Loppusanat

Kaikkein eniten Kaisaa jäi ikävöimään Gregor Saavalaisen äiti, Ritva Saavalainen. Muisteltuaan nelikentän hän uskaltaa muistella muunkin. Hautajaisetkin, joissa papin oli vaikea keksiä sanottavaa. Ei ollut suorituksia, joita olisi voinut arkun äärellä muistella. Onneksi oli kirkkokäsikirja ja hautaustoimituksen kaava.

Elämän oli pitänyt alkaa uudestaan. Kaisa Jokinen oli opetellut elämään avovankilassa. Hän oli oppinut pitämään huolta olemisestaan. Hän oli saanut vierailla usein Ritva Saavalaisen luona. Kaisan sukulaiset olivat huokaisseet helpotuksesta, kun Ritva Saavalainen oli ottamassa heidän mustaakin mustemman lampaansa huostaansa. Heidän ei ollut tarvinnut enää pitää väkinäistä yhteyttä Kaisaan eikä pelätä, että Kaisa olisi tulossa lomillaan näyttäytymään heidän kotikulmilleen.

Avovankilassa Kaisan epilepsia oli jonkin verran pahentunut. Oli etsitty oikeaa lääkitystä pahentuneisiin kohtauksiin. Kukaan ei ollut ajatellut, että nelikymppinen nainen voisi kuolla epilepsiaan.

Ritva Saavalainen oli pyytänyt Kaisaa muuttamaan luokseen asumaan, kunhan hänen pestinsä avovankeudessa olisi ohi. Tämä kaikki ei ollut ollut yksinkertaista. Monia iltoja Ritva ja Kaisa olivat täyttäneet kaavakkeita ja kirjoittaneet vapaamuotoisia anomuksia sinne, tänne ja tuonne. Lausuntoja ja todistuksia Kaisan yhteiskuntakelpoisuudesta oli pyydetty psykiatreilta ja vankeinhoitolaitokselta. Paperinmakuisen vuoden jälkeen oli alkanut näyttää siltä, että kaikki onnistuisi.

Se syksy oli ollut poikkeuksellisen kaunis. Aurinkoisia päiviä riitti. Ritva oli päsmäröinyt kumoon Kaisan aikeen alkoholisoitua. Ritvan kodissa elettäisiin tsehovilaisittain. Ritva oli lukenut venäläisestä novellista Kaisalle, miten elämästä nauttiva ihminen juhlistaa päiviänsä yhdellä napanderilla tällöin, toisella tuolloin. Viinalla ei tässä kodissa kumpikaan meistä itseään tapa, oli muori nauraen määrännyt. Kaisasta kaikki tämä oli kuulostanut mukavalta. Heistä tulisi perhe, eriskummallinen perhe. Mutta joka tapauksessa ensimmäinen turvallinen perhe, jonka Kaisa saisi kokea.

Syyskuun 26. päivänä Kaisa oli yksin avovankilan asunnossaan. Hän heräsi pahoinvoivana. Jokin haisi pahalta, mutta Kaisa ei tiennyt, mikä tuo haju oli. Sängystään hän lähti kohti keittiötä. Näkökenttä sumeni tutulla tavalla. Kohtaus oli tulossa, oli päästävä makuuasentoon. Sitten mentiin rytinällä. Silmät pyörähtivät ympäri, pää kiertyi ja raajat vääntyivät. Kaisa ei tiedä, kuinka kauan kohtaus kesti, mutta kun hän heräsi, hän oli uupunut. Hän soitti lääkärille, kertoi hajuauroista ja kohtauksen yksityiskohdista. Niistä, jotka muisti. Lääkäri ohjeisti lepäämään, syömään ja juomaan hyvin.

Tämän jälkeen kohtauksia oli tullut useita ja liian tiuhaan tahtiin. Kuinka monta, sitä ei kukaan tiedä. Mutta jokin niistä oli ollut se viimeisin. Hengitys oli salpautunut eikä ollut jostain syystä lähtenyt uudestaan käyntiin. Kaisa oli kuollut. Kaisa löydettiin 27.9. kuolleena sängystään. Televisio oli auki. Sieltä tuli Derrick. Lattialla oli suolakeksejä, hedelmiä ja Jaffaa.

Ruumishuoneella Kaisan ruumista kävivät katsomassa Kaisan vanhemmat ja sisarukset. Heidän reaktionsa oli tyrmistynyt tuijotus ja pelko. Nahkeapintainen ruumis ei ole enää Kaisa, se oli pelottavaa. Gregor Saavalainen toi paikalle äitinsä Ritva Saavalaisen, jota ruumishuoneen hoitaja luuli Kaisan rakkaimmaksi sukulaiseksi, joka tämä oikeastaan tietenkin olikin.Kaikki kättelivät toisiaan tietämättä, keitä nämä toiset olivat ja mikä heidät Kaisaan yhdisti.

******************************************************

Miespuoliselle hoitajalle tämä kaikki on arkipäivää. Kun kaikki ovat lähteneet, hänen työpäivänsä alkaa olla aikatavalla pulkassa. Hän huikkaa työkaverilleen tutun herjan: ”Luukut kiinni, omaiset on ruumiin nähny!” Sitten hän menee sosiaalitilojen suihkuun, vaihtaa vaatteensa, jättää parran harkitusti ajamatta, suihkauttaa partavettä. Peilistä katsoo hyvännäköinen mies. Hyvännäköinen, eronnut mies. Mies aikoo koukata baarin kautta lapsensa vanhempainiltaan. Lapsi on yhteishuoltajuudessa, välit ex-vaimoon ovat hyvät. Pelikaveri on valistanut miestä, että tämä heidän lastensa ekaluokanope olisi aika namu. Nuori, nätti blondi, ilman sormusta. Vasta valmistunut, kuulemma ollut mallinakin joskus, joku tietää kertoa. ”Iske kiinni, sähän oot sinkku”, on pelikaveri naurahtanut puolivakavissaan.

Mies istuu baarissa ja juo hiukan. Niin, ettei se näy. Lapsen opettajanamu kiehtoo ajatuksena. Tykkääköhän tämä opettaja urheilusta? Mies aikoo ottaa selvää, jäädä kahden kesken juttelemaan vanhempainillan jälkeen. Heitä miehiä vanhempainilloissa on vielä aika vähän. Hän on vahvoilla. Pieni olut vahvistaa latausta. Opettajissa on jotain kiehtovaa. Ammattiryhmänä jotenkin seksikäs ja omituinen. Mies kävelee koulua kohti, aurinko on laskemassa. Tämä on ollut hyvä päivä töissä, herja on lentänyt, töitä ei ole ollut liikaa. Iltakin on mukavan letkeä. Aurinko, lehdet, hiekkatie, keltainen, vanha mutta remontoitu koulurakennus. Mies astuu koululuokkaan sisään ja näkee hemaisevan blondiopettajan. Mies ajattelee, että päivä on ollut täydellinen ja paranee aina vain.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: