojatyöhön. Siivoamaan lattioilta pajunoksia, joita sokeat käsityöläiset ovat työnsä tiimellyksessä pudotelleet.


Kaikenkarvaiset rehtorimme

-Mikä on sun pahin reksikokemukses, Kaisa kysyy mummo Saavalaiselta.

Ulkona sataa ja kolmikko on joutunut paketoitumaan Kaisan pehmustettuun pyöreään huoneeseen. Kaisa on saanut sosialisoitua terapiahuoneesta itselleen ylimääräisen patjan, jolla hän makaa. Mummeli makaa Kaisan sängyllä sairaalaviltti päällään. Gregor istuu diskreetisti jakkaralla tutkimassa Kaisan kirjahyllyn sisältöä. (Mikä omituinen kirjakokoelma! Lutherin Sidottu ratkaisuvalta, jonka vieressä Lääkäriromaani: ”Neurokirurgi Ben Blackwoodin lemmenseikkailu apulaislääkäri Georgie Willoughbyn kanssa”.  Harlekiinin vieressä seisoo ”Reformaatio vai restituutio”, johon taas nojailee viattomasti Millerin Plexus. Gregor huokaa epäloogiselle kirjastolle ja tälle omituiselle seurueelle, joka kokoontuu Niuvanniemessä yleisen matalapaineen vallitessa.)

Mummo Saavalainen muistelee nautinnollisesti huokaillen nelikymppistä keskisuomalaisrehtoria, joka on kärynnyt 70-luvulla oppilaskunnan rahaston kavaltamisesta. Tämä Mannonen on ollut oikea sensaatio siihen aikaan. Nykypostin toimittajakin on käynyt koululla toteamassa kavallustilanteen, ja typerä kuvaamataidonopettaja on tarjoillut sille päivällä syvähaastattelua ja illalla -kurkkua.

Kaisa toteaa mamma Saavalaisen kavaltajarehtorin tylsän arkipäiväiseksi ilmiöksi. Kaisan surkean matkan varrelle on osunut kaksikin rötösherraa, ja kolmanteen kavaltajaan hän on kirjaimellisesti törmännyt Keravan poliisilaitoksen kuulusteluhuoneen ovella.

-Siis mä olin siellä itkemässä ylinopeussakkojani, ja mun jälkeen sinne tuli kuulusteltavaks se Keravan koulutoimen oma Volvo Markkanen. Noi on ihan, kato, peruskauraa. Onhan nyt aivan selvää, että se kouluissa pyöriskelevä 249 euron potti, melkeintoimiva videokamera ja Ibanez-kitara houkuttavat rehtoreiksi rahalle ja materialle persoa ihmistyyppiä. Eikä tääkään keravalainen kavaltajarehtori ollut moksiskaan; siinä poliisilaitoksen odotushuoneessa se muina miehinä hoiteli kännykällään juniorijääkiekkoilijoiden sponsoriasioita. En tiedä, saiko tuokaan rahareksi potkuja. Tuskin sai, jos kuului paikalliseen Kokoomukseen, jääkiekkopuulaakiin ja Lions Clubiin.

Kaisa lupaa keittää Gregorille ja muorille kahvit, jos ne suostuvat kuuntelemaan, kun hän lukee ääneen töhertelyjään. Ja mikäpä siinä. Gregor tietää karmeampiakin kohtaloita kuin se, että joutuu juomaan Kaisan laihaa kahvia. (Vaimo on aloittanut mökillä sekä mehustamisen että Gregorin tupakkalakon.) Muorikin näkyy olevan aivan iskussaan, huomaa Gregor. Siitä taitaa olla aikaa, kun se on saanut viimeksi reflektoida toisten asioita pahanmakuisen kahvin äärellä.

-Olen luokitellut rehtorit viiteen ryhmään, Kaisa kertoo odottaen kehuja. Omasta mielestään hänen rehtorikategoriansa ovat tyylikkäästi luodut.

-Vässykkä. Seija Seinähullu. Stara kanalassa. Joogamestari. Hullu urheilija. Mistä te tahdotte alkaa mä alotan Vässykästä, Kaisa kysyy, vastaa ja polottaa ilman välimerkkejä.

-Vässykkä on ujo hämäläismies. Sille on tärkeää, että se pääsee rehtorinputkaansa näkemättä opettajakuntaa. Se väsäilee kaiket päivät boksissaan mitä ihmeellisimpiä lomakkeita ja diaesityksiä. Mikään homma ei koulussa toimi, ellei tupakoiva kanslisti tartu toimeen ja sotke asioita entistä pahempaan jamaan. Ja tottahan kanslisti tarttuu ja sotkee. Kaikilla kahdella aivosolullaan ja sillä kädellään, jolla ei pidä Norttia. Opettajat riitelevät keskenään, naiset savustelevat joutessaan näteimmät sijaiset ulos talosta. Miesopettajat ostavat, myyvät ja vaihtavat kaiket päivät autojaan, jääkiekkomailojaan ja tyttöystäviään huuto- ja deittinetissä. Oppilaat räjäyttelevät salissa ilotulitusraketteja ja pääsevät siten uskontotunneilla täyttämään Vässykän laatimia tapahtumakuvauslanketteja. Lukuvuoden loppuessa sijaiset ovat joko hirttäytyneet tai tulleet raskaaksi teknisen työn kiertävälle opettajalle. Kutosluokan opettaja on ilmoittautunut Big Brotheriin, ja neljännen luokan Masa-ope on vihdoinkin tullut ulos kaapista. Vässykkä astuu 4.6. ulos boksistaan, pitää kirjakielisen kevätjuhlapuheen, lainaa puheessaan Aristotelestä ja lähtee esittelemään opetustoimenjohtajalle PowerPoint-tilastojaan koulunsa tilankäyttötarpeista. Vässykän kaikkinainen haaleus yllättää kyynisimmänkin kansakoulunopettajan. Vässykälle on vaikea olla edes vihainen, ja siihen rakastuminenkin on äärimmäisen vaikeaa. Vaan ei mahdotonta, Kaisa punastelee.

Kaisa ei anna Saavalaisen perhekunnan keskeyttää juttujaan, vaikka mamma Saavalaisen vasemmasta silmästä huomaakin, ettei se äidinkielenopettajaemeritana ole tyytyväinen Kaisan kirjalliseen ilmaisuun. Kaisa kaataa emeritamammalle lisää kahvia, lorauttaa siihen Gregorin salakuljettamaa likööriä ja jatkaa.

-Seija Seinähullua voi äkkinäisempi ihminen luulla pahimmaksi rehtorityypiksi, vaikkei se sitä ole. Seija toki sekoilee omalla pikkukoulullaan poikkeuksellisella intensiteetillä ja intohimolla, mutta mikään pitkänmatkanjuoksija se ei ole. Riehumista kestää nimittäin vain puoli vuotta, korkeintaan kahdeksisen kuukautta. Sitten Seija lähtee ansaitulle lepolomalle.

-Seinähullun sekoilu alkaa siitä, ettei se myönnä kenellekään senttiäkään määrärahoista. Käsityöopettaja luo oppilaille tuskissaan silmukoita langalla, jota ei ole. Opetussuunnitelman kuvataideosuus suoritetaan käyttämällä Prisman lyijykyniä (2 euroa/100 kpl) sekä Tanssin Tiedotuskeskuksen brosyyrien kääntöpuolia; niitä Seinähullu on tuonut kotoaan. Se nimittäin harrastaa paritansseja läskin ja dominoivan lastentarhanjohtajamiehensä kanssa. Matematiikan kirjoja ei ole tilattu, ja kun tämä huomataan, Seinähullu alkaa kehrätä kokoon ensimmäisiä salaliittoteorioita viime vuoden sijaisopettajasta, joka on varmastikin lähtiessään työntänyt käsilaukkuunsa koko koulun kaikki uudet matematiikankirjat. Ja luultavasti myös syntetisaattorin. Ja avainnipun, jolla pääsee varastelemaan hiirenpaskoja alakoulun varastotiloista.

-Myöhemmin Seija Seinähullu alkaa antaa opetushenkilöstölle seksiohjeistusta. Ekaluokanopettajan se pakottaa tekemään osan paperihommistaan, ja kun ekaluokanopettaja haikailee kotiinsa sairaalloisen mustasukkaisen miehensä luo, Seija Seinähullu toteaa: ”Teet tämän raportin nyt ja lepyttelet illalla miehesi ottamalla siltä kolme kertaa suihin. Niin minä aina teen, kun mieheni meinaa vetää minua turpaan.” Myöhemmin Seinähullu pistää avustajan kopioimaan naisopettajille Cosmopolitanin superseksivinkkejä. Ekaluokanopettajan pitää viikonlopun aikana kokeilla vinkkiä numero yksi, enempää ei voida siltä vaatia, koska sen työ uuden ekaluokan parissa on niin raskasta. Tokaluokanope vanhana konkarina kokeilkoon vinkkejä kaksi ja kolme. Se viimeinen naisopettaja kokeilee nelosta sekä viitosta. Itse Seija testaa lauantai-iltana loput viisitoista seksitekniikkaa. Kaikki ovat tyrmistyneitä, kun Seija niksauttelee veitikkamaisesti silmäänsä ja huiskuttaa alaisilleen hyvät viikonloput Cosmollaan.

-Kukaan ei toinnu sanomaan Seinähullulle mitään. Vastaan ei panna. Muuten pannaan kyllä, koska Seija käskee. Seksiohjeistukset käyvät vuoden mittaan yhä levottomammiksi. Lopulta Seinähullu alkaa ohjeistaa ekaluokanopettajaa kahden kesken. Silloin hermoheikko ekaluokanopettaja romahtaa. Nelosluokanopettajan Seinähullu istuttaa joka päivä sosiaalitilojen vessanpöntönkannelle. Siinä neljänsien opettaja saa kuunnella Seinähullun paranoian uusimpia vivahteita, kunhan Seinähullu on ensin kiskonut  Duracellit irti vanhempainyhdistyksen asentamista salakuuntelulaitteista. Myöhemmin Seija Seinähullu haastetaan oikeuteen virkavirheestä, jonka se on vahingossa tehdä kohellellut setviessään seksi-, raha- ja terrorismiasioita. Siinä oikeusjuttutohinassa Seinähullu romahtaa itsekin, häviää Kanarialle ja saa käskyn irtisanoutua rehtorintehtävistään.

Kaisa ryystää loput likööreistä ja sammaltaa tarinalleen jatko-osia:

-Seinähullu vaihdetaan lennossa paikalliseen Staraan. Stara on miesten mies, alle nelikymppinen laulajapoika, joka oli ensimmäisenä jonossa, kun itsetuntoa ja hiustyyliä jaettiin. Stara määrätään rehtoriksi koululle, jonka asiat Seija Seinähullu on valtakaudellaan sitonut tyylipuhtaalle merimiessolmulle. Seinähullun entiset alaiset rentoutuvat ja rakastuvat heti Staraan. Menneen ajan kärsimykset unohtuvat, kaikki häipyy, on vain nyt. Stara on hanakka oppimaan johtajuustaitoja ja se oppiikin niitä miehekkäällä tempolla. Koulun ainoa miesopettaja saa vihdoin Starasta äijäkaverin, jonka kanssa voi intoilla Tuulolan Markon jäähystä, Petteri Nokelaisen paitsiosta ja naisopettajien typeryydestä. Naisopettajat alkavat kaakattaa ja punastella, se pahinkin naisasianainen sukii kikkuroitaan, kun Stara kehityskeskustelee sen kanssa. Staran ansiosta naisten poissaolot romahtavat minimiin. Avustaja tulee töihin heti amputaationsa jälkeisenä päivänä, vaikka työterveyslääkäri on kirjoittanut sille kahden vuoden loman. Musiikinopettaja valvoo kuusi yötä ja tekee joululauluihin jatsisovitukset, joilla se koettaa tehdä vaikutusta Staraan, joka on paitsi rehtori ja uskomattoman ihana opettaja myös kuuluisa levylaulaja, hevikitarointididaktikko ja kaikkien urheilulajien piirimestari. Musiikinopettajan mielestä Stara on hyvin söpö silloinkin, kun se opettaa musiikinopettajalle yhdellä lauseella, mistä länsimaisen taidemusiikin historiassa loppujen lopuksi on kysymys. (Kyse on siitä, että vuosisatojen aikana säveltäjät alkavat liikutella enemmän bassoääniä, opettaa Staramme musiikinopettajaa. Keneltäkään muulta arvonsatunteva musiikinopettaja ei tietenkään tuollaista paskaa ottaisi vastaan. Mutta Stara on eri asia. Stara saa puhua, päsmäröidä ja asetella ruotuun vaikka J.S. Bachin ja Tsaikovskin, huokailee musiikinopettaja täynnä viehkoa kaipuuta.)

-Myöhemmin Staran kanala laajenee, kun koulupiirin sinkkuäidit keksivät juosta ratkomassa omia kasvatuksellisia ongelmatilanteitaan suosikkirehtorinsa johdolla. Naisopettajat ja se koulun ainoa miesmaikka työlääntyvät, kun eivät enää pääse esimiehensä puheille. Byroon edessä on kuuden kilometrin bändärijono, jossa ensimmäisinä seisovat pitäjän naimattomat äidit, joiden porukka onkin kasvanut huomattavasti sen jälkeen, kun Stara lampsi tähän kanalaamme sisälle. Viikoittaisia palavereja Staran kanssa hamuilevat myös kunnan kaikki koulupsykologit, erityisopettajat ja terveydenhoitajat.

-Ensimmäisenä tilanteeseen hermostuu keski-ikäinen feministi. Se alkaa syytellä Staraa sovinismista ja bändiliikuntaseikkailuista, jotka syövät ajan ja tilan femakon vaalimilta humanistisilta oppiaineilta. Kun Stara alkaa seurustella paikallisen perintöprinsessan kanssa, naisopettajat ymmärtävät jatkaa omaa elämäänsä ja rauhoittaa ympäristön niin, että äidit pääsevät rauhassa rehtorinkoppiin kikattelemaan ja halailemaan. Starasta on tullut arkipäivää. Joskus joku jopa kuuntelee oikeasti sen koulutuspoliittisia visioita.

Gregor ottaa Kaisalta likööripullon pois. Pullo on tyhjä ja Gregor pelkää, että Kaisa joutuu salaisen humalansa takia vaikeuksiin. Se yrittää suitsia Kaisaa, hiljennellä Kaisan voimistunutta puheääntä ja asetella vankia rauhoittavaan makuuasentoon. Kaisa ei moiseen suostu. Hän läpsii Gregoria pois ja sanoo lukevansa turinat loppuun, koska tämä on kesän viimeinen vierailu.

-Eikä ole pedagogisesti lainkaan tarkoituksenmukaista katkaista tätä opetustuokiota tähän. Sinä, Gee, istut siinä jakkaralla etkä konehdi. Katsot äidistäsi mallia ja rauhaannut, hyvä ihminen. Eläkä hötkyile.

Kaisan ääneen on tullut humalaista käskevyyttä. Gregorin on pakko antaa sen jatkaa loputonta rehtoritarinaansa.

-Pahimmat rehtorit ovat Joogamestari ja Hullu urheilija. Joogamestari on oikeasti hyvin kiukkuinen akka. Sillä ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin koettaa peittää krooninen pahantuulisuutensa lepertelyyn ja joogin asanoihin. Joogamestari on rehtorina helvetin vaativa. Sen mielestä kaikkien opettajien tulisi noudattaa Freinet’n oppeja. Niiden tulisi viikonloppuina nikkaroida luokkahuoneista elämyspesiä, joiden lattioilla on luonnonmukaisesta juuttilumpusta kudottuja räsymattoja ja katoissa motivoivia Harry Potter -taikakaluja, jotka laskeutuvat alas heti, kun oppijoiden luontainen motivaatiotaso uhkaa laskea. Joogamestari hiiviskelee päivät pitkät koulunsa käytävillä väijymässä, ettei yksikään hänen alaisistaan sorru pois vaihtoehtopedagogis-sosiokonstruktivistilinjoilta. Jos joku opettajaa sekoaa konsepteissaan ja jää kiinni opettajanoppaan käyttämisestä, Joogamestari pakottaa sen heti täydennyskoulutukseen Helsingin Normaalikouluun. Siihen luokkaan, jonka opettaja on 50 vuoden ajan kulkenut Montessorin ja Steinerin jalanjäljissä. Kysytte, miten niin 50 vuoden ajan. Joogamestarimme vastaa teille: työtään ja lapsia aidosti rakastavalle pedagogille voidaan ehdottaa eläkettä, mutta kukaan ei voi viimekädessä estää häntä tekemästä tätä jaloa työtä kuoloon saakka.

-Joogamestarin pirullisuus on siinä, että sen puheääni on hyvin lempeä. Ehkä hiukan kimittäväkin. Se hymyää teidän silmänne ja suunne täyteen Rosseauta ja Summerhillejä. Mutta jos te erehdytte sanomaan, etteivät teidän rahkeenne riitä toteuttelemaan Joogamestarin visioita näin köyhässä kunnallisessa koulussa, Joogamestari repii teryleeninsä ja alkaa karjua teidät perkeleiksi ja sotarikollisiksi. Huutonsa jälkeen se kokoaa itsensä, alkaa jälleen sekoitella homeopaattisia pulvereitaan ja vesiään. Kädet kenties hiukan täristen mutta kuitenkin tyynenä ja ystävällisenä. Te sensijaan. Te olette menettäneet mielenterveytenne lopullisesti. Miilustatte suoraan Kellokoskelle ja varaatte sieltä itsellenne elinkautisen. Tai sitten teette jotain muuta jännittävää.

Kaisa naurahtelee itsekseen omille viisauksilleen. Nousuhumalaisen Kaisan mielestä on erittäin vitsikästä olla vankina Niuvanniemessä. Hän hokee hei kuule, hei kuule. Ja Saavalaisten on pakko alistua hei kuulemaan.

-Sokerina pohjalla esittelen teille Hullun urheilijan. Teen esittelykierrokseni nopeasti, ettette vaivu itsetuhoisiin ajatuksiin, niin kuin väistämättä käy, jos alkaa ajatella Hullua urheilijaa liialti.

-Hullu urheilija on melkein Suomen Mestari. Hiihossa. Se on kotoisin Pohjois-Karjalasta ja se puhuu ehdottomasti hiihosta, jota urheilulajia pullamössössä uitetut kerettiläishesalaiset nimittävät hiihdoksi. Hullun urheilijan douppaukset menivät nuorten MM-kisoissa perseelleen, ja sen urakin lähti laskuun 80-luvun lopulla. Siksi se ajautui opettajankoulutukseen (Kajaaniin), sitten suksitehtaan toimitusjohtajuuteen ja lopulta mänttäläisen sivukoulun rehtoriuteen, johon on yhdistetty myös sivistystoimenjohtajan tehtävät. Hullun urheilijan mielestä kaikki yhteiskunnan ongelmat ratkeavat liikunnanopetusta lisäämällä. Osaan ongelmista tarvitaan tietenkin myös reserviupseerikoulua. Ja rauhanturvajoukoissa palvelemista.

-Hullun urheilijan koulussa kaikki hiihtävät. Varsinkin talvella. Silloin hiihdetään joka päivä. Toukokuun loppupuolella hiihdetään vain kolmesti viikossa. Lisäksi Hullun urheilijan koulussa pidetään urheilukilpailuja joka viikko. Jos joku pullaposkioppilas tai -opettaja ei osallistu urheilukisoihin, se on homon alku, jota pitää karaista. Karaiseminen tapahtuu häpäisemisrituaaleilla. Sekä liikuntatunneilla että opettajainkokouksissa. Viimeksi mainittuja tosin ei useinkaan pidetä, koska asiat ratkeavat lenkkipoluilla eivätkä sisätiloissa jaappaamalla.

-Hullu urheilija on lukenut elämänsä aikana kaksi kirjaa. Toisen se luki opettajankoulutuksensa aikana, mikä lie akkojen tenttikirja. Onneksi Kajaanissa opettajankouluttajat arvostivat siihen aikaan vielä miehisyyttä, johon eivät lukuharrastukset todellakaan kuulu. Toinen Hullun urheilijan lukema kirja oli erittäin mielenkiintoinen kahdenkymmenen sivun mittainen oikeistolaistutkielma jatkosodasta. Muuten kirjat ovat Hullun urheilijan mielestä joutavanpäiväisiä vekkaita. Kenties niitä voi käyttää tukemaan suksienvoitelupöytää, jos pöydän jalat ovat eriparia. Lukutaitoa Hullu urheilija yllättäen kuitenkin arvostaa. Täytyyhän lasten ja aikuisten osata seurata urheilu-uutisia ja reportaaseja veteraanipäivän juhlallisuuksista.

-Hullun urheilijan isännöimää pikkukoulua ei lakkauteta, koska muuten Hullu urheilija hermostuisi ja sen opettajaksi opiskeleva poikakin muuttaisi pois Mäntästä, ja kukas me sitten muka saadaan rehtoriksi Mäntän toiselle pikkukoululle, jos Hullun urheilijan Mikko-poikaa ei ole saatavilla? Lisäksi Hullu urheilija on pidettävä tyytyväisenä, koska sen varassa lepäävät seuraavat organisaatiot: oy Nuorisourheilu Mänttälandia-city ab, Mäntän Rotaryt, Sotiemme Veteraanit Mäntän Hiippakunta ry, tmi Mäntän Motocrossyhdistys sekä Yhdys Sanat Ovat Femakko Lehmä Stallareiden Höpötystä ry.

-Ikävät ihmiset muistelevat Hullun urheilijan harrastamaa väkivaltaista kurinpitoa. Jotkut akat myös ruikuttavat, miten Hullun urheilijan entinen alainen – se kaksiopettajaisen kyläkoulun naisopettaja – murtui ja räiskäisi itsensä hengiltä vuonna 1994. Mutta se, joka vanhoja muistelee, sitä suksisauvalla silmään eikä talvisotaakaan olisi voitettu marisemalla. Alaiset vaihtuvat mutta karavaani kulkee, sanoo Hullu urheilija ennen kuin ilmoittaa oppilailleen keskusradiosta, että huomenna juhlasalissa järjestetään koulujen välinen salibandyturnaus ja englannintunnit on täten peruttu. Neljännenkymmenennen kerran tänä syksynä. Aamen.

Kaisa lopettaa vihdoin jaarittelunsa. Gregor Saavalaisen äiti on nukahtanut Kaisan hetekalle. Gregor tuijottaa tylsään nirvanaansa vaipuneena ikkunaan, jota sadepisarat piiskaavat. Käytävältä kuuluu hoitajan Scholl-kenkätepsutus.

-Taitaa tulla synkkä ja myrskyinen yö. Vaan paskat minä siitä, Kaisa lörpöttelee erittäin iloisena ja erittäin humalaisena.

Rehtoreita

Gregor Saavalainen on tuonut äitinsä paristonvaihtoon Kuopion yliopistosairaalaan. Saatuaan uutta jännitettä sydämentahdistimeen ja kuulolaitteeseen äiti hanakoituu utelemaan poliisityöhön liittyviä asioita. Erityisesti sitä kiehtovat julkkisten huumehässäköinnit. Niistä Gregor ei tahdo mummeleille kertoa. Hän väistelee äidin kysymyksiä ja päättää viedä sen Kaisan luo saamaan jotain muuta ajateltavaa. Kaisaa ja äitiä yhdistää iloinen pahansuopuus ja ne tulevat varmasti hyvin juttuun.

Gregor istuttaa äidin ja Kaisan Niuvanniemen puutarhakeinuun, antaa niille säkillisen Hanna Partasen munkkeja ja lähtee itse tutkimaan alueella kasvavia puita. (Vanhat puut ovat aina kiehtoneet Gregoria, ne ovat eläneet ennen häntä ja jäävät elämään hänen jälkeensä.) Vaahteran alta Gregor katsoo keinussa napottavaa parivaljakkoa. Äiti rapsuttelee hilseileviä maalisuikaleita keinun käsinojasta. Se on ripustanut ylleen rintarosseja, sormuksia ja useita hopeavitjoja. Gregorille tulee äidin korumäärästä mieleen Tsehovin novelli, jossa kunniamerkeillä itsensä koristanutta ukkelia kutsuttiin ikonostaasiksi. Kaisa ei näytä sen vakuuttavammalta. Sen suu käy. Se on päässyt lukemaan valittuja ja saamarin puolueellisia esseitä elämänsä rehtoreista. Gregoria rehtoritarut eivät kiehdo, äitiä näemmä sitäkin enemmän. Entiset opettajat ovat omituista väkeä.

Kaisan jännitys ei näy ulospäin. Opetustyön antamalla rutiinilla hän lukee Gregorin äidille tekstejä eikä sielussa riekkuva epävarmuus tärisytä ääntä.

-Olen kolmentoista opettajavuoteni aikana tavannut kaksi erinomaista rehtoria, Kaisa aloittaa.

Gregorin äiti keskeyttää ja sanoo tavanneensa yhden asiallisen rehtorin 40 opettajavuotensa aikana:

-Ja sekin yksi osoitti asiallisuutensa jättämällä rehtorinvirkansa oltuaan virassa kaksi kuukautta.

Kaisa rentoutuu ja jatkaa:

-Hienoin ja sukupuuttonkuollein rehtorien lajityyppi on hyväntahtoinen patruuna nimeltä Raimo. Hyväntahtoinen patruuna oli syntynyt vuonna 1939 ja se teki viimeiset rehtorivuotensa vuosituhannen vaihteessa. Patruuna oli filosofian tohtori ja ahkera numismaatikko. Alaisistaan se piti hyvän huolen. Se keskusteli nuorimmankin tolvanan kanssa niin henkeviä, että tämä tolvana ymmärsi heti vaihtaa Radio Rexin Ylen Ykköseen.

Kaisa alkaa selittää mummelille, mikä on Radio Rex. Muori seuraa aikaansa ja tietää kaiken kaupallisista radiokanavista. Se huitaisee kädellään Kaisan jatkamaan turinointia. ”Preesensissä, koska 1939 syntynyt mies on vielä ihan kopsakka ukko”, muori ojentaa Kaisaa eikä Kaisa potki tutkainta vastaan.

-Patruunasta henkii sivistys ja suvaitsevaisuus. Luonnonkähäränsä se taltuttaa Suavella ja raggarioppilaat yhdellä lempeällä mutta epädemokraattisella puhuttelulla. Käräjöivä opettajakunta palvoo esimiestään ja lopettaa kiroilunsa ja riitelynsä heti, kun patruuna astuu opettajanhuoneeseen. Kukaan ei tiedä, mihin hyväntahtoisen patruunan luontainen johtamistaito perustuu. Nuoret plantut luulevat, että ikä ja sotien näkeminen ovat patruunan salaisuus. (Nämä samat kaksivitoset opettajankuilakkeet ostavat ”sotiemme veteraanit” -tulitikkuja ja luulevat kaikkia patruunan ikätovereita hienostuneiksi gentlemanneiksi, vaikka suurin osa patruunan sukupolven ihmisistä on alkoholisoitunutta jallunlukijaa/tupakoivaa hyvinkääläismummoa.)

-Hyväntahtoinen patruuna epäilemättä lukee paljon eikä harrasta avioeroja tai muita muotikekotuksia. Ehkäpä patruunan salaisuus onkin hänen humanistisissa harrasteissaan. Tai siinä, että hän tuntee kaikki ruokasienet ja pukeutuu solmioon, puvunhousuihin ja silkkipusakkaan, jossa on resorit sekä vyötäröllä että hihansuissa. Kenties 70-luvun öljykriisi on tehnyt patruunasta hyväntahtoisen patruunan. Tai jospa kaiken takana on nainen. Kuka tietää?

-Sitä paitsi patruuna horjuu parhaillaan haudanreunalla ellei ole jo langennut maanpoveen. Niin että ketä tämäkään salaisuus edes kiinnostaa? Enää? Kaisa lopettaa saarnansa.

-Aijjahas. Mikäpä se sitten oli tämä toinen kelvollinen rehtori? kysyy mummeli ja patistaa Kaisaa lukemaan pidemmälle.

Kaisa lukee muorille kertomuksen espoolaisesta rehtorista, joka on joutunut olemaan poissa työelämästä viisi vuotta rintasyövän ja loppuunpalamisen takia. Ennen sairauslomiaan rehtori oli ollut tavanomaisen lattea ja vaativa pirulainen. Se oli kilpaillut muiden espoolaisten naisrehtorien kanssa siitä, kenen koulun merkillisyyksiä esiteltiin eniten Hesarissa. Lomansa jälkeen se kuitenkin oli hurahtanut hauskaksi ja ymmärtäväiseksi ihmiseksi ja oli alkanut suojella alaisiaan projekteilta, uudistuksilta ja Antti Kalliomäen seipäiltä.

-Siltä reksiltä puuttui toinen tissi ja vamaan siksi sen sydän olikin saanut laajentua niin mukavaksi, Kaisa lopettelee epistolaansa.

Gregor Saavalainen tulee puunhalauskiertueeltaan ja komentaa äitinsä liikkeelle. Äidin ja Kaisan jutut ovat selvästi jääneet kesken. Äiti on silminnähden harmistunut, kun visiitti on ollut näin positiivinen. Se haluaa selvästi tulla huomenna kuulemaan lisää, makoisimmat jutut ovat takuuvarmasti vielä käsittelemättä. Gregor ojentaa sille sen kyynärsauvat ja sanoo, että jos se nyt suostuu kipittelemään autolle ilman eri nalkutusta, se pääsee huomenna uudestaan Kaisan luokse. Äiti sanoo Kaisalle näkemiin ja toteaa, että Kaisassa itsessään on varmasti myös aika paljon vikoja, kun se on vaihdellut työpaikkojaan niin usein. Kaisa peittää harmistuneisuutensa ironiaan ja sanoo, ettei hänessä ole mitään vikaa.

-Huvin vuoksi ja urheilun kannalta tulin tänne vankimielisairaalaankin. Vikoja minusta ei löydy, Kaisa sanoo hyvästiksi. -Tulet huomenna uusiks, ni saat kuulla, kenessä ne suurimmat viat on ollu.

Hampurilaismalli

Kaisa on suunnattoman ylpeä siitä, että hänen lopullinen luhistumisensa on hillitty ja hiljainen. Tokihan kaikki alkaa hänen raadollisesta ajattelemattomuudestaan. Kaisan akvaariokoulussa ei nimittäin harrasteta rangaistuksia tai negatiivista palautetta missään muodossa. Pahuutta, typeryyttä ja ilkeyttä vastaan taistellaan väkevillä rakkauden aseilla kuten muksuopilla ja hyvän mielen seteleillä.

Kaisa kuitenkin lankeaa pois rakkauden kaidalta tieltä ja rankaisee adhd-Jereä jättämällä tämän vanhanaikaisesti jälki-istuntoon. Adhd-Jeren adhd-isä raivostuu Kaisalle, koska Kaisa on tuhonnut Jeren itsetunnon, henkilökohtaisen oppimissuunnitelman ja luottamuksen aikuisiin. Kaisa joutuu rouva rehtorin puhutteluun. Rouva rehtori toteaa kylmästi, että on hyvin tärkeää esittää negatiivisetkin asiat positiivisesti.

-Opettaja ei milloinkaan eikä missään tilanteessa saa loukata lapsen huoltajia, sanoo rouva rehtori pakatessaan Burberry-joogakassiaan.

-Koska sinä olet uusin täällä meidän koulussamme, olisi varmasti syytä kerrata kanssasi hampurilaismalli. Ehkä minun on otettava tämä malli esille jo tämän iltapäivän opettajainkokouksessa, koska olet tulehduttanut tilanteen näin rajusti.

Rouva rehtorilla on kiire joogatunnille. Kaisa tietää, että joogan avulla se kykenee rauhoittumaan työpaineiden keskellä.

Ennen opettajainkokousta Kaisa hiipii apulaisrehtori Mikon luo. Mikko soittaa rokkibändissä silloin, kun ei pelaa jääkiekkoa tai sählyä. Mikko on pitkä ja komea. Mikko matkustaa rehtorihissillä kohti koulutoimenjohtajuutta. Kaikki naiset Kaisa mukaanluettuna rakastavat Mikkoa, koska sillä on lihaksia ja testosteroneja enemmän kuin aviomiehillä. Mikko ei jaksaisi kuunnella Kaisan huolia, koska sillä on jutut kesken kauniin OKL:een pyrkiytyvän koulunkäyntiavustajan kanssa. Kaisa olisi mieluummin parikymppinen kaunis koulunkäyntiavustaja kuin Jere-huolien ja raskauden raskauttama paska. Mikko huokaisee huomatessaan, että  urheilullisen parikymppisen tutorointi on vaihdettava 35-vuotiaan pattipolven sielunhoitamiseen. Tästä olisi kehkeytynyt enemmänkin, jollei tuo keski-ikäinen kekkaruusi olisi tullut paikalle avautuilemaan, huokaa Mikko mielessään. Kaisan väninään se vastaa ”ryhdistäytyisit sinäkin, saatana, joskus, vihdoin”.

Joogatunnin jälkeen rouva rehtori tulee rauhallisena opettajainkokouksen puheenjohtajaksi. Asialistan alkupäässä lukee ”hampurilaismalli”, ja Kaisa plaseerataan rehtorin viereen.

-Hampurilaismalli, aloittaa rouva rehtori ja näpäyttää dokumenttikameran päälle.

