Muistiinmerkintöjä

Kaisan nahkeat vihkot alkavat saada kirjallista sisältöä. Ensimmäiseen vihkoon Kaisa kirjoittelee omahoitajansa käskystä hempeitä luontorunoja. Trokeen polvi ei kuitenkaan löydä luontevaa asentoa. Sitä paitsi Kaisa tuntee olonsa höntiksi kirjoittaessaan lyyrisiä meteorologikatsauksia punaisista lehdistä, katujen lätäköistä, iltojen pimeyksistä ja kynttilöiden polttelemisesta. Hänen rapakoissahyppimisensä kun nyt kuitenkin on hypitty. Ja kynttilöiden polttaminenkin häneltä kielletään, vaikka kaikki tietävät, ettei hän ole sitä vankityyppiä, joka haaveilee iltojen pimentyessä polttoitsemurhista. Kalterien takana on yksi keltainen vaahtera, jonka lehdistä irtoaa helpostikin muutama naisellinen syysloru. Ainainen vaahteramuutoksien runomittainen havainnointi alkaa kuitenkin tympäistä sekä Kaisaa että hänen omahoitajaansa jo neljännen lehtidaktyylin jälkeen. Villasukka- ja sohvaankäpertymisrunotkaan eivät ota syntyäkseen vankilasellissä. Kaisa on aina halunnut intoilla villasukista ja teemukista, jonka ympärille hän saisi puristaa molemmat kätensä. Tosiasioita on kuitenkin aivan turha yrittää väistellä. Villavaatteissa Kaisa hikoilee ja teetä hän inhoaa. Omahoitaja katsoo Kaisan villasukattomia varpaita. Ne ovat rumat ja ne harittavat. Niistä ei kannata väkisin synnytellä lyriikkaa. Hoitaja kaataa itselleen ja Kaisalle kahvia.

-Meiltä on taenna runoaeka lopahtoo lyhyeen, se toteaa.

Niinpä Kaisa saa omahoitajaltaan luvan siirtyä epiikkaan. Kaisan suorasanaiset töheröinnit ovat tietenkin paitsi solvaavia myös viimeistelemättömiä, koska häntä ei ole siunattu pitkäjännitteisyydellä. Psykiatristen sairaanhoitajien kahvihuoneessa nuo tekstinpätkät kuitenkin ovat yhden talven ajan melkeinpä suosittuja, koska jokaisen tarinan lukeminen vie kolme minuuttia, joka aika hoitajan pitää joka tapauksessa seisoa mikroaaltouunin edessä ennen kuin einesruoka on lämmin. Kahvihuoneeseen vakiintuukin muutamaksi kuukaudeksi uudenlainen lueskelurutiini: ensimmäinen tyhjään kahvihuoneeseen tuleva hoitaja varaa itselleen Savon Sanomat, toinen Seura-lehden, kolmas saa tyytyä Kaisan teksteihin. Omahoitaja koettaa ujuttaa Kaisan vihkosia myös miestenvessaan mutta siellä niitä ei lue kukaan, koska psykiatri Pitkänen on tuonut samaan vessaan Tuulilasin ja National Geographicin vuosikerrat. Vuonna 2009 Kaisan omahoitaja löytää Kaisan tarinavihon korkkaamattomana miestenvessan pöntön takaa. Kellastunut vihko palautetaan Kaisan selliin. Siivousfirma palautetaan ruotuun. Vihkolöytö on selkeä todiste siitä, ettei miestenvessaa ole siivottu kunnolla kolmeen vuoteen.

Kaisa on tottunut siihen, etteivät hänen olemisensa ja tekemisensä herätä suuria intohimoja ihmisissä. Jostain syystä hän kuitenkin pettyy tajutessaan, ettei edes omahoitaja enää jaksa kuunnella tai analysoida hänen tekstejään. Kaisa tajuaa asiaintilan hyvin selvästi eräänä huhtikuisena aamuna lukiessaan hoiturille ääneen rehtorityyppianalyysia, jonka hän on tuhertanut sellissään hirvittävän flow’n vallassa. Sen sijaan, että hoitaja innostuisi lähettämään Kaisan tekstinäytettä kirjakustantamoihin, se rapsuttelee niskaansa haukotellen ja sanoo:

-Myö on aateltu, että ruettas sinun kanssas kuuntelemmaan näitä kirjastokärryn cd-levyjä ja sitten juteltas aena lopuks siitä, että mittee ajatusta ne musanäytteet sinussa ikkäänkuin herättellöö.

Omahoitajan ja Kaisan yhteinen henkinen polku on kulkeutunut loppuun. Kaisa ryhtyy kuuntelemaan hoiturin kanssa Celine Dionin ja Mariah Careyn makuuhuonemusiikkia. Omahoitaja taitaa olla rakastunut tai muuten turhautunut elämäänsä, miettii Kaisa sulkiessaan ruutuvihkonsa.

Kaisa päättää kirjoitella tästä lähtien omaelämäkerrallisia pakinoitaan vain itselleen ja kerran vuodessa osastolla vierailevalle Gregor Saavalaiselle.  Onneksi sentään Gregor on olemassa. Ja Gregorin vaimo. Ja vaimon perikuntamökki Siilinjärvellä. Jos vaimo ei pakottaisi Gregoria joka kesä kahdeksi viikoksi sukunsa mökille, Gregor ei missään nimessä liikkuisi Pohjois-Savossa. Ja jos vaimo ei olisi niin hemmetin hanakka nalkuttamaan, Gregorin ei tarvitsisi paeta sukumökiltä Kuopioon. Ja jos Gregorilla ei olisi paniikkihäiriötä, se istuisi pakoreissuillaan kuopiolaisessa torikahvilassa eikä varmasti pahimmissa painajaisunissaankaan vierailisi Kaisan luona Niuvanniemen vankimielisairaalassa. Kaisa on jossittelun mestari ja yleensä hänen pahimmat jossinsa myös käyvät toteen. Gregorin kohdalla näin ei kuitenkaan käy. Gregor tulee joka kesä katsomaan lempirikollistaan Niuvaan. Kaisa lukee Gregorille pätkiä mustasta muistivihkostaan. Gregor tuo mukanaan omenalörtsyjä ja kuuntelee Kaisan tarinoita – jos ei niin keskittyneesti mutta ainakin välillä hiukan hymähdellen. Jos Kaisa ei olisi mielisairas rikollinen, Gregor saattaisi jopa hiukan ihastua Kaisaan. Gregor on täyttänyt viisikymmentäviisi ja vaihtaisi naputtavan vaimonsa mielellään alle nelikymppiseen nuoreen hupakkoon.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: