Kolmen kerroksen väkeä

Omahoitaja on hävittänyt lompakkonsa. Se tonkii hermostuneena Pentikin muovikassia ja muita nyssäköitänsä. Sen pää pyörii kuin maakotkalla, kun se haravoi katseellaan terapiahuonetta lompakon löytymisen toivossa. Se supisee, että olisiko kukkaro jäänyt aamulla kuitenkin kotiin. Vai onkohan nuoriso anastanut sen aamubussitohinassa? Kaisa vakuuttaa, että omahoiturilla on varmastikin ollut rahapussi mukana tämänpäiväisellä ostosretkellä, jonka hoitaja on tehnyt ruokatuntia liu’uttaen.

-Ellet sit oo varastanu Sokkarilta ja Pentikistä nuita juttuja, jotka sulla on nuissa muovipusseissa, Kaisa piikittelee.

Hoitaja ei pidä siitä, että mielisairaat ihmiset vittuilevat sille varastelemisista. Se muistaa tosin maksavansa luomutomaattinsa halpojen espanjalaistomaattien hinnalla. Ja remonttiäijillekin hoituri on maksellut pimeänä keittiön ruoanlaittosaarekkeen rakentamisen. Terveet, fiksut ihmiset osaavat käyttää harkintaa eettisissä valinnoissaan, älähtää hoitaja mielessään kalikan kalahtaessa. Ja joka tapauksessa hullut pysykööt ruodussaan älköötkä hyppikö ammatti-ihmisten nenille, tuskin on tälläkään vankimielisairaalan asiakkaalla vara aukoa päätään normaaleille veronmaksajille.

Kaisa on onnellinen, kun hoiturista ei ole pitämään tänään hänelle positiivisen ajattelun kurssia. Hän päättää kertoa oman syvyyspsykologisen unensa. Nyt on hyvä hetki jutella syvällisiä, koska hoitajalla ei ole aikaa kuunnella; kaikki sen aika menee lompakkohöyryämiseen.

Kaisa on nähnyt unen, jossa Sigmund Freud on leikkinyt nukkekotia Pilpatsuon koulun henkilökunnalla. Freudin nukkekodissa on ollut kaksi kerrosta ja lisäksi valolta suojattu kellari rottia, vanhoja rojuja ja pannuhuonetta varten. Keskimmäisen kerroksen optimisti-Freud on rakentanut ja sisustanut opettajia varten. Alunperin Freud on halunnut opettajien olevan tässä talossa niitä, joiden minuus on kehittynyt hallitsemaan yläkerran vaativaa yliminää ja toisaalta pitämään kurissa kellarissa rietastelevaa viettielämää. Katsellessaan Pilpatsuon opetushenkilöstöä Freud joutuu kuitenkin luopumaan haaveistaan. Tasapainoisia opettajia nukkekodissa on kovin vähän.

Freud on vittuuntunut, koska hän on maalannut tervehenkisen keskikerroksen seinät moneen kertaan siniseen taittuvalla valkoisella. Ja valoverhojen ompeleminenkin on ollut aivan mielisairasta puuhaa. Suurin urakka on ollut nimenomaan tässä terveiden ihmisten egokerroksen sisustelussa, ja nyt kuitenkin vain pari hassua opettajaa pääsee tähän kerrokseen näkemään Freudin huolellisten pikkukätösten jälkiä.

Huoaten Freud asettaa egokerrokseen Älykkömiehen ja Rouva Hyvähermoisen. Älykkömies moikkaa Freudia, he ovat vanhoja tuttuja. Lukevat samoja kirjoja ja katsovat televisiosta vain Teemaa. Freud kysyy Älykkömieheltä, mitä mieltä se on uudesta opetussuunnitelmasta. Älykkö vastaa, että opetussuunnitelma on ihan hyvä. Tarpeeksi hyvä. Älykkö ymmärtää oman paikkansa tässä nukkekodissa ja laajemminkin maailmassa. Se on tyytyväinen työelämässä vallitsevaan tilanteeseen, ja joskus se jopa nautiskelee työstään. Viime vuonna sen laatima historian oppikirja voitti kultaa kansainvälisessä oppikirjakilpailussa. Älykkömies on iloisen ylpeä saavutuksistaan, koska se tietää omat rajansa ja senkin, että aina ei elämässä näin hyvin mene.

Rouva Hyvähermoiseen Freud on myös varsin tyytyväinen. Hyvähermoisen kohdalla ei tarvitse pelätä hysteriaa tai helmikuisia hermoromahduksia. Hyvähermoinen tulee aamulla töihin, tekee työnsä omien voimavarojensa mukaan, pitää penskat kurissa ja lähtee illaksi Lilla Teaterniin ja sen jälkeen syömään itse leipomaansa pullaa.

Vähän aikaa mietittyään Freud päättää alentaa psykoanalyyttista rimaansa. Näin egokerrokseen voidaan päästää myös Tuurijuoppo ja Muusikonretale. Nekin hoitavat opetushommansa realismipohjalta, miettii Freud. Tokihan Tuurijuopon kanssa on välillä paikallepääsemisongelmaa ja Muusikonretalekin loikkii aina siitä, missä aidankorkeus on häntä varten erikseen räätälöity. Oppilaiden kannalta nuo kaksi -Tuurijuoppo ja Muusikonretale- kuitenkin ovat melko luotettavaa porukkaa, toteaa Freud. Hän päättää katsella muutamia seksiin, päihteisiin ja rokkenrolliin liittyviä asioita sormiensa lävitse.

Kellarin alhaiseen viettikerrokseen Freud sijoittaa Pilpatsuon opettajista Selkäänpuukottajan, Poliitikon, Vonkaajan, Blondin ja Kaisan. Kaisa on kidnappaaja eikä sille tarvitse selittää sen loppusijoituspaikkaa. Selkäänpuukottaja-Tarja sen sijaan vaatii kovaan ääneen hyvää selitystä. Freud kertoo sille kauniisti, että hän tämän talon luojana on kuullut sekä nähnyt kaiken senkin, minkä Selkäänpuukottaja on puhellut ja puuhastellut salassa.

-Ihan hyvä reksi sinusta tulee kuitenkin, älä peljästy, Freud toteaa Selkäänpuukottajalle. -Pimeässä sinun on oikein hyvä taktikoida ja laatia urasuunnitelmaa.

Kaisa on aidosti vahingoniloinen Selkäänpuukottajan kellarikohtalosta. Selkäänpuukottaja on se, joka on aina muistanut lohduttaa Kaisaa kertomalla suureen ääneen, kuinka hänellä ei ole mitään vaikeuksia oppilaiden kanssa. Lisäksi se on usein kahdenkeskisissä keskusteluissa analysoinut Kaisan olemusta: olemus on liian tyttömäinen ja epävarma kasvatusalan töihin. Omia tekemisiään se ärsyttävä akka on kaikki nämä vuodet liioitellut ja soittotaitojaan roimasti yliarvioinut.

-Todellisuudessa sä et ole missään Jyväskylän Kaupunginorkesterissa ikinä selloa soittanut, kai mä nyt sen tajusin valheeksi heti kättelyssä, Kaisa marmattaa Selkäänpuukottajalle kellariloukon turvallisessa pimeydessä. Kellarissa ei tarvitse käyttäytyä korrektisti, ja se on Kaisan mieleen.

Selkäänpuukottaja sihahtaa Kaisalle hiljaa, että se varmasti kostaa tällaiset päänaukomiset, kunhan siitä tulee rehtori. Yhdessä Poliitikon kanssa ne varmasti järjestävät asiat niin, että parin vuoden kuluttua sekä Pilpatsuon rehtorinkopissa että Kokoomuksen eduskuntaryhmässä Kaisa näkee tuttuja kasvoja. Toisin kuin Kaisalla, näillä kahdella keski-ikäisellä naisella on tukijoukkoja politiikassa, liike-elämässä ja koulutoimessa.

-Lasten etuja me molemmat ajamme, aloittaa Poliitikko automaattisen linjapuheensa kellarissa jaaritellen tasa-arvosta, korkeatasoisesta koulutuksesta ja hyvästä lapsuudesta.  (Poliitikon omat penskat ovat väkivaltaisia sosiopaatteja, koska Poliitikon aika menee vaalityöhön.)

Poliitikon kokkariääntä kuunnellessaan Kaisa ymmärtää tärkeimmän. Ensimmäinen lasten etu niin Poliitikon kuin Selkäänpuukottajankin mielestä on se, että punaiseen puseroon pukeutunutta Kaisaa vedetään kellarin pimeydessä turpaan nainen-naiselle-tyyppisesti.

Vonkaaja ja Blondi ovat vain tyytyväisiä kellarin pimeään atmosfääriin. Niitä eivät kiinnosta rehtori- tai eduskuntavaalit. Blondi heiluttelee ja koketeeraa hiustenpidennyksiensä kanssa Vonkaajan kertoessa pari erinomaisen rasvaista juttua. Blondi on jo 38-vuotias, ja silti se tunkee aina selluliittinsa hiukan liian pieniin ja nuorekkaisiin mekkoihin. Tässä pimeydessä selluliitti ei erotu, riehaantuu blondi. Se ja Vonkaaja järjestävät itselleen soittoruokalaolosuhteet. Ne pyytävät Freudia kääntämään selkänsä, kun ne vetäytyvät vanhojen Neuvostoliitto-karttojen taakse suunnittelemaan maantietotunteja.

-Vähän ehkä mennään terveystiedonkin puolelle, vinkkaa Vonkaaja muille kellarin opettajille. Blondi taputtaa komeaa Vonkaajaa päälaelle ja nauraa uskollisesti Vonkaajan vitseille, sananmuunnoksille ja punaviinipänikälle.

Freud kipuaa ylös kellarin portaat ja päättää jättää alakerran väen omaan rauhaansa. Hän on hyvin väsynyt, vaikka hän on viipynyt vain kymmenen minuuttia id-kellarissa. Kuinka helvetissä nuo tampiot pystyvät kaiken tuon sirssiloimisensa ohessa hoitamaan opetustyöt, Freud huokailee kiitollisena siitä, ettei ole opetustoimenjohtaja vaan aikaa sitten kuollut psykiatri.

Vintillä yliminäkerrokseen sijoitettujen opettajien tunnelma on harras, huomaa Freud kivuttuaan kaikki 123 rappusta. Uskovaiset ja Mammat puhuvat sopuisasti keskenään. Ne ovat kovin huolestuneita maailmantilanteesta. Mammat ovat lisäksi erittäin väsyneitä, koska ne kantavat öin ja päivin äidillistä huolta koulun lasten olemisesta. Mammojen vuorokausissa on 54 tuntia. Onneksi on, koska niiden pitää ehtiä suunnitella yhteistoiminnalliset oppitunnit, kirjoittaa viikoittaiset raportit oppijoiden koteihin, ylläpitää päivittäin sähköistä reissuvihkoa ja luokan blogia, lukea ammattikirjallisuutta, tehdä ravintoympyrähyväksyttyä ruokaa omalle kuusilapsiselle perheelleen, viedä vanhimpia lapsia soittotunneille, nuorinta puheterapiaan ja keskimmäistä kuvataidekouluun. Lisäksi aikaa kuluu yleiseen huolestumiseen, vihanhallintaharjoitteisiin, viikoittaisiin urheiluharrasteisiin ja parisuhteen hoitamiseen. Mammojen syyllisyydentunne on hirvittävä, mutta syyllisyys kuuluu vanhemmuuteen, opettajuuteen ja naiseuteen. Näin luki Kodin Kuvalehdessä, kertoo yksi Mammoista.

Uskovaiset yhtyvät Mammojen otsanrypistelyyn. Niiden mielestä Mammojen asiat ovat hyvin, vaikkakin yksi Mammoilta puuttuu ja sen mukana kaikki. Uskovaisten mukaan elämään pitää mahtua yhteistoiminnallisten oppituntien, viikkoraporttien, sähköisen reissuvihkon, ammattikirjallisuuden lukemisen, terveellisen ruoanlaiton, lasten soittoharjoitteiden, puheterapioiden ja kuvataidekerhojen, yleisen huolestuneisuuden, vihanhallinnan, urheilun ja parisuhteen lisäksi myös aikaa kaikkein tärkeimmille: elävälle Jumala-suhteelle, rukouselämälle ja seurakunnassa työskentelylle.

-Tämä maailma on pahan vallassa, ja mikäli emme pidä itseämme kurissa, olemme myös me hyvin nopeasti pahan vallassa, jutustelevat Mammat ja Uskovaiset yläkerrassa hillitysti.

-Minne sinä menet kuolemasi jälkeen, kysyy yksi sieluista huolestunut Uskovainen huomatessaan Freudin.

Freud sanoo, ettei hän tiedä, mutta nyt ainakin hän aikoo jättää tämän nukkekodin vähäksi aikaa. Hänen on nimittäin vietävä Kellokoskelle Marjatta-opettaja. Sen vainoharhaisuus on taas mennyt niin pitkälle, ettei sitä tässä nukkekodissa voida enää hoitaa. 59-vuotias Marjatta kiljuu pihalla tietävänsä, kuka hänen opettajanoppaitaan varastelee ja lukujärjestyksiään muuttelee.

-Syyllinen tulkoon esille, tai teen asiasta poliisijutun! Lisäksi popliinitakkini on liattu, se oli aamulla vielä puhdas! Minua vainotaan ja tiedän, kuka vainoajani on, hurjastelee englantia opettava Marjatta.

Stressaantunut Freud ihmettelee, miten Marjatan karjunta voi kuulua nukkekodin superegovintille saakka, vaikka se naakka on pistetty lepositeisiin ja Freudin Citroenin takakonttiin. Freud kiroilee ja vannoo vetävänsä tänä iltana kokaiinia nokkaansa hyvin rajusti.

__________________________________

-Nii-in, siihen se uni sit loppuikin, lopettaa Kaisa kertomuksensa. Kaisa on ylpeä tyylipuhtaasta unestaan, jonka juoni on ollut selkeä ja tunnelma jopa bunuelmainen.

Omahoitaja penkoo kaappejaan. Se on levitellyt kirjoituspöydänlaatikoiden sisällön lattialle. Lompakkoa ei löydy, deodorantti on pettänyt. Hoituri ei ole kuullut sanaakaan Kaisan puheista. Kaisan mielestä asioiden näin ollessa he ovat saavuttaneet raikkaan win-win-tilanteen.

Turhaumia

Kaisa ei meinaa jaksaa uutta omahoitajaansa. Se tuo ikävästi hänen mieleensä ne naisopettajat, joiden olisi pitänyt oikeastaan opiskella terveydenhoitajiksi. Ne, jotka sukivat ja pörhentelevät ylimmällä oksalla Tupperware-kulhosarjojensa kanssa. Ja sieltä samalta oksalta käsin taputtelevat, halaavat ja ymmärtävät kaisoja. Sanovat kaisoille, että sä olet kyllä ihana, sä olet tommonen oma ittes ja parempaa jatkoa sulle. Ja kuitenkin aamulla nyökyttelevät Kaisan suuntaan koulun tuulikaapissa ja sanovat siivoojalle, että kaikenlaista kulkijaa sitä tähänkin maailmaan on sisäänheitetty. Ja siivooja niille, että näin on, sääliksi käy tuonkin sussuroitsijan lapsia.

Omahoitaja kaataa vettä Kaisan lasiin, joka on puoliksi tyhjä. Kaisa juo kerralla veden pois ja katselee vähän aikaa omahoitajaa lasinpohjan läpi. Hoitajan pitäisi ostaa uudet silmälasit tai ainakin pyytää optikkoa ruuvaamaan niitä entisiä kireämmälle. Silmälasit valuvat koko ajan hoitajan nenällä. Ja koska hoitaja myllää käsillään ilmaa, kun se puhuu, sen pitää rypistellä nenällään laseja ylemmäs. Tämä tapahtuu keskimäärin kaksi kertaa minuutissa, Kaisa on pitänyt kirjaa asiasta. Jokaisella nyrpistyskerralla hoitajan ylähampaat paljastuvat. Kaisa on kateellinen hoitajalle sen valkoisista, tasaisista hampaista. Kaisan omat hampaat ovat harmaat. Sitä paitsi etuhampaat ovat liian isot, ja ne vinksottavat. Joskus ennen muinoin Kaisa on haaveillut hammasremontista. Hän säästäisi palkoista ja menisi sorvauttamaan itselleen häikäisevän hymyn. Mutta sitten myöhemmin Kaisan elämään on tullut kaikenlaista muuta. On pitänyt synnyttää ja kaapata ihmisiä, ja niinpä vain on hammasremontti jäänyt tekemättä.

Omahoitaja on käskenyt Kaisaa luettelemaan entiset työkaverinsa ilman attribuutteja ja lisänimiä. Kaisa listaa kiltisti kaikki kollegansa viimeisimmästä työpaikastaan. Hoitaja kirjoittaa nimet ylös valkotaululle. Se käyttää vahingossa permanenttitussia, koska ei ole rutinoitunut taulullekirjailija, huomaa Kaisa. Nyt Kaisan kollegoiden nimet jäävät pysyvästi Niuvanniemen terapiahuoneen seinään. Jos tulee ydinsota, jäljelle jäävät vain rotat, torakat ja valkotaululla seisovat viisitoista erisnimeä.

Kaisan eteen pannaan tyhjä tuoli. Kaisan pitää kuvitella, että tuolilla istuu ensimmäinen valkotaulun kollegoista. Pasi. Kaisan pitää keksiä Pasille kivaa sanottavaa.

-Sellaista jotain, mikä toisi Pasille oikein kivan mielen, hoitaja viuhtoo nenäänsä rypistellen ja piirtää hymynaaman Pasin nimen viereen.

Jos nyt syttyy ydinsota, Pasin nimen viereen jää ikuisiksi ajoiksi iloinen hymynaama, tuskailee Kaisa. Pasin nimen viereen ei missään nimessä saa jäädä iloista hymiötä, koska Pasi on iloinen ainoastaan silloin, kun se näkee toisten epäonnistumisia. Toisaalta, Kaisa muistaa, hänen seurassaan Pasi on kyllä saanut olla iloinen hyvin usein. Kaipa hymynaama jää ydinsodan syttyessä lopultakin ihan oikeaan paikkaan, päättää Kaisa pohdintansa ja alkaa miettiä, miten hän voisi asetella sanansa niin, että Pasille tulisi kiva mieli.

Tehtävä on hankala. Kaisa yrittää rimpuilla irti sanomalla hoitajalle, että ennenvanhaan sana ”kiva” on ollut puhekieltä eikä sanaa ole saanut käyttää ainekirjoituksessa. Nykyisin kivaa saa käyttää. Opetusministeri Henna Virkkunenkin käyttää sitä. Hoitaja katsoo Kaisaa silmälasiensa yli ja sanoo, että Kaisan pitää aloittaa kannustava puhe Pasille ja koettaa keskittyä nyt tähän hetkeen, tähän tehtävään.

-Eikä mulla ole aikaa istua joutilaana tässä tuolissa, työssäkäyvillä ihmisillä on velvoitteita, kirnittää pinnatuolilla kyhjöttävä näkymätön Pasi.

-Pasi, sinulla on minun mielestäni kiva auto. Se varmasti kuluttaa hyvin vähän bensaa, mikä on hyvä asia, koska sinä olet säästäväinen mies, aloittaa Kaisa epävarmana ja miinoja väistellen.

-Minusta on mukavaa, kun sinä et koskaan naura minun jutuilleni. Se johtuu varmaan siitä, ettet sinä kuuntele, mitä minä sanon. Minä olen sinun mielestäsi tyhmä ja omituinen. Sanoit sen minulle, kun minä oksensin Educa-messujen jatkoilla Hotelli Vantaan pihalle. Minusta sinä, Pasi, olet sopivan vakavamielinen opettajaksi. Ihailen myös urheilusuoritteitasi. Ja isänmaallisuuttasi.

Hoitaja keskeyttää Kaisan puheen ja väittää, että Kaisalla on ongelma isänmaallisuuden ja hiihtämisen kanssa. Kaisa vänkää, että päinvastoin. Hän on hyvin iloinen vapaudesta, joka maassamme vallitsee hiihdossa kunnostautuneiden sotapoikien ansiosta. Hoitaja kysyy, mitä mieltä Kaisa on suomalaisen peruskoulun Pisa-menestyksestä. Kaisa änkyttää. Pisa-menestys kertoo, että oikeasti koulu voi hyvin ja Kaisan iänikuinen ruikutus on aiheetonta. Hoitaja keskeyttää änkytyksen sanomalla, että Kaisalla on suuria ongelmia paitsi sinivalkoisen Suomen ja suksien kanssa myös maailmalla arvostetun peruskoulumme kanssa. Ja tämä kaikki johtuu Kaisan hyvin puuttellisiksi jääneistä elämänhallintataidoista.

-Ei kai, silleenkö on asia, kysyy Kaisa ilman kysymysmerkkiä.

Illalla Kaisa istuu lukitun huoneensa sängyllä ja asettaa tuolin eteensä. Tuolilla istuu Pasi, kireä amatööripingismestari Nurmijärveltä. Kaisa tuijottaa 165-senttistä pingismenestyjää suoraan sen hailakansinisiin silmiin. On kai se väsynyt, kyllä Kaisa ymmärtää. Se on rakentanut itse sen vaaleanvihreän omakotitalonsa nurmijärveläispellolle, ja sen nuorimmalla on liimakorva. Ja koska sen vaimo ei hyväksy lasten unikoulutuksia, kersat juoksentelevat mölisten pitkin kämppää öisin, kun Pasin vaimo imee korvakynttilällä räkää irti nuorimman korvasta. Ja kaiken tämän tapahtuessa Pasin pitäisi oikeastaan latautua työyhteisön haasteisiin. Vähemmästäkin väsyy, sanoo Kaisa. Vähemmästäkin todella väsyy ja alkaa vihata esimerkiksi maahanmuuttajia, jotka elävät työttömyyspäivärahalla ja ovelina neekereinä vievät Pasin veljeltä vaimot ja veljenvaimoilta työpaikat. Kaisan mielestä Pasin pitäisi kuitenkin tarttua hetkeen ja hyväksyä viimeinkin kaksi tosiasiaa: a) itähelsinkiläiset maahanmuuttajat eivät koskaan tule osallistumaan luterilaisiin koulujumalanpalveluksiin ja b) itähelsinkiläiset maahanmuuttajat eivät tule koskaan syömään joulukinkkua. Sitä paitsi Pasihan on saanut pitkällisten vänkäyskierrosten jälkeen vapautuksen maahanmuuttajien opettamisesta, ei Pasin tarvitsisi oikeastaan edes ajatella näitä asioita, Kaisa painottaa.

Tuolilla istuva näkymätön Pasi alkaa luopua harvasanaisuudestaan. Siitä näkee, että se hermostuu ihan pian. Pasilla on paljon purkamatonta vihaa sisällään, tietää  Kaisa ja kallistaa ymmärtäväisenä päätään. Omasta mielestään Pasi on rauhallinen ja johdonmukainen kasvattaja niin kuin muutkin koulun miesopettajat (paitsi se viime lukuvuoden homosijainen). Kaisa kertoo kuulleensa Pasin luokasta joskus hallitsematonta mieskimitystä ja karttakepin paiskomista. Pasi tuhahtaa ja kertoo, mitä mieltä se on vakoilevista akoista.

-Minun luokassani kukaan ei sentään kiroile, heittää Pasi.

Kaisa huomauttaa, ettei hänenkään luokassaan kiroile kukaan muu kuin Kaisa. Ja hänkin hyvin hiljaa niin, etteivät oppilaat läheskään aina kuule. Pasi huomauttaa, että Kaisalla ei enää ole luokkaa, jossa Kaisa voisi kiroilla. Pasin kasvoilla on hyvin ilkeä ilme. Kaisa suuttuu Pasille ja sanoo, että Pasi on kiukkuinen, helposti pimahtava virtsanhajuinen ukko.

-Tai virtsa on huono sana. Kuselta sinä haiset, Kaisa riemastuu.

-Kolme sanaa sinulle, ole saatana kerrankin ystävä minulle! Sinä kireä, pingispalloa mäiskivä tylsimys. Itara mies, jonka keskushermosto on muodostunut yhdestä suuresta, äärimmäisen pinkeästä akillesjänteestä.

Pasi nousee tuolilta ja sanoo, että sanoja oli enemmän kuin kolme ja tämä palaveri oli kaiketi sitten tässä.

Näkymätön Pasi avaa kaikki Niuvanniemen lukitut ovet ja lähtee takaisin työpaikalleen. Kaikki ei mennyt ihan kohdilleen. Kaisa katsoo ulos räntäsateeseen ja näkee paikalta poistuneen Pasin kengänjäljet Niuvanniemen pihalla. Kengänjäljet ovat pienet niin kuin on Pasikin. Mutta mitä väliä on koolla, kysyy Kaisa itseltään. Pasi on kuitenkin heistä kahdesta se, joka saa olla ja mennä oman sekavan päänsä mukaan.

Talvi

Pakkanen narisee nurkissa. Gregor Saavalainen syö aamupuuroa ja mielistelee vaimoa tämän mustikkahilloksellisista ansioista. Kuinka voikaan olla mahdollista, että juuri hänen kohdalleen on sattunut näin taitava hillontekijä, Gregor ylistää. Eikä hillo vielä mitään. Vaimo on myös harvinaisen kärsivällinen ihminen. Nykyajan naisten joukossa Gregorin vaimo on kallisarvoinen helmi. Vain paineen alla hiilestä muodostuu vaimon kaltaisia mattapintaisia ja kuitenkin niin säteileviä jalokiviä. Rakastavia, pitkäpinnaisia, älykkäitä. Ja vaimon tekemä karjalanpaisti! Sitä Gregor tahtoo syödä elämänsä loppuun saakka.

-Kylläpä niin, irvii vaimo mielessään, -Näin vanhan ja rupsahtaneen akan on syytäkin olla hyvä karjalanpaistin uuniin tyrkkäämisessä, mikäli ei halua ukkonsa juoksentelevan lopullisesti toisiin osoitteisiin.

Vaimo ei ole vieläkään antanut anteeksi Gregorin rakastumisia. Gregor ei mahda mitään itselleen. Joka talvi hän rakastuu palavasti nuoriin työkavereihinsa, kuljettaa niitä kahvilla ja lainailee niille korkeakirjallisuutta. Vaimoa ärsyttävät nämä platoniset suhteet ja se, ettei Gregor suoriudu kunnolla edes aviorikoksesta. Joka halvatun talvi se huokailee nuorten naistensa perään, lueskelee Van Goghin elämäkertoja ja Jungia. Ja huokailuun se kaikki sitten jääkin. Näistä onnettoman epäseksuaalisista hössötyksistä vaimon on mahdotonta raportoida kollegoille vesijuoksun aikana. Parhaiden naisystävien miehet sentään ymmärtävät pikkujoulupäissään vaihdella ruumiinnesteitä naisalaistensa kanssa paperisilppureiden äärellä, mitä erhettä voidaan yhdessä päivitellä Hyrylän uimahallin kuntoradalla kevääseen saakka. Naisten solidaarisuusrenkaaseen pääsy on Gregorin vaimolle hankalaa, koska Gregor ei ole kunnollinen edes petturina.

Gregorin vaimo kuuntelee naistovereidensa tarinoita ja sitäkin, kuinka hänen tulisi olla vieläpä onnellinen miehestään, joka ei sorru petokseen muutoin kuin mielikuvituksen tasolla. Usein, vaimo miettii, hän olisi hyvin onnellinen, jos tuo typerehtivä mies ottaisi viimeinkin ja lähtisi. Näemmä ottajia tuonkin lajin miehille on. Joka ainoa talvi äijä saa vänkärinpaikalle uuden kolmekymppisen kuljetettavan, joka kuuntelee suu tiedostetussa suppuasennossa Gregorin syvällisiä ajatuksia musiikista, kirjallisuudesta ja poliisina olemisista. Asian ymmärtäisi, jos Gregor olisi Kari Tolvanen. Mutta kun se ei ole.

-Ja tuo mielisairas höynä on kyllä kaiken huippu. Vain meikäläisen ukko keksiikin juoksennella Niuvanniemessä kaihoamassa jonkun onnettoman kuhilaan perään. Ja anoppi tietenkin mukana esiliinana, vaimo tilittää työnohjaajalleen, joka merkitsee fläppitaululle ylös tarinan avainsanoja. Niiden avulla Gregorin vaimon tulee kirjoittaa elämäntarinansa uusiksi seuraavaan työnohjauskertaan mennessä.

-Yritä keskittyä tarinassasi positiivisiin asioihin, terapeutti tankkaa silitellen silkkihuiviaan, -Kuinka olet onnistunut työelämässäsi, harrastuksissasi, perhe-elämässä. Sinähän kerroit viime kuussa, kuinka hienosti perennasikin olivat tänä kesänä kasvaneet siellä kesämökillänne. Älä unohda perennoja, ja nähdään kahden viikon päästä, kultaseni! Ehkäpä pääsemme tekemään sitä aarrekarttaakin silloin.

Gregorin vaimo ei ole tyytyväinen työnohjaukseen eikä aarrekarttoihin, joiden avulla pitäisi katsoa valoisaan tulevaisuuteen. Pekka-Eric Auvinen ei tiennyt ryhtyessään puuhiinsa, että hänen takiaan koko Jokelan koulun työyhteisö pakotetaan debrieffaamaan asioitansa yliymmärtävän työnohjaajan johdolla kolmen lukuvuoden ajan. Jos se olisi tiennyt, se olisi ymmärtänyt jäädä ammuskelemaan vain niitä omeniaan sinne Jokelan pöpelikköihin, purnaa Gregorin vaimo kollegoilleen. (Yli viisikymmenvuotiaat saavat Jokelankin koulussa rauhassa vaipua tietynasteiseen kyynisyyteen. Viimeisistä menopaussintuoksuisista työvuosistaan nämä vanhat työjuhdat suoriutuvat tunnetusti vain negatiivisuuden voimalla, naureskelevat nuoret rehtorikollit kokoustaessaan.)

Kaisan asiat Niuvanniemessä eivät nekään ole kummoisessa jamassa. Entinen omahoitaja on lähtenyt kihloihin, naimisiin ja isyyslomalle. Uusi omahoitaja on Kaisalle järkytys. Se lässyttelee Kaisan näyttämään sille kuvia lapsistaan ja entisestä kodistaan. Se hössöttää hyväksyvänsä Kaisan täysin sellaisena kuin Kaisa on.

-Mikä valhe! Tuollaiset asiat sanotaan ääneen vain, mikäli ei pystytä hyväksymään toista ihmistä millään tasolla, julistaa Kaisa Gregorin äidille puhelimessa.

Lisäksi, ihmettelee Kaisa, kuinka joku voi hyväksyä ihmisen, joka on kidnapannut viisi ihmistä, käyttänyt teräaseita ja haulikkoa kaappaushankkeensa aikana ja kauniiksi lopuksi antanut omat lapsensa adoptoitaviksi. Senkin, joka ei ole edes vielä syntynyt? Kaisan mielestä ihminen, joka sanoo hyväksyvänsä Kaisan kaltaisen naisen, ei ole kovinkaan luotettava, viisas eikä mieleltään eheä.

-Sinä et siis halua kuulua sellaiseen kerhoon, joka hyväksyy sinut jäsenekseen? kysyy muori Saavalainen.

-Mitä sä sanoit? kyselee Kaisa irroittaen salmiakkiaakkosia hampaistaan.

-Ei mitään, sanoo muori.

Negatiivisuudestaan huolimatta Kaisa pyrkii kiltteyteen, näyttää uudelle hoiturille kuvia lapsistaan ja itkee sen mieliksi jokaisella tapaamiskerralla. Uusi omahoitaja ja psykiatri Pitkänen laskevat itkukerrat Kaisalle ansioksi. Jos kyyneleet ja katuvainen asenne jatkuvat, Kaisa saattaa päästä avovankilan kautta ehdonalaiseen. Sitä paitsi Kaisan vangit ovat lehtihaastatteluissa kaikki antaneet anteeksi Kaisalle. Birgitta-rehtori on saanut uuden elämän, mistä merkkinä ovat uusi avioliitto, kansanedustajaehdokkuus ja vaalitappion jälkeen tapahtuva muutto Roomaan, jossa uusi aviopuoliso toimii opetusministeriövirassaan. Apulaisrehtori Mikkokin on toipunut, kertoo Opettaja-lehti. Se on julkaissut kihlauksen ja herkän äänitteen, jota ei olisi missään tapauksessa syntynyt ilman vaikeita kokemuksia tai polveen ampumista. Nuori uskovainen Susanna tekee lähetystyötä ja kolumneja Hyvä Sanoma -lehteen Meksikossa miehensä kanssa. Ja Aaro Pauno äiteineen on killitellyt Hymyssä sekä neljässätoista eri tv-ohjelmassa: Mirja Pyykön ohjelmassa Kati Pauno on esitellyt Aaron vauva-albumikuvia. Aaro on soittanut play backinä heviä Maria!ssa ja Maikkarin aamuteeveessä. Ja tämä kaikki on vasta alkua.

Kaisa ei saa enää lukea omahoituritapaamisissa negatiivisia kertomuksiaan. Omahoitaja käskee Kaisan hokea aamuisin peilin edessä lauseita, kuten ”Älä ajattele, mitä olet menettänyt, vaan ole kiitollinen siitä, mitä olet saanut.” Tai: ”Elämä ei mene oikein, jos sitä ei eletä oikein.” Ja: ”Unohda suunnitelmat jotka eivät toimineet, mutta älä koskaan unohda kantaa mielessäsi unelmaa.” Lapsen kymmenen käskyä vanhemmilleen Kaisan tulee jopa opetella ulkoa. Kaisa ei kyseenalaista ulkoläksyä, vaikka hänestä onkin hassua polottaa ääneen lapsen kymmentä käskyä, jos on antanut omat kolme poikaansa ottolapsiksi amanuenssille. Yhtäkaikki Kaisa osaa kertoa omahoitajalle sen kuulustellessa ulkoläksyä, että lapsen seitsemäs käsky vanhemmilleen kuuluu:

Älä varasta elämääni asettamalla kannettavaksi sinun
täyttymättömiä toiveitasi, kaunojasi tai pettymyksiäsi,
sillä minun on tehtävä omat erehdykseni.

Joululahjaksi Kaisa antaa omahoitajalle huoneentaulun, johon hän on kirjoittanut hyvällä opettajakäsialallaan Keski-ikäisen rukouksen, jossa rukoilija pyytää Jumalaa vapauttamaan hänet liiasta puheliaisuudesta ja halusta järjestellä toisten asioita. Omahoitaja taputtelee Kaisaa hartioille, halaakin jopa eikä suostu ymmärtämään, että pelkkää pirullisuuttaan on Kaisa sille moiset lurinat paskarrellut. Makusteltaviksi. (Hoitajan saa iloiseksi käyttämällä termejä ”makustella” ja ”voimauttava”.) Kaisan mielestä uuden omahoitajan olisi pitänyt pysytellä Mehiläisessä työterveyshoitajana eikä tulla levittelemään positiivisuutta Niuvanniemeen. Mutta Kaisalta ei kysytä, koska hän tunnetusti velloo ongelmissa ja ratkaisee niitä kidnappaamalla viattomia kanssakulkijoitaan. Kaisa on kateellinen entisille ei-kidnappaaville työkavereilleen:

1. Jannille, joka pystyi kuuntelemaan tyynesti mielisairaan Tiina Laineisen alkoholisoitunutta huutoa: ”Minä totisesti toivon, että et tulevassa työpaikassasi turmele viattomien lasten minuuksia, niin kuin olet minun tyttäreni psyyken tuhonnut!”

Kaisa muistaa udelleensa Jannilta, mitä se oli miettinyt, kun Tiina Laineinen oli sitä solvannut. Janni oli kertonut ajatelleensa, että Tiina Laineisen rakennekynnet olivat hienot mutta ihotilanne oli pahempi. ”Mä ajattelin, että Laineisen rouvan pitäis mennä mikrohiontaan”, Janni oli todennut hyväntuulisena. Kun myöhemmin Janni oli jo muualla ja Tiina Laineinen kävi lapsensa asioissa haukkumassa Kaisan, asiat olivat aivan eri jamassa. Kukaan ei tuossa palaverissa ajatellut mikrohiontaan passittamisia. Eikä myöskään silloin, kun Tiina Laineisen esikoispoika, armeijakapiainen, keskeytti Kaisan pitämän musiikkitunnin ja kertoi ”ottavansa tilanteen hallintaansa”, minkä olikin sitten tehnyt. Kaisasta ei ole ajattelemaan mikrohiontaa silloin, kun olisi aika ajatella vain ja ainoastaan mikrohiontaa. Kaisa kuuntelee liiaksi, mitä hänelle huudetaan. Siksi -ja myös muista syistä- hän sortuu rakentelemaan melko epäammatillisia kaappausdraamoja.

2. Kaisa muistelee kadehtien myöskin Malisen Esaa. Esa liimailee luokkaansa kreikkalaisten filosofien sanontoja, pakottaa huoltajien vastustuksesta huolimatta pahankuriset loppilaislapset käyttäytymään, vie oppilaat museoihin ja jopa oopperaan ja pääsee lopuksi eläkkeelle ilman, että sortuu näkyviin rikoksiin. Esan kanssa Kaisa on välitunneilla puhunut Rahmaninovista ja Moskovan solisteista ja siitä, että entisessä Neuvostoliitossa naistenpäivä on ollut virallinen vapaapäivä. Esan päästyä eläkkeelle Kaisa on myös yrittänyt liimata luokan seiniin Sokrateen sanoja ja viedä oppilaita museoihin, mutta hänestä ei silti ole tullut rauhallista Esa Malista. Hän ei pääse puhtailla papereilla sairaseläkkeelle niin kuin Esa. Hän onnistuu kylläkin töhrimään rikosrekisterinsä ja pääsemään Niuvanniemeen.

3. Kolmanneksi eniten Kaisa ikävöi ja kadehtii Anhavan Veskua, jonka kanssa on työskennellyt yhtenäiskoulussa. Vesku on historianopettaja ja monen lapsen isä, mikä selittää sen väsyneisyyden ja väsyneisyydestä versovat typerät jutut. Veskun kanssa on puntaroitu erilaisia itsemurhaamistyylejä ja todettu, että riihimäkeläisen koulun ylimmästäkään ikkunasta hyppääminen ei vapauttaisi heitä opetustyöstä. Ainakaan pysyvästi. ”Mitäs sekään sitten olisi, että me kinkattais sairasloman jälkeen tänne töihin kainalosauvoilla? Ei taitais auttaa asiaa, vai mitä luulet?” Vesku supattaa opettajainkokouksessa. Kaisa vastaa sille, että ei. Ei se taida auttaa asiaa sekään.

Kaisalla on ikävä montakin entistä kollegaa. Kollegoista ja ikävästä hän ei saa kuitenkaan puhua omahoitajalleen, koska sen mielestä Kaisan tarinoissa esiintyy liiaksi sarkasmia ja negatiivista ajattelua, jotka vain lamaannuttavat Kaisan. Kaisan tulee omahoitajan mielestä suunnata katse tulevaisuuteen, johon kuuluvat Helsingin avovankila, sitoutuminen päihteettömyyteen ja kenties kuntouttava työ esimerkiksi Sokevalla. Sokevalle otetaan välillä töihin entisiä kriminaaleja. Ja mikäli Kaisan hyvältä vaikuttava kehitys kehittyy edelleen, Kaisalla on hyvät mahdollisuudet päästä Niuvanniemestä avovankilaan ja ehkä jopa suojatyöhön. Siivoamaan lattioilta pajunoksia, joita sokeat käsityöläiset ovat työnsä tiimellyksessä pudotelleet.


Kaikenkarvaiset rehtorimme

-Mikä on sun pahin reksikokemukses, Kaisa kysyy mummo Saavalaiselta.

Ulkona sataa ja kolmikko on joutunut paketoitumaan Kaisan pehmustettuun pyöreään huoneeseen. Kaisa on saanut sosialisoitua terapiahuoneesta itselleen ylimääräisen patjan, jolla hän makaa. Mummeli makaa Kaisan sängyllä sairaalaviltti päällään. Gregor istuu diskreetisti jakkaralla tutkimassa Kaisan kirjahyllyn sisältöä. (Mikä omituinen kirjakokoelma! Lutherin Sidottu ratkaisuvalta, jonka vieressä Lääkäriromaani: ”Neurokirurgi Ben Blackwoodin lemmenseikkailu apulaislääkäri Georgie Willoughbyn kanssa”.  Harlekiinin vieressä seisoo ”Reformaatio vai restituutio”, johon taas nojailee viattomasti Millerin Plexus. Gregor huokaa epäloogiselle kirjastolle ja tälle omituiselle seurueelle, joka kokoontuu Niuvanniemessä yleisen matalapaineen vallitessa.)

Mummo Saavalainen muistelee nautinnollisesti huokaillen nelikymppistä keskisuomalaisrehtoria, joka on kärynnyt 70-luvulla oppilaskunnan rahaston kavaltamisesta. Tämä Mannonen on ollut oikea sensaatio siihen aikaan. Nykypostin toimittajakin on käynyt koululla toteamassa kavallustilanteen, ja typerä kuvaamataidonopettaja on tarjoillut sille päivällä syvähaastattelua ja illalla -kurkkua.

Kaisa toteaa mamma Saavalaisen kavaltajarehtorin tylsän arkipäiväiseksi ilmiöksi. Kaisan surkean matkan varrelle on osunut kaksikin rötösherraa, ja kolmanteen kavaltajaan hän on kirjaimellisesti törmännyt Keravan poliisilaitoksen kuulusteluhuoneen ovella.

-Siis mä olin siellä itkemässä ylinopeussakkojani, ja mun jälkeen sinne tuli kuulusteltavaks se Keravan koulutoimen oma Volvo Markkanen. Noi on ihan, kato, peruskauraa. Onhan nyt aivan selvää, että se kouluissa pyöriskelevä 249 euron potti, melkeintoimiva videokamera ja Ibanez-kitara houkuttavat rehtoreiksi rahalle ja materialle persoa ihmistyyppiä. Eikä tääkään keravalainen kavaltajarehtori ollut moksiskaan; siinä poliisilaitoksen odotushuoneessa se muina miehinä hoiteli kännykällään juniorijääkiekkoilijoiden sponsoriasioita. En tiedä, saiko tuokaan rahareksi potkuja. Tuskin sai, jos kuului paikalliseen Kokoomukseen, jääkiekkopuulaakiin ja Lions Clubiin.

Kaisa lupaa keittää Gregorille ja muorille kahvit, jos ne suostuvat kuuntelemaan, kun hän lukee ääneen töhertelyjään. Ja mikäpä siinä. Gregor tietää karmeampiakin kohtaloita kuin se, että joutuu juomaan Kaisan laihaa kahvia. (Vaimo on aloittanut mökillä sekä mehustamisen että Gregorin tupakkalakon.) Muorikin näkyy olevan aivan iskussaan, huomaa Gregor. Siitä taitaa olla aikaa, kun se on saanut viimeksi reflektoida toisten asioita pahanmakuisen kahvin äärellä.

-Olen luokitellut rehtorit viiteen ryhmään, Kaisa kertoo odottaen kehuja. Omasta mielestään hänen rehtorikategoriansa ovat tyylikkäästi luodut.

-Vässykkä. Seija Seinähullu. Stara kanalassa. Joogamestari. Hullu urheilija. Mistä te tahdotte alkaa mä alotan Vässykästä, Kaisa kysyy, vastaa ja polottaa ilman välimerkkejä.

-Vässykkä on ujo hämäläismies. Sille on tärkeää, että se pääsee rehtorinputkaansa näkemättä opettajakuntaa. Se väsäilee kaiket päivät boksissaan mitä ihmeellisimpiä lomakkeita ja diaesityksiä. Mikään homma ei koulussa toimi, ellei tupakoiva kanslisti tartu toimeen ja sotke asioita entistä pahempaan jamaan. Ja tottahan kanslisti tarttuu ja sotkee. Kaikilla kahdella aivosolullaan ja sillä kädellään, jolla ei pidä Norttia. Opettajat riitelevät keskenään, naiset savustelevat joutessaan näteimmät sijaiset ulos talosta. Miesopettajat ostavat, myyvät ja vaihtavat kaiket päivät autojaan, jääkiekkomailojaan ja tyttöystäviään huuto- ja deittinetissä. Oppilaat räjäyttelevät salissa ilotulitusraketteja ja pääsevät siten uskontotunneilla täyttämään Vässykän laatimia tapahtumakuvauslanketteja. Lukuvuoden loppuessa sijaiset ovat joko hirttäytyneet tai tulleet raskaaksi teknisen työn kiertävälle opettajalle. Kutosluokan opettaja on ilmoittautunut Big Brotheriin, ja neljännen luokan Masa-ope on vihdoinkin tullut ulos kaapista. Vässykkä astuu 4.6. ulos boksistaan, pitää kirjakielisen kevätjuhlapuheen, lainaa puheessaan Aristotelestä ja lähtee esittelemään opetustoimenjohtajalle PowerPoint-tilastojaan koulunsa tilankäyttötarpeista. Vässykän kaikkinainen haaleus yllättää kyynisimmänkin kansakoulunopettajan. Vässykälle on vaikea olla edes vihainen, ja siihen rakastuminenkin on äärimmäisen vaikeaa. Vaan ei mahdotonta, Kaisa punastelee.

Kaisa ei anna Saavalaisen perhekunnan keskeyttää juttujaan, vaikka mamma Saavalaisen vasemmasta silmästä huomaakin, ettei se äidinkielenopettajaemeritana ole tyytyväinen Kaisan kirjalliseen ilmaisuun. Kaisa kaataa emeritamammalle lisää kahvia, lorauttaa siihen Gregorin salakuljettamaa likööriä ja jatkaa.

-Seija Seinähullua voi äkkinäisempi ihminen luulla pahimmaksi rehtorityypiksi, vaikkei se sitä ole. Seija toki sekoilee omalla pikkukoulullaan poikkeuksellisella intensiteetillä ja intohimolla, mutta mikään pitkänmatkanjuoksija se ei ole. Riehumista kestää nimittäin vain puoli vuotta, korkeintaan kahdeksisen kuukautta. Sitten Seija lähtee ansaitulle lepolomalle.

-Seinähullun sekoilu alkaa siitä, ettei se myönnä kenellekään senttiäkään määrärahoista. Käsityöopettaja luo oppilaille tuskissaan silmukoita langalla, jota ei ole. Opetussuunnitelman kuvataideosuus suoritetaan käyttämällä Prisman lyijykyniä (2 euroa/100 kpl) sekä Tanssin Tiedotuskeskuksen brosyyrien kääntöpuolia; niitä Seinähullu on tuonut kotoaan. Se nimittäin harrastaa paritansseja läskin ja dominoivan lastentarhanjohtajamiehensä kanssa. Matematiikan kirjoja ei ole tilattu, ja kun tämä huomataan, Seinähullu alkaa kehrätä kokoon ensimmäisiä salaliittoteorioita viime vuoden sijaisopettajasta, joka on varmastikin lähtiessään työntänyt käsilaukkuunsa koko koulun kaikki uudet matematiikankirjat. Ja luultavasti myös syntetisaattorin. Ja avainnipun, jolla pääsee varastelemaan hiirenpaskoja alakoulun varastotiloista.

-Myöhemmin Seija Seinähullu alkaa antaa opetushenkilöstölle seksiohjeistusta. Ekaluokanopettajan se pakottaa tekemään osan paperihommistaan, ja kun ekaluokanopettaja haikailee kotiinsa sairaalloisen mustasukkaisen miehensä luo, Seija Seinähullu toteaa: ”Teet tämän raportin nyt ja lepyttelet illalla miehesi ottamalla siltä kolme kertaa suihin. Niin minä aina teen, kun mieheni meinaa vetää minua turpaan.” Myöhemmin Seinähullu pistää avustajan kopioimaan naisopettajille Cosmopolitanin superseksivinkkejä. Ekaluokanopettajan pitää viikonlopun aikana kokeilla vinkkiä numero yksi, enempää ei voida siltä vaatia, koska sen työ uuden ekaluokan parissa on niin raskasta. Tokaluokanope vanhana konkarina kokeilkoon vinkkejä kaksi ja kolme. Se viimeinen naisopettaja kokeilee nelosta sekä viitosta. Itse Seija testaa lauantai-iltana loput viisitoista seksitekniikkaa. Kaikki ovat tyrmistyneitä, kun Seija niksauttelee veitikkamaisesti silmäänsä ja huiskuttaa alaisilleen hyvät viikonloput Cosmollaan.

-Kukaan ei toinnu sanomaan Seinähullulle mitään. Vastaan ei panna. Muuten pannaan kyllä, koska Seija käskee. Seksiohjeistukset käyvät vuoden mittaan yhä levottomammiksi. Lopulta Seinähullu alkaa ohjeistaa ekaluokanopettajaa kahden kesken. Silloin hermoheikko ekaluokanopettaja romahtaa. Nelosluokanopettajan Seinähullu istuttaa joka päivä sosiaalitilojen vessanpöntönkannelle. Siinä neljänsien opettaja saa kuunnella Seinähullun paranoian uusimpia vivahteita, kunhan Seinähullu on ensin kiskonut  Duracellit irti vanhempainyhdistyksen asentamista salakuuntelulaitteista. Myöhemmin Seija Seinähullu haastetaan oikeuteen virkavirheestä, jonka se on vahingossa tehdä kohellellut setviessään seksi-, raha- ja terrorismiasioita. Siinä oikeusjuttutohinassa Seinähullu romahtaa itsekin, häviää Kanarialle ja saa käskyn irtisanoutua rehtorintehtävistään.

Kaisa ryystää loput likööreistä ja sammaltaa tarinalleen jatko-osia:

-Seinähullu vaihdetaan lennossa paikalliseen Staraan. Stara on miesten mies, alle nelikymppinen laulajapoika, joka oli ensimmäisenä jonossa, kun itsetuntoa ja hiustyyliä jaettiin. Stara määrätään rehtoriksi koululle, jonka asiat Seija Seinähullu on valtakaudellaan sitonut tyylipuhtaalle merimiessolmulle. Seinähullun entiset alaiset rentoutuvat ja rakastuvat heti Staraan. Menneen ajan kärsimykset unohtuvat, kaikki häipyy, on vain nyt. Stara on hanakka oppimaan johtajuustaitoja ja se oppiikin niitä miehekkäällä tempolla. Koulun ainoa miesopettaja saa vihdoin Starasta äijäkaverin, jonka kanssa voi intoilla Tuulolan Markon jäähystä, Petteri Nokelaisen paitsiosta ja naisopettajien typeryydestä. Naisopettajat alkavat kaakattaa ja punastella, se pahinkin naisasianainen sukii kikkuroitaan, kun Stara kehityskeskustelee sen kanssa. Staran ansiosta naisten poissaolot romahtavat minimiin. Avustaja tulee töihin heti amputaationsa jälkeisenä päivänä, vaikka työterveyslääkäri on kirjoittanut sille kahden vuoden loman. Musiikinopettaja valvoo kuusi yötä ja tekee joululauluihin jatsisovitukset, joilla se koettaa tehdä vaikutusta Staraan, joka on paitsi rehtori ja uskomattoman ihana opettaja myös kuuluisa levylaulaja, hevikitarointididaktikko ja kaikkien urheilulajien piirimestari. Musiikinopettajan mielestä Stara on hyvin söpö silloinkin, kun se opettaa musiikinopettajalle yhdellä lauseella, mistä länsimaisen taidemusiikin historiassa loppujen lopuksi on kysymys. (Kyse on siitä, että vuosisatojen aikana säveltäjät alkavat liikutella enemmän bassoääniä, opettaa Staramme musiikinopettajaa. Keneltäkään muulta arvonsatunteva musiikinopettaja ei tietenkään tuollaista paskaa ottaisi vastaan. Mutta Stara on eri asia. Stara saa puhua, päsmäröidä ja asetella ruotuun vaikka J.S. Bachin ja Tsaikovskin, huokailee musiikinopettaja täynnä viehkoa kaipuuta.)

-Myöhemmin Staran kanala laajenee, kun koulupiirin sinkkuäidit keksivät juosta ratkomassa omia kasvatuksellisia ongelmatilanteitaan suosikkirehtorinsa johdolla. Naisopettajat ja se koulun ainoa miesmaikka työlääntyvät, kun eivät enää pääse esimiehensä puheille. Byroon edessä on kuuden kilometrin bändärijono, jossa ensimmäisinä seisovat pitäjän naimattomat äidit, joiden porukka onkin kasvanut huomattavasti sen jälkeen, kun Stara lampsi tähän kanalaamme sisälle. Viikoittaisia palavereja Staran kanssa hamuilevat myös kunnan kaikki koulupsykologit, erityisopettajat ja terveydenhoitajat.

-Ensimmäisenä tilanteeseen hermostuu keski-ikäinen feministi. Se alkaa syytellä Staraa sovinismista ja bändiliikuntaseikkailuista, jotka syövät ajan ja tilan femakon vaalimilta humanistisilta oppiaineilta. Kun Stara alkaa seurustella paikallisen perintöprinsessan kanssa, naisopettajat ymmärtävät jatkaa omaa elämäänsä ja rauhoittaa ympäristön niin, että äidit pääsevät rauhassa rehtorinkoppiin kikattelemaan ja halailemaan. Starasta on tullut arkipäivää. Joskus joku jopa kuuntelee oikeasti sen koulutuspoliittisia visioita.

Gregor ottaa Kaisalta likööripullon pois. Pullo on tyhjä ja Gregor pelkää, että Kaisa joutuu salaisen humalansa takia vaikeuksiin. Se yrittää suitsia Kaisaa, hiljennellä Kaisan voimistunutta puheääntä ja asetella vankia rauhoittavaan makuuasentoon. Kaisa ei moiseen suostu. Hän läpsii Gregoria pois ja sanoo lukevansa turinat loppuun, koska tämä on kesän viimeinen vierailu.

-Eikä ole pedagogisesti lainkaan tarkoituksenmukaista katkaista tätä opetustuokiota tähän. Sinä, Gee, istut siinä jakkaralla etkä konehdi. Katsot äidistäsi mallia ja rauhaannut, hyvä ihminen. Eläkä hötkyile.

Kaisan ääneen on tullut humalaista käskevyyttä. Gregorin on pakko antaa sen jatkaa loputonta rehtoritarinaansa.

-Pahimmat rehtorit ovat Joogamestari ja Hullu urheilija. Joogamestari on oikeasti hyvin kiukkuinen akka. Sillä ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin koettaa peittää krooninen pahantuulisuutensa lepertelyyn ja joogin asanoihin. Joogamestari on rehtorina helvetin vaativa. Sen mielestä kaikkien opettajien tulisi noudattaa Freinet’n oppeja. Niiden tulisi viikonloppuina nikkaroida luokkahuoneista elämyspesiä, joiden lattioilla on luonnonmukaisesta juuttilumpusta kudottuja räsymattoja ja katoissa motivoivia Harry Potter -taikakaluja, jotka laskeutuvat alas heti, kun oppijoiden luontainen motivaatiotaso uhkaa laskea. Joogamestari hiiviskelee päivät pitkät koulunsa käytävillä väijymässä, ettei yksikään hänen alaisistaan sorru pois vaihtoehtopedagogis-sosiokonstruktivistilinjoilta. Jos joku opettajaa sekoaa konsepteissaan ja jää kiinni opettajanoppaan käyttämisestä, Joogamestari pakottaa sen heti täydennyskoulutukseen Helsingin Normaalikouluun. Siihen luokkaan, jonka opettaja on 50 vuoden ajan kulkenut Montessorin ja Steinerin jalanjäljissä. Kysytte, miten niin 50 vuoden ajan. Joogamestarimme vastaa teille: työtään ja lapsia aidosti rakastavalle pedagogille voidaan ehdottaa eläkettä, mutta kukaan ei voi viimekädessä estää häntä tekemästä tätä jaloa työtä kuoloon saakka.

-Joogamestarin pirullisuus on siinä, että sen puheääni on hyvin lempeä. Ehkä hiukan kimittäväkin. Se hymyää teidän silmänne ja suunne täyteen Rosseauta ja Summerhillejä. Mutta jos te erehdytte sanomaan, etteivät teidän rahkeenne riitä toteuttelemaan Joogamestarin visioita näin köyhässä kunnallisessa koulussa, Joogamestari repii teryleeninsä ja alkaa karjua teidät perkeleiksi ja sotarikollisiksi. Huutonsa jälkeen se kokoaa itsensä, alkaa jälleen sekoitella homeopaattisia pulvereitaan ja vesiään. Kädet kenties hiukan täristen mutta kuitenkin tyynenä ja ystävällisenä. Te sensijaan. Te olette menettäneet mielenterveytenne lopullisesti. Miilustatte suoraan Kellokoskelle ja varaatte sieltä itsellenne elinkautisen. Tai sitten teette jotain muuta jännittävää.

Kaisa naurahtelee itsekseen omille viisauksilleen. Nousuhumalaisen Kaisan mielestä on erittäin vitsikästä olla vankina Niuvanniemessä. Hän hokee hei kuule, hei kuule. Ja Saavalaisten on pakko alistua hei kuulemaan.

-Sokerina pohjalla esittelen teille Hullun urheilijan. Teen esittelykierrokseni nopeasti, ettette vaivu itsetuhoisiin ajatuksiin, niin kuin väistämättä käy, jos alkaa ajatella Hullua urheilijaa liialti.

-Hullu urheilija on melkein Suomen Mestari. Hiihossa. Se on kotoisin Pohjois-Karjalasta ja se puhuu ehdottomasti hiihosta, jota urheilulajia pullamössössä uitetut kerettiläishesalaiset nimittävät hiihdoksi. Hullun urheilijan douppaukset menivät nuorten MM-kisoissa perseelleen, ja sen urakin lähti laskuun 80-luvun lopulla. Siksi se ajautui opettajankoulutukseen (Kajaaniin), sitten suksitehtaan toimitusjohtajuuteen ja lopulta mänttäläisen sivukoulun rehtoriuteen, johon on yhdistetty myös sivistystoimenjohtajan tehtävät. Hullun urheilijan mielestä kaikki yhteiskunnan ongelmat ratkeavat liikunnanopetusta lisäämällä. Osaan ongelmista tarvitaan tietenkin myös reserviupseerikoulua. Ja rauhanturvajoukoissa palvelemista.

-Hullun urheilijan koulussa kaikki hiihtävät. Varsinkin talvella. Silloin hiihdetään joka päivä. Toukokuun loppupuolella hiihdetään vain kolmesti viikossa. Lisäksi Hullun urheilijan koulussa pidetään urheilukilpailuja joka viikko. Jos joku pullaposkioppilas tai -opettaja ei osallistu urheilukisoihin, se on homon alku, jota pitää karaista. Karaiseminen tapahtuu häpäisemisrituaaleilla. Sekä liikuntatunneilla että opettajainkokouksissa. Viimeksi mainittuja tosin ei useinkaan pidetä, koska asiat ratkeavat lenkkipoluilla eivätkä sisätiloissa jaappaamalla.

-Hullu urheilija on lukenut elämänsä aikana kaksi kirjaa. Toisen se luki opettajankoulutuksensa aikana, mikä lie akkojen tenttikirja. Onneksi Kajaanissa opettajankouluttajat arvostivat siihen aikaan vielä miehisyyttä, johon eivät lukuharrastukset todellakaan kuulu. Toinen Hullun urheilijan lukema kirja oli erittäin mielenkiintoinen kahdenkymmenen sivun mittainen oikeistolaistutkielma jatkosodasta. Muuten kirjat ovat Hullun urheilijan mielestä joutavanpäiväisiä vekkaita. Kenties niitä voi käyttää tukemaan suksienvoitelupöytää, jos pöydän jalat ovat eriparia. Lukutaitoa Hullu urheilija yllättäen kuitenkin arvostaa. Täytyyhän lasten ja aikuisten osata seurata urheilu-uutisia ja reportaaseja veteraanipäivän juhlallisuuksista.

-Hullun urheilijan isännöimää pikkukoulua ei lakkauteta, koska muuten Hullu urheilija hermostuisi ja sen opettajaksi opiskeleva poikakin muuttaisi pois Mäntästä, ja kukas me sitten muka saadaan rehtoriksi Mäntän toiselle pikkukoululle, jos Hullun urheilijan Mikko-poikaa ei ole saatavilla? Lisäksi Hullu urheilija on pidettävä tyytyväisenä, koska sen varassa lepäävät seuraavat organisaatiot: oy Nuorisourheilu Mänttälandia-city ab, Mäntän Rotaryt, Sotiemme Veteraanit Mäntän Hiippakunta ry, tmi Mäntän Motocrossyhdistys sekä Yhdys Sanat Ovat Femakko Lehmä Stallareiden Höpötystä ry.

-Ikävät ihmiset muistelevat Hullun urheilijan harrastamaa väkivaltaista kurinpitoa. Jotkut akat myös ruikuttavat, miten Hullun urheilijan entinen alainen – se kaksiopettajaisen kyläkoulun naisopettaja – murtui ja räiskäisi itsensä hengiltä vuonna 1994. Mutta se, joka vanhoja muistelee, sitä suksisauvalla silmään eikä talvisotaakaan olisi voitettu marisemalla. Alaiset vaihtuvat mutta karavaani kulkee, sanoo Hullu urheilija ennen kuin ilmoittaa oppilailleen keskusradiosta, että huomenna juhlasalissa järjestetään koulujen välinen salibandyturnaus ja englannintunnit on täten peruttu. Neljännenkymmenennen kerran tänä syksynä. Aamen.

Kaisa lopettaa vihdoin jaarittelunsa. Gregor Saavalaisen äiti on nukahtanut Kaisan hetekalle. Gregor tuijottaa tylsään nirvanaansa vaipuneena ikkunaan, jota sadepisarat piiskaavat. Käytävältä kuuluu hoitajan Scholl-kenkätepsutus.

-Taitaa tulla synkkä ja myrskyinen yö. Vaan paskat minä siitä, Kaisa lörpöttelee erittäin iloisena ja erittäin humalaisena.

Rehtoreita

Gregor Saavalainen on tuonut äitinsä paristonvaihtoon Kuopion yliopistosairaalaan. Saatuaan uutta jännitettä sydämentahdistimeen ja kuulolaitteeseen äiti hanakoituu utelemaan poliisityöhön liittyviä asioita. Erityisesti sitä kiehtovat julkkisten huumehässäköinnit. Niistä Gregor ei tahdo mummeleille kertoa. Hän väistelee äidin kysymyksiä ja päättää viedä sen Kaisan luo saamaan jotain muuta ajateltavaa. Kaisaa ja äitiä yhdistää iloinen pahansuopuus ja ne tulevat varmasti hyvin juttuun.

Gregor istuttaa äidin ja Kaisan Niuvanniemen puutarhakeinuun, antaa niille säkillisen Hanna Partasen munkkeja ja lähtee itse tutkimaan alueella kasvavia puita. (Vanhat puut ovat aina kiehtoneet Gregoria, ne ovat eläneet ennen häntä ja jäävät elämään hänen jälkeensä.) Vaahteran alta Gregor katsoo keinussa napottavaa parivaljakkoa. Äiti rapsuttelee hilseileviä maalisuikaleita keinun käsinojasta. Se on ripustanut ylleen rintarosseja, sormuksia ja useita hopeavitjoja. Gregorille tulee äidin korumäärästä mieleen Tsehovin novelli, jossa kunniamerkeillä itsensä koristanutta ukkelia kutsuttiin ikonostaasiksi. Kaisa ei näytä sen vakuuttavammalta. Sen suu käy. Se on päässyt lukemaan valittuja ja saamarin puolueellisia esseitä elämänsä rehtoreista. Gregoria rehtoritarut eivät kiehdo, äitiä näemmä sitäkin enemmän. Entiset opettajat ovat omituista väkeä.

Kaisan jännitys ei näy ulospäin. Opetustyön antamalla rutiinilla hän lukee Gregorin äidille tekstejä eikä sielussa riekkuva epävarmuus tärisytä ääntä.

-Olen kolmentoista opettajavuoteni aikana tavannut kaksi erinomaista rehtoria, Kaisa aloittaa.

Gregorin äiti keskeyttää ja sanoo tavanneensa yhden asiallisen rehtorin 40 opettajavuotensa aikana:

-Ja sekin yksi osoitti asiallisuutensa jättämällä rehtorinvirkansa oltuaan virassa kaksi kuukautta.

Kaisa rentoutuu ja jatkaa:

-Hienoin ja sukupuuttonkuollein rehtorien lajityyppi on hyväntahtoinen patruuna nimeltä Raimo. Hyväntahtoinen patruuna oli syntynyt vuonna 1939 ja se teki viimeiset rehtorivuotensa vuosituhannen vaihteessa. Patruuna oli filosofian tohtori ja ahkera numismaatikko. Alaisistaan se piti hyvän huolen. Se keskusteli nuorimmankin tolvanan kanssa niin henkeviä, että tämä tolvana ymmärsi heti vaihtaa Radio Rexin Ylen Ykköseen.

Kaisa alkaa selittää mummelille, mikä on Radio Rex. Muori seuraa aikaansa ja tietää kaiken kaupallisista radiokanavista. Se huitaisee kädellään Kaisan jatkamaan turinointia. ”Preesensissä, koska 1939 syntynyt mies on vielä ihan kopsakka ukko”, muori ojentaa Kaisaa eikä Kaisa potki tutkainta vastaan.

-Patruunasta henkii sivistys ja suvaitsevaisuus. Luonnonkähäränsä se taltuttaa Suavella ja raggarioppilaat yhdellä lempeällä mutta epädemokraattisella puhuttelulla. Käräjöivä opettajakunta palvoo esimiestään ja lopettaa kiroilunsa ja riitelynsä heti, kun patruuna astuu opettajanhuoneeseen. Kukaan ei tiedä, mihin hyväntahtoisen patruunan luontainen johtamistaito perustuu. Nuoret plantut luulevat, että ikä ja sotien näkeminen ovat patruunan salaisuus. (Nämä samat kaksivitoset opettajankuilakkeet ostavat ”sotiemme veteraanit” -tulitikkuja ja luulevat kaikkia patruunan ikätovereita hienostuneiksi gentlemanneiksi, vaikka suurin osa patruunan sukupolven ihmisistä on alkoholisoitunutta jallunlukijaa/tupakoivaa hyvinkääläismummoa.)

-Hyväntahtoinen patruuna epäilemättä lukee paljon eikä harrasta avioeroja tai muita muotikekotuksia. Ehkäpä patruunan salaisuus onkin hänen humanistisissa harrasteissaan. Tai siinä, että hän tuntee kaikki ruokasienet ja pukeutuu solmioon, puvunhousuihin ja silkkipusakkaan, jossa on resorit sekä vyötäröllä että hihansuissa. Kenties 70-luvun öljykriisi on tehnyt patruunasta hyväntahtoisen patruunan. Tai jospa kaiken takana on nainen. Kuka tietää?

-Sitä paitsi patruuna horjuu parhaillaan haudanreunalla ellei ole jo langennut maanpoveen. Niin että ketä tämäkään salaisuus edes kiinnostaa? Enää? Kaisa lopettaa saarnansa.

-Aijjahas. Mikäpä se sitten oli tämä toinen kelvollinen rehtori? kysyy mummeli ja patistaa Kaisaa lukemaan pidemmälle.

Kaisa lukee muorille kertomuksen espoolaisesta rehtorista, joka on joutunut olemaan poissa työelämästä viisi vuotta rintasyövän ja loppuunpalamisen takia. Ennen sairauslomiaan rehtori oli ollut tavanomaisen lattea ja vaativa pirulainen. Se oli kilpaillut muiden espoolaisten naisrehtorien kanssa siitä, kenen koulun merkillisyyksiä esiteltiin eniten Hesarissa. Lomansa jälkeen se kuitenkin oli hurahtanut hauskaksi ja ymmärtäväiseksi ihmiseksi ja oli alkanut suojella alaisiaan projekteilta, uudistuksilta ja Antti Kalliomäen seipäiltä.

-Siltä reksiltä puuttui toinen tissi ja vamaan siksi sen sydän olikin saanut laajentua niin mukavaksi, Kaisa lopettelee epistolaansa.

Gregor Saavalainen tulee puunhalauskiertueeltaan ja komentaa äitinsä liikkeelle. Äidin ja Kaisan jutut ovat selvästi jääneet kesken. Äiti on silminnähden harmistunut, kun visiitti on ollut näin positiivinen. Se haluaa selvästi tulla huomenna kuulemaan lisää, makoisimmat jutut ovat takuuvarmasti vielä käsittelemättä. Gregor ojentaa sille sen kyynärsauvat ja sanoo, että jos se nyt suostuu kipittelemään autolle ilman eri nalkutusta, se pääsee huomenna uudestaan Kaisan luokse. Äiti sanoo Kaisalle näkemiin ja toteaa, että Kaisassa itsessään on varmasti myös aika paljon vikoja, kun se on vaihdellut työpaikkojaan niin usein. Kaisa peittää harmistuneisuutensa ironiaan ja sanoo, ettei hänessä ole mitään vikaa.

-Huvin vuoksi ja urheilun kannalta tulin tänne vankimielisairaalaankin. Vikoja minusta ei löydy, Kaisa sanoo hyvästiksi. -Tulet huomenna uusiks, ni saat kuulla, kenessä ne suurimmat viat on ollu.

Sivalluksia

Gregor Saavalainen ja Kaisa tappavat aikaa Niuvanniemen puutarhakeinussa. Kaisa on ollut kiltti vanki, joten hän saa ottaa kerran vuodessa vieraita vastaan. Kukaan muu kuin Gregor ei tahdo vierailla Kaisan luona. Siksi -ja muistakin syistä, joita Kaisa ei mielellään erittele- on hauskaa, että Gregor tulee.

Erityisesti tänään Gregor tahtoo viettää aikaansa Kaisan kanssa. Mökillä vaimo on nalkutellut Gregoria marjanpoimintaan, koska kesälomalla tulee poimia marjat talvikäyttöä varten. Mustikka on vaimon mukaan superruokaa, jonka hankintaan Gregorin tulisi osallistua, koskapa se kuitenkin hamuaa joka jumalan aamu marjahilloa aamupuuroihinsa. Olkoonkin niin, mutta joka tapauksessa Gregor haluaisi poimia mahdolliset marjansa K-kaupan pakastealtaasta. Ja jos niikseen tulee, niin Gregor voi kyllä syödä aamupalaksi donitsejakin.

-Voi herran tähden. Voisit edes lopettaa noiden amerikkalaispoliisisarjojen kliseiden vatkaamisen, kun eivät ne ainakaan minua ole naurattaneet kahteenkymmeneen vuoteen, vaimo on tuiskinut vetäessään fleecepusakkaa päälleen.

Poimintajupakasta on sukeutunut laiskahko perheriita. Vaimo nyhtäisee poimurin Gregorin kädestä ja lähtee mustikkaan, Gregor ottaa Alfa Romeonsa ja ajelee Siilinjärven perukoilta Niuvanniemeen.

Kriminaalipsykiatrian erikoislääkäri Pitkänen on kysellyt aamulla Kaisalta, miksi Karhuryhmän entinen pomo käy joka kesä Kaisan luona. Kaisa ei ole osannut vastata mutta on heittänyt hyväntuulisuuksissaan ja Pitkästä ärsyttääkseen:

-Se oli kuulepa, Jorma, rakkautta ensisilmäyksellä. Mää tajusin jo pidätyshetkellä piteleväni Gregor Saavalaisen sydämen avaimia kädessäni.

Pitkänen on kyllästynyt vankien huonoihin juttuihin. Selkeitä defenssimekanismeja Pitkäsen mielestä. Se on yrittänyt saada Kaisaa intoutumaan eläinten hoitamisesta, jotta Kaisaan syttyisi edes jonkinnäköistä naisellista hoivaenergiaa ja se saataisiin sosiaalistettua pois Niuvasta takaisin normaali-ihmisten joukkoon. Kaisa ei ole suostunut innostumaan hevosterapiasta eikä varsinkaan Pitkäsen työhuoneessa makaavasta berninpaimenkoira Pontuksesta. Pitkäselle Pontus on tärkeä hahmo niin kotona kuin työpaikallakin. Johtavana psykiatrina se on lobbaillut Pontukselle koiranviran ja rottinkikorin osastoltaan. Pitkänen kertoo kaikki työ- ja siviilihuolensa Pontukselle ja on varma, että Kaisankin tulisi rötkähtää Pontuksen viereen, avata sydämensä koiralle ja voimaantua sen pahanhajuisesta hengityksestä. Kaisa on katsahtanut koiran umpityperiin silmiin ja ymmärtänyt, että piskin kognitiiviset ja sosioemotionaaliset kyvyt riittävät hyvänä päivänä Serti-paketin avaamisäänen tunnistamiseen.

Kaisa mainitsee Gregorille, että hän on onnenmyyrä saadessaan istua Niuvanniemen pihakeinussa Gregorin eikä Pontuksen kanssa. Kaisan ja Gregorin ystävyys kestää hiljaisuutta. He katselevat Niuvanniemen järjettömän kaunista päärakennusta ja nautiskelevat etelätuulesta. Kallavesi liplattelee pois mustikka- ja muut huolet. Juuri tällä hetkellä oleminen on molemmille hyvin helppoa. Kaisa rikkoo hiljaisuuden ja sanoo, että hän meinaa kyllä välillä tulla täällä hulluksi, koska naapurisellin romaniäijä on saanut tilata itselleen netistä haitarin. Kaisan mielestä hoitajat olisivat voineet ensin selvittää, osaako äijä soittaa sitä saakelin hanuriansa. Eipä silti. Soittotaidottomuus ei tunnu estävän romanivanhuksen musiikkiharrastetta, kertoo Kaisa ärtyneenä. Gregoria naurattaa.

-Jaa, meinaat tulla täällä Niuvanniemen vankimielisairaalassa hulluksi. Noh, minkäs sille voi, Gregor pistelee ja pyytää Kaisaa aloittelemaan pakinoidensa lukemista.

Kaisa avaa vihkonsa.

-Kun mä alotin tän kirjottamisen, niin mä ajattelin käsitellä ihan ekana ylimmät pomot eli koulutoimenjohtajat. Mut emmä saanu niistä venkuloista loppujen lopuksi oikein mitään irti, Kaisa kertoo Gregorille.

Gregor ei jaksa kuunnella Kaisan introja ja äsähtää, että Kaisa saa luvan aloittaa lukemisensa tai Gregor hakee vierailuhuoneesta pinkan vanhoja Alibeja luettavakseen. Kaisa säikähtää pahan kerran ja aloittaa lukemisen.

-Koulutoimenjohtajia on Suomessa kahta eri tyyppiä, miehiä ja nainen. Nainen -tämä Lapon kunnan koulutoimenjohtaja- ei eroa kollegoistaan muutoin kuin sukupuolensa puolesta, joten voimme tässä kvalitatiivisessa tutkimuksessamme siirtää hänet mieskoulutoimenjohtajien ryhmään. Näin menettelemällä ymmärrämme, että koulutoimenjohtajia on olemassa vain yhdenlaisia. Pääsemme tässä kertomuksessamme siis hyvinkin helpolla.

-Hirveää paperintuhlausta, toteaa Saavalainen mutta lupaa jaksaa kuunnella vielä pari minuuttia.

-Ulkoiselta olemukseltaan, jatkaa Kaisa, -nämä johtajat ovat identtisiä. Pituus 164 cm, möhömahan alku, suorat vaimon prässäämät housut ja siilitukka. Huomattavaa on, että hiuksisto koulutoimenjohtajilla on poikkeuksetta tuuhea. Järki ja tukka eivät pysy samassa päässä.

Lyhytkasvuisuuttaan johtajat kompensoivat SS-miehen elkeillä. Vaikka heillä on luokanopettajan koulutus, he halveeraavat avoimesti luokanopettajia. Aineenopettajiin koulutoimenjohtajat eivät uskalla suhtautua yhtä yliolkaisesti, koska tietävät näiden olevan fiksuja ja tarkkanäköisiä. Kerrotaan, että erään keskiuusmaalaisen pitäjän KTJ ärähti vuonna 1992 eräälle historianopettajalle, minkä jälkeen historianlehtori kirjoitti sanomalehteen sellaista tekstiä, että edellä mainittu KTJ joutui pitämään kahden kuukauden pakollisen isyysloman. Vaikkei sillä ollut vaimoa – lapsesta puhumattakaan.

SS-pomoyhteyksistään huolimatta kaikki suomalaiset koulutoimenjohtajat samastuvat mielellään Dietrich Bonhoefferiin…

-Kuka se on, kysyy Gregor. Kaisa vastaa, että Gregorin tulee katsoa vittu guuglesta eikä keskeytellä hänen lukemistaan jonninjoutavuuksilla.

-Niin. Siis kaikki suomalaiset koulutoimenjohtajat samastuvat Bonhoefferiin. Heidän mielestään heitä vainotaan monelta eri taholta. Yhtäältä heidän kimpussaan ovat sivistyslautakunnat -pahimmassa tapauksessa kunnanhallitus- budjettiraameineen. Toisaalta heitä ahdistelevat rehtorit, joille ei mikään tunnu riittävän. Vuosittain viattomia koulutoimenjohtajia pommitetaan hallintokanteluilla ja kunnallisvalituksilla, eikä kukaan tunnu nykyisin enää suovan sitäkään, että he saisivat antaa sen kapisen kyläkouluopettajanviran poikiensa vaimoille tai lempirehtoriensa rakastajattarille. Yleisestä nepotismikielteisyydestä huolimatta nämä armaat virkamiehemme kuitenkin osaavat toimia niin, että virat jaetaan oikeisiin osoitteisiin. Se, että johtajien pojanvaimot ja lempireksin sänkytoverit saavat virkoja, on hyvin pieni korvaus siitä, mitä koulutoimenjohtajaressukat joutuvat toimessaan kärsimään.

-No, eikö sinulla ole mitään kaunista sanottavaa näistä koulutoimenjohtajista, utsii Saavalainen suu täynnä lörtsyä.

-Ei mulla oikein ole, Kaisaa vastaa asiaa hetken pohdittuaan.

-Sinä katsot nyt liian yksisilmäisesti ja pelkästään omasta näkövinkkelistäsi tätäkin asiaa, analysoi Saavalainen.

Kaisa hermostuu tyylilleen uskollisena nopeasti ja kysyy, että mistäs näkövinkkelistä Saavalainen haluaisi, että hän näitä asioita tarkastelisi. Sitten hän myöntää, että jos hän omistaisi irkkupubin, hän näkisi varmaan koulutoimenjohtajista myös positiivisia ja humalaisempia puolia.

-Itse asiassa tuiterissa olevat koulutoimenjohtajat ovat ihan hauskoja. Ne riekkuvat sepalus auki pitkin kyliä ja sammuvat lopulta vääriin sänkyihin. Sitten dagen efter ne koettavat hiipiä sieltä hallintosihteerien asunnoista ulos incognito mutta paskat ne siinäkään onnistuvat.

Gregor Saavalaisen mielestä Kaisa voisi kirjoitella entisistä pomoistaan herttaisemmin. Kaisan mielestä Gregor saa painua syömään vaimonsa tekemää mustikkapöperöä, kun ei kerran asioista mitään ymmärrä. Gregor lähtee ja sanoo tulevansa taas huomenna. Kaisa ja Gregor halaavat pitkään.

-Tuo mulle huomenna kaks munkkia Partasen Hannan kalakukkoleipomosta, niin mä luen sulle vähä rehtorianalyysejä, anoo Kaisa.

-Lupaatko olla lukematta, jos tuon kolme munkkia? vinoilee Gregor.

Kaisa läppäsee Gregoria vatsaan ja käskee sen painua matkoihinsa.

Muistiinmerkintöjä

Kaisan nahkeat vihkot alkavat saada kirjallista sisältöä. Ensimmäiseen vihkoon Kaisa kirjoittelee omahoitajansa käskystä hempeitä luontorunoja. Trokeen polvi ei kuitenkaan löydä luontevaa asentoa. Sitä paitsi Kaisa tuntee olonsa höntiksi kirjoittaessaan lyyrisiä meteorologikatsauksia punaisista lehdistä, katujen lätäköistä, iltojen pimeyksistä ja kynttilöiden polttelemisesta. Hänen rapakoissahyppimisensä kun nyt kuitenkin on hypitty. Ja kynttilöiden polttaminenkin häneltä kielletään, vaikka kaikki tietävät, ettei hän ole sitä vankityyppiä, joka haaveilee iltojen pimentyessä polttoitsemurhista. Kalterien takana on yksi keltainen vaahtera, jonka lehdistä irtoaa helpostikin muutama naisellinen syysloru. Ainainen vaahteramuutoksien runomittainen havainnointi alkaa kuitenkin tympäistä sekä Kaisaa että hänen omahoitajaansa jo neljännen lehtidaktyylin jälkeen. Villasukka- ja sohvaankäpertymisrunotkaan eivät ota syntyäkseen vankilasellissä. Kaisa on aina halunnut intoilla villasukista ja teemukista, jonka ympärille hän saisi puristaa molemmat kätensä. Tosiasioita on kuitenkin aivan turha yrittää väistellä. Villavaatteissa Kaisa hikoilee ja teetä hän inhoaa. Omahoitaja katsoo Kaisan villasukattomia varpaita. Ne ovat rumat ja ne harittavat. Niistä ei kannata väkisin synnytellä lyriikkaa. Hoitaja kaataa itselleen ja Kaisalle kahvia.

-Meiltä on taenna runoaeka lopahtoo lyhyeen, se toteaa.

Niinpä Kaisa saa omahoitajaltaan luvan siirtyä epiikkaan. Kaisan suorasanaiset töheröinnit ovat tietenkin paitsi solvaavia myös viimeistelemättömiä, koska häntä ei ole siunattu pitkäjännitteisyydellä. Psykiatristen sairaanhoitajien kahvihuoneessa nuo tekstinpätkät kuitenkin ovat yhden talven ajan melkeinpä suosittuja, koska jokaisen tarinan lukeminen vie kolme minuuttia, joka aika hoitajan pitää joka tapauksessa seisoa mikroaaltouunin edessä ennen kuin einesruoka on lämmin. Kahvihuoneeseen vakiintuukin muutamaksi kuukaudeksi uudenlainen lueskelurutiini: ensimmäinen tyhjään kahvihuoneeseen tuleva hoitaja varaa itselleen Savon Sanomat, toinen Seura-lehden, kolmas saa tyytyä Kaisan teksteihin. Omahoitaja koettaa ujuttaa Kaisan vihkosia myös miestenvessaan mutta siellä niitä ei lue kukaan, koska psykiatri Pitkänen on tuonut samaan vessaan Tuulilasin ja National Geographicin vuosikerrat. Vuonna 2009 Kaisan omahoitaja löytää Kaisan tarinavihon korkkaamattomana miestenvessan pöntön takaa. Kellastunut vihko palautetaan Kaisan selliin. Siivousfirma palautetaan ruotuun. Vihkolöytö on selkeä todiste siitä, ettei miestenvessaa ole siivottu kunnolla kolmeen vuoteen.

Kaisa on tottunut siihen, etteivät hänen olemisensa ja tekemisensä herätä suuria intohimoja ihmisissä. Jostain syystä hän kuitenkin pettyy tajutessaan, ettei edes omahoitaja enää jaksa kuunnella tai analysoida hänen tekstejään. Kaisa tajuaa asiaintilan hyvin selvästi eräänä huhtikuisena aamuna lukiessaan hoiturille ääneen rehtorityyppianalyysia, jonka hän on tuhertanut sellissään hirvittävän flow’n vallassa. Sen sijaan, että hoitaja innostuisi lähettämään Kaisan tekstinäytettä kirjakustantamoihin, se rapsuttelee niskaansa haukotellen ja sanoo:

-Myö on aateltu, että ruettas sinun kanssas kuuntelemmaan näitä kirjastokärryn cd-levyjä ja sitten juteltas aena lopuks siitä, että mittee ajatusta ne musanäytteet sinussa ikkäänkuin herättellöö.

Omahoitajan ja Kaisan yhteinen henkinen polku on kulkeutunut loppuun. Kaisa ryhtyy kuuntelemaan hoiturin kanssa Celine Dionin ja Mariah Careyn makuuhuonemusiikkia. Omahoitaja taitaa olla rakastunut tai muuten turhautunut elämäänsä, miettii Kaisa sulkiessaan ruutuvihkonsa.

Kaisa päättää kirjoitella tästä lähtien omaelämäkerrallisia pakinoitaan vain itselleen ja kerran vuodessa osastolla vierailevalle Gregor Saavalaiselle.  Onneksi sentään Gregor on olemassa. Ja Gregorin vaimo. Ja vaimon perikuntamökki Siilinjärvellä. Jos vaimo ei pakottaisi Gregoria joka kesä kahdeksi viikoksi sukunsa mökille, Gregor ei missään nimessä liikkuisi Pohjois-Savossa. Ja jos vaimo ei olisi niin hemmetin hanakka nalkuttamaan, Gregorin ei tarvitsisi paeta sukumökiltä Kuopioon. Ja jos Gregorilla ei olisi paniikkihäiriötä, se istuisi pakoreissuillaan kuopiolaisessa torikahvilassa eikä varmasti pahimmissa painajaisunissaankaan vierailisi Kaisan luona Niuvanniemen vankimielisairaalassa. Kaisa on jossittelun mestari ja yleensä hänen pahimmat jossinsa myös käyvät toteen. Gregorin kohdalla näin ei kuitenkaan käy. Gregor tulee joka kesä katsomaan lempirikollistaan Niuvaan. Kaisa lukee Gregorille pätkiä mustasta muistivihkostaan. Gregor tuo mukanaan omenalörtsyjä ja kuuntelee Kaisan tarinoita – jos ei niin keskittyneesti mutta ainakin välillä hiukan hymähdellen. Jos Kaisa ei olisi mielisairas rikollinen, Gregor saattaisi jopa hiukan ihastua Kaisaan. Gregor on täyttänyt viisikymmentäviisi ja vaihtaisi naputtavan vaimonsa mielellään alle nelikymppiseen nuoreen hupakkoon.

Niuvanniemessä

Kahden vuoden päästä Kaisan läheisten elämä alkaa vihdoinkin asettua. Mies on saanut laillisen syyn ottaa pientä välimatkaa Kaisaan, kun Kaisa on vangittu. Kaikki tukevat miestä, kun tämä ottaa avioeron ja hypähtää naimisiin Hyvinkään taidemuseon virkaatekevän amanuenssin kanssa. Kaisan lapset saavat amanuenssista hyvän äidin. Amanuenssi ja Kaisan entinen perhe muuttavat suureen kartanoon Hausjärvelle. Kartanoremontista on juttu Kotivinkissä. Kaisa lukee jutun jo tutkintavankeutensa aikana, koska samassa vankilassa asuu myös miehensä murhasta pidätetty Anneli Auer. Auerille tulee Kotivinkki ja se lainaa lehtiään Kaisalle. Muutoin Kaisan ja Anneli Auerin välit ovat kehnot, koska Auer ei hyväksy panttivankeja ottavia opettajia.

-Onneksi et ole minun lasteni opettaja, se tuhahtaa, kun Kaisa pyytää siltä uusinta Kotivinkkiä lainaksi.

Kaisa ei välitä Auerin hössöttävästä elämänasenteesta tai moralisoivasta suhinasta. Auerin suun hän tukkii näyttämällä Kotivinkissä olevaa viiden sivun reportaasia entisestä perheestään. Auer on tikahtua kateuteensa ja Kaisa ylpeyteensä, kun he viisaat päät yhdessä tutkivat Kotivinkin juttua Kaisan aiemman elämän ihmisistä. Kaisan lapset hymyilevät kuvissa ja niillä on kauniit puhtaat vaatteet. Kaksosilla on Gantin lappuhaalarit, vauvalla Ruskovillan myssy ja kestovaipat. Vauva on kuvissa erityisen suloinen. Se mönkii vaippapeppuisena kesäisellä hausjärvisellä nurmikolla. Amanuenssi ja Kaisan entinen mies näyttävät kuvissa onnellisilta. Lisäksi amanuenssi on hoikempi kuin Kaisa.

-Varmaan  miehes jätti sinut just sen takia, ehdottaa Anneli Auer Kaisalle ja lupaa antaa joskus myöhemmin tehokkaita jumppaohjeita, jotka tepsivät Kaisan vartalon ongelmakohtiin.

Kaisan oikeusjuttu on selkeä eikä muistuta lainkaan Josef K:n vastaavaa. Kaisalta kysytään useita kertoja, miksi hän on päätynyt kidnappaamiseen. Kaisa kuuliaisena ja rehellisenä ihmisenä vastaa, että syy kidnappaamiseen on ollut vitutus. Kaisaa tympii jatkuva asioiden vatuloiminen oikeudenkäyntien aikana. Kuitenkin hän luottaa siihen, että asioilla on tendenssi järjestyä. Niin kuin onkin: lopulta kahden vuoden prässin jälkeen hänet sijoitetaan Niuvanniemen vankimielisairaalaan, jossa hän voi rauhassa rentoutua ja laitostua.

Vankimielisairaalan olot yllättävät Kaisan. Kaltereita lukuunottamatta paikka on kuin suomalainen peruskoulu, josta puuttuvat mölyävät ja rötöstelevät oppilaat. Kaisa ei tiedä, millainen paratiisi on, mutta hän ounastelee, ettei se kauheasti eroa Niuvanniemestä. Koska Kaisa ei ole uskovainen, hän päättää nauttia tästä maanpäällisestä paratiisista viimeiseen hengenvetoonsa asti. Kuoleman jälkeen alkaa ikuinen helvetti. Siksi on järkevää tarttua hetkeen ja riemuita niistä Herran lahjoista, joita Herra tarjoaa ihmiskunnalle (niin väärille kuin vanhurskaillekin) tämän maanpäällisen elämän aikana, päättelee Kaisa loogisesti. Ennen vankilakeikkaa Carpe Diemin hokijat ovat ärsyttäneet Kaisaa. Enää eivät ärsytä. Kuvataideterapiahuoneessa Kaisa tekee itselleen huoneentaulun, jossa lukee: ”Ei auta kylmä käärö vinoon naamaan”. Kuvataideterapeutti kertoo, mitkä värit symboloivat rauhaa ja luonnollista elämäntapaa. Kaisa käyttää terapeutin suosittelemia värejä. Vankien terapiakäyttöön tarkoitetut puuvärit ovat hyvin paljon laadukkaampia kuin ne, joihin Kaisa on tottunut koulussa.

Vankilassa tulee myös luettua paljon. Kaisa on aina sanonut oppilailleen ja lapsilleen, että ihminen, joka lukee paljon, kehittyy automaattisesti taitavaksi kirjoittajaksi. Nyt Kaisa vihdoin pääsee osoittamaan väittämänsä todeksi. Kun hän on lukenut Niuvanniemen kaikki Harlekiinit ja Seiskat, hän tahtoo ruveta itsekin kirjailijaksi. Vankien käytössä on ennen ollut kaksikin PowerBookia, mutta Jammu Siltavuori on omalla koheloimisellaan saanut aikaan sen, että koneiden käyttö omissa selleissä on kielletty. Siksi Kaisa päätyy kirjoittamaan käsin. Kaisa saa vankilahenkilökunnan taukohuoneesta laatikollisen ruutuvihkoja. Niissä on vahakannet. Kaisa on aina rakastanut nahkeita pintarakenteita, joten hän tulkitsee vahakantisten vihkojen löytymisen kosmiseksi rohkaisuksi. Kaisasta tulee pöytälaatikkokirjailija. Elämälle löytyy vihdoinkin mielekkyys ja tarkoitus. On sitä kyllä suoraan sanottuna odotettukin.