-Se on palautteen antamista koskeva malli. Kukaan meistä ei herää kukoistamaan negatiivisessa ilmapiirissä. Emme voi odottaa oppijan puhkeavan täyteen kukoistukseensa nolaavassa, arvostelevassa tai moittivassa oppimisympäristössä. Lapsi puhkeaa kukoistukseen positiivisessa energialatauksessa. Eikö totta? rehtori kysyy.

Kaisan täytyy vastata ”nii-in”, koska tämä hampurilainen on leivottu ja käristetty häntä varten. Kaisaa hävettää. Hän huomaa syvällä sisimmässään kuitenkin ilahtuvansa rehtorin uudesta sanainnovaatiosta. Kukoistus on mukava piristysruiske ja ilmeinen löytö viime viikonlopun rehtoripäiviltä. Kaisa on ollut jo vähän työlääntynyt lähtökohtaisesti-sanaan, jonka rouva rehtori poimi Esa Saarisen kuntapäättäjäluennolta.

-Siispä, jatkaa rouva rehtori ja laskee kätensä Mikon olkapäälle. -Kun opettajan on ohjattava lasta esimerkiksi käyttäytymiseen liittyvissä asioissa, hän ei voi tarttua ensimmäiseksi negatiivisiin asioihin, joita minä muutenkin nimittäisin tästedes mieluummin kehittämiskohteiksi kuin negatiivisiksi asioiksi. Opettaja ei voi antaa oppijalle pelkkää pihviä. Pihvi tulee tarjota sämpylän välissä. Ymmärrätkö? (jäänsininen katse Kaisaan) Pihvi on kritiikki sämpylän ollessa kaikki se rohkaisu, jonka välissä sinä voit esittää kritiikin.

Rouva rehtori toistaa sanoman vielä kalvoshown avulla. Apulaisrehtori Mikko lisää, ettei sillä ole ollut mitään ongelmia Jeren kanssa. Jeren isä on Mikon pelikaveri, hyvä äijä lähtökohtaisesti. Kaikki muutkin opettajat nyökkäilevät, koska ne ovat itse olleet kehittämässä hampurilaismallia koulun profiloitumisseminaarissa viime talvena Silja Serenadella. Tämä on Kaisaa varten räätälöity oppituokio. Kaikki opettajainkokouksessa tietävät sen.

Jollakin tavoin Kaisa alkaa suunnattomasti juuri tällä hetkellä vihata rouva rehtoria. Merkillistä, sillä yleensä vihantunteet hiipivät Kaisan sieluun pikkuhiljaa; niiden sydämeenlaskeutumisajankohtaa on jälkikäteen vaikea määrittää. Tämä viha on erilaista, koska Kaisa voi sanoa minuutilleen, millä hetkellä hän alkaa vihata esinaistaan. Vihaaminen alkaa kello 16.23.

Rouva rehtorin ääni leijuu jonnekin kauas, ja Kaisa tuijottaa valkokankaalle heijastuvaa hampurilaista. Kaisa katsoo hampurilaista hyvin tarkkaan tietäen, että jos hänessä olisi murhaaja-ainesta, se aines nousisi juuri tällä sekunnilla esille. Koska Kaisa ei saa eikä saata murhata esinaisiaan, hänen on keksittävä jotain muuta. Jotain ihan muuta.

Kokouksen jälkeen Kaisa lyllertää suurine vatsoineen luokkaan. Hän järjestelee pöytänsä ja jättää huomiset tuntisuunnitelmansa puhtaan pöydän päälle. Sitten hänen onkin jo mentävä. Kaisa kävelee hitaasti turkkilaiseen ravintolaan, jossa hän syö kaksi turkkilaista hampurilaista. Hampurilaisten sisällä on kaksi hervottoman isoa pihviä. Kaisa katselee karvaisten kurdiäijien kanssa Öcalanin oikeudenkäyntidokumenttia kurdien omalta taivaskanavalta. Sitten Kaisa menee päivystävän lääkärin luo ja valittaa, että hänellä on erittäin voimakkaita, kivuliaita ja ennenaikaisia supistuksia. Nuori pelästynyt lääkäri kirjoittaa Kaisalle sairauslomaa äitiysloman alkuun saakka. Oikeasti Kaisalla ei supistele mikään muu kuin pää.

Mutta

se

supisteleekin

sitten

jo

ihan liikaa.

Tekemisen meininki

Ikämiessarjaan siirtymistään Kaisa juhlistaa hyvin varomattomasti, ja niinhän siinä käy, että hän pamahtaa paksuksi kolmannen kerran elämässään. Niin ei ole ollenkaan tarkoitus käydä.

Tähän asti Kaisa on istunut jokaisen työpäivän jälkeen omassa pienessä kylpyhuoneessaan nojaten pesukoneeseen ja hokien hiljaa itsekseen: ei lisää lapsia tähän huusholliin. Ei lisää lapsia, koska jo nämä kaksi tekevät Kaisan hulluksi metelöinnillään. Ei lisää lapsia, koska Kaisa ei tahdo muuttua kolmen lapsen leijonaemoksi, joka tasoittelee polkuja kullannuppujensa edessä niin kuin kaikki kolmen lapsen äidit väistämättä tekevät. Siltikin Kaisa rupeaa saamaan lasta, kaikki tapahtuu Kaisalle hyvin salakavalasti.

Kaisa ei ole asiasta lainkaan onnellinen. Hän on niin hirvittävän pakokauhun vallassa, että hän alkaa tomerasti näytellä tehokasta ja onnellista naista. Hän on niin kauhuissaan, että hän takuuvarmasti erittää jonkinlaista pelkäävän ihmisen hajua. Haju kulkee Kaisan mukana ja Kaisan on saatava joka paikassa kaikki uskomaan, ettei haju lähde hänestä.

Rouva rehtori ottaa Kaisan hellään hoivaansa:

-Sinä olet niin ihanan energinen ja hehkeä! Merkitäänpä ylös muutamia projekteja, jotka voisit musiikin vastuuopettajana hoidella ennen äitiyslomalle siirtymistäsi.

Ja niin Kaisan kalenteri täyttyy. Pim, se on täynnä. Totta kai hänellä on myös se oma luokka, jossa ne kaikki 28 dysfaatikkoa tai muuten vain höpsähtänyttä itähelsinkiläistä ekaluokkalaista yrittävät pysyä kiinni elämänsyrjässä. Kaisa ei tiedä yhtään, pysyvätkö ne oikeasti kiinni yhtään missään, koska niille tuottaa vaikeuksia pysyä mukana esimerkiksi kahden vokaalin yhdistämisessä. Nämä ekaluokkalaiset Kaisa kuitenkin rehtorinsa käskystä alkaa hoidella vasemmalla kädellä, koska jonkun on todellakin huolehdittava akvaariokoulun fasadin kiilloittamisesta.

Jonkun on organisoitava iloinen pikkukiva esitys leijonien pikkujouluun. Lisäksi vanhempainyhdistys järjestää joululaulajaiset, joihin tarvitaan sekä joulua että laulua. (Kaisa ammentaa pohjattomasta kaivostaan molempia.) Tietenkin kahvikonserttikin olisi hyvä, koska naapurikoulukin sellaisen järjesti -kutsui toimittajankin paikalle- eikähän Kaisa tahdo, että hänen rehtorinsa on pipanaakaan huonompi kuin naapurikoulun rehtori. Adventtikirkossa tulevat esiintymään Kaisan luotsaamat murrosikäiset pojat, joiden suurin toive on päästä jodlaamaan yleisön eteen jeesuslaulua.

Siinä adventtikirkkovaiheessa Kaisaa vähän itkettää opettajainhuoneessa. Naiset keskeyttävät gynekologivertailunsa ja siirtyvät virtaviivaisesti Kaisan kimppuun lohduttelemaan:

-Kuule, just tommosta mullakin oli, ku mä odotin meidän Arlenea. Siinä raskausaikana nainen on niin herkkänä, kun on hormoniensa ja äidinvaistonsa armoilla. Ei sitä miehet ymmärrä, ei. Eikä sun, Kaisa, tartte yhtään hävetä. Itke pois jos itkettää.

Kaisa itkee, että eikö näistä musiikkiesityksistä voisi karsia edes yhden pois. Kaisan on hankalaa järjestää tässä joulun alla näitä kaikkia, kun hänen peräänsä huutaa 28 seitsenvuotiasta sekopalleroa, jotka eivät osaa lukea eivätkä laskea eivätkä elää. Omia tarhaikäisiä sekopalleroitansa Kaisa ei edes jaksa miettiä, kai niistä joku tarhantäti huolen pitää.

Marjukka taputtelee Kaisaa hellästi:

-Kyl sä Kaisa-pieni opit ottamaan kevyemmin nää työasiat, kunhan sulle tulee ikää ja kokemusta lisää. Kun sun perhees kasvaa, ni sä väkisinkin joudut priorisoimaan. Otat töissäkin, katos,  sellaisia sopivia haukkapaloja, jotka sä pystyt käsittelemään. Etkä vaadi iteltäs liikaa!! Tolla menolla sä poltat ittes ihan loppuun.

Rouva rehtori katselee Kaisan itkukohtausta sivusta. Hyvin hienovaraisesti se pakottaa Kaisan kahden päivän hermolomalle, jotta Kaisa jaksaa täidenpoisto-operaation lisäksi järjestää kaikki rouva rehtorin lupaamat musiikkiesitykset. Leijonien pikkujouluissa on esiinnyttävä, koska Lions Ladyt antavat oppilaille keväisin stipendejä, ja ymmärtäähän Kaisa, että nyt on takaisinmaksun aika. Joululaulajaisia ei voi missään nimessä perua, koska vanhempainyhdistyksen äkäinen puheenjohtajaäiti on jo leiponut 265 lehtevää joulutorttua pakastimeensa tilaisuutta varten. Kahvikonsertti on aivan pikkuhomma, siitä Kaisan ei tarvitse lainkaan hermoilla. Ja adventtikirkossakin on pääasiana vain ja ainoastaan joulun sanoma: rauha ja rakkaus. Onhan se sitä paitsi niin sööttiäkin, kun koulun poikakuoroa luotsaa odottava äiti, jonka vatsa pömpöttää söpösti ja vähintäänkin teemaan sopivasti.

Rouva rehtori nauraa hellästi ja halaa Kaisaa. Kyllä HÄN ymmärtää.

-Näytät vain, Kaisa, kyntesi. Sinähän olet vielä koeajalla, ja tämä virkahan olisi tarkoitus vakinaistaa ensi kevään kuluessa. Kyllä sinä tämän jaksat. Lepäät sitten jouluna.

Ja Kaisahan muuten jaksaa. Hän marssii isoine vatsoineen joka arkiaamu koululle tasan seitsemältä ja piirtää taululle kaiken valmiiksi, jotta kaikki sujuisi mahdollisimman sujuvasti. Kaisa tekee kaikille eritasoisille lapsille omat monisteet. Hän tekee illalla ja yöllä sellaiset tuntisuunnitelmat, ettei yksikään lapsi taatusti ehdi lyödä vierustoveriaan oppituntien aikana. Koulupäivien aikana Kaisa pyörii värikkäänä hyrränä joka paikassa yhtä aikaa. Kaisan värit häviävät, hän on pyörivä harmaa väkkärä. Rouva rehtorin mielestä Kaisalla on päällä kunnon draivi ja tekemisen meininki, kuten kunnon kokoomuslaisella tuleekin olla.

Edellinen Vanhemmat artikkelit