Talvi

Pakkanen narisee nurkissa. Gregor Saavalainen syö aamupuuroa ja mielistelee vaimoa tämän mustikkahilloksellisista ansioista. Kuinka voikaan olla mahdollista, että juuri hänen kohdalleen on sattunut näin taitava hillontekijä, Gregor ylistää. Eikä hillo vielä mitään. Vaimo on myös harvinaisen kärsivällinen ihminen. Nykyajan naisten joukossa Gregorin vaimo on kallisarvoinen helmi. Vain paineen alla hiilestä muodostuu vaimon kaltaisia mattapintaisia ja kuitenkin niin säteileviä jalokiviä. Rakastavia, pitkäpinnaisia, älykkäitä. Ja vaimon tekemä karjalanpaisti! Sitä Gregor tahtoo syödä elämänsä loppuun saakka.

-Kylläpä niin, irvii vaimo mielessään, -Näin vanhan ja rupsahtaneen akan on syytäkin olla hyvä karjalanpaistin uuniin tyrkkäämisessä, mikäli ei halua ukkonsa juoksentelevan lopullisesti toisiin osoitteisiin.

Vaimo ei ole vieläkään antanut anteeksi Gregorin rakastumisia. Gregor ei mahda mitään itselleen. Joka talvi hän rakastuu palavasti nuoriin työkavereihinsa, kuljettaa niitä kahvilla ja lainailee niille korkeakirjallisuutta. Vaimoa ärsyttävät nämä platoniset suhteet ja se, ettei Gregor suoriudu kunnolla edes aviorikoksesta. Joka halvatun talvi se huokailee nuorten naistensa perään, lueskelee Van Goghin elämäkertoja ja Jungia. Ja huokailuun se kaikki sitten jääkin. Näistä onnettoman epäseksuaalisista hössötyksistä vaimon on mahdotonta raportoida kollegoille vesijuoksun aikana. Parhaiden naisystävien miehet sentään ymmärtävät pikkujoulupäissään vaihdella ruumiinnesteitä naisalaistensa kanssa paperisilppureiden äärellä, mitä erhettä voidaan yhdessä päivitellä Hyrylän uimahallin kuntoradalla kevääseen saakka. Naisten solidaarisuusrenkaaseen pääsy on Gregorin vaimolle hankalaa, koska Gregor ei ole kunnollinen edes petturina.

Gregorin vaimo kuuntelee naistovereidensa tarinoita ja sitäkin, kuinka hänen tulisi olla vieläpä onnellinen miehestään, joka ei sorru petokseen muutoin kuin mielikuvituksen tasolla. Usein, vaimo miettii, hän olisi hyvin onnellinen, jos tuo typerehtivä mies ottaisi viimeinkin ja lähtisi. Näemmä ottajia tuonkin lajin miehille on. Joka ainoa talvi äijä saa vänkärinpaikalle uuden kolmekymppisen kuljetettavan, joka kuuntelee suu tiedostetussa suppuasennossa Gregorin syvällisiä ajatuksia musiikista, kirjallisuudesta ja poliisina olemisista. Asian ymmärtäisi, jos Gregor olisi Kari Tolvanen. Mutta kun se ei ole.

-Ja tuo mielisairas höynä on kyllä kaiken huippu. Vain meikäläisen ukko keksiikin juoksennella Niuvanniemessä kaihoamassa jonkun onnettoman kuhilaan perään. Ja anoppi tietenkin mukana esiliinana, vaimo tilittää työnohjaajalleen, joka merkitsee fläppitaululle ylös tarinan avainsanoja. Niiden avulla Gregorin vaimon tulee kirjoittaa elämäntarinansa uusiksi seuraavaan työnohjauskertaan mennessä.

-Yritä keskittyä tarinassasi positiivisiin asioihin, terapeutti tankkaa silitellen silkkihuiviaan, -Kuinka olet onnistunut työelämässäsi, harrastuksissasi, perhe-elämässä. Sinähän kerroit viime kuussa, kuinka hienosti perennasikin olivat tänä kesänä kasvaneet siellä kesämökillänne. Älä unohda perennoja, ja nähdään kahden viikon päästä, kultaseni! Ehkäpä pääsemme tekemään sitä aarrekarttaakin silloin.

Gregorin vaimo ei ole tyytyväinen työnohjaukseen eikä aarrekarttoihin, joiden avulla pitäisi katsoa valoisaan tulevaisuuteen. Pekka-Eric Auvinen ei tiennyt ryhtyessään puuhiinsa, että hänen takiaan koko Jokelan koulun työyhteisö pakotetaan debrieffaamaan asioitansa yliymmärtävän työnohjaajan johdolla kolmen lukuvuoden ajan. Jos se olisi tiennyt, se olisi ymmärtänyt jäädä ammuskelemaan vain niitä omeniaan sinne Jokelan pöpelikköihin, purnaa Gregorin vaimo kollegoilleen. (Yli viisikymmenvuotiaat saavat Jokelankin koulussa rauhassa vaipua tietynasteiseen kyynisyyteen. Viimeisistä menopaussintuoksuisista työvuosistaan nämä vanhat työjuhdat suoriutuvat tunnetusti vain negatiivisuuden voimalla, naureskelevat nuoret rehtorikollit kokoustaessaan.)

Kaisan asiat Niuvanniemessä eivät nekään ole kummoisessa jamassa. Entinen omahoitaja on lähtenyt kihloihin, naimisiin ja isyyslomalle. Uusi omahoitaja on Kaisalle järkytys. Se lässyttelee Kaisan näyttämään sille kuvia lapsistaan ja entisestä kodistaan. Se hössöttää hyväksyvänsä Kaisan täysin sellaisena kuin Kaisa on.

-Mikä valhe! Tuollaiset asiat sanotaan ääneen vain, mikäli ei pystytä hyväksymään toista ihmistä millään tasolla, julistaa Kaisa Gregorin äidille puhelimessa.

Lisäksi, ihmettelee Kaisa, kuinka joku voi hyväksyä ihmisen, joka on kidnapannut viisi ihmistä, käyttänyt teräaseita ja haulikkoa kaappaushankkeensa aikana ja kauniiksi lopuksi antanut omat lapsensa adoptoitaviksi. Senkin, joka ei ole edes vielä syntynyt? Kaisan mielestä ihminen, joka sanoo hyväksyvänsä Kaisan kaltaisen naisen, ei ole kovinkaan luotettava, viisas eikä mieleltään eheä.

-Sinä et siis halua kuulua sellaiseen kerhoon, joka hyväksyy sinut jäsenekseen? kysyy muori Saavalainen.

-Mitä sä sanoit? kyselee Kaisa irroittaen salmiakkiaakkosia hampaistaan.

-Ei mitään, sanoo muori.

Negatiivisuudestaan huolimatta Kaisa pyrkii kiltteyteen, näyttää uudelle hoiturille kuvia lapsistaan ja itkee sen mieliksi jokaisella tapaamiskerralla. Uusi omahoitaja ja psykiatri Pitkänen laskevat itkukerrat Kaisalle ansioksi. Jos kyyneleet ja katuvainen asenne jatkuvat, Kaisa saattaa päästä avovankilan kautta ehdonalaiseen. Sitä paitsi Kaisan vangit ovat lehtihaastatteluissa kaikki antaneet anteeksi Kaisalle. Birgitta-rehtori on saanut uuden elämän, mistä merkkinä ovat uusi avioliitto, kansanedustajaehdokkuus ja vaalitappion jälkeen tapahtuva muutto Roomaan, jossa uusi aviopuoliso toimii opetusministeriövirassaan. Apulaisrehtori Mikkokin on toipunut, kertoo Opettaja-lehti. Se on julkaissut kihlauksen ja herkän äänitteen, jota ei olisi missään tapauksessa syntynyt ilman vaikeita kokemuksia tai polveen ampumista. Nuori uskovainen Susanna tekee lähetystyötä ja kolumneja Hyvä Sanoma -lehteen Meksikossa miehensä kanssa. Ja Aaro Pauno äiteineen on killitellyt Hymyssä sekä neljässätoista eri tv-ohjelmassa: Mirja Pyykön ohjelmassa Kati Pauno on esitellyt Aaron vauva-albumikuvia. Aaro on soittanut play backinä heviä Maria!ssa ja Maikkarin aamuteeveessä. Ja tämä kaikki on vasta alkua.

Kaisa ei saa enää lukea omahoituritapaamisissa negatiivisia kertomuksiaan. Omahoitaja käskee Kaisan hokea aamuisin peilin edessä lauseita, kuten ”Älä ajattele, mitä olet menettänyt, vaan ole kiitollinen siitä, mitä olet saanut.” Tai: ”Elämä ei mene oikein, jos sitä ei eletä oikein.” Ja: ”Unohda suunnitelmat jotka eivät toimineet, mutta älä koskaan unohda kantaa mielessäsi unelmaa.” Lapsen kymmenen käskyä vanhemmilleen Kaisan tulee jopa opetella ulkoa. Kaisa ei kyseenalaista ulkoläksyä, vaikka hänestä onkin hassua polottaa ääneen lapsen kymmentä käskyä, jos on antanut omat kolme poikaansa ottolapsiksi amanuenssille. Yhtäkaikki Kaisa osaa kertoa omahoitajalle sen kuulustellessa ulkoläksyä, että lapsen seitsemäs käsky vanhemmilleen kuuluu:

Älä varasta elämääni asettamalla kannettavaksi sinun
täyttymättömiä toiveitasi, kaunojasi tai pettymyksiäsi,
sillä minun on tehtävä omat erehdykseni.

