Turhaumia

Kaisa ei meinaa jaksaa uutta omahoitajaansa. Se tuo ikävästi hänen mieleensä ne naisopettajat, joiden olisi pitänyt oikeastaan opiskella terveydenhoitajiksi. Ne, jotka sukivat ja pörhentelevät ylimmällä oksalla Tupperware-kulhosarjojensa kanssa. Ja sieltä samalta oksalta käsin taputtelevat, halaavat ja ymmärtävät kaisoja. Sanovat kaisoille, että sä olet kyllä ihana, sä olet tommonen oma ittes ja parempaa jatkoa sulle. Ja kuitenkin aamulla nyökyttelevät Kaisan suuntaan koulun tuulikaapissa ja sanovat siivoojalle, että kaikenlaista kulkijaa sitä tähänkin maailmaan on sisäänheitetty. Ja siivooja niille, että näin on, sääliksi käy tuonkin sussuroitsijan lapsia.

Omahoitaja kaataa vettä Kaisan lasiin, joka on puoliksi tyhjä. Kaisa juo kerralla veden pois ja katselee vähän aikaa omahoitajaa lasinpohjan läpi. Hoitajan pitäisi ostaa uudet silmälasit tai ainakin pyytää optikkoa ruuvaamaan niitä entisiä kireämmälle. Silmälasit valuvat koko ajan hoitajan nenällä. Ja koska hoitaja myllää käsillään ilmaa, kun se puhuu, sen pitää rypistellä nenällään laseja ylemmäs. Tämä tapahtuu keskimäärin kaksi kertaa minuutissa, Kaisa on pitänyt kirjaa asiasta. Jokaisella nyrpistyskerralla hoitajan ylähampaat paljastuvat. Kaisa on kateellinen hoitajalle sen valkoisista, tasaisista hampaista. Kaisan omat hampaat ovat harmaat. Sitä paitsi etuhampaat ovat liian isot, ja ne vinksottavat. Joskus ennen muinoin Kaisa on haaveillut hammasremontista. Hän säästäisi palkoista ja menisi sorvauttamaan itselleen häikäisevän hymyn. Mutta sitten myöhemmin Kaisan elämään on tullut kaikenlaista muuta. On pitänyt synnyttää ja kaapata ihmisiä, ja niinpä vain on hammasremontti jäänyt tekemättä.

Omahoitaja on käskenyt Kaisaa luettelemaan entiset työkaverinsa ilman attribuutteja ja lisänimiä. Kaisa listaa kiltisti kaikki kollegansa viimeisimmästä työpaikastaan. Hoitaja kirjoittaa nimet ylös valkotaululle. Se käyttää vahingossa permanenttitussia, koska ei ole rutinoitunut taulullekirjailija, huomaa Kaisa. Nyt Kaisan kollegoiden nimet jäävät pysyvästi Niuvanniemen terapiahuoneen seinään. Jos tulee ydinsota, jäljelle jäävät vain rotat, torakat ja valkotaululla seisovat viisitoista erisnimeä.

Kaisan eteen pannaan tyhjä tuoli. Kaisan pitää kuvitella, että tuolilla istuu ensimmäinen valkotaulun kollegoista. Pasi. Kaisan pitää keksiä Pasille kivaa sanottavaa.

-Sellaista jotain, mikä toisi Pasille oikein kivan mielen, hoitaja viuhtoo nenäänsä rypistellen ja piirtää hymynaaman Pasin nimen viereen.

Jos nyt syttyy ydinsota, Pasin nimen viereen jää ikuisiksi ajoiksi iloinen hymynaama, tuskailee Kaisa. Pasin nimen viereen ei missään nimessä saa jäädä iloista hymiötä, koska Pasi on iloinen ainoastaan silloin, kun se näkee toisten epäonnistumisia. Toisaalta, Kaisa muistaa, hänen seurassaan Pasi on kyllä saanut olla iloinen hyvin usein. Kaipa hymynaama jää ydinsodan syttyessä lopultakin ihan oikeaan paikkaan, päättää Kaisa pohdintansa ja alkaa miettiä, miten hän voisi asetella sanansa niin, että Pasille tulisi kiva mieli.

Tehtävä on hankala. Kaisa yrittää rimpuilla irti sanomalla hoitajalle, että ennenvanhaan sana ”kiva” on ollut puhekieltä eikä sanaa ole saanut käyttää ainekirjoituksessa. Nykyisin kivaa saa käyttää. Opetusministeri Henna Virkkunenkin käyttää sitä. Hoitaja katsoo Kaisaa silmälasiensa yli ja sanoo, että Kaisan pitää aloittaa kannustava puhe Pasille ja koettaa keskittyä nyt tähän hetkeen, tähän tehtävään.

-Eikä mulla ole aikaa istua joutilaana tässä tuolissa, työssäkäyvillä ihmisillä on velvoitteita, kirnittää pinnatuolilla kyhjöttävä näkymätön Pasi.

-Pasi, sinulla on minun mielestäni kiva auto. Se varmasti kuluttaa hyvin vähän bensaa, mikä on hyvä asia, koska sinä olet säästäväinen mies, aloittaa Kaisa epävarmana ja miinoja väistellen.

-Minusta on mukavaa, kun sinä et koskaan naura minun jutuilleni. Se johtuu varmaan siitä, ettet sinä kuuntele, mitä minä sanon. Minä olen sinun mielestäsi tyhmä ja omituinen. Sanoit sen minulle, kun minä oksensin Educa-messujen jatkoilla Hotelli Vantaan pihalle. Minusta sinä, Pasi, olet sopivan vakavamielinen opettajaksi. Ihailen myös urheilusuoritteitasi. Ja isänmaallisuuttasi.

Hoitaja keskeyttää Kaisan puheen ja väittää, että Kaisalla on ongelma isänmaallisuuden ja hiihtämisen kanssa. Kaisa vänkää, että päinvastoin. Hän on hyvin iloinen vapaudesta, joka maassamme vallitsee hiihdossa kunnostautuneiden sotapoikien ansiosta. Hoitaja kysyy, mitä mieltä Kaisa on suomalaisen peruskoulun Pisa-menestyksestä. Kaisa änkyttää. Pisa-menestys kertoo, että oikeasti koulu voi hyvin ja Kaisan iänikuinen ruikutus on aiheetonta. Hoitaja keskeyttää änkytyksen sanomalla, että Kaisalla on suuria ongelmia paitsi sinivalkoisen Suomen ja suksien kanssa myös maailmalla arvostetun peruskoulumme kanssa. Ja tämä kaikki johtuu Kaisan hyvin puuttellisiksi jääneistä elämänhallintataidoista.

-Ei kai, silleenkö on asia, kysyy Kaisa ilman kysymysmerkkiä.

Illalla Kaisa istuu lukitun huoneensa sängyllä ja asettaa tuolin eteensä. Tuolilla istuu Pasi, kireä amatööripingismestari Nurmijärveltä. Kaisa tuijottaa 165-senttistä pingismenestyjää suoraan sen hailakansinisiin silmiin. On kai se väsynyt, kyllä Kaisa ymmärtää. Se on rakentanut itse sen vaaleanvihreän omakotitalonsa nurmijärveläispellolle, ja sen nuorimmalla on liimakorva. Ja koska sen vaimo ei hyväksy lasten unikoulutuksia, kersat juoksentelevat mölisten pitkin kämppää öisin, kun Pasin vaimo imee korvakynttilällä räkää irti nuorimman korvasta. Ja kaiken tämän tapahtuessa Pasin pitäisi oikeastaan latautua työyhteisön haasteisiin. Vähemmästäkin väsyy, sanoo Kaisa. Vähemmästäkin todella väsyy ja alkaa vihata esimerkiksi maahanmuuttajia, jotka elävät työttömyyspäivärahalla ja ovelina neekereinä vievät Pasin veljeltä vaimot ja veljenvaimoilta työpaikat. Kaisan mielestä Pasin pitäisi kuitenkin tarttua hetkeen ja hyväksyä viimeinkin kaksi tosiasiaa: a) itähelsinkiläiset maahanmuuttajat eivät koskaan tule osallistumaan luterilaisiin koulujumalanpalveluksiin ja b) itähelsinkiläiset maahanmuuttajat eivät tule koskaan syömään joulukinkkua. Sitä paitsi Pasihan on saanut pitkällisten vänkäyskierrosten jälkeen vapautuksen maahanmuuttajien opettamisesta, ei Pasin tarvitsisi oikeastaan edes ajatella näitä asioita, Kaisa painottaa.

Tuolilla istuva näkymätön Pasi alkaa luopua harvasanaisuudestaan. Siitä näkee, että se hermostuu ihan pian. Pasilla on paljon purkamatonta vihaa sisällään, tietää  Kaisa ja kallistaa ymmärtäväisenä päätään. Omasta mielestään Pasi on rauhallinen ja johdonmukainen kasvattaja niin kuin muutkin koulun miesopettajat (paitsi se viime lukuvuoden homosijainen). Kaisa kertoo kuulleensa Pasin luokasta joskus hallitsematonta mieskimitystä ja karttakepin paiskomista. Pasi tuhahtaa ja kertoo, mitä mieltä se on vakoilevista akoista.

-Minun luokassani kukaan ei sentään kiroile, heittää Pasi.

Kaisa huomauttaa, ettei hänenkään luokassaan kiroile kukaan muu kuin Kaisa. Ja hänkin hyvin hiljaa niin, etteivät oppilaat läheskään aina kuule. Pasi huomauttaa, että Kaisalla ei enää ole luokkaa, jossa Kaisa voisi kiroilla. Pasin kasvoilla on hyvin ilkeä ilme. Kaisa suuttuu Pasille ja sanoo, että Pasi on kiukkuinen, helposti pimahtava virtsanhajuinen ukko.

-Tai virtsa on huono sana. Kuselta sinä haiset, Kaisa riemastuu.

-Kolme sanaa sinulle, ole saatana kerrankin ystävä minulle! Sinä kireä, pingispalloa mäiskivä tylsimys. Itara mies, jonka keskushermosto on muodostunut yhdestä suuresta, äärimmäisen pinkeästä akillesjänteestä.

Pasi nousee tuolilta ja sanoo, että sanoja oli enemmän kuin kolme ja tämä palaveri oli kaiketi sitten tässä.

Näkymätön Pasi avaa kaikki Niuvanniemen lukitut ovet ja lähtee takaisin työpaikalleen. Kaikki ei mennyt ihan kohdilleen. Kaisa katsoo ulos räntäsateeseen ja näkee paikalta poistuneen Pasin kengänjäljet Niuvanniemen pihalla. Kengänjäljet ovat pienet niin kuin on Pasikin. Mutta mitä väliä on koolla, kysyy Kaisa itseltään. Pasi on kuitenkin heistä kahdesta se, joka saa olla ja mennä oman sekavan päänsä mukaan.

Avohaava sydämessä

Kaisa hyreksii tutkintavankeudessa rikoksensa yksityiskohtia. Rehtorin ja apulaisrehtorin kaappaus sujuivat hyvin arkipäiväisesti. Uskovaisen Susanna-opettajan kidnappaaminen jopa kaduttaa Kaisaa jälkikäteen hieman. Kaisa punastuu häpeästä muistaessaan, kuinka paniikkiin Susanna vankeutensa aikana oli mennyt. Se oli jopa lyönyt Kaisaa oikealle poskelle. Kun Kaisa oli kääntänyt päätään, hän oli vastaanottanut Susannalta kunnon tujauksen myös vasempaan poskeensa.

Eniten sisäistä lämpöä Kaisassa saa aikaan Kati Paunon ja Aaro Paunon kaappaustragediaan paneutuminen.

Aaro Pauno on rasittava viidesluokkalainen pullaposki, jonka t-paidassa on suuri keskisormen kuva. Aaron äiti Kati antaa pojalleen kouluun välipalaksi Arnoldsin donitseja, koska kouluruoka on perseestä. Aaron käsitykset universumista ja sen liikehdinnästä ovat sangen egosentrisiä. Kati Pauno on sitä mieltä, että Aaro saa ilmaista itseään suusanallisesti musiikkitunneilla, mikäli opettajan järjestämät opetustuokiot ovat tylsiä. Kaisa-opettajan tuokiot ovat kategorisesti tylsiä. Torstaina 16.11. Kaisa hermostuu selluloituneen donitsiposken privaattishowhun, joka käynnistyy heti musiikkitunnin alussa. Kaisa läväyttää arviointivihkonsa auki ja antaa donitsi-Aarolle käytösmerkinnän.

Käytösmerkintä on ensimmäinen laatuaan. Aaron äiti ei hyväksy käytösmerkintöjä, mikä on johtanut siihen, ettei Aaro niitä myöskään ole tähänastisessa opinnoinnissaan itselleen kuitannut. Kun Kati Pauno hakee 16.11. poikansa Aaro Paunon Hummer-autollaan koulusta kotiin, Aaro valittaa itkien käytösmerkinnästä. Kati Paunon sydän särkyy, kun hento ja kalpea Aaro-poika huutaa sisäisen tuskansa ulos. Kati Pauno on opiskellut aromaterapiaa. Terapeuttikoulutuksensa ansiosta Kati Pauno ymmärtää, että poika-Pauno on nyt joutunut väkivaltaisen opettajan kasvottoman vihan uhriksi. Täysin syyttä. Kati Pauno päättää, ettei Aaro-pojan tarvitse mennä kouluun ennen kuin Kaisa Jokinen on nöyrtynyt pyytämään anteeksi. Kati Pauno soittaa Kaisalle neljä kertaa päivässä kolmen päivän ajan. Aiheena on 11-vuotiaan Aaro Paunon sydämen avohaava, joka sykkii tulehdusta ympärilleen ellei Kaisa käsitä anoa anteeksiantoa. Kati Paunon soittaessa kahdennentoista kerran opettajainhuoneeseen Kaisa pyytää donitsiperheen koululle.

-Samalla Aaro voi hakea läksykirjansa. Aaro on jäänyt jälkeen opinnoista, koska hän on ollut kolme päivää pois koulusta, Kaisa mainitsee.

-Käsittääkseni nyt on tärkeämpää antaa Aaron käydä läpi henkistä tuskaansa kuin nipottaa koulutehtävistä, vastaa Kati Pauno ja lupaa tulla poikineen koululle illalla Aaron tennistunnin ja reikihoidon jälkeen.

Kaisa lainaa naapuriltaan Datsun 100A-merkkisen auton ja vesurin. Kun Aaro-poju ja äiti saapuvat Kaisan tykö, Kaisa toivottaa heidät tervetulleeksi vesuria heilutellen. Kaisa pakottaa pariskunnan Datsuniin. Kati Pauno joutuu kuskin paikalle ja Aaro takapenkille. Aaro herkeää kerrankin puhumattomaksi.

-Penikkasi äänettömyys johtuu seuraavasta tosiasiasta, selventää Kaisa Kati Paunolle, -Aaro-pikkuisen aivot ovat kasvaneet kiinni Aaro-pikkuisen merkkilippalakkiin, jota Aaro-pikkuinen ei suostu ottamaan koskaan pois päästään, aloittaa Kaisa herkistellen ja kyllästyy omaan lätöstelyynsä heti kättelyssä.

-Kun minä nyt nykäisin lippiksen pois tuon sinun rasittavan pentusi päästä tätä terävähköksi hiottua vesuriani hyväksikäyttäen, aivot jäivät lippalakin sisälle. Voit myöhemmin hakea lippalakin ja jälkikasvusi aivot koulun lattialta. Ensin me menemme kuitenkin minun kotiini opettelemaan kuuden kertotaulua.

Aarolle Kaisa opettaa Datsun-matkan aikana kaksi elämän tosiasiaa. Ensimmäinen tosiasia on Wunderbaum, toinen tosiasia karvanopat.

-Näistä sinä Aaro-piskuinen et ole mitään tiennyt, koska äitisi -tämä suuri terapeutti- on kuskannut sinua kaikki nämä vuodet joko Audilla tai Hummerilla, mikä onkin ymmärrettävää, kun ottaa huomioon koulumatkasi, joka on miltei kolmensadan metrin pituinen suuntaansa. Äitisi uudessa Audissa ja Hummerissa ei roiku karvanoppia tai Wunderbaumeja. Karvanopat eivät sovi äitisi porvarillis-hienostuneeseen elämäntyyliin. Wunderbaumin käytön estänee äitisi aromaterapeuttiasiantuntijuus.

Kati Pauno osaa ajaa Datsun 100A:lla merkillisen hyvin, vaikka hän on tottunut automaattivaihteisiin. Vesurin läsnäolo on suuri ajo-opetuksellinen motivaatiotekijä.

Kotona Kaisa ohjaa uusimmat vieraansa lastenhuoneeseen, jonka ikkunoiden eteen hän on naulannut lautoja. Kati ja Aaro Pauno saavat evääksi henkiselle matkalleen retkikeittimen, pussillisen kuivattuja herneitä ja vettä sekä kuuden kertotaulun. Kertotaulu on laminoitu. Kaisa on varastanut opettajainhuoneesta laminointikoneen ja kahdensadan euron edestä laminointitaskuja. Kaisa rakastaa laminointia ja aikoo kerrankin harjoittaa lempipuuhaansa vapaasti. Laminointiharrastustaan Kaisa toteuttelee polveen ammutun apulaisrehtori Mikon silmien alla. Tällä kertaa apulaisrehtori ei natkuta mitään resurssipulasta.

Aaro Pauno oppii kuuden kertotaulun vankeutensa ensimmäisenä päivänä. Kaisa antaa Aarolle palkinnoksi Star Wars -tarran. Kaisa kehuu Kati Paunoa ja ihmettelee, kuinka nopeasti kuuden kertotaulu loppujen lopuksi kuitenkin meni jakeluun.

-Kun nyt kuitenkin otetaan huomioon se, että kuuden kertotaulun oppiminen on ollut Aarolle mahdoton urakka näiden kouluvuosien aikana. Ja sekin pitää muistaa, että Aaro on saanut koulupsykologin siunauksella vapautuksen kertotaulujen ulkoaopettelusta. Että tällainenkin koulutuspoliittinen ihme piti ennen vankilaan menemistä päästä huomioimaan, huokaa Kaisa vesuri sylissään.

Kaisa terottelee vesuria ja kertoo samalla herneitä napostelevalle Kati Paunolle, että kysymys on varmaankin siitä, että rakkaan äidin lämmin huolenpito on aiheuttanut kertotauluoppimisen. Terapeuttiäiti saattaa olla ehkä paras lahja, jonka poikalapsi voi elämässään saada.

Kun Karhuryhmän johtaja Gregor Saavalainen vapauttaa Kati Paunon, Kati Pauno kiljuu, että hän aikoo vaatia Kaisa Jokiselta vahingonkorvauksia.

-Vähintään kolmesataa tuhatta euroa, huutaa rouva Pauno.

-Eli mummonmarkoissa miljoona kahdeksansataa tuhatta, jatkaa poika Pauno.

Muodonmuutos

Kun Karhuryhmän johtaja Gregor Saavalainen eräänä aamuna herää levottomista unista, huomaa hän vaimonsa muuttuneen vuoteessa suunnattomaksi syöpäläiseksi. Miettiessään asiaa huolellisemmin hän ymmärtää, että kyse ei ole vaimosta – se on lusikoimassa melittaan Saludoa kuten muinakin aamuina. Naapurissa asuva SPR-lääkäri on tuonut keikkamatkaltaan kerrostaloon luteita, joista yksi on eksynyt Saavalaisten parisänkyyn. Eikä lude tarkemmin katsottuna edes ole suunnaton. Suunnaton on ainoastaan Saavalaisen tarve päästä joululomalle. Työelämästä on muodostunut kafkamainen painajainen. Saavalainen tietää kafkamaisuudet. Hän on äidinkielenopettajan poika ja hänellä on tapana vielä aikuisenakin liuottaa oma elämänsä Kafkan kirjoihin ja Absinttiin.

Tätä pidemmälle Gregor Saavalainen ei pohdinnassaan pääse, koska hänet kyörätään suoraan sängystä selvittämään panttivankitilannetta. Kaisa Jokinen, raskaana oleva opettaja on ottanut panttivangikseen viisi ihmistä. Karhuryhmä hälytetään paikalle varmuuden vuoksi, etteivät iltapäivälehdet riemastu poliisin saamattomuudesta. Selvää kuitenkin on, että oikeasti tämä naurettava tilanne on ratkaistavissa Kilon poliisin voimin.

Karhuryhmä tunkeutuu Kaisa Jokisen asuntoon. Kaisa toivottaa ryhmän tervetulleeksi. Kaisalla on toisessa kädessä kaupasta ostettu joulutorttu ja toisessa tupakka. ”Mä olen aivan vitun huono leipuri”, Kaisa pyytelee anteeksi kaupan joulutorttua. Tupakka irvistää härskisti raskaana olevan opettajan sormien välistä.

-Tervetuloa Kaisan Guantanamoon, Kaisa luikauttaa Karhuryhmälle vielä ennen kuin hänet viedään pois.

Kaisan Guantanamon luonnetta on vaikea selittää tiedotusvälineille. Neljään huoneeseen on suljettu viisi henkilöä. Jokaiselle viidelle vangille Kaisa on kehittänyt yksilöllisen kidutusmenetelmän. Kaisa on käyttänyt nerokkaasti mielikuvitusta. Valitettavasti tämä kaikki olisi kannattanut toteuttaa vain paperilla, kertoo Gregor Saavalainen illalla äidilleen puhelimessa.

-Paperilla nimittäin suunnitelma näyttää nerolta, käytännössä kysymys on hulluudesta. Hulluuden ja nerouden ero on veteenpiirretty viiva. Tässä tapauksessa on kuitenkin erinomaisen selvää, että tämä viiva on kirkkaasti ylitetty, selvittää Gregor piparkakku suussaan äidille.

Gregor Saavalaisen vanha äiti tahtoo kuulla lisää vankileiristä. Gregor kertoo. (Gregoria ja äitiä yhdistää musta huumori. Molempia syytetään usein liiallisesta kyynisyydestä ja sarkasmista, joka ei avaudu muille.)

Ensimmäisestä huoneesta löytyy Pilpatsuon koulun rehtori Birgitta R. Se on kytketty patteriin. Seinään Kaisa on spreijannut tekstin: ”Rakas Birgitta. Olen polttanut kaikki kasvatustiedekirjasi.” Birgitta-rehtoria kidutetaan vanhalla kasetilla, jossa soivat Hannu Taanilan Sävelradiot. Rehtoria on ruokittu neljän tunnin välein. Ennen ruokailua Kaisa on soittanut kelloa. Rehtori on ehdollistunut. Kun Karhuryhmän nuorin jäsen kilkauttaa epähuomiossa kelloa, rehtorin suusta alkaa valua kuola. Rehtori on menettänyt mielenrauhansa. Vielä ambulanssista se huutaa, ettei se hyväksy behavioristista oppimisnäkemystä. ”Kai minua sairaalassa hoidetaan sosiokonstruktivismityyliin?” on viimeinen lause, joka ambulanssista kuuluu ennen kuin se lähtee liikkeelle.

Viereisestä huoneesta löytyy huonokuntoinen sixpackinsä menettänyt apulaisrehtori Mikko M. Apulaisrehtorin tila näyttää huonolta. Sille on tullut vatsaa. Myöhemmin selviää, että Kaisa on pakottanut sen luopumaan vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta. Mikko on elänyt spagetilla ja perunalla neljä kokonaista päivää. Kaisa on tusauttanut haulikolla apulaisrehtoria polveen niin pahasti, ettei se pysty liikkumaan. Verenhukka on melkoinen muttei fataali. Pahinta on ollut se, että apulaisrehtorin huoneeseen on tuotu videotykki. Mikko M. on joutunut katsomaan neljän vuorokauden ajan Thomas Mannin Tohtori Faustusta, mikä on ollut hyvin hankalaa. Mikko M. on sentään jääkiekkoilija eikä mikään humanisti. Kysyttäessä Mikko M. muistaa, että taukoa Thomas Mannista on pidetty ruokailun yhteydessä. ”Se hullu ämmä haarukoi mun suuhun perunaa ja soitti hirveellä volalla jotain Scheissee cd:ltä.” Scheisse osoittautuu tarkemmassa tutkimuksessa Stravinskin Kevätuhriksi. Kevätuhri ja Mikko M. eivät olisi varmastikaan kohdanneet ilman Kaisaa.

-Ei helvetti, kerro lisää, riehaantuu Greogor Saavalaisen äiti puhelimen toisessa päässä.

Tarina jää pahasti kesken. Gregorin vaimo nyhtää Gregoria hihasta ja suhisee, että saunavuoro ei odota. Gregor jättäisi tämänviikkoisen saunavuoron väliin muttei jaksa hermostuttaa vaimoaan. Gregor lupaa soittaa äidilleen saunan jälkeen.

Gregorin vanha äiti on kasvanut viisi senttiä pituutta pelkästä intoilusta. Tällaiset tarinat viehättävät äitimuoria. Ikävää, ettei Gregor ehtinyt kertoa kahdesta muusta vankityrmästä. Tosin saunakin tekee tällaisen päivän jälkeen hyvää. ”Ja konjakki”, Gregor ajattelee. Tänään on pakko narauttaa piilopullon korkki auki, kunhan vaimo on nukahtanut ja Nyt-liite tippunut nukahtamisen merkiksi lattialle.

Hampurilaismalli

Kaisa on suunnattoman ylpeä siitä, että hänen lopullinen luhistumisensa on hillitty ja hiljainen. Tokihan kaikki alkaa hänen raadollisesta ajattelemattomuudestaan. Kaisan akvaariokoulussa ei nimittäin harrasteta rangaistuksia tai negatiivista palautetta missään muodossa. Pahuutta, typeryyttä ja ilkeyttä vastaan taistellaan väkevillä rakkauden aseilla kuten muksuopilla ja hyvän mielen seteleillä.

Kaisa kuitenkin lankeaa pois rakkauden kaidalta tieltä ja rankaisee adhd-Jereä jättämällä tämän vanhanaikaisesti jälki-istuntoon. Adhd-Jeren adhd-isä raivostuu Kaisalle, koska Kaisa on tuhonnut Jeren itsetunnon, henkilökohtaisen oppimissuunnitelman ja luottamuksen aikuisiin. Kaisa joutuu rouva rehtorin puhutteluun. Rouva rehtori toteaa kylmästi, että on hyvin tärkeää esittää negatiivisetkin asiat positiivisesti.

-Opettaja ei milloinkaan eikä missään tilanteessa saa loukata lapsen huoltajia, sanoo rouva rehtori pakatessaan Burberry-joogakassiaan.

-Koska sinä olet uusin täällä meidän koulussamme, olisi varmasti syytä kerrata kanssasi hampurilaismalli. Ehkä minun on otettava tämä malli esille jo tämän iltapäivän opettajainkokouksessa, koska olet tulehduttanut tilanteen näin rajusti.

Rouva rehtorilla on kiire joogatunnille. Kaisa tietää, että joogan avulla se kykenee rauhoittumaan työpaineiden keskellä.

Ennen opettajainkokousta Kaisa hiipii apulaisrehtori Mikon luo. Mikko soittaa rokkibändissä silloin, kun ei pelaa jääkiekkoa tai sählyä. Mikko on pitkä ja komea. Mikko matkustaa rehtorihissillä kohti koulutoimenjohtajuutta. Kaikki naiset Kaisa mukaanluettuna rakastavat Mikkoa, koska sillä on lihaksia ja testosteroneja enemmän kuin aviomiehillä. Mikko ei jaksaisi kuunnella Kaisan huolia, koska sillä on jutut kesken kauniin OKL:een pyrkiytyvän koulunkäyntiavustajan kanssa. Kaisa olisi mieluummin parikymppinen kaunis koulunkäyntiavustaja kuin Jere-huolien ja raskauden raskauttama paska. Mikko huokaisee huomatessaan, että  urheilullisen parikymppisen tutorointi on vaihdettava 35-vuotiaan pattipolven sielunhoitamiseen. Tästä olisi kehkeytynyt enemmänkin, jollei tuo keski-ikäinen kekkaruusi olisi tullut paikalle avautuilemaan, huokaa Mikko mielessään. Kaisan väninään se vastaa ”ryhdistäytyisit sinäkin, saatana, joskus, vihdoin”.

Joogatunnin jälkeen rouva rehtori tulee rauhallisena opettajainkokouksen puheenjohtajaksi. Asialistan alkupäässä lukee ”hampurilaismalli”, ja Kaisa plaseerataan rehtorin viereen.

-Hampurilaismalli, aloittaa rouva rehtori ja näpäyttää dokumenttikameran päälle.

-Se on palautteen antamista koskeva malli. Kukaan meistä ei herää kukoistamaan negatiivisessa ilmapiirissä. Emme voi odottaa oppijan puhkeavan täyteen kukoistukseensa nolaavassa, arvostelevassa tai moittivassa oppimisympäristössä. Lapsi puhkeaa kukoistukseen positiivisessa energialatauksessa. Eikö totta? rehtori kysyy.

Kaisan täytyy vastata ”nii-in”, koska tämä hampurilainen on leivottu ja käristetty häntä varten. Kaisaa hävettää. Hän huomaa syvällä sisimmässään kuitenkin ilahtuvansa rehtorin uudesta sanainnovaatiosta. Kukoistus on mukava piristysruiske ja ilmeinen löytö viime viikonlopun rehtoripäiviltä. Kaisa on ollut jo vähän työlääntynyt lähtökohtaisesti-sanaan, jonka rouva rehtori poimi Esa Saarisen kuntapäättäjäluennolta.

-Siispä, jatkaa rouva rehtori ja laskee kätensä Mikon olkapäälle. -Kun opettajan on ohjattava lasta esimerkiksi käyttäytymiseen liittyvissä asioissa, hän ei voi tarttua ensimmäiseksi negatiivisiin asioihin, joita minä muutenkin nimittäisin tästedes mieluummin kehittämiskohteiksi kuin negatiivisiksi asioiksi. Opettaja ei voi antaa oppijalle pelkkää pihviä. Pihvi tulee tarjota sämpylän välissä. Ymmärrätkö? (jäänsininen katse Kaisaan) Pihvi on kritiikki sämpylän ollessa kaikki se rohkaisu, jonka välissä sinä voit esittää kritiikin.

Rouva rehtori toistaa sanoman vielä kalvoshown avulla. Apulaisrehtori Mikko lisää, ettei sillä ole ollut mitään ongelmia Jeren kanssa. Jeren isä on Mikon pelikaveri, hyvä äijä lähtökohtaisesti. Kaikki muutkin opettajat nyökkäilevät, koska ne ovat itse olleet kehittämässä hampurilaismallia koulun profiloitumisseminaarissa viime talvena Silja Serenadella. Tämä on Kaisaa varten räätälöity oppituokio. Kaikki opettajainkokouksessa tietävät sen.

Jollakin tavoin Kaisa alkaa suunnattomasti juuri tällä hetkellä vihata rouva rehtoria. Merkillistä, sillä yleensä vihantunteet hiipivät Kaisan sieluun pikkuhiljaa; niiden sydämeenlaskeutumisajankohtaa on jälkikäteen vaikea määrittää. Tämä viha on erilaista, koska Kaisa voi sanoa minuutilleen, millä hetkellä hän alkaa vihata esinaistaan. Vihaaminen alkaa kello 16.23.

Rouva rehtorin ääni leijuu jonnekin kauas, ja Kaisa tuijottaa valkokankaalle heijastuvaa hampurilaista. Kaisa katsoo hampurilaista hyvin tarkkaan tietäen, että jos hänessä olisi murhaaja-ainesta, se aines nousisi juuri tällä sekunnilla esille. Koska Kaisa ei saa eikä saata murhata esinaisiaan, hänen on keksittävä jotain muuta. Jotain ihan muuta.

Kokouksen jälkeen Kaisa lyllertää suurine vatsoineen luokkaan. Hän järjestelee pöytänsä ja jättää huomiset tuntisuunnitelmansa puhtaan pöydän päälle. Sitten hänen onkin jo mentävä. Kaisa kävelee hitaasti turkkilaiseen ravintolaan, jossa hän syö kaksi turkkilaista hampurilaista. Hampurilaisten sisällä on kaksi hervottoman isoa pihviä. Kaisa katselee karvaisten kurdiäijien kanssa Öcalanin oikeudenkäyntidokumenttia kurdien omalta taivaskanavalta. Sitten Kaisa menee päivystävän lääkärin luo ja valittaa, että hänellä on erittäin voimakkaita, kivuliaita ja ennenaikaisia supistuksia. Nuori pelästynyt lääkäri kirjoittaa Kaisalle sairauslomaa äitiysloman alkuun saakka. Oikeasti Kaisalla ei supistele mikään muu kuin pää.

Mutta

se

supisteleekin

sitten

jo

ihan liikaa.

Tekemisen meininki

Ikämiessarjaan siirtymistään Kaisa juhlistaa hyvin varomattomasti, ja niinhän siinä käy, että hän pamahtaa paksuksi kolmannen kerran elämässään. Niin ei ole ollenkaan tarkoitus käydä.

Tähän asti Kaisa on istunut jokaisen työpäivän jälkeen omassa pienessä kylpyhuoneessaan nojaten pesukoneeseen ja hokien hiljaa itsekseen: ei lisää lapsia tähän huusholliin. Ei lisää lapsia, koska jo nämä kaksi tekevät Kaisan hulluksi metelöinnillään. Ei lisää lapsia, koska Kaisa ei tahdo muuttua kolmen lapsen leijonaemoksi, joka tasoittelee polkuja kullannuppujensa edessä niin kuin kaikki kolmen lapsen äidit väistämättä tekevät. Siltikin Kaisa rupeaa saamaan lasta, kaikki tapahtuu Kaisalle hyvin salakavalasti.

Kaisa ei ole asiasta lainkaan onnellinen. Hän on niin hirvittävän pakokauhun vallassa, että hän alkaa tomerasti näytellä tehokasta ja onnellista naista. Hän on niin kauhuissaan, että hän takuuvarmasti erittää jonkinlaista pelkäävän ihmisen hajua. Haju kulkee Kaisan mukana ja Kaisan on saatava joka paikassa kaikki uskomaan, ettei haju lähde hänestä.

Rouva rehtori ottaa Kaisan hellään hoivaansa:

-Sinä olet niin ihanan energinen ja hehkeä! Merkitäänpä ylös muutamia projekteja, jotka voisit musiikin vastuuopettajana hoidella ennen äitiyslomalle siirtymistäsi.

Ja niin Kaisan kalenteri täyttyy. Pim, se on täynnä. Totta kai hänellä on myös se oma luokka, jossa ne kaikki 28 dysfaatikkoa tai muuten vain höpsähtänyttä itähelsinkiläistä ekaluokkalaista yrittävät pysyä kiinni elämänsyrjässä. Kaisa ei tiedä yhtään, pysyvätkö ne oikeasti kiinni yhtään missään, koska niille tuottaa vaikeuksia pysyä mukana esimerkiksi kahden vokaalin yhdistämisessä. Nämä ekaluokkalaiset Kaisa kuitenkin rehtorinsa käskystä alkaa hoidella vasemmalla kädellä, koska jonkun on todellakin huolehdittava akvaariokoulun fasadin kiilloittamisesta.

Jonkun on organisoitava iloinen pikkukiva esitys leijonien pikkujouluun. Lisäksi vanhempainyhdistys järjestää joululaulajaiset, joihin tarvitaan sekä joulua että laulua. (Kaisa ammentaa pohjattomasta kaivostaan molempia.) Tietenkin kahvikonserttikin olisi hyvä, koska naapurikoulukin sellaisen järjesti -kutsui toimittajankin paikalle- eikähän Kaisa tahdo, että hänen rehtorinsa on pipanaakaan huonompi kuin naapurikoulun rehtori. Adventtikirkossa tulevat esiintymään Kaisan luotsaamat murrosikäiset pojat, joiden suurin toive on päästä jodlaamaan yleisön eteen jeesuslaulua.

Siinä adventtikirkkovaiheessa Kaisaa vähän itkettää opettajainhuoneessa. Naiset keskeyttävät gynekologivertailunsa ja siirtyvät virtaviivaisesti Kaisan kimppuun lohduttelemaan:

-Kuule, just tommosta mullakin oli, ku mä odotin meidän Arlenea. Siinä raskausaikana nainen on niin herkkänä, kun on hormoniensa ja äidinvaistonsa armoilla. Ei sitä miehet ymmärrä, ei. Eikä sun, Kaisa, tartte yhtään hävetä. Itke pois jos itkettää.

Kaisa itkee, että eikö näistä musiikkiesityksistä voisi karsia edes yhden pois. Kaisan on hankalaa järjestää tässä joulun alla näitä kaikkia, kun hänen peräänsä huutaa 28 seitsenvuotiasta sekopalleroa, jotka eivät osaa lukea eivätkä laskea eivätkä elää. Omia tarhaikäisiä sekopalleroitansa Kaisa ei edes jaksa miettiä, kai niistä joku tarhantäti huolen pitää.

Marjukka taputtelee Kaisaa hellästi:

-Kyl sä Kaisa-pieni opit ottamaan kevyemmin nää työasiat, kunhan sulle tulee ikää ja kokemusta lisää. Kun sun perhees kasvaa, ni sä väkisinkin joudut priorisoimaan. Otat töissäkin, katos,  sellaisia sopivia haukkapaloja, jotka sä pystyt käsittelemään. Etkä vaadi iteltäs liikaa!! Tolla menolla sä poltat ittes ihan loppuun.

Rouva rehtori katselee Kaisan itkukohtausta sivusta. Hyvin hienovaraisesti se pakottaa Kaisan kahden päivän hermolomalle, jotta Kaisa jaksaa täidenpoisto-operaation lisäksi järjestää kaikki rouva rehtorin lupaamat musiikkiesitykset. Leijonien pikkujouluissa on esiinnyttävä, koska Lions Ladyt antavat oppilaille keväisin stipendejä, ja ymmärtäähän Kaisa, että nyt on takaisinmaksun aika. Joululaulajaisia ei voi missään nimessä perua, koska vanhempainyhdistyksen äkäinen puheenjohtajaäiti on jo leiponut 265 lehtevää joulutorttua pakastimeensa tilaisuutta varten. Kahvikonsertti on aivan pikkuhomma, siitä Kaisan ei tarvitse lainkaan hermoilla. Ja adventtikirkossakin on pääasiana vain ja ainoastaan joulun sanoma: rauha ja rakkaus. Onhan se sitä paitsi niin sööttiäkin, kun koulun poikakuoroa luotsaa odottava äiti, jonka vatsa pömpöttää söpösti ja vähintäänkin teemaan sopivasti.

Rouva rehtori nauraa hellästi ja halaa Kaisaa. Kyllä HÄN ymmärtää.

-Näytät vain, Kaisa, kyntesi. Sinähän olet vielä koeajalla, ja tämä virkahan olisi tarkoitus vakinaistaa ensi kevään kuluessa. Kyllä sinä tämän jaksat. Lepäät sitten jouluna.

Ja Kaisahan muuten jaksaa. Hän marssii isoine vatsoineen joka arkiaamu koululle tasan seitsemältä ja piirtää taululle kaiken valmiiksi, jotta kaikki sujuisi mahdollisimman sujuvasti. Kaisa tekee kaikille eritasoisille lapsille omat monisteet. Hän tekee illalla ja yöllä sellaiset tuntisuunnitelmat, ettei yksikään lapsi taatusti ehdi lyödä vierustoveriaan oppituntien aikana. Koulupäivien aikana Kaisa pyörii värikkäänä hyrränä joka paikassa yhtä aikaa. Kaisan värit häviävät, hän on pyörivä harmaa väkkärä. Rouva rehtorin mielestä Kaisalla on päällä kunnon draivi ja tekemisen meininki, kuten kunnon kokoomuslaisella tuleekin olla.

”Oletko koskaan miettinyt, miksi sinä kohellat noin paljon?”

Valitettavasti Kaisan vanheneminen ei suju Oscar Wilde -tyylillä. Kaisan salaisessa komerossa on kuva ikinuoresta tytöstä, mutta toiset ihmiset ja peili näkevät valahtaneet piirteet. Iloinen mieli kaunistaa kasvot, toteaa Raamattu, ja tämän luettuaan Kaisa ymmärtää, mikseivät mallitoimistot hyökkäile hänen kimppuunsa etsiessään malleja B-vitamiinimainokseen.

Talvella koululle tulee uusi nuori sijaisopettaja, Susanna. Hän on Kaisaa kymmenen vuotta nuorempi, mutta vain fyysisesti. Sijainen ei kiroile eikä väsy työssään. Lisäksi hän jaksaa istua opettajainkokouksessa Kaisan vieressä katselemassa, kuinka Kaisa piirtelee kissankuvia ja omaa nimikirjoitustaan esityslistaan. Eräänä iltana nuori sijaisopettaja soittaa Kaisalle ja pyytää Kaisaa kahville luokseen.

-Tahtoisin tutustua sinuun. Olet mielestäni tosi hyvä tyyppi, sanoo Susanna.

Kaisa on oitis koukussa, sillä aivan liian harvoin häntä sanotaan tosi hyväksi tyypiksi.

Susannan kotona totuus selviää. Kahvipöydän yläpuolella kultaiset kirjaimet ärähtävät: ”Jeesus on tämän kodin pää. Näkymätön vieras jokaisella aterialla; hiljainen kuuntelija jokaisessa keskustelussa.” Kaisa päättää ryhtyä hiljaiseksi kuuntelijaksi ja antaa Susannan ja Jeesuksen puhua. Nämä ovat mielissään Kaisan päätöksestä ja kertovat, kuinka murheelliseksi Kaisa tekee heidät olemuksellaan.

-Minä rukoilen sinun iankaikkisen sielusi puolesta. Siunaan sinua joka aamu mielessäni ja koen hengessäni, että sinä tarvitset Jeesusta, toteaa Susanna.

Hän lausuu nimen ”jeesus” ruotsalaisittain ”jeissys” ja kysyy:

-Oletko sinä koskaan miettinyt, miksi sinä kohellat noin paljon?

Kaisan hyperventilaatiokohtaus on paperipussia vaille valmis. Hädissään hän lupaa lähteä Susannan kanssa Järvenpään Arkki-seurakuntaan. Kolmeen tilaisuuteen, vain katsomaan. Avoimin mielin.

Susannan johdolla Kaisa pääsee Näky-, Tuli- ja Nutkutuskonferensseihin. Meno on hulvatonta. Susanna huutaa kielillä, kaatuilee ja saa hengellisistä syistä kramppeja, kun hänen miehensä (herra ylistyksenjohtaja) huutaa hallelyyjaa. Kaisasta ajetaan pois uskonnollisuuden ja masennuksen henkiä. Kaisa oppii, että uskonnollisuus ja elävä usko ovat eri asioita – ensimmäinen on saatanasta ja toinen Jumalasta.

-Eikö nuitten välissä ole mitään, siis Jumalan ja saatanan? kysyy Kaisa kotiinpaluumatkalla.

Susanna hymyilee ymmärtävästi ja pudistaa päätään:

-Tää on kuule tosi mustavalkoinen juttu.

Tulikonferenssissa Kaisasta ajetaan masennuksen henki pois. Herra yksin tietää, monettako kertaa. Kaisaa ei liikuta mitään eikä mikään muutu työpaikalla. Kaisa on yhtä kelvoton ja koheloiva opettaja sekä henkien kanssa että ilman niitä.

-Paraneminen tulee ottaa vastaan uskon avulla, selvittää Susanna koko 24-vuotiaan elämänkokemuksellaan.

-Jos työ edelleen ahdistaa, sinulla ei ole tarpeeksi uskoa.

Uskoa saa lisää siten, että herää joka aamu kello 6.30 lukemaan keltaisesta raamatunlausetraktaatista ääneen raamatunlauseita. Kaisan kaksi lasta hekottelevat, kun heidän äitinsä istuu aamukahvipöydässä keltaisen traktaatin kanssa puhelemassa kummallisuuksia.

Helsingin messukeskuksessa järjestettävässä Näkykonferenssissa työelämäuupuneet pannaan tanssimaan ja nauramaan tekonaurua, jotta saatana saadaan pois häiriköimästä. Näin määrää NokiaMission pääpastori Markku Koivisto. Kaisa päättää jättäytyä pois tästä spektaakkelista ja antaa tilaa nuoremmilleen.

Nutkutuskonferenssissa Suomen hengellisin ihminen, Markku Koivisto tulkkaa nigerialaissyntyistä evankelistaa, joka on saanut oppia Amerikassa. Nigerialainen kertoo puhtaalla jenkkiaksentilla, kuinka Hänellä on niin valtavan läheinen suhde jeesukseen, että Hän saa välittömästi kaiken, mitä keksii pyytää. Esimerkiksi autohommat ovat Häneltä pluikahtaneet tosi näppärästi: Hänellä on ennen ollut Peugeot, mutta Hän on tahtonut kalleimman Mersun, joka maan päältä löytyy. Ja jeesus onkin lahjoittanut Hänelle Mersun ilman sen kummempia arpomisia.

Tässä Kaisalle tulee raja vastaan, koska hänellä on Peugeot 405, joka on kuuliaisesti palvellut häntä viidentoista vuoden ajan. Kaisa hyväksyy kyllä sen, että hän on itse täynnä demoneja. Mutta jokin tolkku asioissa on oltava: Peugeotia ei solvata. Kaisa lähtee nigerialais-amerikkalaisen uskonsankarin tilaisuudesta ulos nokka pystyssä. Pitäköön Mersunsa, perhanan miespuolinen janis joplin.

Mielenkiintoisin hengellinen tuttavuus on eräs kenialainen nainen – hänkin tosin on ottanut oppia Yhdysvalloissa. Kenialainen järjestää Susannan luona rukouskokouksen naisille, jotka haluavat päästä lähemmäksi Herraa. Kaisa istutetaan pianojakkaralle, koska hän osaa add9-soinnun, jota jeesus rakastaa yli kaiken. Pianolla tulee soittaa kaksi tuntia yhtä ja samaa ylistyslaulua. Kaisa pimpsuttelee ja kenialainen ajelee ulos demoneja ja sairauksia naisista. Välillä Kaisa yrittää vaihtaa kappaletta, koska hänestä on oudon puuduttavaa soittaa monta tuntia kolmesta duurisoinnusta muodostuvaa virttä. Heti, kun Kaisa yrittää pimpauttaa väärää veisua, kenialainen tulee hakkaamaan hänen kättään huutaen:

-Play that song! Play that song!

Kaisa soittaa mutta hän tietää joutuvansa pyöreään pehmeään huoneeseen, jollei hän lähde kiireenvilkkaa demoniensa kanssa lipettiin näistä konferensseista. Hän tietää sen. Hän ajattelee hitaasti, että kenialais-amerikkalaiselle saarnanaiselle lataamokeikka voisi myös tehdä hyvää. Ja sähköshokit. Mieluiten suurjännitteellä.

Erilaisia koulutussituaatioita

Mikään ei pelasta Kaisaa täydennyskoulutukselta. Sitä on olemassa kolmea eri lajia.

Kevyin koulutus kestää vain yhden iltapäivän. Kaisa istuu rehtorin vieressä auditoriossa. Lavalle kopsuttelee hillitty opetushallitusnainen. Sillä on polkkatukassaan vaaleat raidat niin kuin Kaisallakin. Se on itsekin ollut opettaja; se paistaa siitä kauas. Kaisa tietää, että nainen ei ole jaksanut peruskoulun jatkuvia kehittämisprojekteja ja taajaan vaihtuvia oppimiskäsityksiä. Siksi se onkin vaihtanut leiriä. Nykyisin se kouluttaa Kaisoja, jotta Kaisat kehittäisivät peruskoulua hänen puolestaan ja tiedostaisivat situaation merkityksen oppimisprosessissa.

Polkkatukka heittelee monivärikalvoja piirtoheittimelle. ”Jokainen ihminen on laulun arvoinen”, lukee ensimmäisessä kalvossa comic sans -kirjaisimilla. Nainen oikoo prässihousujensa lahkeita ja viuhtoo käsiään. Tonni vetoa, ettei se ole kuullut yhtään Veikko Lavin laulua, miettii Kaisa.

Seuraavissa kalvoissa on sitaatteja Pikku Prinssistä. Polkkatukka korostaa kontekstuaalisuuden funktiota. Se haikailee kokemuksellisen oppimisen ja elämyksellisyyden perään. Se kertoo Kaisalle, kuinka erilaista oppijaa ohjataan prosessoimaan ja reflektoimaan.

Viimeisessä kalvossa seisoo Jaska Jokunen. Kaisalla ei ole mitään Jaska Jokusta vastaan mutta hänellä on erittäin paljon tuota opetushallituksen pyöreäpäistä naista vastaan. Kun koulutuspäivä loppuu, Kaisa aloittaa taputtamisen ja aplodeeraa niin pitkään, että pyöreäpäinen kouluttaja varmasti ymmärtää situaation merkityksen.

Luovuuskurssi on astetta karseampi kuin situaatiokoulutus. Siksi ennen luovuuskurssia Kaisa hakee työterveyshuollosta Imovanea. Kaisa jaksaa olla läsnä, koska hän tietää saavansa vaipua onnelliseen tiedottomuuteen luovuuskoulutuksen jälkeen.

Luovuuskouluttajat ovat jyväskyläläisiä kuvataiteeseen erikoistuneita luokanopettajia, jotka ovat väsyneet työhönsä ja siksi perustaneet opettajienkoulutusfirman. Toinen kouluttaja on pitkä ja takakireä. Kaisa on varma, että sillä on kaarituettomat tissiliivit ja hillitysti mascaraa. Siitä näkee, että se halveksii kaikkia niitä, joilla on itsetunto ja pankkitili miinuksella.  Toinen kouluttaja on hampputukkainen nainen, joka on imettänyt ja kantanut aboriginaalihuivissaan jokaista lastaan niiden nelivuotissynttäreihin saakka.

Naiset käskevät Kaisan työkavereineen makaamaan lattialle. Stereoista soi Buena Vista Social Club, koska opettajat ovat niitä, jotka tahtoisivat mieluusti käydä vuosittain Pori Jazzissa näyttäytymässä. Musiikkituokion loputtua opettajille annetaan savipallerot, joista tulee muovailla jotain – mitä tahansa. Naiset siunailevat koko rahan edestä, kuinka ihanan lahjakkaita ja luovia nämä eteläsuomalaiset luokanopettajat ovat. Kaisa ihmettelee, miksi helvetissä Suomen lahjakkaimmat ihmiset istuvat täällä kuuntelemassa tätä karmeaa paskaa. Hän vääntää savipallukasta tuhkakupin ja vannoo aloittavansa tupakoinnin heti illalla.

Viiden tunnin muovailu- ja luovuuskurssituksen jälkeen kouluttajat halaavat kaikkia koulutusiltapäivään osallistuneita. Ne ottavat osallistujien savimötikät mukaansa. Kotona Jyväskylässä ne polttavat ja lasittavat tekeleet ja kiinnittävät ne piikkilangalla harmaaseen lankkuun. Sitten ne lähettävät taideteoksen rehtorille. Rehtori asettaa teoksen opettajainhuoneen sivupöydälle muistutukseksi elämän syvimmistä arvoista.

Kolmannen asteen täydennyskoulutus tapahtuu Heinolan kurssikeskuksessa. Sen Kaisa haluaa unohtaa kokonaan. Oikeastaan on aivan sama, mitä Heinolassa opinnoidaan. Tärkeintä on se, että siellä asutaan kimppakämpissä, joissa otetaan koulutuspäivien jälkeen siideriä. Siiderin ja Maikkarin äärellä meikataan, jotta voidaan lähteä tanssimaan.

Kaisan kämppäkaverilla on ankea avioliitto. Hän saa tanssilattialla ja vähän muuallakin lohtua viisikymppiseltä miesopettajalta. Mies on Tornion ainoa miespuolinen kasvatustieteen maisteri ja on siksi saanut kunnalta rahaa täydennyskouluttautumiseensa. Kaisa istuu Jaffan kanssa ravintolassa ja katsoo, kun kämppäkaveri vaihtaa kännisiä kielisuudelmia kähmivän torniolaisen kanssa. Aamulla kämppis on lohduttoman hiljainen. Mutta silti se antaa sähköpostiosoitteensa maisteri Torniolle.

Tämä miljöö ja tämä loputon koulutusviikko ajavat Kaisan teodikean ongelman äärelle: kuinka Jumala, joka on hyvä ja kaikkivaltias, saattaa antaa tämän kaiken tapahtua viattomalle Kaisalle?


Kasvatuksellinen yhteistyö huoltajien kanssa

Kaisan tuskataakka meinaa välillä käydä liian kepoiseksi. Tällöin rehtorit antavat Kaisalle nipun arviointilomakkeita, jotka Kaisan tulee jakaa lasten huoltajille.

Ennen vanhaan – 80-luvulla ja muina pimeinä aikakausina – kansankynttilät arvioivat oppilaiden edistymistä. Nyt on kuitenkin niin, että oppilaiden tulee arvostella koulua ja opettajia. Siis Kaisaa. Myös oppilaiden huoltajat arvostelevat opettajan opetusmenetelmiä ja koulunkäynnin mielekkyyttä. Joka helvetin syksy ja kevät Kaisa-riepu siirtää valtansa valtikan oppilaiden kotiin. Hän lähettää peljäten ja vavisten koteihin arviointilomakkeita.

Kolme viidesosaa vanhemmista on sitä mieltä, että asiat ovat tarpeeksi hyvissä kantimissa. Yksi viidesosa vittuuntuu jatkuviin lappusiin ja jättää ne palauttamatta. Mutta se yksi, se viimeinen viidennes.

”Opetus on liian vanhanaikaista ja tylsää. Kaisa voisi ottaa mallia Jaakko-opettajasta, jonka opetus on mielekästä ja monipuolista.”

”Koulu alkaa liian aikaisin, lastani väsyttää.”

”Koulu alkaa liian myöhään. Lapseni joutuu olemaan aamulla yksin kotona. Eikö opettajan voisi noilla palkoilla velvoittaa järjestämään aamutoimintaa, jossa opeteltaisiin esimerkiksi potkulautailua liikenteessä? Nykyisin kaikilla lapsilla on nuo potkulaudat eivätkä ne lapset osaa niillä turvallisesti kuitenkaan liikkua.”

”Lapseni luovuus kärsii, koska opettaja on ankara ja vanhanaikainen.”

”Opettaja on liian lepsu. Lapset kiusaavat toisiaan eivätkä opi.”

”Arviointia on liikaa.”

”Arviointia pitää olla enemmän. Naapuriluokan opettaja lähettää viikoittain arviointiraportteja kotiin. Miksei Kaisa lähetä?”

”Poikani on lahjakas musiikissa mutta hänen intonsa on sammutettu koulussa. Voisiko arvon opettaja muuttaa oppisisältöjä, opetusmenetelmiään ja omaa tyyliään? Voisiko poikani häiriköinti johtua opettajan persoonasta?”

”Lapseni entinen opettaja oli mukavampi kuin tämä nykyinen. Olemme puhuneet asiasta jo kahdessa sunnuntaisessa perhepalaverissamme.”

Kaisa lukee palautteita keväisin ja syksyisin ennen kuin hän palauttaa ne rehtoreille. Kehityskeskusteluissa rehtorit miettivät yhdessä Kaisan kanssa, kuinka Kaisa voisi muuttua. Kaiken tämän jälkeen Kaisa alkaa melkein pakata rinkkaansa, jotta hän voisi matkustaa hollantilaisiin sairaaloihin, eutanasiaosastoille. Mutta Hollantiin on pitkä matka. Siksi Kaisan puoliso joutuu antamaan Kaisalle arviointikausina päivittäistä sydänhierontaa ja suusta-suuhun-elvytystä. Vain niiden avulla Kaisa pystyy jatkamaan uraputkeaan.

Tietenkin kesken elvytyssessioiden soi puhelin.

Ammatillista varmuutta

Työelämässä Kaisa saa lisää ammatillista varmuutta. Hänen tuore aviomiehensä taluttaa hänet Etelä-Suomen sykkeeseen työskentelemään useisiin eri kouluihin. Kunnolliset opettajat lisääntyvät usein. Kaisa otetaan tuurailemaan näitä kunnon ihmisiä joka vuosi yhdeksäksi kuukaudeksi. Kesät Kaisa on työtön.

Kaisan ensimmäinen työ Ilmavaarassa tuntuu Carl Larssonin näkemältä unelta: Missään ei ole niin suloista kuin siellä. Missään muualla lapset eivät ole kuuliaisia. Eivätkä heidän vanhempansa.

Välillä Kaisa saa melkein tyydytystä työstään. Tämä tapahtuu, kun se lukihäiriöinen adhd-lapsi kirjoittaa vihdoinkin ”KUUSIPUU” eikä ”KUSI PUU”. (Alatyylin sanat kirjoitetaan tietenkin kategorisesti oikein. Pahinkaan riemurölli ei kirjoita vitu, pilu tai satanan houra. Jotain rajaa on lukihäiriölläkin, huomaa Kaisa ilahtuneena.)

Tämä sama lukihäiriöinen adhd-kusipuu-Marco valittelee alinomaa siitä, kuinka rankkaa tokaluokkalaisen elämä on. Joka aamu pitää keskeyttää joko Nelosen väkivaltapiirrettyjen tuijotus tai pleikkarin pelaaminen ja lähteä vittumaiseen kouluun. Silmät sameina Marco selvittää Kaisalle, kuinka paljon helpompaa 8-vuotiaan pojan olisi elää, jos koulua ei olisi.

Kaisaa kismittää – hänen siviiliminäänsä suorastaan vituttaa – Marcon valitus, koska Kaisa on valmistellut tämänkin tunnin huolellisesti vatsahaavaansa ja unihäiriöitänsä uhmaten. Järkiseikat eivät Marcoon tepsi, joten Kaisa koettaa vedota hänen empaattiseen sektoriinsa:

-Kuule, Marco. Tämä elämä nyt sattuu olemaan semmoista, että pitää tehdä niitäkin asioita, jotka eivät tunnu mieluisilta. (Nyt Kaisalle kumartavat varmasti niin Uno Cygnaeus kuin Tommy Hellstenkin.)

Kaisa jatkaa asettumalla Marcon kanssa samalle tasolle:

-Itse asiassa ei opettajaakaan aina kiinnosta töihin lähteminen. Tänäkin aamuna olisi kyllä väsyttänyt. Mutta aikuisenakin on vain lähdettävä aamulla, vaikka mukavat hommat jäävät ihan kesken.

Marcon kiinnostus herää ja se innostuu omaan vantaalais-flegmaattiseen tyyliinsä:

-Ai jaa. Käyksä töissä jossain?

Kaisa on luullut, että ”Missä sä ope käyt töissä” -repliikkejä kuulee vain Apu-lehden lastensuustapalstalla. Tätä kuitenkin näyttää tapahtuvan myös todellisessa elämässä. Kaisalle tapahtuu liikaa niitä asioita, jotka ovat oikeasti pelkkää urbaanilegendaa.

Kerran Kaisa syyllistyy myös vakavaan virkavirheeseen, jonka vuoksi hänet tulisi heti paikalla passittaa ulos Vantaan kaupungin palkkalistoilta. Onneksi Kaisan virkavirheen kohde elelee perheessä, jossa syyllistytään myös erinäisiin rikoksiin hyvin usein.

Kaisan rikoksen uhri, Roope, höpöttää koko hereilläoloaikansa. Tietenkään hän ei rupattele kenenkään toisen lapsen kanssa vaan yksikseen, eihän hän tyhmä ole. Kun Kaisa antaa ohjeita tai opettaa vaikkapa allekkainlaskua, Roope elää aivan toisessa todellisuudessa hölpöttäen mitä käsittämättömämpiä asioita. Roope on söpö, mutta kyllä Kaisalla menevät myös hermot hänen kanssaan.

Erään kerran Kaisa selvittää monisanaisesti koko ylisuurelle luokalleen, että nyt piirrätte tähän paperille ison hämähäkin ja sitten liimaatte ruskeita pikkukiviä sen vartaloon ja lopuksi tuotte sen ripsipiirakkanne nimellä varustettuna tähän opettajan pöydälle. Sitten Kaisa jakaa vihreät paperit jokaisen lapsen pulpetille. Luokka aloittaa askartelut. Mutta Roope. Hän on täysin pökertynyt:

-Ope. Kuka vittu on tuonu mun pulpetille tämmösen paprun?

Voi vehnänen, että Kaisalla kiehuu.

Samoin sen allekkainlaskun kanssa. Kaisa selittää viisitoista minuuttia värikkäine kalvoineen, että panette nuo luvut tällä lailla allekkain: ykköset kohdakkain, kympit kohdakkain ja samoin sadat. Ja sitten laskea paukauttelette: ensin ne ykköset, sitten kympit ja lopuksi sadat.

-No niin. Onko kysyttävää? Kaisa lopettaa opetustuokionsa.

-Ei oo, tää on helppoo, tuumivat lapset. (Kaikki ne, paitsi Roope. Hän on koko opetussession ajan hössöttänyt jotain Digimonista ja perunamuussista ja herra yksin tietää mistä.)

-Jahas. Avataanpa sitten kirjat sivulta 64, ilakoi Kaisa.

Silloin herää Roope.

-Kirjat?! Mitkä kirjat? Lukukirjako?

Kaisaa itkettää raivosta. Tuo poika on lahjakas, mutta miten hänet saadaan lopettamaan tuo kahjo höpötys, joka on koulupsykologin mukaan täysin normaalia?

Kerran tällaisen opetushetken alussa Kaisa sitten sanoo hysteerisesti hihitellen Roopelle:

-Roope. Sinä höliset aina, kun minä opetan jotain tärkeää. Nyt tehdään näin. Minä teippaan sinun suusi maalarinteipillä kiinni, niin sinä kykenet olemaan hiljaa ja kuuntelemaan minun opetustani.

Roope nyökkäilee ja hymyää. Kyllähän se älykkäänä poikana itsekin tilanteen ymmärtää: Monologiensa vuoksi se ei ole tainnut kuulla yhtään ainutta Kaisan lausetta loppuun. Ja jotain tarttis tehrä, koska ollaan sentään jo toisen vuosiluokan puolivälissä. Sitä paitsi Roope nauttii suunnattomasti saamastaan maalarinteippihuomiosta.

Kaisa asentaa Roopen suun eteen maalarinteipin kaksinkerroin. Kaikki muutkin tokaluokkalaiset haluavat teipin, mutta vain Roope sen saa. Tällä kertaa Roope on ihan hiljaa, kuuntelee ja oppii heti kaiken; hän on todella ihan nokkela poju.

Mutta muutaman viikon kuluttua Kaisan tukka nousee pystyyn Keravan asemalla, kun hänen silmiinsä osuu Iltalehden lööppi. Lehden mukaan joku muukin opettaja on teippaillut huumorimielessä lasten suita umpeen. Kyseinen opettaja on erotettu virastaan ja haastettu oikeuteen.

Kaisa ostaa Iltalehden. Varsinainen juttu sisäsivuilla on pieni ja hirvittävä. Potkuihin Kaisa ei varmaan kuolisi, mutta hänen psyykensä ei taida kestää oikeusjuttuja ilman suljettuja osastoja, jotka Ben Furman on tyhjentänyt lyhytterapioiden nimissä.

Kolme hyvän opettajan ominaisuutta

Kaisan tavatessa uuden työkaverinsa, luokanopettaja Ritva Ikosen, kaikki ei mene nappiin. Ikonen toki noukkii Kaisan sieltä Koveron Teboililta kyytiin ja kimppakyyditsee hänet kymmenen markan hinnasta uuteen työpaikkaan, kaksiopettajaiseen kyläkouluun.

Mutta ensimmäisellä kimppakyytimatkalla Ritva Ikonen päättää lyhyesti opettaa Kaisalle kolme tosiasiaa opettajan elämästä. Luennon otsikko on tämä: Tällaisella pienellä kylällä on todella tärkeää sulautua väkimassaan.

Lasten vanhempia ei saa ärsyttää joutavanpäiväisillä asioilla.

1. Uskonnollinen vakaumus. Sopivaa on kuulua näihin valtion virallisiin kirkkoihin, luterilaiseen tai vielä mieluummin ortodoksiseen – ollaanhan nyt täällä erittäin itäisessä Tsasouna-Suomessa.

2. Poliittiset näkemykset. Viherpiipertäjien Natura-projekti on täällä susirajalla vienyt monelta isännältä pelkotilkut, kun ne tilkut on julistettu suojelualueiksi. Näin ollen opettajalla ei saa olla minkäännäköisiä kytkentöjä vihreisiin liikkeisiin.

3. Täällä meillä Pohjois-Karjalassa miehiä ovat vain ne, jotka menevät armeijaan. Käpykaartilaiset pitäisi hirttää munistaan kiinni honkaan, mäntyyn ja petäjään.

-No, kerropa nyt sitten itsestäsi ja taustoistasi jotain, Ritva Ikonen kysäisee small talk -vaihteeseen siirtyen kääntyessään koulun pihaan.

Mitä Kaisan pitäisi sanoa? Ajomatkaa on jäljellä 50 metriä.

-No, minä kuulun äärikarismaattiseen hihhulilahkoon, jonka nimi on Surmajoen Cityseurakunta. En nimittäin halua joutua helvettiin ja Cityseurakunnan pappi sanoi, että helvettiin pamahdan, jos luovun tästä lujasta uskostani. Taustoistani sen verran, että isäni on ollut eduskuntavaaleissa Vihreiden ehdokkaana, koska hän siviilipalvelusmiehenä ajaa voimakkaasti totaalikieltäytyjen asemaa.

Tämä vastaus olisi siis totuus. Kaisa kuitenkin toteaa vaisusti, että hän on taustoiltaan täysin massasta poikkeamaton yksilö ja tulee sellaisena aina pysymäänkin.