Ensimmäinen työharjoittelu

Asiahan on nyt niin, että Kaisa on ollut nuorena hurja anarkisti. Vuonna 1988 hänellä oli kaulassaan fritsu ja abivuonnaan hänellä oli hyvin vakava seurustelusuhde varpaisjärveläisen karvanoppaälykön kanssa. Kaisan äidin mielestä moinen synti on tehnyt Kaisasta huoran. Ja mikäpäs siinä, huoruuttahan se semmoinen on ollutkin, eikähän Kaisa huoraamistaan ole käynyt kiistämään. Hän on nuoruusvuosiensa aikana kätkenyt äitinsä sanat sydämeensä ja tutkistellut niitä. Varsinkin krapulapäissään.

Kun kolmas okl-vuosi alkaa, Kaisan äiti antaa Kaisalle anteeksi Kaisan huoraamiset, joita Kaisa tosin on valitettavan vähän päässyt opiskeluvuosinaan kokeilemaan. Opettajaksi opiskelevat jääkiekkoilijapojat eivät osaa arvostaa Kaisan sisäistä kauneutta.

Anteeksisaamisen huumassa Kaisa matkustaa lapsuudenkotiinsa vierailulle. Kotona hän oivaltaa, että vaikkei hän enää huora olekaan, esikoisoikeudet häneltä on viety. Hänen tilalleen on astunut karvainen ystävä, berninpaimenkoira Brutus. Aluksi Kaisa pelkää tassuterapeuttia niin, että hän joutuu yöpymään autotallissa. Tuo karvoittunut maannousema murisee ja haukkuu Kaisalle niin, ettei Kaisa voi olla varma, aikooko koira kenties raadella hänet kuoliaaksi. Tämän vuoksi Kaisa ei tahdo olla olion kanssa missään tekemisissä. Toisin on äidin laita. Humalassa äiti tilittää Kaisalle, ettei hän kunnioita ketään muita miehiä kuin koiraansa Brutusta ja poikaansa Juliusta. Nämä eivät näet hypi hänen nenilleen, kuten kaikki muut maailman miehet.

Asioihin tulee yllättävä käänne, kun Kaisan vanhemmat saavat Suomen Ulkoministeriöltä kutsun lähteä kahden vuoden työkeikalle Kairoon, tuohon sykkivään suurkaupunkiin, jossa ei ole kylmää eikä tylsää. Mutta mihin tunkea nämä kaksi äidin parasta, nenille hypiskelystä vapautunutta ystävää? 16-vuotias Julius-veli sekä 2-vuotias Brutus-koira ovat vaarassa jäädä orvoiksi ellei joku heitä pikimmiten adoptoi omikseen.

Tietenkin Kaisa ottaa orporukat hoiviinsa. Hän vääntää Surmajoen paikallislehteen ilmoituksen: ”Luotettavat sisarukset ja koira etsivät huokeaa pientä asuntoa.” Saatuaan kolme puhelinsoittoa Kaisa menee fundamentalistiuskovaisen ystävänsä kanssa katsomassa kolme luukkua. Fundamentalistiystävä rukoilee Kaisan puolesta kovaan ääneen, kielilläpuhumisen armolahjaa hyväksikäyttäen jokaisessa asuntonäytössä, jotta Kaisa löytäisi Jumalan tahdon mukaisen asunnon. Kaisa lähettää fundamentalistisisaren asioille, kirjoittaa vuokrasopimuksen ja kuskaa koirankupin sekä Julius-veljen rummut uuteen yhteiseen kotiin. Niin heistä tulee pieni ydinperhe: Kaisasta, Julius-veljestä ja Brutus-koirasta.

Kun Kaisan vanhemmat lähtevät Kairoon, Julius-veli uskaltaa aloittaa puberteettinsa. Heti ensitöikseen hän kyörää itsensä Surmajoelta takaisin kotipaikkakunnalleen Lapinlahdelle ja ryyppää koko viikonlopun kavereidensa kanssa. Sunnuntai-iltana hän ryömii kotiin Surmajoelle housut veressä ja kahta kylkiluuta köyhempänä. Kaisa yrittää äidillisenä ihmisenä kysellä, että velipoika Julius, mitä helvettiä on tapahtunut. Julius nikottelee, että hän on kolmen promillen humalassa kaatunut savolaisen discon vessassa ja saanut nyhdettyä vielä pisuaarin päälleen. Tämän jälkeen hänet on kiidätetty ambulanssilla Lapinlahden terveyskeskukseen – vanhempiensa vakityöpaikkaan.

Juliuksen kylkiluut ovat murtuneet ja ne on kurottu kiristyssiteellä luutumista odottamaan. Juopumuksen takia veliparka on otettu yöksi vuodeosastolle tarkkailuun. Ja viinahuuruissaan hän on karannut vuodeosaston ikkunasta vapauteen, koska hän ei pidä vuodeosaston hajuista eikä vuodeosasto pidä hänen hajuistaan.

Kaisa ei osaa lohduttaa eikä kasvattaa veljeään. Hän pesee veljen levikset ja auttaa veljeä iltaisin kiristämään kylkiluita kasassa pitävän kääreen. Veljen maatessa masentuneena lattialla Kaisa rohkaisee, että tapaus kyllä unohtuu, kunhan veli pääsee aloittamaan opintonsa Surmajoen yhteiskoulun lukiossa.

Sitten Julius kouluansa aloittelemaan murtuneena kylkiluidensa tilasta sekä siitä, että Surmajoki on hänelle täysin outo paikka ja äiti on löytänyt hänelle opiskelupaikan urheilulukiosta. Julius-veljellä on pitkä tukka ja hän soittaa rumpuja, joten hänen on työlästä löytää ystäviä salskeiden urheilijanuorukaisten joukosta. Kaisa kantaa huolta tiikeriemon lailla. Hän alkaa rukoilla, että veli löytäisi ystäviä. Ja löytäähän Julius kavereita ja perustaa niiden ystävien kanssa death metal -yhtyeen. Siinä vaiheessa, kun veli alkaa viillellä käsiään ja viihtyä sytkärin kanssa Surmajoen kirkon pusikoissa, Kaisa hätääntyy toden teolla.

Kaisa rukoilee yökaudet polvillaan, että Julius-veli löytäisi muunlaatuista kaveripiiriä. Uusi kaveripiiri löytyy. Kuin ihmeen kaupalla death metal ja kirkonpolttohaaveet alkavat tympäistä poikaa. Hän menee opiskeleman Surmajoen konservatorion pop-jazz-osastolle. Demonijulisteet häviävät. Stereoista alkaa iltaisin soida miellyttävä free jazz.

Kaisan mielestä hän ansaitsee ensimmäisestä kasvatusalan harjoittelustaan ainakin kakkosen. Tai ainakin yksiplussan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: