Sivalluksia

Gregor Saavalainen ja Kaisa tappavat aikaa Niuvanniemen puutarhakeinussa. Kaisa on ollut kiltti vanki, joten hän saa ottaa kerran vuodessa vieraita vastaan. Kukaan muu kuin Gregor ei tahdo vierailla Kaisan luona. Siksi -ja muistakin syistä, joita Kaisa ei mielellään erittele- on hauskaa, että Gregor tulee.

Erityisesti tänään Gregor tahtoo viettää aikaansa Kaisan kanssa. Mökillä vaimo on nalkutellut Gregoria marjanpoimintaan, koska kesälomalla tulee poimia marjat talvikäyttöä varten. Mustikka on vaimon mukaan superruokaa, jonka hankintaan Gregorin tulisi osallistua, koskapa se kuitenkin hamuaa joka jumalan aamu marjahilloa aamupuuroihinsa. Olkoonkin niin, mutta joka tapauksessa Gregor haluaisi poimia mahdolliset marjansa K-kaupan pakastealtaasta. Ja jos niikseen tulee, niin Gregor voi kyllä syödä aamupalaksi donitsejakin.

-Voi herran tähden. Voisit edes lopettaa noiden amerikkalaispoliisisarjojen kliseiden vatkaamisen, kun eivät ne ainakaan minua ole naurattaneet kahteenkymmeneen vuoteen, vaimo on tuiskinut vetäessään fleecepusakkaa päälleen.

Poimintajupakasta on sukeutunut laiskahko perheriita. Vaimo nyhtäisee poimurin Gregorin kädestä ja lähtee mustikkaan, Gregor ottaa Alfa Romeonsa ja ajelee Siilinjärven perukoilta Niuvanniemeen.

Kriminaalipsykiatrian erikoislääkäri Pitkänen on kysellyt aamulla Kaisalta, miksi Karhuryhmän entinen pomo käy joka kesä Kaisan luona. Kaisa ei ole osannut vastata mutta on heittänyt hyväntuulisuuksissaan ja Pitkästä ärsyttääkseen:

-Se oli kuulepa, Jorma, rakkautta ensisilmäyksellä. Mää tajusin jo pidätyshetkellä piteleväni Gregor Saavalaisen sydämen avaimia kädessäni.

Pitkänen on kyllästynyt vankien huonoihin juttuihin. Selkeitä defenssimekanismeja Pitkäsen mielestä. Se on yrittänyt saada Kaisaa intoutumaan eläinten hoitamisesta, jotta Kaisaan syttyisi edes jonkinnäköistä naisellista hoivaenergiaa ja se saataisiin sosiaalistettua pois Niuvasta takaisin normaali-ihmisten joukkoon. Kaisa ei ole suostunut innostumaan hevosterapiasta eikä varsinkaan Pitkäsen työhuoneessa makaavasta berninpaimenkoira Pontuksesta. Pitkäselle Pontus on tärkeä hahmo niin kotona kuin työpaikallakin. Johtavana psykiatrina se on lobbaillut Pontukselle koiranviran ja rottinkikorin osastoltaan. Pitkänen kertoo kaikki työ- ja siviilihuolensa Pontukselle ja on varma, että Kaisankin tulisi rötkähtää Pontuksen viereen, avata sydämensä koiralle ja voimaantua sen pahanhajuisesta hengityksestä. Kaisa on katsahtanut koiran umpityperiin silmiin ja ymmärtänyt, että piskin kognitiiviset ja sosioemotionaaliset kyvyt riittävät hyvänä päivänä Serti-paketin avaamisäänen tunnistamiseen.

Kaisa mainitsee Gregorille, että hän on onnenmyyrä saadessaan istua Niuvanniemen pihakeinussa Gregorin eikä Pontuksen kanssa. Kaisan ja Gregorin ystävyys kestää hiljaisuutta. He katselevat Niuvanniemen järjettömän kaunista päärakennusta ja nautiskelevat etelätuulesta. Kallavesi liplattelee pois mustikka- ja muut huolet. Juuri tällä hetkellä oleminen on molemmille hyvin helppoa. Kaisa rikkoo hiljaisuuden ja sanoo, että hän meinaa kyllä välillä tulla täällä hulluksi, koska naapurisellin romaniäijä on saanut tilata itselleen netistä haitarin. Kaisan mielestä hoitajat olisivat voineet ensin selvittää, osaako äijä soittaa sitä saakelin hanuriansa. Eipä silti. Soittotaidottomuus ei tunnu estävän romanivanhuksen musiikkiharrastetta, kertoo Kaisa ärtyneenä. Gregoria naurattaa.

-Jaa, meinaat tulla täällä Niuvanniemen vankimielisairaalassa hulluksi. Noh, minkäs sille voi, Gregor pistelee ja pyytää Kaisaa aloittelemaan pakinoidensa lukemista.

Kaisa avaa vihkonsa.

-Kun mä alotin tän kirjottamisen, niin mä ajattelin käsitellä ihan ekana ylimmät pomot eli koulutoimenjohtajat. Mut emmä saanu niistä venkuloista loppujen lopuksi oikein mitään irti, Kaisa kertoo Gregorille.

Gregor ei jaksa kuunnella Kaisan introja ja äsähtää, että Kaisa saa luvan aloittaa lukemisensa tai Gregor hakee vierailuhuoneesta pinkan vanhoja Alibeja luettavakseen. Kaisa säikähtää pahan kerran ja aloittaa lukemisen.

-Koulutoimenjohtajia on Suomessa kahta eri tyyppiä, miehiä ja nainen. Nainen -tämä Lapon kunnan koulutoimenjohtaja- ei eroa kollegoistaan muutoin kuin sukupuolensa puolesta, joten voimme tässä kvalitatiivisessa tutkimuksessamme siirtää hänet mieskoulutoimenjohtajien ryhmään. Näin menettelemällä ymmärrämme, että koulutoimenjohtajia on olemassa vain yhdenlaisia. Pääsemme tässä kertomuksessamme siis hyvinkin helpolla.

-Hirveää paperintuhlausta, toteaa Saavalainen mutta lupaa jaksaa kuunnella vielä pari minuuttia.

-Ulkoiselta olemukseltaan, jatkaa Kaisa, -nämä johtajat ovat identtisiä. Pituus 164 cm, möhömahan alku, suorat vaimon prässäämät housut ja siilitukka. Huomattavaa on, että hiuksisto koulutoimenjohtajilla on poikkeuksetta tuuhea. Järki ja tukka eivät pysy samassa päässä.

Lyhytkasvuisuuttaan johtajat kompensoivat SS-miehen elkeillä. Vaikka heillä on luokanopettajan koulutus, he halveeraavat avoimesti luokanopettajia. Aineenopettajiin koulutoimenjohtajat eivät uskalla suhtautua yhtä yliolkaisesti, koska tietävät näiden olevan fiksuja ja tarkkanäköisiä. Kerrotaan, että erään keskiuusmaalaisen pitäjän KTJ ärähti vuonna 1992 eräälle historianopettajalle, minkä jälkeen historianlehtori kirjoitti sanomalehteen sellaista tekstiä, että edellä mainittu KTJ joutui pitämään kahden kuukauden pakollisen isyysloman. Vaikkei sillä ollut vaimoa – lapsesta puhumattakaan.

SS-pomoyhteyksistään huolimatta kaikki suomalaiset koulutoimenjohtajat samastuvat mielellään Dietrich Bonhoefferiin…

-Kuka se on, kysyy Gregor. Kaisa vastaa, että Gregorin tulee katsoa vittu guuglesta eikä keskeytellä hänen lukemistaan jonninjoutavuuksilla.

-Niin. Siis kaikki suomalaiset koulutoimenjohtajat samastuvat Bonhoefferiin. Heidän mielestään heitä vainotaan monelta eri taholta. Yhtäältä heidän kimpussaan ovat sivistyslautakunnat -pahimmassa tapauksessa kunnanhallitus- budjettiraameineen. Toisaalta heitä ahdistelevat rehtorit, joille ei mikään tunnu riittävän. Vuosittain viattomia koulutoimenjohtajia pommitetaan hallintokanteluilla ja kunnallisvalituksilla, eikä kukaan tunnu nykyisin enää suovan sitäkään, että he saisivat antaa sen kapisen kyläkouluopettajanviran poikiensa vaimoille tai lempirehtoriensa rakastajattarille. Yleisestä nepotismikielteisyydestä huolimatta nämä armaat virkamiehemme kuitenkin osaavat toimia niin, että virat jaetaan oikeisiin osoitteisiin. Se, että johtajien pojanvaimot ja lempireksin sänkytoverit saavat virkoja, on hyvin pieni korvaus siitä, mitä koulutoimenjohtajaressukat joutuvat toimessaan kärsimään.

-No, eikö sinulla ole mitään kaunista sanottavaa näistä koulutoimenjohtajista, utsii Saavalainen suu täynnä lörtsyä.

-Ei mulla oikein ole, Kaisaa vastaa asiaa hetken pohdittuaan.

-Sinä katsot nyt liian yksisilmäisesti ja pelkästään omasta näkövinkkelistäsi tätäkin asiaa, analysoi Saavalainen.

Kaisa hermostuu tyylilleen uskollisena nopeasti ja kysyy, että mistäs näkövinkkelistä Saavalainen haluaisi, että hän näitä asioita tarkastelisi. Sitten hän myöntää, että jos hän omistaisi irkkupubin, hän näkisi varmaan koulutoimenjohtajista myös positiivisia ja humalaisempia puolia.

-Itse asiassa tuiterissa olevat koulutoimenjohtajat ovat ihan hauskoja. Ne riekkuvat sepalus auki pitkin kyliä ja sammuvat lopulta vääriin sänkyihin. Sitten dagen efter ne koettavat hiipiä sieltä hallintosihteerien asunnoista ulos incognito mutta paskat ne siinäkään onnistuvat.

Gregor Saavalaisen mielestä Kaisa voisi kirjoitella entisistä pomoistaan herttaisemmin. Kaisan mielestä Gregor saa painua syömään vaimonsa tekemää mustikkapöperöä, kun ei kerran asioista mitään ymmärrä. Gregor lähtee ja sanoo tulevansa taas huomenna. Kaisa ja Gregor halaavat pitkään.

-Tuo mulle huomenna kaks munkkia Partasen Hannan kalakukkoleipomosta, niin mä luen sulle vähä rehtorianalyysejä, anoo Kaisa.

-Lupaatko olla lukematta, jos tuon kolme munkkia? vinoilee Gregor.

Kaisa läppäsee Gregoria vatsaan ja käskee sen painua matkoihinsa.

Kaisa näpsyttelee gradun

Kaisan graduntekoon liittyy tahatonta komiikkaa. Ensiksikään graduohjaaja Antero Juvola ei saa häntä koskaan puhelimitse pyydystettyä eikä Kaisa voi soittaa Anterolle. Kaisallahan on sen samaisen ohjaajan lahjoittama kisu, joka syö puhelinjohdot.

Kaisan elämä on työlästä. Kissa syö hänen johtonsa, koira reagoi kissan läsnäoloon vatsallaan.

Koomista on sekin, että Kaisan gradun tarkastaja Sulo Seppänen (64 vuotta) ihastuu Kaisaan. Hän ihastuu ja alkaa vanhanaikaisesti ahdistella Kaisaa. Kaikki tietävät kuvion: hiiviskelyä naisopiskelijan perässä, ilmestymisiä iltamyöhällä pianokoppeihin, joissa naisopiskelija kolistelee läpi pianoläksyjään. Pientä isällistä lähentelyä, kutsuja työhuoneeseen, jossa voitaisiin käydä läpi punapappien teologisia ydinajatuksia. Pitkiä katseita, vihjailevia lauseita.

On väärin, että Kaisa yrittää kuumeisesti tehdä vaikutusta jokikiseen OKL:n miesopiskelijaan tuloksetta ja ainoa mies, joka hänet noteeraa, on 64-vuotias professori. Kaisan on pakko kertoa astmaattiselle graduohjaajalleen, että yhteistyö gradun päätarkastajan kanssa on mahdotonta, koska tarkastaja häiritsee Kaisaa seksuaalisesti. Kaisa vannottaa Juvolaa pitämään turpansa kiinni tästä asiasta. Kai Juvola pitääkin. Mutta kyllä hän virnuilee kovasti. Sensaatiomainen uutinen pelastaa ilmeisesti hänen ankean elämänsä pariksi minuutiksi.

Kaikesta huolimatta Kaisan gradu valmistuu. Sulo Seppänen tarkistaa sen ja antaa keskinkertaiset arvosanat. Kaisa tekee kaikki rästissä olevat tenttinsä ja käy juosta hilpauttamassa muutaman kerran liikunnan lehtorin mieliksi, jotta se pystyy antamaan Kaisalle sen armoykkösen siitä liikunnastaan.

Eräänä syksyisenä iltapäivänä Kaisalla on kädessään kasvatustieteiden maisterin paperit. Paperit kädessään hän seisoskelee tuulisen Surmajoen varrella katsellen harmaita kuohuja. Lyhtypylväässä lepattaa juliste, jossa on äreä hahmo. Hahmon alla lukee: ”Jeesus tulee. Oletko valmis?”

Kaisa on valmis opettaja ja hän alkaa pikkuhiljaa aavistaa, että opettajantyö tulee tappamaan hänet alle kymmenessä vuodessa. Kaisa toivoo, että Jeesus tulisi hyvin pian tuhoamaan maapallon tai ainakin peruskoulujärjestelmän. Kaisasta tuntuu, että hänen ammatillinen elämänsä on hyvin huteralla pohjalla. Ja niinhän se onkin.

Mustelmia Surmajoen opettajankoulutuslaitokselta – osa 2

Opintojen lisäksi Kaisalla on kaikenlaista oheistoimintaa. Koska hän on köyhä mutta äärimmäisen kiintynyt mukavuuteen, hän joutuu antamaan iltaisin piano- ja viulutunteja. Ja aamuisin Kaisaa väsyttää. Aamu-unisuuden takia hän on vähällä saada potkut graduryhmästään. Tässä vaiheessa kuvaan astuu Dooris.

Dooris on valkoinen laiha kissa, jonka Kaisan graduohjaaja Antero Juvola on ostanut itselleen. Totta kai Juvola vihaa kissoja ja onhan hänellä astmakin. Mutta Dooris on hänen onneton yrityksensä paikkailla avioliittoaan ja suhdetta lapsiin, joita onkin siunaantunut monta kappaletta. Graduohjaaja on kiukkuinen huomatessaan, ettei hänen vaimonsa helly edes valkoisen kisun edessä. Vaimo kerää lapset ja muun omaisuutensa ja jättää graduohjaaja Antero ”the astma” Juvolan ja Dooriksen. Antero aivastelee ja turskii tarinaa kertoessaan, ja silloin iskee Kaisa:

-Anna se kisu minulle. Minä pidän eläimistä ja minulla on aikaa hoitaa sitä.

Kaisa saa kissan, ja on sanomattakin selvää, ettei häntä ihan vielä potkaista ulos graduryhmästä.

Kaisan kotona on melkoinen hössötys. Veli soittaa keittokomerossa rumpuja, Brutus ja Dooris -nykyisin, aikuiskasteen saatuaan Omituinen Höpöttäjä- tappelevat. Viimeksi mainittu tuhoaa suurin piirtein Kaisan kaiken maallisen omaisuuden. Hän syö puhelimen ja modeemin johtoja ja rikkoo kaiken, mitä ei ole valmistettu timantista, teräksestä tai graniitista. Hän tuhoaa myös Kaisan orastavan parisuhteen seurakuntapojan kanssa.

Kaisa on nimittäin saanut asiansa niin hyvään kuntoon, että helluntaiseurakunnan aktiivipoika Antti tulee hänen luokseen iltateelle. (Seurakuntapojat juovat aina teetä eivätkä addiktioita aiheuttavaa kahvia. Kaisa vihaa teen makua ja teen edustamaa viher-Jeesus-maailmaa. Kuitenkin Kaisa keittää teetä ja odottelee pojan ilmaantumista.)

Ovikello soi. Kaisa avaa oven. Juhlan kunniaksi herra hurmuri on vetänyt viininpunaiset vakosamettihousut jalkaansa. Hän jättää isot tumppunsa, korvaläppänsä ja Be Free -tarralenkkarinsa eteiseen ja avaa sulavana seuramiehenä Kaisan huoneen oven.

Välittömästi oven auettua kirjahyllyn päältä singahtaa valkoinen ja sähköinen karvaturrukka 20 kynttä ojossa Kaisan casanovan kimppuun. Kissan Blitzkrieg kestää kaksi minuuttia, minkä ajan jälkeen kisu kyllästyy leikkiin ja päättää lähteä juomaan vessanpöntöstä vettä. Seurakuntapojan vakosamettihousut ovat valkoisen karvan peitossa.

-Nämä on miun parhaat housut, seurakuntapoika kuiskaa tyrmistyneenä.

-Sinun pittää nyt riisua ne, Kaisa yrittää olla yhtä aikaa tosissaan ja samalla lakaista tosiasiat savolaisen mattonsa alle.

Poika riisuu vakosamettiunelmansa, jotka ovat valkoisen kissan karvaamat. Poju istuu pitkät Hyvonit yllään vaitonaisena talousjakkaralla, kun Kaisa vetelee leveällä maalarinteipillä valkoista, sähköistä karvaa ilrti samettifarmarista. Karva kerrallaan.

Toimitus kestää maagiset viisitoista minuuttia, kuten tuleekin. Varttitunnin karvaleikin jälkeen seurakuntapoika vetää housut takaisin jalkaansa, poistaa viimeisen karvan puntistaan ja vetää sekä sepaluksensa että Kaisan ulko-oven mielenosoituksellisesti kiinni.

No, tosi rakkaus odottaa, sanoo seurakunnan nuorisopastorikin.

Ammattikasvattaja meinaa tarttua haulikkoon

Kaisa käy parhaan ystävänsä Terhin kanssa luterilaisessa opiskelijaseurakunnassa. Kolmantena opintovuonnaan he työlääntyvät lopullisesti luterilaisiin silmälasipoikiin. Näin he ajautuvat muihin kristillisiin seurakuntiin kuten esimerkiksi tuonne helluntaiseurakunta Siioniin. Siellä tytöt kuulevat, että kesällä järjestetään Jeesus-aktio. Aktio on viikon kestävä terrori-isku, jonka aikana nuoret aikuiset menevät häpäisemään itsensä Surmajoen torin lavalle huutamalla tuomionsanoja kadotukseen menevälle karjalaiskansalle. Aktin aikana mennään myös laulamaan hengellisiä lauluja Prismaan. Kaunis lauluääni on saatanasta, koska musiikilliset lahjat helposti nousevat ihmissydämessä epäjumalan asemaan. Kaisalla ei ole hätää. Hän laulaa kovaa ja nuotinvierestä.

Siinä samaisessa talossa, jossa Kaisa veljineen ja koirineen asuu, asuu myös paikallisen helluntaisaarnaajan tytär, joka on aktion johtoryhmässä. Siksipä siinä Kaisan pihapiirissä pyörii jo ennen varsinaisen aktion alkua mukava helluntainuorten porukka.

On sunnuntai ja huomenna alkaisi sitten se Jeesus-aktio. Kaisa Terhille intoilee, että jääpä nyt hyvä uskonsisar, majaani yöksi, kun kerran täällä nämä aktiotoveritkin hengailevat ja Julius-velikin on soittoreissullaan jossakin. Terhi siihen, että mikäpä siinä. Ennen kuin Kaisa avaa kämppänsä oven, hän varoittaa Terhiä:

-Täällä voi haista vähän koiralle, koska en ole jaksanut pestä Brutusta.

Vähätpä on Kaisa hajuista tätä ennen tiennyt. Nimittäin juuri tänä samaisena siunattuna iltana karvainen veli Brutus on reagoinut vatsallaan. Ja onkin reagoinut oikein kunnolla. Koko asunto lainehtii vetelää koiranpaskaa.

Brutuksella on siis ripuli. Kaisa määrää Terhin kerrostalon pihalle Brutuksen kanssa. Itse hän siivoaa sen, minkä pystyy. Hän käyttää kaikkia kemikaaleja mäntysuovasta koskenkorvaan. Paska lähtee, haju jää. Kaisa aukaisee pienet tuuletusikkunat ja toivoo, että haju ajan myötä häviäisi. Nokkelana eläineksperttinä Kaisa päättelee, että Brutuksen on syytä käppäillä muutama tovi ulkoilmassa, jotta hänen herkkä koiranvatsansa tyhjentyisi kunnolla eikä sitä tarvitsisi enää tyhjentää asunnon lattialle, seinille ja kattoon.  Kaisa, Brutus ja Terhi viettävät viisi alkuyön tuntia koirapuistossa. Brutus paskoo ensin paljon, sitten yhä vähemmän. Lopulta hän ei jaksa enää ruikkia.

Kaisa sanoo uupuneena Terhille, että viedään nyt tämä rakki kotiinsa lepäilemään.

-Voisinkohan minä tuon kamalan lemun takia tulla luoksesi yöksi, hän kuitenkin anoo Terhiltä.

Terhi siihen, että totta mooses, ei tuossa hajussa voi erkkikään nukkua. Ja niin Brutus kotiin nukkumaan, pienet tuuletusräppänät auki ja Kaisa ynnä Terhi yöpymään Terhin hajuttomaan soluasuntoon. Kaisa toivoo niin kovasti, että tämä paskainen tarina loppuisi tähän, jotta hän pääsisi laulamaan Prismaan hengellisiä lauluja ja huutamaan maailmanloppua megafoniin. Mutta tämä paskainen tarina ei lopu vielä.

Aamulla sitten sinne Jeesus-aktioon, joka alkaa kello 12 Siion-temppelin pihalta. Sitä ennen Kaisa karauttaa Terhin kämpiltä kotiinsa katsomaan koiraparkaa, juottamaan sitä ja käyttämään aamukävelyllä. Ihmisjärki ei voi käsittää, mikä Kaisaa on odottamassa rappukäytävässä.

Kaisa avaa autuaana kerrostalonsa alaoven. Koko saakelin käytävä tulvii hirveänhajuista paskaa. Ja oksennusta. Kaisa kävelee lattialistoja pitkin kämppänsä ovelle. Oven edessä istuu hoikka Brutus odottamassa, että hän pääsee sisälle kerrostalokaksioonsa lepäilemään. Kaisa ei ymmärrä. Hän on aivan taatusti lukinnut piskin sinne kämppään yöllä. Kuinka maailmassa se on saattanut levitoida lukitun oven läpi paskomaan ja oksentelemaan koko käytävän täyteen?

Brutus ei tietenkään hallitse poltergeistiä eikä muitakaan Uri Gellerin tempauksia. Mutta jollakin ilveellä hän on yöllä luikauttanut koko 50-kiloisen vartensa siitä 20 senttimetrin levyisestä tuuletusikkunasta ulos. Pakkohan hänen oli, kun paskatti ja ikkunakin oli herkullisesti raollaan. Asiansa toimitettuaan hänen kuninkaallinen berniytensä oli tullut takaisin oman rappunsa alaovelle. Kenties postimies tai joku muu koiranystävä oli päästänyt eksyneen koiraraasun kotirappukäytävään.

Valitettavasti Brutus-paran vatsatauti oli taas rappukäytävässä nostanut päätään. Ja häntää. Ja tämän yksinkertaisen tapahtumaketjun seurauksena Kaisan kerrostalon alakerta lainehtii oksennusta ja paskaa. Kaisa pesee ja suihkuttaa parfyymejä. Hän myöhästyy aktioviikon ensimmäisestä Prisma-iskusta ja itkee. Haju jää rappukäytävään. Brutuksen, Juliuksen, Kaisan ja laajan ystäväpiirin on pakko kulkea koko Jumalan kesä ikkunan kautta ulos ja sisälle – onneksi Kaisa perheineen asuu ensimmäisessä kerroksessa. Koko perhe häpeää naapureiden edessä sanomattoman paljon. Tai mistäpä Kaisa tietää mitään Brutuksen häpeäntunteista. Näyttää siltä, että Brutus ei häpeä lainkaan.

Mutta Kaisan ensimmäinen sana helluntaitemppeli Siionin pihalla (kun hän sinne sitten myöhässä saapuu) on PERKELE. Aktion johtaja kimmastuu Kaisan tervehdyksestä. Perkeleen takia Kaisa jää aktion johtajan nuhdeltavaksi. Perkele estää Kaisaa osallistumasta toiseen Prisma-turneeseen.

Tässä vaiheessa Kaisa soittaa ärtyneen puhelun äidilleen elämää sykkivään Kairoon. Hän uskaltaa ladella äitykälleen asiat sellaisina kuin ne tällä haavaa ovat. Kaisa kuvailee monisanaisesti rappukäytävässä vellovaa hajua ja häpeän tunnetta. Hän ilmoittaa äidilleen ottavansa äidin tililtä jumaliste jokikisen pennin, joka häneltä on kulunut sinipiikoihin, kloriitteihin ja hajuvesiin. Äiti nauraa ja sanoo kepeästi:

-No, eihän tuo nyt niin kamalalta kuulosta.

Ei kuulosta niin. Mutta haisee. Kaisan rappukäytävä haisee paskalta kaksi pitkää kuukautta.

Lisää kasvatustieteitä

Mutta sitten tähän Kaisan karvaiseen veljeen Brutukseen. Häneltä säästyvät kylkiluut eikä hän mitä luultavimmin hurahda satanistiksi. Mutta ymmärrettyään sen tosiseikan, että hän joutuu pysyvästi asumaan Kaisan eheyttävässä seurassa koiraraasu saa hirvittävän astmakohtauksen. Kohtaus tulee Kaisan ja Brutuksen ensimmäisellä yhteisellä iltalenkillä. Kaisa menee paniikkiin. Koira makaa kyljellään pururadalla ja hänen suustaan pursuaa vaahtoa. Mitä tehdä?

Ensin Kaisa turskahtaa itkuun. Sitten hän näkee puhelinkopin. Mutta eihän hänellä rahaa ole. Siispä puhelinkopista yleiseen hätänumeroon maksutta soittamaan. Hätäkeskuksen muija on nyreänä, kun Kaisa itkee, että hänen koiransa on tukehtumassa surmanjokisella pururadalla. Eukko toteaa avuliaasti, että tällaisissa tapauksissa soitetaan eläinlääkärille, ei hätänumeroon. Lopulta, aikansa täristyään Kaisa saa asiat rautaiseen otteeseensa. Hän lainaa ystävältään rekisteröimättömän mutta sitäkin ruostuneemman Fiestan. Hän onnistuu myös selvittämään, että lähin eläinlääkäripäivystys on 70 kilometrin päässä, Polvijärvellä. Sinne sitten ylinopeutta laina-autolla kaahaamaan ja takapenkillä kenties hengetön koira. Polvijärveläinen päivystävä eläinlääkäri on korkannut ja tyhjentänyt viskipullon ja saa siksi Brutuksen virkoamaan. Piikin saatuaan Brutus tosin puraisee lääkäriä kiitokseksi, mutta samapa tuo. Itsepähän on mies valinnut tiensä kaikenkarvaisten ystäviemme auttajaksi.

Brutus saa astmanestolääkityksen, ja kohtaukset loppuvat. Hänelle kehkeytyy kuitenkin Kaisan seurassa stressivatsa. Kerran jos toisenkin Kaisa pääsee mattopyykille, kun Brutus on päästänyt oikein kunnon paskat matolle. Mutta mitäpä pienistä.

Vain yhden kerran Kaisa meinaa tarttua haulikkoon, jota hänellä ei ole.

Ensimmäinen työharjoittelu

Asiahan on nyt niin, että Kaisa on ollut nuorena hurja anarkisti. Vuonna 1988 hänellä oli kaulassaan fritsu ja abivuonnaan hänellä oli hyvin vakava seurustelusuhde varpaisjärveläisen karvanoppaälykön kanssa. Kaisan äidin mielestä moinen synti on tehnyt Kaisasta huoran. Ja mikäpäs siinä, huoruuttahan se semmoinen on ollutkin, eikähän Kaisa huoraamistaan ole käynyt kiistämään. Hän on nuoruusvuosiensa aikana kätkenyt äitinsä sanat sydämeensä ja tutkistellut niitä. Varsinkin krapulapäissään.

Kun kolmas okl-vuosi alkaa, Kaisan äiti antaa Kaisalle anteeksi Kaisan huoraamiset, joita Kaisa tosin on valitettavan vähän päässyt opiskeluvuosinaan kokeilemaan. Opettajaksi opiskelevat jääkiekkoilijapojat eivät osaa arvostaa Kaisan sisäistä kauneutta.

Anteeksisaamisen huumassa Kaisa matkustaa lapsuudenkotiinsa vierailulle. Kotona hän oivaltaa, että vaikkei hän enää huora olekaan, esikoisoikeudet häneltä on viety. Hänen tilalleen on astunut karvainen ystävä, berninpaimenkoira Brutus. Aluksi Kaisa pelkää tassuterapeuttia niin, että hän joutuu yöpymään autotallissa. Tuo karvoittunut maannousema murisee ja haukkuu Kaisalle niin, ettei Kaisa voi olla varma, aikooko koira kenties raadella hänet kuoliaaksi. Tämän vuoksi Kaisa ei tahdo olla olion kanssa missään tekemisissä. Toisin on äidin laita. Humalassa äiti tilittää Kaisalle, ettei hän kunnioita ketään muita miehiä kuin koiraansa Brutusta ja poikaansa Juliusta. Nämä eivät näet hypi hänen nenilleen, kuten kaikki muut maailman miehet.

Asioihin tulee yllättävä käänne, kun Kaisan vanhemmat saavat Suomen Ulkoministeriöltä kutsun lähteä kahden vuoden työkeikalle Kairoon, tuohon sykkivään suurkaupunkiin, jossa ei ole kylmää eikä tylsää. Mutta mihin tunkea nämä kaksi äidin parasta, nenille hypiskelystä vapautunutta ystävää? 16-vuotias Julius-veli sekä 2-vuotias Brutus-koira ovat vaarassa jäädä orvoiksi ellei joku heitä pikimmiten adoptoi omikseen.

Tietenkin Kaisa ottaa orporukat hoiviinsa. Hän vääntää Surmajoen paikallislehteen ilmoituksen: ”Luotettavat sisarukset ja koira etsivät huokeaa pientä asuntoa.” Saatuaan kolme puhelinsoittoa Kaisa menee fundamentalistiuskovaisen ystävänsä kanssa katsomassa kolme luukkua. Fundamentalistiystävä rukoilee Kaisan puolesta kovaan ääneen, kielilläpuhumisen armolahjaa hyväksikäyttäen jokaisessa asuntonäytössä, jotta Kaisa löytäisi Jumalan tahdon mukaisen asunnon. Kaisa lähettää fundamentalistisisaren asioille, kirjoittaa vuokrasopimuksen ja kuskaa koirankupin sekä Julius-veljen rummut uuteen yhteiseen kotiin. Niin heistä tulee pieni ydinperhe: Kaisasta, Julius-veljestä ja Brutus-koirasta.

Kun Kaisan vanhemmat lähtevät Kairoon, Julius-veli uskaltaa aloittaa puberteettinsa. Heti ensitöikseen hän kyörää itsensä Surmajoelta takaisin kotipaikkakunnalleen Lapinlahdelle ja ryyppää koko viikonlopun kavereidensa kanssa. Sunnuntai-iltana hän ryömii kotiin Surmajoelle housut veressä ja kahta kylkiluuta köyhempänä. Kaisa yrittää äidillisenä ihmisenä kysellä, että velipoika Julius, mitä helvettiä on tapahtunut. Julius nikottelee, että hän on kolmen promillen humalassa kaatunut savolaisen discon vessassa ja saanut nyhdettyä vielä pisuaarin päälleen. Tämän jälkeen hänet on kiidätetty ambulanssilla Lapinlahden terveyskeskukseen – vanhempiensa vakityöpaikkaan.

Juliuksen kylkiluut ovat murtuneet ja ne on kurottu kiristyssiteellä luutumista odottamaan. Juopumuksen takia veliparka on otettu yöksi vuodeosastolle tarkkailuun. Ja viinahuuruissaan hän on karannut vuodeosaston ikkunasta vapauteen, koska hän ei pidä vuodeosaston hajuista eikä vuodeosasto pidä hänen hajuistaan.

Kaisa ei osaa lohduttaa eikä kasvattaa veljeään. Hän pesee veljen levikset ja auttaa veljeä iltaisin kiristämään kylkiluita kasassa pitävän kääreen. Veljen maatessa masentuneena lattialla Kaisa rohkaisee, että tapaus kyllä unohtuu, kunhan veli pääsee aloittamaan opintonsa Surmajoen yhteiskoulun lukiossa.

Sitten Julius kouluansa aloittelemaan murtuneena kylkiluidensa tilasta sekä siitä, että Surmajoki on hänelle täysin outo paikka ja äiti on löytänyt hänelle opiskelupaikan urheilulukiosta. Julius-veljellä on pitkä tukka ja hän soittaa rumpuja, joten hänen on työlästä löytää ystäviä salskeiden urheilijanuorukaisten joukosta. Kaisa kantaa huolta tiikeriemon lailla. Hän alkaa rukoilla, että veli löytäisi ystäviä. Ja löytäähän Julius kavereita ja perustaa niiden ystävien kanssa death metal -yhtyeen. Siinä vaiheessa, kun veli alkaa viillellä käsiään ja viihtyä sytkärin kanssa Surmajoen kirkon pusikoissa, Kaisa hätääntyy toden teolla.

Kaisa rukoilee yökaudet polvillaan, että Julius-veli löytäisi muunlaatuista kaveripiiriä. Uusi kaveripiiri löytyy. Kuin ihmeen kaupalla death metal ja kirkonpolttohaaveet alkavat tympäistä poikaa. Hän menee opiskeleman Surmajoen konservatorion pop-jazz-osastolle. Demonijulisteet häviävät. Stereoista alkaa iltaisin soida miellyttävä free jazz.

Kaisan mielestä hän ansaitsee ensimmäisestä kasvatusalan harjoittelustaan ainakin kakkosen. Tai ainakin yksiplussan.