Joululahjaksi Kaisa antaa omahoitajalle huoneentaulun, johon hän on kirjoittanut hyvällä opettajakäsialallaan Keski-ikäisen rukouksen, jossa rukoilija pyytää Jumalaa vapauttamaan hänet liiasta puheliaisuudesta ja halusta järjestellä toisten asioita. Omahoitaja taputtelee Kaisaa hartioille, halaakin jopa eikä suostu ymmärtämään, että pelkkää pirullisuuttaan on Kaisa sille moiset lurinat paskarrellut. Makusteltaviksi. (Hoitajan saa iloiseksi käyttämällä termejä ”makustella” ja ”voimauttava”.) Kaisan mielestä uuden omahoitajan olisi pitänyt pysytellä Mehiläisessä työterveyshoitajana eikä tulla levittelemään positiivisuutta Niuvanniemeen. Mutta Kaisalta ei kysytä, koska hän tunnetusti velloo ongelmissa ja ratkaisee niitä kidnappaamalla viattomia kanssakulkijoitaan. Kaisa on kateellinen entisille ei-kidnappaaville työkavereilleen:

1. Jannille, joka pystyi kuuntelemaan tyynesti mielisairaan Tiina Laineisen alkoholisoitunutta huutoa: ”Minä totisesti toivon, että et tulevassa työpaikassasi turmele viattomien lasten minuuksia, niin kuin olet minun tyttäreni psyyken tuhonnut!”

Kaisa muistaa udelleensa Jannilta, mitä se oli miettinyt, kun Tiina Laineinen oli sitä solvannut. Janni oli kertonut ajatelleensa, että Tiina Laineisen rakennekynnet olivat hienot mutta ihotilanne oli pahempi. ”Mä ajattelin, että Laineisen rouvan pitäis mennä mikrohiontaan”, Janni oli todennut hyväntuulisena. Kun myöhemmin Janni oli jo muualla ja Tiina Laineinen kävi lapsensa asioissa haukkumassa Kaisan, asiat olivat aivan eri jamassa. Kukaan ei tuossa palaverissa ajatellut mikrohiontaan passittamisia. Eikä myöskään silloin, kun Tiina Laineisen esikoispoika, armeijakapiainen, keskeytti Kaisan pitämän musiikkitunnin ja kertoi ”ottavansa tilanteen hallintaansa”, minkä olikin sitten tehnyt. Kaisasta ei ole ajattelemaan mikrohiontaa silloin, kun olisi aika ajatella vain ja ainoastaan mikrohiontaa. Kaisa kuuntelee liiaksi, mitä hänelle huudetaan. Siksi -ja myös muista syistä- hän sortuu rakentelemaan melko epäammatillisia kaappausdraamoja.

2. Kaisa muistelee kadehtien myöskin Malisen Esaa. Esa liimailee luokkaansa kreikkalaisten filosofien sanontoja, pakottaa huoltajien vastustuksesta huolimatta pahankuriset loppilaislapset käyttäytymään, vie oppilaat museoihin ja jopa oopperaan ja pääsee lopuksi eläkkeelle ilman, että sortuu näkyviin rikoksiin. Esan kanssa Kaisa on välitunneilla puhunut Rahmaninovista ja Moskovan solisteista ja siitä, että entisessä Neuvostoliitossa naistenpäivä on ollut virallinen vapaapäivä. Esan päästyä eläkkeelle Kaisa on myös yrittänyt liimata luokan seiniin Sokrateen sanoja ja viedä oppilaita museoihin, mutta hänestä ei silti ole tullut rauhallista Esa Malista. Hän ei pääse puhtailla papereilla sairaseläkkeelle niin kuin Esa. Hän onnistuu kylläkin töhrimään rikosrekisterinsä ja pääsemään Niuvanniemeen.

3. Kolmanneksi eniten Kaisa ikävöi ja kadehtii Anhavan Veskua, jonka kanssa on työskennellyt yhtenäiskoulussa. Vesku on historianopettaja ja monen lapsen isä, mikä selittää sen väsyneisyyden ja väsyneisyydestä versovat typerät jutut. Veskun kanssa on puntaroitu erilaisia itsemurhaamistyylejä ja todettu, että riihimäkeläisen koulun ylimmästäkään ikkunasta hyppääminen ei vapauttaisi heitä opetustyöstä. Ainakaan pysyvästi. ”Mitäs sekään sitten olisi, että me kinkattais sairasloman jälkeen tänne töihin kainalosauvoilla? Ei taitais auttaa asiaa, vai mitä luulet?” Vesku supattaa opettajainkokouksessa. Kaisa vastaa sille, että ei. Ei se taida auttaa asiaa sekään.

Kaisalla on ikävä montakin entistä kollegaa. Kollegoista ja ikävästä hän ei saa kuitenkaan puhua omahoitajalleen, koska sen mielestä Kaisan tarinoissa esiintyy liiaksi sarkasmia ja negatiivista ajattelua, jotka vain lamaannuttavat Kaisan. Kaisan tulee omahoitajan mielestä suunnata katse tulevaisuuteen, johon kuuluvat Helsingin avovankila, sitoutuminen päihteettömyyteen ja kenties kuntouttava työ esimerkiksi Sokevalla. Sokevalle otetaan välillä töihin entisiä kriminaaleja. Ja mikäli Kaisan hyvältä vaikuttava kehitys kehittyy edelleen, Kaisalla on hyvät mahdollisuudet päästä Niuvanniemestä avovankilaan ja ehkä jopa suojatyöhön. Siivoamaan lattioilta pajunoksia, joita sokeat käsityöläiset ovat työnsä tiimellyksessä pudotelleet.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: