Blue Train

Kaisa on parantunut siinä mittakaavassa, jossa hänen katsotaan voivan parantua. Psykiatri Pitkänen ja hoitotiimi ovat saaneet luvan integroida Kaisan normaalien joukkoon. Integraatio tehdään oikeaoppisesti pikkuhiljaa. Kaisalla on tukiasunto mielenterveyskuntoutujille tarkoitetussa asuntolassa avovankilan yhteydessä. Sinne Kaisa matkustaa viikonloppuisin lentävällä kalakukolla. Viikot hän saa vielä viettää Niuvan täysihoitolassa.

Kaisa istuu junassa. Hän on nähnyt kaikenlaista eikä hän jaksa enää hämmästyä siitäkään, että samaan vaunuun ovat istahtaneet kaksi hänen rikoksensa kohdetta. Apulaisrehtori Mikko sekä helluntai-Susanna istuvat Kaisan edessä. Ne eivät tietenkään tunne Kaisaa. Kaisan tukka on kasvanut ja tummentunut Ari Koivus-tukaksi. Lisäksi Kaisan kasvot ovat turvonneet, niin kuin ne nyt turpoavat sellaisella ihmisellä, joka makaa ja nukahtelee pitkin päivää Niuvanniemen vankimielisairaalassa. Kaiken tämän lisäksi on tapahtunut sekin, että Kaisa ei enää pidä mekkoja. Niitä, joita hän rakasti ollessaan normaali eli opettaja. Kaisa pukeutuu nykyisin hyvin rumasti mustaan Eppu Normaali -collegepaitaan ja nuhruisiin verkkarihousuihin. Halutessaan katsoa ympärilleen Kaisa avaa Ari Koivus-tukkansa ja paljastaa silmänsä. Samalla tavalla kuin tavalliset ihmiset aamuisin avaavat makuuhuoneensa verhot ja sirrivät rähmäisillä silmillään räntäsadetta.

Tämän junamatkan Kaisa viettää verhot suljettuina. Kun ei näe, kuulee paremmin. Kaisa salakuuntelee Mikkoa ja Susannaa. Ne ovat tulossa KiVa-koulutuksesta, joka on järjestetty Kuopiossa, Hotelli Rauhalahdessa. Kaisa on hyvin selvillä kaikesta, mitä peruskoulussa tapahtuu. Vankilassa hän on yleissivistänyt itsensä. Hän tietää politiikat, kirkolliset keskustelut ja korkeakirjallisuuden. Ja hän tietää KiVa-koulun. Kaisa on kummallinen olio, hän tietää itsekin olevansa sellainen eikä voi olemiselleen mitään, on jo liian myöhäistä voida sille mitään.

Asioiden seuraamisesta näyttää tällä hetkellä olevan kuitenkin Kaisalle pelkkää hyötyä. Koskapa hän tietää kaiken KiVa-koulusta, hän pystyy menestyksellisesti salakuuntelemaan entisten vankiensa keskusteluja. Salakuulemansa perusteella Kaisa ymmärtää, että entisessä työpaikassa on toteltu Henna Virkkusen saarnaa KiVa-kouluhankkeen välttämättömyydestä. Ja KiVa-tiimin näyttävän Pilpatsuon koulussa muodostavan nämä kaksi: Mikko ja Susanna. Susanna on tullut lähetystyöstä ja palannut kauniina, raikkaana ja onnellisena työpaikkaansa. Mikko on kihlauksensa jälkeen taas sinkku. Lisäksi sen uusin sinkku on soinut Radio Novassa muutaman kerran. Mikosta on myös tullut koulun rehtori. Mikon ego ei ole sanottavammin kutistunut, tuumaa Kaisa. Nämä tällaiset ulkoiset seikat eivät Kaisaa kuitenkaan sanottavammin kiinnosta, vaikka hän tietenkin on huojentunut siitä, etteivät hänen taannoiset rötöstoimensa ole hetkauttaneet näiden menestyjien tasapainoa.

Kaisa pyytää Intercityn kärrymyyjältä itselleen pikkupullon punaviiniä. Viiniä ei pidä juoman, koska siitä tulee raamatun mukaan irstas meno. Niin nytkin. Kaisa kuulee nimittäin, että Mikkoa ja Susannaa yhdistää muukin kuin KiVa-kouluhanke. Mikolla ja Susannalla on ongelma. Ne ovat rakastuneet toisiinsa ja Susannan vakaumus kieltää tällaisen. Lähetystyö-Susannalla on mies, se helluntaiseurakunnan kiertävä evankelista. Susannalla on myös Jeesus, jonka valtakuntaan eivät kuulu huoruuden harjoittajat. Kaisa kuuntelee. Susannaa pitäisi nyt sääliä, koska hänen uskonsa on nokkakolaroinut pahasti elämän ja erotiikan kanssa. Kaisa ei sääli, hän on vahingoniloinen. Hän kuuntelee Susannan itkuista supinaa. Mikko on kietonut ystävällisenä miehenä lihaksikkaan käsivartensa itkevän sulottaren ympärille: syli on turvallinen mesta itkeä.

-Mä en noista Raamatun jutuista mitään tajuu. Mut etkö sä vois kuunnella nyt sydämes ääntä, ehdottaa Mikko Susannalle. -Voisiksä ajatella, että se meidän yhteinen kokemus siellä Kaisan kämpässä oli jotenki tarkotettu yhdistämään meidät? Jos se oli Luojan merkki tai jotain. Emmä kyl näist tiedä.

-Ei, kun raamattu kyllä kieltää eroomasta. Me ei voida jatkaa tätä. Mä en voi jatkaa, mulla on mies ja lapsi. Ja mun usko ja omatunto kieltää tän, mitä me on tehty, nyyskii Susanna-raiska.

Antakaa palaa vain, ajattelee viinin irstauttama Kaisa rumassa Arikoivus-luukissaan. Kaisan yliminä on alkoholiliukoinen; suhtautuminen moraalisiin kysymyksiin on hyvin suurpiirteinen aina punaviinin jälkeen. Siksi Kaisa aikookin siviiliin siirryttyään alkoholisoitua harkitusti ja hienostuneesti. Alkoholisoitumisaie on Kaisan ensimmäinen päätös, joka ei palaudu ajopuumenoon tai muuhun epämääräiseen lojuskeluun. Kaisa tekee ensimmäisen kerran elämässään itsenäisiä aikuisen naisen päätöksiä.

Tarjoilukärryn tullessa takaisin kolmosvaunuun ollaan jo Mikkelissä. Kaisa ottaa lisää viinaa. Hän ei tiedä, kuunnellako iPodista jatsia vai seuratako ennalta arvattavaa rakkauskeskustelua. Jatsissakin rakastetaan syntisesti, mutta jatsistandardeissa soolot ovat paremmat kuin tässä Mikko-Susanna-kappaleessa. Tässä viimeksi mainitussa kupletissa on siirrytty raamatulliseen töpöttelyyn. Susanna kertoo Mikolle, että kyllä suuri Jumalan mies Daavidkin lankesi nähtyään kauniin Batseban. Ja Daavid jopa tappoi tämän Batseban miehen saadakseen Batseban vaimokseen. Ja Jumala tätä Daavidia siltikin rakasti.

-Ei me sentään olla ketään tappamassa, ripittäytyy Susanna itselleen. -Ja kyllä moni uskovainen on eronnut. Eikä tämä ole edes niin mustavalkoinen juttu. Mun mies ei nykyisin huomioi mua ollenkaan, sille sen työ on tullut ykköseksi. Ei sekään oo oikein. Niin että en mä oo se ainoo, joka meidän liitossa väärin tekee.

Mikosta on tullut junamatkan aikana Daavid ja Susannasta Batseba. Suuria Jumalan ihmisiä on Kaisan silmien edessä valmistunut puhtaimmasta kullasta. Kaisaa vituttaa, kun hän ei tule näkemään tämän Ikuisen Kertomuksen jatko-osia, joita aivan varmasti on luvassa.

Muutenkin Kaisa on pettynyt tiedotuspoliittisiin asioihinsa. Hän ei enää jaksa eritellä tai luokitella. Tarkoitus oli, että ennen vapautumistaan Kaisa saa laadittua ruutuvihkoonsa oppilaiden huoltajista ja heidän pikkunussukoistaan nelikenttäkaaviot. Pari vuotta sitten se olisi onnistunut helposti. Silloin Kaisan oksennuksista erottuivat kaikki yksityiskohdat, joita oli helppo kuvailla nahkeakantisiin ruutuvihkoihin. Nyt Kaisan oksentelumuistelot ovat pelkkää katkeraa sappinestettä, jossa ei lillu palasia, joita voisi luupilla tutkistella. Puoliväkisin Kaisa päättää nelikentät kuitenkin raapia kokoon ennen kuin hänet integroidaan yhteiskuntaan ja hän pääsee aloittelemaan viiniharrastustaan. Suurella tunteella Kaisa ei kouluun liittyviä analyyseja pysty tekemään. Mutta tehdäänpä sitten hampaat irvessä, jos jaksetaan, Kaisa ajattelee.

Sitten hänen ajatuksensa alkaa liidellä surrealistimaailmoissa niin kuin se aina juuri ennen nukahtamista liitelee. iPodista tulee Blue Train. Kaisa nukahtaa, pää nojaa tärräävään junanikkunaan. Rauha on laskeutunut kaikkien vaunussa istuvien sydämiin. Jeesuksen oma Susanna torkkuu hänkin. Pää Mikon sylissä. Mikko lukee Guitar Playerin uusinta numeroa. Määränpää ei ole tärkein. Matkanteko on.

Kristittyjen vaino

Susanna Ventolalle on aina ollut hankalaa suhtautua uudestisyntymättömiin naiskollegoihinsa, jotka eivät suostu tulemaan uskoon Susannan kodissa järjestetyissä rukouskokouksissa. Erityisen vaikeaa Susannan on suhtautua Kaisa Jokiseen. Se, että Kaisa Jokinen sattuu kidnappaamaan hänet, ei tee suhtautumista varsinaisesti helpommaksi.

Draaman muisteleminen pelottaa Susannaa vielä kuukausia tapahtumien jälkeen. Kuvat kulkevat kuitenkin lupaa kysymättä hänen mielessään. Kaisa Jokinen on survonut Susannan vaatehuoneeseen, jonka katossa riippuu hämähäkinverkkoja ja orpo hehkulamppu. Susanna tuijottaa Kaisa Jokisen vaatevarastoa, joka näyttää muodostuvan Hennes & Mauritzin tunikoista. Vaatehuoneen oveen Kaisa Jokinen on naulannut laminoidun valokuvan, jossa Tuomo Puustiainen pitää herätyssaarnaa. Tuomo Puustiainen on Äänesvirran helluntaiseurakunnan nuorisopastori, joka on tuomittu maallisessa oikeudessa lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Susanna ei koe olevansa vastuussa Puustiaisen pedofiilitaipumuksista.  Maailman ihmisten on sitä paitsi näköjään mahdotonta ymmärtää, että suurimmatkin vääryydet saa anteeksi, mikäli ihminen nöyrtyy ja tekee parannuksen synneistään. Niinkuin Puustiainenkin on tehnyt.

Vaatehuoneissa tulee miettineeksi kaikenlaisia asioita. Ja koska tämän nimenomaisen vaatehuoneen oveen kiinnitetystä valokuvasta ei eroonkaan pääse, Susannan ajatukset ajautuvat usein tapaus Tuomo Puustiaiseen. Itse asiassa kysymys ei edes ole pedofiliasta, koska Puustiainen on kähminyt 14-vuotiasta erittäin provosoivasti pukeutuvaa teinityttöä. Susanna tietää tämän teinitytön, joka ei tunnetusti milloinkaan ole kunnioittanut Tosi Rakkaus Odottaa -teesejä. Vaikka Susanna ei mieluusti pohdi hankalia kysymyksiä tai analysoi menneitä syntejä, häntä ärsyttää tiedotusvälineiden ja Kaisa Jokisen suhtautuminen helluntailaiseen seksiskandaaliin. Puustiaisen työuupumus, hetkellinen saatanalle antautuminen ja rehellinen parannuksen tekeminen ovat pelkkää sirkushupia iltapäivälehdille. Ja näemmä Kaisa Jokisellekin.

Kun Kaisa tuo Susannalle makaronilaatikkoa, Susanna pyytää itkien, että Puustiaisen valokuva otettaisiin pois. Revittyään valokuvan irti ovesta Kaisa Jokinen tuo tilalle kopioita Kalervo Palsan taideteoksista. Kolmantena vankilapäivänään Susanna joutuu kuuntelemaan Dimmu Borgiria. Ja kun Karhuryhmä vihdoinkin murtautuu sisälle, Susanna löytyy olohuoneen patteriin kiinnitettynä. Susannan edessä on televisio ja Brianin elämä.

Vasta vuoden kuluttua, Hyvä Sanoma -lehden haastattelussa Susanna onnistuu palautumaan omaksi empaattiseksi itsekseen. Kuvatkin onnistuvat hyvin. Ensimmäiseen kuvaan Susanna on erityisen tyytyväinen. Luontevin ja turvallisin poseerausasento löytyy aina oman miehen kainalossa. Tässä kuvassa Susanna katsoo viistosti ylöspäin mieheensä, joka virnistää toisella suupielellään. Avioliitto ja äitiys selvästi pukevat Susannaa. Susanna toivoo, että Nurmijärven helluntaiseurakunnan pianisti Henna Juurikkala näkee tämän kuvan. Henna Juurikkala on soittanut Susannan miehen ylistysryhmässä ja seurustellutkin hyvän aikaa Antin kanssa. Susanna ei kanna kaunaa Henna Juurikkalalle. Jostain syystä on kuitenkin tärkeää, että valokuva sattuu juuri Hennan silmiin. Hennalle tekee hyvää myös lukea teksti Hyvä Sanoma -lehden sivuilta 23-27. Susanna ei tietenkään tahdo rehennellä uudella omakotitalollaan, opettajanvirallaan ja perheellään. ”Mutta eihän sinun tarvitse peitelläkään sitä, kuinka Herra on perhettämme siunannut kidnappauksen jälkeen”, opettaa Susannan aviomies Antti Ventola. Antti on käynyt raamattukoulua Yhdysvalloissa. Yhdysvalloissa uskovaiset ovat iloisia ja onnellisia. Myös panttivankidraamojen jälkeen. Susannasta kaikki tämä on kiehtovaa ja tavoittelemisen arvoista.

-Olen eniten surullinen siitä, kuinka itse kidnappaaja on vieläkin jumissa tapahtumiin. Itse olen kokenut valtavaa vapautumista ja eheytymistä viime kuukausien aikana. Olen Jumalan armon avulla saanut antaa koko sydämestäni anteeksi vainoajalleni. Rukoilen, että hänkin löytää vielä todellisen vapauden ja rakkauden totuuteen! huudahtaa Susanna Ventola Hyvä Sanoma -lehden artikkelin lopussa.

Kaisa Jokisessa puhe todellisesta vapaudesta herättää hysteeristä hihittelyä. Tämä johtunee siitä, että asioiden käsittely eri oikeusistuimissa on pahasti kesken ja Kaisan silmien edessä on kaksi kalteroitua ikkunaa.

”Oletko koskaan miettinyt, miksi sinä kohellat noin paljon?”

Valitettavasti Kaisan vanheneminen ei suju Oscar Wilde -tyylillä. Kaisan salaisessa komerossa on kuva ikinuoresta tytöstä, mutta toiset ihmiset ja peili näkevät valahtaneet piirteet. Iloinen mieli kaunistaa kasvot, toteaa Raamattu, ja tämän luettuaan Kaisa ymmärtää, mikseivät mallitoimistot hyökkäile hänen kimppuunsa etsiessään malleja B-vitamiinimainokseen.

Talvella koululle tulee uusi nuori sijaisopettaja, Susanna. Hän on Kaisaa kymmenen vuotta nuorempi, mutta vain fyysisesti. Sijainen ei kiroile eikä väsy työssään. Lisäksi hän jaksaa istua opettajainkokouksessa Kaisan vieressä katselemassa, kuinka Kaisa piirtelee kissankuvia ja omaa nimikirjoitustaan esityslistaan. Eräänä iltana nuori sijaisopettaja soittaa Kaisalle ja pyytää Kaisaa kahville luokseen.

-Tahtoisin tutustua sinuun. Olet mielestäni tosi hyvä tyyppi, sanoo Susanna.

Kaisa on oitis koukussa, sillä aivan liian harvoin häntä sanotaan tosi hyväksi tyypiksi.

Susannan kotona totuus selviää. Kahvipöydän yläpuolella kultaiset kirjaimet ärähtävät: ”Jeesus on tämän kodin pää. Näkymätön vieras jokaisella aterialla; hiljainen kuuntelija jokaisessa keskustelussa.” Kaisa päättää ryhtyä hiljaiseksi kuuntelijaksi ja antaa Susannan ja Jeesuksen puhua. Nämä ovat mielissään Kaisan päätöksestä ja kertovat, kuinka murheelliseksi Kaisa tekee heidät olemuksellaan.

-Minä rukoilen sinun iankaikkisen sielusi puolesta. Siunaan sinua joka aamu mielessäni ja koen hengessäni, että sinä tarvitset Jeesusta, toteaa Susanna.

Hän lausuu nimen ”jeesus” ruotsalaisittain ”jeissys” ja kysyy:

-Oletko sinä koskaan miettinyt, miksi sinä kohellat noin paljon?

Kaisan hyperventilaatiokohtaus on paperipussia vaille valmis. Hädissään hän lupaa lähteä Susannan kanssa Järvenpään Arkki-seurakuntaan. Kolmeen tilaisuuteen, vain katsomaan. Avoimin mielin.

Susannan johdolla Kaisa pääsee Näky-, Tuli- ja Nutkutuskonferensseihin. Meno on hulvatonta. Susanna huutaa kielillä, kaatuilee ja saa hengellisistä syistä kramppeja, kun hänen miehensä (herra ylistyksenjohtaja) huutaa hallelyyjaa. Kaisasta ajetaan pois uskonnollisuuden ja masennuksen henkiä. Kaisa oppii, että uskonnollisuus ja elävä usko ovat eri asioita – ensimmäinen on saatanasta ja toinen Jumalasta.

-Eikö nuitten välissä ole mitään, siis Jumalan ja saatanan? kysyy Kaisa kotiinpaluumatkalla.

Susanna hymyilee ymmärtävästi ja pudistaa päätään:

-Tää on kuule tosi mustavalkoinen juttu.

Tulikonferenssissa Kaisasta ajetaan masennuksen henki pois. Herra yksin tietää, monettako kertaa. Kaisaa ei liikuta mitään eikä mikään muutu työpaikalla. Kaisa on yhtä kelvoton ja koheloiva opettaja sekä henkien kanssa että ilman niitä.

-Paraneminen tulee ottaa vastaan uskon avulla, selvittää Susanna koko 24-vuotiaan elämänkokemuksellaan.

-Jos työ edelleen ahdistaa, sinulla ei ole tarpeeksi uskoa.

Uskoa saa lisää siten, että herää joka aamu kello 6.30 lukemaan keltaisesta raamatunlausetraktaatista ääneen raamatunlauseita. Kaisan kaksi lasta hekottelevat, kun heidän äitinsä istuu aamukahvipöydässä keltaisen traktaatin kanssa puhelemassa kummallisuuksia.

Helsingin messukeskuksessa järjestettävässä Näkykonferenssissa työelämäuupuneet pannaan tanssimaan ja nauramaan tekonaurua, jotta saatana saadaan pois häiriköimästä. Näin määrää NokiaMission pääpastori Markku Koivisto. Kaisa päättää jättäytyä pois tästä spektaakkelista ja antaa tilaa nuoremmilleen.

Nutkutuskonferenssissa Suomen hengellisin ihminen, Markku Koivisto tulkkaa nigerialaissyntyistä evankelistaa, joka on saanut oppia Amerikassa. Nigerialainen kertoo puhtaalla jenkkiaksentilla, kuinka Hänellä on niin valtavan läheinen suhde jeesukseen, että Hän saa välittömästi kaiken, mitä keksii pyytää. Esimerkiksi autohommat ovat Häneltä pluikahtaneet tosi näppärästi: Hänellä on ennen ollut Peugeot, mutta Hän on tahtonut kalleimman Mersun, joka maan päältä löytyy. Ja jeesus onkin lahjoittanut Hänelle Mersun ilman sen kummempia arpomisia.

Tässä Kaisalle tulee raja vastaan, koska hänellä on Peugeot 405, joka on kuuliaisesti palvellut häntä viidentoista vuoden ajan. Kaisa hyväksyy kyllä sen, että hän on itse täynnä demoneja. Mutta jokin tolkku asioissa on oltava: Peugeotia ei solvata. Kaisa lähtee nigerialais-amerikkalaisen uskonsankarin tilaisuudesta ulos nokka pystyssä. Pitäköön Mersunsa, perhanan miespuolinen janis joplin.

Mielenkiintoisin hengellinen tuttavuus on eräs kenialainen nainen – hänkin tosin on ottanut oppia Yhdysvalloissa. Kenialainen järjestää Susannan luona rukouskokouksen naisille, jotka haluavat päästä lähemmäksi Herraa. Kaisa istutetaan pianojakkaralle, koska hän osaa add9-soinnun, jota jeesus rakastaa yli kaiken. Pianolla tulee soittaa kaksi tuntia yhtä ja samaa ylistyslaulua. Kaisa pimpsuttelee ja kenialainen ajelee ulos demoneja ja sairauksia naisista. Välillä Kaisa yrittää vaihtaa kappaletta, koska hänestä on oudon puuduttavaa soittaa monta tuntia kolmesta duurisoinnusta muodostuvaa virttä. Heti, kun Kaisa yrittää pimpauttaa väärää veisua, kenialainen tulee hakkaamaan hänen kättään huutaen:

-Play that song! Play that song!

Kaisa soittaa mutta hän tietää joutuvansa pyöreään pehmeään huoneeseen, jollei hän lähde kiireenvilkkaa demoniensa kanssa lipettiin näistä konferensseista. Hän tietää sen. Hän ajattelee hitaasti, että kenialais-amerikkalaiselle saarnanaiselle lataamokeikka voisi myös tehdä hyvää. Ja sähköshokit. Mieluiten suurjännitteellä.

Mustelmia Surmajoen opettajankoulutuslaitokselta – osa 2

Opintojen lisäksi Kaisalla on kaikenlaista oheistoimintaa. Koska hän on köyhä mutta äärimmäisen kiintynyt mukavuuteen, hän joutuu antamaan iltaisin piano- ja viulutunteja. Ja aamuisin Kaisaa väsyttää. Aamu-unisuuden takia hän on vähällä saada potkut graduryhmästään. Tässä vaiheessa kuvaan astuu Dooris.

Dooris on valkoinen laiha kissa, jonka Kaisan graduohjaaja Antero Juvola on ostanut itselleen. Totta kai Juvola vihaa kissoja ja onhan hänellä astmakin. Mutta Dooris on hänen onneton yrityksensä paikkailla avioliittoaan ja suhdetta lapsiin, joita onkin siunaantunut monta kappaletta. Graduohjaaja on kiukkuinen huomatessaan, ettei hänen vaimonsa helly edes valkoisen kisun edessä. Vaimo kerää lapset ja muun omaisuutensa ja jättää graduohjaaja Antero ”the astma” Juvolan ja Dooriksen. Antero aivastelee ja turskii tarinaa kertoessaan, ja silloin iskee Kaisa:

-Anna se kisu minulle. Minä pidän eläimistä ja minulla on aikaa hoitaa sitä.

Kaisa saa kissan, ja on sanomattakin selvää, ettei häntä ihan vielä potkaista ulos graduryhmästä.

Kaisan kotona on melkoinen hössötys. Veli soittaa keittokomerossa rumpuja, Brutus ja Dooris -nykyisin, aikuiskasteen saatuaan Omituinen Höpöttäjä- tappelevat. Viimeksi mainittu tuhoaa suurin piirtein Kaisan kaiken maallisen omaisuuden. Hän syö puhelimen ja modeemin johtoja ja rikkoo kaiken, mitä ei ole valmistettu timantista, teräksestä tai graniitista. Hän tuhoaa myös Kaisan orastavan parisuhteen seurakuntapojan kanssa.

Kaisa on nimittäin saanut asiansa niin hyvään kuntoon, että helluntaiseurakunnan aktiivipoika Antti tulee hänen luokseen iltateelle. (Seurakuntapojat juovat aina teetä eivätkä addiktioita aiheuttavaa kahvia. Kaisa vihaa teen makua ja teen edustamaa viher-Jeesus-maailmaa. Kuitenkin Kaisa keittää teetä ja odottelee pojan ilmaantumista.)

Ovikello soi. Kaisa avaa oven. Juhlan kunniaksi herra hurmuri on vetänyt viininpunaiset vakosamettihousut jalkaansa. Hän jättää isot tumppunsa, korvaläppänsä ja Be Free -tarralenkkarinsa eteiseen ja avaa sulavana seuramiehenä Kaisan huoneen oven.

Välittömästi oven auettua kirjahyllyn päältä singahtaa valkoinen ja sähköinen karvaturrukka 20 kynttä ojossa Kaisan casanovan kimppuun. Kissan Blitzkrieg kestää kaksi minuuttia, minkä ajan jälkeen kisu kyllästyy leikkiin ja päättää lähteä juomaan vessanpöntöstä vettä. Seurakuntapojan vakosamettihousut ovat valkoisen karvan peitossa.

-Nämä on miun parhaat housut, seurakuntapoika kuiskaa tyrmistyneenä.

-Sinun pittää nyt riisua ne, Kaisa yrittää olla yhtä aikaa tosissaan ja samalla lakaista tosiasiat savolaisen mattonsa alle.

Poika riisuu vakosamettiunelmansa, jotka ovat valkoisen kissan karvaamat. Poju istuu pitkät Hyvonit yllään vaitonaisena talousjakkaralla, kun Kaisa vetelee leveällä maalarinteipillä valkoista, sähköistä karvaa ilrti samettifarmarista. Karva kerrallaan.

Toimitus kestää maagiset viisitoista minuuttia, kuten tuleekin. Varttitunnin karvaleikin jälkeen seurakuntapoika vetää housut takaisin jalkaansa, poistaa viimeisen karvan puntistaan ja vetää sekä sepaluksensa että Kaisan ulko-oven mielenosoituksellisesti kiinni.

No, tosi rakkaus odottaa, sanoo seurakunnan nuorisopastorikin.

Ammattikasvattaja meinaa tarttua haulikkoon

Kaisa käy parhaan ystävänsä Terhin kanssa luterilaisessa opiskelijaseurakunnassa. Kolmantena opintovuonnaan he työlääntyvät lopullisesti luterilaisiin silmälasipoikiin. Näin he ajautuvat muihin kristillisiin seurakuntiin kuten esimerkiksi tuonne helluntaiseurakunta Siioniin. Siellä tytöt kuulevat, että kesällä järjestetään Jeesus-aktio. Aktio on viikon kestävä terrori-isku, jonka aikana nuoret aikuiset menevät häpäisemään itsensä Surmajoen torin lavalle huutamalla tuomionsanoja kadotukseen menevälle karjalaiskansalle. Aktin aikana mennään myös laulamaan hengellisiä lauluja Prismaan. Kaunis lauluääni on saatanasta, koska musiikilliset lahjat helposti nousevat ihmissydämessä epäjumalan asemaan. Kaisalla ei ole hätää. Hän laulaa kovaa ja nuotinvierestä.

Siinä samaisessa talossa, jossa Kaisa veljineen ja koirineen asuu, asuu myös paikallisen helluntaisaarnaajan tytär, joka on aktion johtoryhmässä. Siksipä siinä Kaisan pihapiirissä pyörii jo ennen varsinaisen aktion alkua mukava helluntainuorten porukka.

On sunnuntai ja huomenna alkaisi sitten se Jeesus-aktio. Kaisa Terhille intoilee, että jääpä nyt hyvä uskonsisar, majaani yöksi, kun kerran täällä nämä aktiotoveritkin hengailevat ja Julius-velikin on soittoreissullaan jossakin. Terhi siihen, että mikäpä siinä. Ennen kuin Kaisa avaa kämppänsä oven, hän varoittaa Terhiä:

-Täällä voi haista vähän koiralle, koska en ole jaksanut pestä Brutusta.

Vähätpä on Kaisa hajuista tätä ennen tiennyt. Nimittäin juuri tänä samaisena siunattuna iltana karvainen veli Brutus on reagoinut vatsallaan. Ja onkin reagoinut oikein kunnolla. Koko asunto lainehtii vetelää koiranpaskaa.

Brutuksella on siis ripuli. Kaisa määrää Terhin kerrostalon pihalle Brutuksen kanssa. Itse hän siivoaa sen, minkä pystyy. Hän käyttää kaikkia kemikaaleja mäntysuovasta koskenkorvaan. Paska lähtee, haju jää. Kaisa aukaisee pienet tuuletusikkunat ja toivoo, että haju ajan myötä häviäisi. Nokkelana eläineksperttinä Kaisa päättelee, että Brutuksen on syytä käppäillä muutama tovi ulkoilmassa, jotta hänen herkkä koiranvatsansa tyhjentyisi kunnolla eikä sitä tarvitsisi enää tyhjentää asunnon lattialle, seinille ja kattoon.  Kaisa, Brutus ja Terhi viettävät viisi alkuyön tuntia koirapuistossa. Brutus paskoo ensin paljon, sitten yhä vähemmän. Lopulta hän ei jaksa enää ruikkia.

Kaisa sanoo uupuneena Terhille, että viedään nyt tämä rakki kotiinsa lepäilemään.

-Voisinkohan minä tuon kamalan lemun takia tulla luoksesi yöksi, hän kuitenkin anoo Terhiltä.

Terhi siihen, että totta mooses, ei tuossa hajussa voi erkkikään nukkua. Ja niin Brutus kotiin nukkumaan, pienet tuuletusräppänät auki ja Kaisa ynnä Terhi yöpymään Terhin hajuttomaan soluasuntoon. Kaisa toivoo niin kovasti, että tämä paskainen tarina loppuisi tähän, jotta hän pääsisi laulamaan Prismaan hengellisiä lauluja ja huutamaan maailmanloppua megafoniin. Mutta tämä paskainen tarina ei lopu vielä.

Aamulla sitten sinne Jeesus-aktioon, joka alkaa kello 12 Siion-temppelin pihalta. Sitä ennen Kaisa karauttaa Terhin kämpiltä kotiinsa katsomaan koiraparkaa, juottamaan sitä ja käyttämään aamukävelyllä. Ihmisjärki ei voi käsittää, mikä Kaisaa on odottamassa rappukäytävässä.

Kaisa avaa autuaana kerrostalonsa alaoven. Koko saakelin käytävä tulvii hirveänhajuista paskaa. Ja oksennusta. Kaisa kävelee lattialistoja pitkin kämppänsä ovelle. Oven edessä istuu hoikka Brutus odottamassa, että hän pääsee sisälle kerrostalokaksioonsa lepäilemään. Kaisa ei ymmärrä. Hän on aivan taatusti lukinnut piskin sinne kämppään yöllä. Kuinka maailmassa se on saattanut levitoida lukitun oven läpi paskomaan ja oksentelemaan koko käytävän täyteen?

Brutus ei tietenkään hallitse poltergeistiä eikä muitakaan Uri Gellerin tempauksia. Mutta jollakin ilveellä hän on yöllä luikauttanut koko 50-kiloisen vartensa siitä 20 senttimetrin levyisestä tuuletusikkunasta ulos. Pakkohan hänen oli, kun paskatti ja ikkunakin oli herkullisesti raollaan. Asiansa toimitettuaan hänen kuninkaallinen berniytensä oli tullut takaisin oman rappunsa alaovelle. Kenties postimies tai joku muu koiranystävä oli päästänyt eksyneen koiraraasun kotirappukäytävään.

Valitettavasti Brutus-paran vatsatauti oli taas rappukäytävässä nostanut päätään. Ja häntää. Ja tämän yksinkertaisen tapahtumaketjun seurauksena Kaisan kerrostalon alakerta lainehtii oksennusta ja paskaa. Kaisa pesee ja suihkuttaa parfyymejä. Hän myöhästyy aktioviikon ensimmäisestä Prisma-iskusta ja itkee. Haju jää rappukäytävään. Brutuksen, Juliuksen, Kaisan ja laajan ystäväpiirin on pakko kulkea koko Jumalan kesä ikkunan kautta ulos ja sisälle – onneksi Kaisa perheineen asuu ensimmäisessä kerroksessa. Koko perhe häpeää naapureiden edessä sanomattoman paljon. Tai mistäpä Kaisa tietää mitään Brutuksen häpeäntunteista. Näyttää siltä, että Brutus ei häpeä lainkaan.

Mutta Kaisan ensimmäinen sana helluntaitemppeli Siionin pihalla (kun hän sinne sitten myöhässä saapuu) on PERKELE. Aktion johtaja kimmastuu Kaisan tervehdyksestä. Perkeleen takia Kaisa jää aktion johtajan nuhdeltavaksi. Perkele estää Kaisaa osallistumasta toiseen Prisma-turneeseen.

Tässä vaiheessa Kaisa soittaa ärtyneen puhelun äidilleen elämää sykkivään Kairoon. Hän uskaltaa ladella äitykälleen asiat sellaisina kuin ne tällä haavaa ovat. Kaisa kuvailee monisanaisesti rappukäytävässä vellovaa hajua ja häpeän tunnetta. Hän ilmoittaa äidilleen ottavansa äidin tililtä jumaliste jokikisen pennin, joka häneltä on kulunut sinipiikoihin, kloriitteihin ja hajuvesiin. Äiti nauraa ja sanoo kepeästi:

-No, eihän tuo nyt niin kamalalta kuulosta.

Ei kuulosta niin. Mutta haisee. Kaisan rappukäytävä haisee paskalta kaksi pitkää kuukautta.